Ihana Hilla kirjoitteli blogiinsa treenijuttuja ja haastoi myös meitä muita bloggaajia tarttumaan samaan aiheeseen. Kiitos vaan toiveesta, eipä olisi voinut tulla parempaan hetkeen tämä inspiraatio, sillä blogissa on ollut jo pari viikkoa aivan hiljaista. Hyvä saada sivuja siis hereille, ties mille kevätunosille ehtivät jäädä koisimaan vaikka ideoita olisi pää täynnä. Jostain se inspiraatio pitää kirjoittamiseen aina silti saada ja tänään se syntyi Hillan ansioista. Oi kiitos!

Mennääs kuitenkin heti asiaan. Tässäpä nämä, kymmenen random treenifaktaa minusta:

1 Treenitaustani

Niin kauan kuin muistan, olen liikkunut paljon. Koulussa olin aina liikuntaluokalla ja harrastukset tulivat kuvioihin jo parin vuoden iässä. Siinä missä Hilla ja Elina kirjoittelivat etteivät oikein pidä tanssimisesta, niin itselläni taas kaikki lähti liikkeelle juuri tanssin kautta. Jo taaperona minut vietiin tunneille Helsingin Tanssiopistoon ja sille tielle jäin. Ehdin noin 13 vuoden aikana harrastamaan mm. nykytanssia, balettia, hip hoppia ja street tanssia ja lopetin kun olin noin 15 vuotis. Ajoittain lähes asuin tanssisalilla, kun taas joskus ei olisi huvittanut lähteä koulun jälkeen mihinkään. Tanssin lopetin, kun olin teini-iässä ja työt veivät kaiken ajan. Koin etten mukamas ehdi enää harrastamaan koulun ja työn ohella tarpeeksi, joten oli pakko lopettaa. Mikä oli varmaankin totta. Pitihän jossain välissä myös nukkua. ;)

Jotain piti kuitenkin harrastaan, joten tässä vaiheessa rupesin käymään pikkuhiljaa lenkkeilemässä ja salilla. Lapsesta saakka olen myös lasketellut paljon ja aikuisena opettelin hiihdon. On tullut käytyä myös erilaisissa jumpissa ahkerasti ja tässä vuosien aikana on vähän vaihdellut minkälaista liikuntaa harrastan. Juoksu ja kehonpainotreenit ovat eniten lähellä sydäntä. Nykyään myös uinti on mukavaa, sen makuun pääsin kun raskausaikana piti löytää kevyempi laji raskaalle keholle.

2 Treeni-inhokkini

Tässä kohtaa voisin ehkä sanoa, että kaikki lajit joissa kilpaillaan. Muistan jo lapsena kun liikuntatunneilla pelattiin joukkueena ja se harmitti aina ihan kamalasti, kun me saatiin maali tai toinen joukkue hävisi. Olisin halunnut antaa toisillekin aina pisteen ja tuntui ihan kamalalta katsoa kun vihaiset pelaajat (siis hyvät kaverini) viskoivat tavaroita pitkin seiniä. Olisin hyvin voinut antaa aina voiton niille muillekin, turhaan viskoivat mitään. Heh. Eli joo, inhoan pelata niin, että kilpaillaan. Ei sovi minulle yhtään. :D

Niin ja pakko myös mainita, että rauhalliset lajit eivät ole yhtään minun juttuni. Ei kannata kuvitella, että innostuisin golfista (kokeiltu on!) tai että jaksaisin käydä pyörälenkeillä. Heh, joku muu ehkä kokee pyöräilyn vauhdikkaana lajina, mutta itselleni se on pelkkää istumista. Liikkuessa tahdon voida olla vapaa ja tuntea vauhdin jalkojeni ja koko kropan kautta. En polkimiin tylsästi sidottuna. ;)

3 Yksi ennätykseni

Kuten edellisestä voi aistia, en ole kilpaillut muita vastaan kuin koulun pakollisissa tilanteissa. Usein on houkuttellut osallistua erinäisiin juoksutapahtumiin, mutta niissä on aina vähän sellaista kilpailumieltä mukana vaikka kuinka kilpailisi vain itseään vastaan.

Jos edes jotain keksin mainita, niin pisin matka jonka olen juossut, on muistaakseni 26 kilometriä. Vielä vuosia sitten juoksin helposti kerran viikossa noin 20 kilometrin lenkin, eikä tuntunut missään. Ennen myös harrastin sitä, että aina jokaisena syntymäpäivänäni juoksin sen verran kilometrjeä, kun tuli vuosia mittariin. Parin viikon päästä täytän 31 vuotta ja tänä(kään) vuonna en ole siinä kunnossa, että voisin juosta noin pitkää matkaa kerrallaan. Raskaudet ovat vieneet minut melko kauas hyvästä juoksukunnostani, mutta ehkäpä vielä joskus pääsen vanhan tutun harrastuksen pariin. Jospa ensi vuonna juoksen 32 kilometriä heinäkuun toisena päivänä? ;)

4 Motivaatio nyt

Tällä hetkellä motivaatio treeneihin on melko heikossa hapessa, sillä aikaa on rajallisesti vauvan kanssa vietetyssä arjessa ja kovia treenejä en anemiani vuoksi oikein voi tehdä. Suurin motivaatio syntyy juuri nyt liikkumisen tuomasta hyvästä olosta ja erityisesti raikkaasta ilmassa kävellen.

Kunnon treenejä on tottakai kova ikävä ja motivaatiota sinänsä olisi, mutta kuntoa siihen ei ole. Heikotusta ja huonoja oloja on tällä hetkellä liikaa, joten parempi odotella nyt hetki ja toivoa, että anemia saataisiin kuriin. Imetyksen aikana tämä voi olla haasteellista, sillä rautavaarastoni ovat käytännössä tyhjät ja siinä tilanteessa niitä on myös todella vaikea saada hetkessä täyteen. Pidän silti kuntoani yllä kävelemällä paljon vaunuja työnnellen, jotta on sitten helpompi palata myöhemmin kunnon treenien pariin, kun aika sille on.

5 Tavoitteeni

Tavoiteeksi voisi mainita parikin asiaa, joita olenkin jo sivunnut tässä tekstissä. Tavoittelen..

a) Parempaa oloa liikkuessa, eli sitä että anemia saataisiin kuriin

b) Juoksukunnon palauttamista, tavoitteena juosta 10 kilometriä edes rauhassa hölkötellen. Ilman, että tulee huono ja heikko olo juoksulenkin jälkeen.

c) Voida palata taas kunnollisiin kehonpainotreeneihin ja ihaniin rääkki intervalleihin. Puolen tunnin hullu hiki keskellä päivää tekisi ihmeitä ja antaisi niin paljon voimia arkeen. <3

6 Suhtautumiseni harjoitteluun

Asenteeni liikkumiseen ja harjoitteluun on rento ja ehkä voisi myös käyttää sanaa järkevä. Liikun koska se on mukavaa ja teen asioita jotka tuntuvat hyvältä. Tällä hetkellä voisin esimerkiksi mielelläni lähteä juoksemaan intervalleja ulos ja juosta pitkän lenkin, mutta koska tiedän miten huonon olon se tuo jälkikäteen (lue: jalat lähtevät alta anemiani vuoksi) joten tällä hetkellä on oltava enemmän järkevä kuin seurata himotuksia niihin kuluttaviin treeneihin. Rentous liikunnassa taas näkyy siinä, että liikun ehtimisen ja arjen muiden menojen ohella. Liikunta ei ole ainut tärkeä asia arjessa, vaan aikaa pitää olla myös perheelle, ystäville ja esimerkiksi lukemiselle.

7 Inspiroidun

Liikkumiseen inspiraatio syntyy yleensä itselleni aamuisin, kun olen pirteimmilläni. Tiedän erittäin hyvin miten hyvää oloa liikunta tuo, joten siihen ei minua tarvitse moneen kertaan houkutella. Vartti hikistä liikettä riittää ja olo on voittamaton. Jos joskus on tahmea päivä tai esimerkiksi ulkona marraskuinen loskakeli höystettynä pimeillä illoilla, on ihanaa jos joku ystävä pyytää mukaan harrastamaan yhdessä. Joskus nimittäin olosuhteet aiheuttavat sen, että olisi ihan kiva jos joku vähän houkuttelisi mukaan liikkumaan. :)

8 Identiteettini

Vuosien aikana ajatukseni liikunnasta ovat muuttuneet paljon. Siinä missä joskus ennen liikuin aivan liikaa ja koin, että ei ole elämää jos ei voisi liikkua, niin tällä hetkellä ajattelen, että liikunta on vain yksi hyvää oloa tuova asia arjessa. Minulla todettiin välilevynpullistuma vuonna 2014 ja se oli ensimmäinen kerta, kun jouduin pysähtymään kunnolla. Tämä oli itselleni kova paikka ja opin niiden kuukausien aikana todella paljon sekä itsestäni, että myös liikunnasta. Tajusin, että kropasta pitää pitää paljon parempaa huolta ja että on olemassa myös rauhallisempia lajeja. Siinä missä olin aiemmin juossut tuhatta ja sataa, opin esimerkiksi nauttimaan rauhallisista kävelylenkeistä.

Identiteettiini kuuluu vahvasti liikunnallisuus ja vauhdikkuus. Uskallankin väittää, että olisi kova paikka jos menettäisin kykyni liikkua kokonaan. Raskauksien aikana olen liikkunut paljon, mutta pitänyt huolta siitä, että en riko paikkoja. Pyrin pitämään kehostani huolta niin hyvin kuin vain ikinä voin ja raskauksien vuoksi olenkin käynyt äitiysfysioterapiassa. En tahdo koskaan omalla toiminnallani aiheuttaa sitä, että en voisi enää liikkua vapaasti. <3

9 Some

Seuraan somessa paljon erilaisia tilejä ja valikoin melko tarkkaan minkälaisia tilejä ruudulta skrollaan. Koen, että itselleni eniten on hyötyä seurata sellaista sisältöä, jossa suhtaudutaan rennosti liikuntaan ja puhutaan muutenkin elämästä hyväksyen ja itselleen armollisesti. Itsekin pyrin tuomaan tätä samaa ajattelutapaa esille somessa, jotta joku muu voisi insiroitua ja oppia jutuistani sen, että elämässä tosiaan on muutakin kuin liikunta ja tarkkaan suunniteltu ruokavalio. On meidän jokaisen käsissä, minkälaisia vaikutteita somesta saadaan. On helppoa painaa seuraa nappia, mutta myös yhtä helppoa lopettaa seuraaminen. Somen on mielestäni tarkoitus inspiroida ja tuoda hyvää oloa, ei päinvastoin.

10 Haaveeni

Haaveilen siitä, että pääsemme tulevina vuosina liikkumaan mahdollisimman paljon yhdessä lasten kanssa. Nyt kun lapset ovat vielä pieniä, niin lajit ovat vielä rajoittuneita ja vasta opettelemme yhdessä liikkumista. Käymme uimassa usein, liikumme paljon luonnossa ja esimerkiksi talvella kokeiltiin myös hiihtoa. Tulevaisuudessa näen meidät tekemässä laskettelureissuja yhdessä alpeille, hiihtämään sunnuntaisin keskellä metsää ja untiretkille voimme lähteä aina viikonloppuisin, kun on huono ilma ulkoilulle.

Nautin suuresti yhdessä tekemisestä ja suuri haaveeni on se, että myös lapseni olisivat liikunnasta yhtä kiinnostuneita kuin me vanhemmatkin. Ja mikäli eivät ole, niin sittenhän me keksitään jotain muuta yhdessä. Kunhan tehdään aisoita joista nautitaan ja jotka tuovat hyvää oloa kaikille. <3

Sellaisia juttuja tuli mieleen näihin kysymyksiin vastaillessa. Kovin lyhyesti en taaskaan osannut vastata, mutta tulipahan ainakin kerrottua kaikesta perusteellisesti. Ihanaa lauantaita kaikille! :)

Hikitreeeniä kaipaavin terveisin,

Marissa

Huomenia! Jo moni on ehtinyt kysellä, että koska ehdin kirjoittamaan tämän toisen osan meidän pientä unikoulua ja tässä se nyt sitten alkaa näillä sanoilla. Lähes kaksi viikkoa sitten me aloitettiin kotona uusi vaihe, kun maitohanat pistettiin kiinni öiksi. Kaikki kaivattiin kunnon unta ja sitähän tämän unikoulun myötä myös saatiin. Jos jutut on uusia ja eksyt tekstiin ekaa kertaa, niin kaksi aiempaa juttua kannattaa lukea ensin täältä:

Lempeä unikoulu 5kk iässä

Lempeä unikoulu, osa 1

Tähän lähes pariin viikkoon on mahtunut useampia eri vaiheita, mutta pääsosin sanoisin, että ollaan todella tyytyväisiä. Kun opetellaan nukkumaan, on ihan selvää että harvoin lapsi oppii ensimmäisellä kerralla nukkumaan täysiä öitä. Jossain vaiheessa kun kuitenkin alkaa tulla hampaita, nousee kuume tai ollaan yötä vieraassa paikassa ja uni kokee kolauksen. Siihen on hyvä varautua, jotta ei tule suurta pettymystä siihen, kun uni taas huononee hetkeksi. Siltikin on hyvä asia nyt saada unen perusteet kuntoon ja luultavasti on paljon pienempi työ opetella sitä unta yhdessä uudestaan takapakkien jälkeen.

Moni kommentoi Instagramissa aiheeseen kinnostuneena ja kertoi, että kunpa itsekin jaksaisivat ryhtyä väsymykseltään unikouluun. No, meillähän tilanne on se, että itse nukuin unikoulun alkaessa paremmin kuin kuukausiin. :D Ville nimittäin otti tosiaan meillä tämän viimeisen vaiheen hoitaakseen ja vaikka heräilin vierashuoneesta joitakin kertoja, niin se valvominen ei ollut mitään verrattuna normaaliin. Viisi heräämistä ei olisi itselleni yhtään mitään, mutta onnekseni heräsin sitäkin vähemmän. Kaikki kävi yllättävän helposti.

Kerron pian tarkemmin miten meidän yöt sujuivat, mutta eipä ainakaan herätty sitä vähintään kymmentä kertaa mitä olen tottunut heräämään viimeisen puoli vuotta. Suuri helpotus on siis koettu ja nyt tahdon jakaa meidän unikoulun vaiheet myös teille.

MEIDÄN UNIKOULU

Yö 1

Kun iltatoimet olit tehty ja tyttö oli olohuoneessa syötetty herkullista maitoa masu täyteen, siirtyi hän hyvän yön toivotuksin yläkertaan. Ville pisti hänet sänkyynsä, silitti uneen laulaen samalla koko ajan tai hyräillen. Itkua oli, mutta ei sellaista ettenkö olisi heti siitä kuullut, että pian rauhoittuu. Itkua kesti noin vartin verran, hän rauhoittui hyvin Villen paijatessa. Nukahti pian levolliseen uneen.

Herätykset yön aikana: 5-6 heräämistä, joista yksi lähes tunnin verran itkua (itsekin tähän heräsin) ja muut lyhyempiä kertoja. Tyttö ei itkenyt jatkuvasti, rauhoittui aina välillä ja sitten taas itki. Jossain vaiheessa olin jo nousemassa, mutta kun oli sovittu, että tämä tehdään kunnolla, niin päätin pysyä sängyssä. Ja hyvä niin, sillä itku tosiaan oli hirmu rauhallista ja lähinnä sellaista vaimeaa vaatimusta, että minä tahdon maitoa. Ville oli aamulla väsynyt, sillä ei ole tottunut heräämisiin, mutta koki samoin kuin minä – helppo aloitus unikoululle. Vain yksi pidempi herääminen ja muut todella lyhyitä heräämisiä.

Nukuttu aika: 21:00-5:10. Aamulla heräsi pirteänä, jokelteli sängyssä eikä vaikuttanut nälkäiseltä. Söi vasta hetki heräämisen jälkeen.

Itse heräsin jo klo 4:11 pirteänä ekan yön jälkeiseen aamuun ja en muista koska viimeksi olisin herännyt niin energisenä. Lähes 6 tuntia unta ja vain kolme herätystä. Huh, tältäkö tuntuu nukkua hyvin? Ihan parasta!

Me mentiin muuten yöksi pojan kanssa vierahuoneeseen, jotta olisin hänen vieressään jos olisi yön aikana paljon heräilyä. Oletettavasti kun itkuun heräisi ehkä hänkin. No, eipä hän juuri muuta kuin havahtunut yöllä ja kun olin vieressä, hän nukkui yönsä hyvin. Kuten minäkin.

Fun fact: Kun yhtäkkiä lopetat yöimetykset, niin varaudu kipuun ja maidosta märkään sänkyyn. Haha! Jouduin pumpata kertaalleen jo maitoa pois aamuyöstä ja vielä uudestaan vähän aamulla noustessa. Vauvan itku sai hanat auekeamaan ja rinnat olivat arat. Kaikillahan ei tätä ongelmaa ole, kun meijerit taitavat olla joillain vähän suuremmilla varastoilla, mutta iselleni tämä on ollut unikoulun vaikein osa kun pitää vaihtaa vartin välein imetys kokonaiseen yöhön ilman. Voi sitä kipua, jota tunsin! Auts. :D

Yö 2.

Jälleen samat iltatoimet ja yläkertaan unille. Tällä kertaa tyttö nukahti vain pienen itkun saattelemana, oli selkeästi jo tietoinen että nyt mennään nukkumaan isin kanssa. Paijailua ja laulua taas, hän nukahti noin vartissa.

Herätykset yön aikana: 3-4 neljä, Ville ei ole taaskaan varma kuinka monta herätystä oli. Jokatapauksessa, vain lyhyitä pieniä havahtumisia tytöllä kera itkun, mutta nopeasti nukahti aina uudelleen. Helppo yö, todettiin molemmat aamulla.

Nukuttu aika: 20:45-6:10. Jälleen herää pirteänä, hymyilee leveästi kun haen hänet sängystä. Vitsit mikä ilopilleri <3

Itse havahduin vain pari kertaa yössä, eli käytännössä omassa mittapuussani nukuin jälleen putkeen koko yön. Enää ei ollut niin hankalaa olla ilman imetystä vaan rinnat olivat jo tieman tottuneet touhuun. Heräsin klo 4:30 pirteänä ja pumppasin maitoa vähän talteen jotta sain pahimmat kivut pois. Niin ja vitsit mikä olo oli herätä tähän aamuun, jo lähes 7h unta! Aivan ihanaa. En voi sanoin kuvailla sitä oloa, kun nukut noin pitkiä öitä niin pitkän tauon jälkeen. P A R A S T A.

Fun fact: Meidän pojan unikoulussa Ville lauloi Vanhaa holvikirkkoa (nykyäänkin vielä laulaa iltaisin), mutta tyttöä se ei ole rauhoittanut. Hänelle on toiminut paremmin Tuiki tuiki tähtönen. ;)

Yö 3.

Kolmas ilta, helppo nukutus. Nukahti vartissa paijailuun ja lauluun. Ei itkua kuin pari pientä tirausta.

Heräämiset yön aikana: 2 kertaa. Lyhyet pätkät ja vain vähän vaimeaa itkua.

Nukutut tunnit: klo 21:00-5:30.

Fun fact: Kolmas ilta oli hauska, sillä meillä on ollut tapana aina vilkuttaa isälle ja tytölle kun lähtevät nukkumaan alakerrasta. No, tyttö vilkutti takaisin tällä kertaa ja selkeästi osasi matkia käden liikkeitä. Luultavasti vahingossa, mutta kuitenkin. Hah, ihana pieni vilkuttaja. Oli jo iloisena menossa unille.

Yöt 4 ->

Tästä eteenpäin onkin sitten sujunut hyvin, tyttö on nukkunut vaihdellen yönsä sillä 1-2 pienellä herätyksellä. Kerran hän on tullut jo aamulla neljältä syömään maitoa, mutta nukahti uudelleen. Paijaus riittää ja hän on taas unessa. Ei itke enää iltaisin kuin ihan satunaisesti. Yleensä herääminen on ollut aina siinä klo 22-23 aikaan illalla ja loppuyön on nukkunut hyvin. Heräilee siinä klo 5-6:30 välillä aamuun ja on pirteä joka kerta. Syö maitoa suht pitkään heräämisen jälkeen, mutta ei sen enempää kuin olisi aiemminkaan aamuisin syönyt.

Yksi huono yö meillä itsasiassa tässä oli, nimittäin kun oltiin Loviisassa viikoloppureissulla la-su välinen yö. Siellä tyttö heräsi selkeästi peläten matkasängystään ja useamman kerran. Mikään muu kuin maito ei auttanut ja tunnistin itkun aika pian peloksi. Ei siis annettu itkeä kuin hetki ja syötin hänet. Loppuyö meni mun kainalossani. No, kun palattiin kotiin niin hän heräsi sunnuntai yönä kaksi kertaa, eli ei ollut sen vaikeampi yö. Vähän nimittäin jännitin että tuleeko vaikea yö, kun mentiin vähän takapakkia ja maitoa annoin edellisenä yönä, mutta onneksi ei. Hyvin on siis tottunut omaan sänkyynsä ja nukkuu kotona hyvin.

Päiväuniin ei olla vielä saatu helpotusta, niitä nukutaan vieläkin aika huonosti ja parhaiten sylissä. Toisaalta, kun yöt ollaan erossa toisistamme, ymmärrän tytön suuren kaipuun halailuun. <3

MIKÄ FIILIS NYT?

Erittäin hyvä. En olisi uskonut, että tämä menisi näinkin helposti. Pojan kohdalla nimittäin vasta toinen kerta onnistui, mutta hän olikin jopa meidän tyttöäkin huonompi nukkuja. Kesti siis aikaa opetella ja olla siihen valmis, että oikeasti nukutaan. Niin ja olihan meillä nyt jo kokemusta enemmän taustalla, joten pohjatyö ehkä tehtiin paremmin? Niin tai no, mistä näistä tietää. Kaikki lapset kun ovat niin erilaisia. :)

Niin ja turha tässä on mitään hurraata vielä huudella, sillä meidän tytöllähän ei ole vielä yhtäkään hammasta. Odotellaan siis sitä vaihetta ja katsotaan sitten miten yöt sujuu kun puskee yhdellä kertaa neljä hammasta suuhun. :D

Kaikilla taitaa muuten olla tosi erilaista se, miten eri vaiheet vaikuttavat. Meidän lapsilla unet on alusta asti ollut niin tasaisen surkeita, että mitkään vaiheet ei ole näkyneet niissä. Heh. Ehkä sellainen tasainen levottomuuden vaihe on ollut meillä läsnä koko ajan. ;) Mutta olen siis kuullut, että on tiettyjä vaiheita kun unet huononee ja sitten taas paranee. Ja no, niin varmasti jatkossa voi olla meilläkin tämän jälkeen. Saapa nähdä vaikuttaa meillä uniin se, kun tyttö oppii uusia taitoja, kuten vaikkapa kävelemään. Niin tai kun niitä hampaita tulee. Onneksi pohjatyö on nyt tehty, joten on helpompi sitten toteuttaa toimet taas uudestaan. :)

MITÄ VINKKEJÄ MUILLE ANTAISIN?

No, sen lisäksi että tottakai lukee nämä kaikki mun tekstit läpi, niin seuraisin sitä omaa oloa. Pitää muistaa, että jokaiselle uni on tärkeä asia, mutta jokainen myös kaipaa sitä erilaisen määrän. Siinä missä minä vaikka olen valvonut puoli vuotta, voi jollakin tulla stoppi kuukauden kohdalla. Tai jollekkin voi yksikin herätys yössä olla ihan kamalaa, jos on tottunut syvään ja pitkään uneen normaalisti. Ei siis kannata sinnitellä aivan liian pitkään, jos olo alkaa mennä huonoksi ja olet esimerkiksi jatkuvasti alakuloinen. Jotain ratkaisuja voi tehdä aina ja apua saa ja pitää pyytää, ihan sama mikä on tilanne. Oma olo sen varmasti kertoo, ei muiden olo tai muiden kertomukset siitä miten sun pitäisi jaksaa. Sinä tiedät parhaiten kuinka paljon jaksat. Asenteella pääsee pitkälle, mutta ei kannata viedä sitäkään ihan äärirajoille. <3

Kun unikoulua tehdään, niin on varmasti hyvä pidemmän aikaa olla kotona ja ilman reissuja, jos se on mahdollista. Ainakin alussa. No, meillä näitä reissuja olisi riittänyt vähän jokaiselle kuulle ja vaikea kaikkea perua, joten tästä syystä meille saattaa tulla vähän takapakkia aina väillä. Parin viikon päästä lähden tytön kanssa Wieniin viikonlopuksi ja saas nähdä miten nukutaan. Kolme yötä siellä ja luultavasti voi taas olla niin että hän haluaa nukkua mun vieressäni, jos jälleen pelottaa uusi paikka. Uskon kuitenkin, että homma sujuu meillä hyvin ja toisaalta hyvä että ollaan totutettu hänet myös siihen, että nukutaan välillä muualla.

Jos unikoulun aloittaminen mietityttää, sen voi tosiaan tehdä myös vaiheittain kuten meillä. Voi opetella pieniä asioita ensin, kuten rytmin iltoihin tai sen, että lapsi nukahtaa ilman maitoa.

Voimia kaikille pienten lasten kanssa valvoville, muistakaa tosiaan hakea apua jos voimavarat alkavat olla lopussa. Neuvolasta voi kysyä apua, samoin on erilaisia uniklinikoita ja aiheesta on juttua netti pullollaan. Me ei olla toteutettu mitään tietty unikoulua, vaan ollaan luettu aiheesta paljon ja jo esikoisen kohdalla toimittiin samoin kuten nytkin. Ja kun hänen unensa lopulta paranivat lähes nolla tunnista yössä lähes täysiin öihin, niin mikäpä siinä. Kokeiltiin samaa tytön kohdalla ja hyvin on toiminut. Lempeästi paijaten uneen on meidän tekniikka, itkua siihen on mahtunut mutta ei yksinoloa tai maidon tankkausta yöllä. Ja hyvin on nukuttu. Pääosin ainakin.

Niin ja jos kysymyksiä tulee, niin pistäppä kirjoteillen tuonne kommenttien puolelle. Mielelläni vastaan, jos jotain infoa jäi uupumaan tai joku asia oli epäselvä.

Unesta super kiitollisin terveisin,

Marissa

<3

Kello on 20:30 ja tulin juuri koneen kanssa sänkyyn makoilemaan. Tyttö tuhisee viereisessä huoneessa sikeää unta ja pojat ovat alakerran sohvalla kahdestaan. Enpä muista koska viimeksi olisin voinut tehdä illalla jotain muuta kuin olla nukuttamassa lapsia kello 23 saakka, mutta nytpä arki on taas ihan toinen. Pienin lapsista on jo unilla ja toinen menee varmasti klo 22 mennessä omaan huoneeseensa katselemaan unia hänkin. Miten ihmeellistä, omaa aikaa alkaa olla taas. Kuinka tässä näin kävi?

Niin, tänään aiheena juurikin se ihana ja ihmeellinen asia nimeltänsä unikoulu. Se syy, joka on mahdollistanut sen, että tässä mä vain istun yksikseen kirjoittamassa illalla tekstiä blogiin.

Kirjoittelin muuten jo aiemmin aiheesta, kun meillä alettiin valmistautua unikoulua varten. Lue siis ihmeessä myös tämä teksti: Minimuotoinen unikoulu 5kk iässä

TAUSTATIETOA MEIDÄN TILANTEESTA

Meidän kodissa on viimeinen viikko opeteltu yhdessä nukkumaan parempia unia ja hei hyvällä menestyksellä. Jotta ymmärrätte paremmin miksi tähän lähdettiin ja mikä on ollut homman nimi meillä, niin tässä lyhyesti vähän tilanteesta:

-Aloittaessa tyttö 6,5kk ja uni aivan hukassa. Yössä herätään syömään ja juttelemaan noin 4-20 kertaa, turha edes laskea kertoja. Unta aivan liian vähän. Äidin pisin unipätkä ei edes tuntia.

-Yöunien väli noin 22-05, eli aivan liian vähän, kun herätään vielä useat kerrat siinä välissä.

-Päiväunissakin ollut haasteita alusta saakka. Parhaiten uni on maistunut vain sylissä, ajoittain myös vaunuissa tai tulassa. Nekin vain liikkeessä ja usein unet kestoltaan 15-30 minuuttia. Nukkuu siis aivan liian vähän. Saisiko näihin myös helpostusta, jos yöunet paranevat?

-Tyttö ei syö tuttipulloa, pillipulloa, nokkamukia eikä tuttia. Isä ei siis voi osallistua yön valvomisiin eikä tutistakaan ole apua öihin.

-Nukumme perhepedissä, sillä aina kun tytön laittaa omaan sänkyyn, hän herää heti. Tätä yritetty syntymästä saakka, mutta ei onnistu niin millään. Alussa hän nukkui vain sylissä ja nukuinkin joskus istualtaan. Nykyään sentään jo vieressä.

-Kotona myös 2,5 vuotias taapero, joten ajankohtaa piti miettiä ja sitä, miten hän reagoi jos yöllä on yhtään itkua. Lähtisikö hän yöksi muualle jokin viikonloppu? Vai äidin kanssa vierashuoneeseen, kun isi toteuttaa unikoulua? Joku ratkaisu pitää löytää.

VALMISTELUT JA VALMISTAUTUMINEN UNIKOULUUN

Ei nukahtamista rinnalle. Tässä tekstissä kirjoitin, mitä steppejä meillä tehtiin kun tyttö oli 5 kk. Ilman rintaa nukahtamista oli kylläkin jo harjoiteltu syntymästä saakka, mutta vasta lähempänä puolen vuoden ikää se onnistui ja hän oli siihen valmis.

Unissa ei vielä tapahtunut muutosta, vaikka hän nukahtikin ilman maitoa. Edelleen jäin hänen viereensä nukkumaan, sillä hän heräsi heti jos nousin ylös. Muutaman yön hän saattoi nukkua ekan pätkän jopa pari tuntia, mutta sekin katosi nopeasti. Oli siis jatkettava kohti seuraavaa steppiä.

Totuttaminen ja nukahtaminen omaan sänkyyn. Seuraava vaihe meillä oli tehdä oma sänky mahdollisimman tutuksi. Siellä nukuttiin usein päiväunia ja ihmeteltiin sängyn yläpuolelle laitettuja kuvia ja koristeita. Usein sinne myös vietiin iltaisin, mutta sieltä hän heräsi aina nopeasti. Tärkein kuitenkin oli, että tiesi oman sänkynsä ja koki sen turvalliseksi. Pikkuhiljaa hän alkoi oppia, että omassa sängyssä on turvallista olla.

Isän kanssa lisää aikaa. Meillä yksi ongelma on ollut se, että kun Ville on niin paljon viettänyt aikaa meidän pojan kanssa, ei hänelle tytön kanssa ole syntynyt yhtä läheistä suhdetta kuin mitä pojan kanssa aikoinaan. Siksi koin, että voisi olla vaikeaa aloittaa unikoulua hänen vetämänä, kun ei tyttö rauhoitu niin helposti hänen kanssaan. Siispä yli kuukauden päivät tehtiin niin, että Ville oli hänen kanssaan mahd paljon. Hali, leikki, piti huolta, nukutti päiväunille yms. Oli näitä toki tehnyt aiemminkin, mutta ei samoissa määrin. Nyt pidettiin huolta, että he olisivat todella paljon yhdessä. Jotta tyttö rauhoittuisi myös hänen sylissään paremmin.

Taapero nukkumaan omaan huoneeseen. Meillä poika nukkui jo aiemmin omassa huoneessa, mutta jossain vaiheessa hän heräili jatkuvasti ja kun kokeiltiin nukkumista samassa huoneessa, hän nukkui heti paremmin. Hänen sänkynsä ei pinnasängyn lisäksi mahtuisi meidän makkariin, joten hän on pääosin nukkunut meidän välissä hänkin. Heh, neljän hengen perhepeti on ollut ajoittain melko ahdas. Terkut vaan jalkopäädyssä usein nukkuvalta äidiltä! ;)

Nyt unikoulua valmistellessa päätimme kuitenkin kokeilla laittaa hänet omaan huoneeseen, sillä voisi olla vaikeaa hänen nukkua vauvan kanssa samassa huoneessa, jos tämä heräisi monet kerrat itkien yön aikana. Siirto sujui hyvin ja hän on nukkunut siellä hyviä pitkiä unia. Aamuyöstä saattaa tulla meidän viereemme, mutta muuten on viettänyt yöt omassa sängyssä.

Kun nämä vaiheet oli tehty, oli aika aloittaa unikoulu. Eli siis se vaihe, kun oikeasti maitohanat pistetään öiksi kiinni ja sormet ristissä toivotaan, että pian meillä nukutaan. Se sama toive, joka on kuulut aika monessa perheessä. Meillä tämä tapahtui noin 7 päivää sitten, kun eräänä kauniina, mutta voi niin surullisena aamuna sanoin Villelle suoraan, että minä en enää jaksa. Olin aivan puhki, en ollut nukkunut silmäystäkään kunnolla ja tuntui että päässä vain humisee. Makasin sohvalla ja tuntui, että haluan vain itkeä. Ville ehdotti, että aletaanko samana iltana se unikoulu. Sille tuntui olevan aikaa ja olosuhteet onnistumiselle tuntuivat hyvältä. Vastasin hetken pohdittuani, että kyllä.

Siitä se unikoulu sitten samana iltana alkoi. Kerron teille mahdollisimman pian tarinalle jatkoa. Ainakin sen jo tiedätte, että tyttö nukkuu paljon paremmin ja voisi arvella, että saattaa herätä seuraavan kerran vasta huomenna noin kello viiden maissa aamulla. Hymyillen ja höpötellen, aivan kuten tänäkin aamuna. <3

Kello on 21:18 ja lopetan tämän tekstin. Täytyy ehkä vielä lukaista läpi, jos on taas sanat ihan solmussa tähän aikaan illasta. Sen jälkeen menen poikani kanssa alas iltapalalle ja toivon, että hän nukahtaisi tänään ennen kymmentä. Saisin minäkin sitten kunnon unet ja huomenna olisi taas energinen ja ihana uusi päivä.

Uneliain terveisin,

Marissa