Tiedättekö mitä usein ihailen? Sellaisia kauniita koteja, joissa on paljon valkoista pintaa eikä liikaa tavaraa siellä sun täällä. On siistiä ja seesteistä, turhat tavarat on piilotettu oven taakse piiloon. Jos niitä turhia tavaroita siis edes on, ei ainakaan näytä siltä. Ehkä ne on konmaritettu kierrätykseen, en tiedä.

Niin, nämä ihailemani kodit eivät ole ihan sitä mitä meidän koti on. Meillä tavaraa on paljon, mutta toisaalta lähes kaikki siitä on tarpeellista tai ainakin me halutaan kuvitella niin. Tavaran määrä helposti myös korostuu, kun neliöitä ei ole niin paljon. Koreista löytyy lapsille sopiva määrä leluja ja sisustustavaraakin on niin, että koti tuntuu kotoisalta. Oma koti tuntuu omalta.

Ennen lapsia oma tyylini sisustaa oli hieman erilainen. Siihen aikaan sisustukseen ei kuulunut lelujen valtaama lattia, mattoa ei tarvinnut valita niin että siinä on mukava istua lasten kanssa päivät pitkät, vessa ei ollut täynnä kylpysälää ja kodinhoitohuone ei ollut vaipanvaihtopiste. Heh, jatkanko listaa? No, ehkä olisit ymmärtänyt ihan ilman kertomistakin. Eiköhän vähän jokaisella se sisustus muutu sitä myötä, kun lapsia tulee taloon. Ja ihan tarkoituksesta. Pitäähän sen kodin näyttää asujiltaan, ainakin näin itse ajattelen. Meillä koti näyttää juuri siltä kodilta kuin pitääkin. Lapsiperheen sisustus on sellainen kuin on. Kotoisa ja vähän ajoittain sekava.

Olen myös opetellut tässä vuosien aikana sietämään ajoittain sotkuista kotia ja sitä, että aina ei voi mennä siisteys edellä. Muuten vuosien päästä mielessä olisi vain ikuinen stressi ja sotku. Aika lasten kanssa unohtuisi sotkun jalkoihin. Kirjoittelinkin siitä juttua jokin aika sitten, jos kiinnostaa lukea: Uusi kehittynyt minä kaiken sotkun keskellä

Tässä muutamia kuvia siitä, miten meillä näkyy jokaisessa huoneessa se, että täällä asutaan. Olen ottanut kuvat eri päivinä, niin näette myös samalla sellaisena tämän kodin kuin se yleensä on. Hieman sekavana, mutta kuitenkin sellaisena että on kiva täällä olla ja elellä. Meillä ei koskaan ole mitenkään super sotkuista, sillä en siedä liikaa sotkua, mutta sellainen pieni sekasorto on läsnä jatkuvasti.

Tunnelmakuvia ja pieniä kauniita yksityiskohtia meidän kotoa, olkaapa hyvät!


Meidän koti on vieläkin kesken, vaikka ollaan asuttu jo pian puolitoista vuotta näissä neliöissä. Pikkuhiljaa laitetaan aina jotain uutta ja mietitään paikkoja kuntoon. Huomasitte ehkä myös sen, että muutamat tavarat ovat vaihtaneet paikkaa tässä lyhyen ajan sisällä ja osa kuvista oli otettu eri päivinä. Näin täällä meillä silloin tällöin käy. Sisustuspuuska tai järjestelyinto iskevät, eikä sille mahda mitään. Silloin paikkoja pistetään uusiksi, oli kello keskiyö tai aamupäivä. Se pitää tehdä heti.

Mielestäni en ole mikään kovin hyvä sisustaja. Emme taida olla kumpikaan, vaan teemme valinnat ihan tunnepohjalta. Usein mietin, että haluaisin olla yhtä hyvä sisustamaan kuin vaikkapa siskoni on tai haluaisin osata pitää paikat yhtä seesteisen kauniina kuin vaikkapa ystävieni Elinan, Julian, Sirpan ja Eijan kodeissa on. Toisaalta, tiedän kyllä oma tyylini on erilainen ja myös meidän koti siinä samalla. Ja parasta on se, että kun menee muille kylään, voi nautiskella heidän kauniista kodeistaan ja rentoutua erilaiseen näkymään. Tuskin yhtä paljon ihailisin heidän koteja, jos omani olisi aivan samanlainen? :)

Rakastan ihailla kauniita koteja ja ystävieni luota löytyy aina upeita inspiraation lähteitä omankin kodin laittamiseen. Väitän, että osaan nähdä melkein jokaisen kodissa jotain, mikä innostaa myös itseäni sisustamaan uudella tapaa. Ei nimittäin tarvitse olla mikään suuri sisustajaguru, että osaa tehdä kauniita valintoja ja laittaa kotiaan nätiksi. Riitää se, että on osannut tehdä hyviä valintoja ja käyttänyt vähän omaa keksiäisyyttään. Kauniit asiat usein korostavat toistensa kaunista pintaa.

Niin, ja meillä on myös seinät täynnä pojan taideteoksia. Tulen nimittäin olemaan juuri se äiti jota en koskaan olisi uskonut näkeväni. Siinä missä ennen nautin niistä siisteistä pinnoista ja siitä ettei tavaraa ole missään liikaa, niin nykyään meillä on piirrustuksia seinällä ja päiväkodin taideteoksia siellä ja täällä. Kartonkinen linnunpönttö keittiön ylähyllyllä, pääsisäiskoriste eteisessä ja lastenhuonekin on täynnä piirrustuksia. Koska kyllä, ne on mun silmääni niitä suurimpia aarteita. Ihailen niitä joka päivä.

Rakastan myös pitää paljon kuvia esillä ja meidän seinät onkin täytetty kauniilla valokuvilla perheestä ja ystävistä. Enemmäkin niitä voisi olla, mietin usein. Näissä kuvissa niitä ei nyt näy, sillä en julkaise kuvia lapsistani julkisesti. Niitä täällä kuitenkin riittää ja tulen joka kerta iloiseksi, kun kävelen kuvien ohi. Samasta syystä kotia ei voi teille täysin kuvata, sillä kuvia on paljon. Lasten sänkyjen yläpuolelle on esimerkiksi laitettu yövalon kaveriksi paljon kuvia heistä itsestään ja läheisistä. Vauva ei niistä taida ymmärtää vielä kovinkaan paljon, mutta pojan kanssa niitä kuvia katsotaan useinkin läpi. Hän rakastaa valokuvia, aivan kuten minäkin. Valokuvat ja videot ovat meidän päivittäin yhteinen juttu, ne saavat meidät aina hyvälle tuulelle.

Niin, ajatukseni oli tänään kertoa sellaista, että on hyvä muilta aina ajoittain hakea ideoita omaan sisustukseen, mutta ei saa liikaa viehättyä toisen omasta. Kodista on hyvä tehdä itsensä näköinen, sellainen missä on kotoisaa olla. Vai mitä! :)

Mutta, nyt jatkan sunnuntaista aamua perheen kanssa. Tiedossa tuttuun tapaan kaurapuuroa ja puistoleikkejä. Kivaa päivää teillekin!

Kotoisista tunnelmista teille kirjoitellen,

Marissa

Arvoitus: Mikä on punapilkullinen ja kulkee portaita alas silmissä kahvin kuva ja päässä järkeviä ajatuksia tasan nolla?

Hahaa, ai ei tule mitään mieleen? No minähän se tietenkin. Punaisessa pyjamassani, liian aikaisin aamulla, kahvista haaveksien ja juuri heränneenä jälleen yhden katkonaisen yön jälkeen. Minä se portaita laskeudun, joka haaveilen kahvin ohella paremmista yöunista ja ehkä myös siitä, että saisi oman sänkynsä taas aikuisten käyttöön. Eh, vai voiko siitä edes haaveilla? Onko sellaisia perheitä joissa aikuiset nukkuu omassa sängyssään eivätkä poikittain kahden lapsen kanssa?

Niin, kai niitä sellaisiakin perheitä on. Huhu ainakin kertoo sellaista, todellisuudesta en tiedä. Moni on kertonut myös hyviä kokemuksia siitä, miten lapset on nukkuneet jo lähes syntymästään saakka itsekseen ja melkeinpä täysiä öitä. No, se ei ole se meidän perheen tarina se. Aika kaukana siitä. ;)

Onneksi meidän onneksi tutut ovat kertoneet siitä, miten heilläkin on ollut haastavat unet ensimmäisinä vuosina. Tilanteeseen on löytynyt helpotus kuulema siinä vaiheessa, kun perheeseen on tullut toinen lapsi. Siinä vaiheessa on ollut helppoa laittaa lapset yhteiseen huoneeseen nukkumaan ja kuulema he jopa nukkuvat siellä. Eivät välttämättä ensimmäisestä yöstä, mutta pienen opettelun jälkeen.

Tästä päätelmän tehneenä, monelle lapselle taitaa siis ongelmana olla se sama kuin meillä – ei ole kivaa nukkua yksin.

Erittäin ymmärrettävää. Haluaisitko sinä itse nukkua yksin? Niin, ei siis ihme jos pieni lapsi ei tahdo nukkua yötään aivan yksin, jos eivät nuku aikuisetkaan. Selvähän se.

SISARUKSET SAMAAN HUONEESEEN

Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä viime viikolla, kun asia oli vasta pohdinnan asteella. Olin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia teiltä muilta, että miten lasten yhteiseen huoneeseen siirtyminen nukkumaan on sujunut. No, olen edelleen siitä kiinnostunut, mutta nyt tilanne on jo aivan toinen. Neljä päivää sitten nimittäin päätin kantaa pinnasängyn lastenhuoneeseen ja kerroin 2,5 vuotiaalle isoveljelle, että sisko siirtyy nukkumaan nyt tänne. Kerroin myös, että myös itse veli nukkuu siellä omassa huoneessa, eikä vain sisko. Sain takaisin hölmistyneen ilmeen ja kieltäytymisen. Hän ilmoitti nopeasti, että vain sisko nukkuu siellä. Ei ainakaan hän. :D

Hah, en ottanut vastaväitettä kuuleviin korviini. Nyt ollaan nimittäin aika pitkään nukuttu kaikki samassa huoneessa ja vuorotellen valvottu aina joko tytön tai pojan takia. Ei välttämättä siitä syystä, että se olisi niin super kivaa olla 24/7 nassu nassua vasten meidän iki-ihanien rakkaiden kanssa, vaan aikalailla olosuhteiden pakosta. Poika nimittäin nukkuu edes sinne 5-6 saakka, kun saa olla yön vieressä. Yksin jos nukkuu (trust me, kokeiltu on tätäkin ja monet kerrat) niin herää neljältä. Ja kun yksin kapuaa sängystä ylös, ei tietenkään enää nukuta vaan heti pitää päästä leikkimään. Ja kun ei nukuta, hypitään ja pompitaan ja herätetään myös sisko. Ja sitten me istutaan yhdessä olohuoneessa neljältä aamulla miettämässä, että oispa kiva nukkua. Aikuiset siis. Lapset on iloisia ja onnellisia, että on taas aamu.

Huoh.

Niin, että vieressä ollaan nukuttu, jotta ollaan saatu edes sinne aamu viiteen tai kuuteen saakka unta. Nyt kuitenkin neljä päivää sitten tehtiin muutos ja lapset pääsivät yhteiseen huoneeseen. Ensimmäisen yön minä nukuin patjalla heidän välissään ja katsottiin, että miten homma etenee. Varauduin valvomaan läpi yön, yleensä nimittäin lapset valvovat jos minä olen lähimpänä heitä.

Tyttö on jo ajoittain nukkunut täydet yöt ilman maitoa, mutta arvatkaa vaan nukkuiko nyt kun minä olin vieressä patjalla. Ehei, ei onnistunut millään. Itkua riitti yöllä ja koska en ollut tarpeeksi vahva pistämään vastaan, annoin maitoa. Lopulta me nukuttiin kaikki lattialla sijauspatjalla vierekkäin ja no…minä en nukkunut. Kaksi lasta kiehnäsi vuorotellen kainalossa ja sain milloin jalkaa ja milloin käsiä päin pläsiä. Oikein kiva yö, melkein nukuin sen pari tuntia. ;)

Mutta, ensimmäisen yön jälkeen tilanne on parantunut. Toisena yönä oli pari herätystä, kolmantena lapset heräsivät 5:20 ja haettiin heidät meidän viereen. Poika nukahti vielä uudelleen, mutta minä ja tyttö ei enää saatu kumpikaan unta. Pitkään yritin, mutta turhapa se on nukuttaa lasta joka nauraa ja jokeltaa onnellisena uuden aamun energiaa kasvot loistaen. Noustiin siis ylös ja annettiin poikien nukkua.

SISARUSTEN RAUHOITTAVA LÄSNÄOLO

Kaksi viimeistä yötä ovat menneet melko hyvin. Mitä nyt itse en ole saanut enää aamu neljän jälkeen unta, mutta muuten ihan hyvin. Heidän sänkynsä ovat lähekkäin ja pinnasängystä näkyy veljen sänkyyn. Jos siis havahtuu yöllä hereille (kuten olen kuullut pari kertaa käyvän) niin selkeästi toisiaan katsoessa he rauhoittuvat. Ovat tyytyväisiä, kun on seuraa.

Syy miksi uskoin, että tämä voisi ratkaista meidän yöt, on nämä muiden kertomat kokemukset. Tosi moni on sanonut sitä, että sisarukset rauhoittavat toisiaan niin päivisin kuin öisinkin ja arki helpottuu kun lapsia on useita. Ihan saman havainnon olen tehnyt itsekin. Tyttö on paljon rauhallisempi silloin kun veli on läsnä. Meidän arki on nyt huomattavasti helpompaa kuin mitä se oli aikoinaan yhden pienen lapsen kanssa. Näistä kahdesta on seuraa toisilleen jo nyt päivisin ja vaikka vielä pitää kummankin kanssa touhuta jatkuvasti, niin silti he ovat paljon tyytyväisempiä kun aina on seuraa. Sisko on veljelle tärkeä ja veli siskolle.

Tämä sama on nyt näkynyt myös öissä ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Vaiheitahan voi vielä tulla ja muutoksia lasten kanssa eläessä riittää, mutta ainakin nyt on saatu helpotusta öihin siirtämällä lapset yhteiseen huoneeseeen. Ihan mahtavaa. Onneksi päätettiin yrittää.

Nyt näyttää siis siltä, että illalla lapset saadaan omaan huoneeseen kello 22 mennessä kumpikin nukkumaan ja ovat siellä ainakin sinne aamuyölle saakka. Ajan kanssa on tottakai toiveena, että olisivat pitkälle aamuun omassa sängyssä, mutta sitä me ehditään vielä harjoitella. Kunhan nyt ensin ovat tottuneet omassa huoneessa nukkumiseen yhdessä.

Kiinnostaisi hei kuulla, että onko teillä lapset siirretty yhteiseen huoneeseen ja missä iässä? Miten tämä teillä sujui, vai luovutitteko ennen kuin lähti edes sujumaan? :)

Omasta aikuisten makuuhuoneesta aika super onnellisena,

Marissa

Kalenteri näyttää jo heinäkuuta, tämän kuun lopussa päättyy äitiysvapaa. Tuntuu, että olisin ollut kotona pidempäänkin, sillä työtä (ja työkavereita!) on jo aikamoinen ikävä. Kaipaan tunnetta, kun aamuisin pää on täynnä ideoita uuteen työpäivään ja tekisi heti herätessä mieli alkaa niitä toteuttamaan. Vaikka toisaalta pakko sanoa, että aika on kulunut samalla ihan liian nopeasti. Voisi jatkaa näin vielä pitkään, nauttia vauhdikkaista aamuista leikkipuistoja kiertäen. Halia lapsia pitkät päivät ja hengailla hiukset sekaisena aamusta iltaan. Miten voikin olla näin ristiriitaiset tunnelmat?

Esikoisen kohdalla muistan miten olin pohtinut palaavani työelämään kunnolla vasta hänen ollessaan kolme. No, elämä tuli siihen väliin kertomaan oman mielipiteensä asiasta ja töissä oltiin takaisin, kun poikani oli vähän päälle vuoden iässä. Että se siitä kolmesta vuodesta sitten. Heh, koskaan ei voi lasten kanssa suunnitella asioita liian pitkälle.

Onneksi muutin mieltäni, sillä siinä missä itse sain tehdä super kivaa työtä, on poika rakastanut päiväkotiaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ei ole varmasti niin iloista lähtijää hoitoon, kun hän on ollut näiden vuosien aikana. Ja miten kivoja hoitajia ja opettajia siellä on ollut, ihan yllätyin. Enemmän olin nimittäin kuullut negatiivista puhetta hoitopaikoista ja pelottelua siitä, miten huonosti arki alkaa sujumaan. No, ainakin meille on näkynyt vain miten arvokasta työtä siellä tehdään ja lapsista pidetään hyvää huolta. Voi hyvillä mielin tehdä töitä kun tietää, että lapsi on hyvässä hoidossa ja saa paljon aktiivisuutta arkeen. <3

Pieni aarteeni, joka on viihtynyt päiväkodissa enemmän kuin hyvin!

OSITTAINEN PALUU PÄIVÄTYÖHÖN JA TÖITÄ YRITTÄJÄNÄ KOTOA KÄSIN

Mutta, mitenkäs nyt sitten tällä kertaa? Moni on kysellyt, että koska aion palata töihin. Viime syksystä saakka olen ollut kotona ja nyt tyttö on 8 kuukauden ikäinen. Vielä siis aivan liian pieni päiväkotiin ja tarkoitukseni onkin olla hänen kanssaan vielä pääosin kotona ainakin vuoden loppuun saakka. Meillä on ollut ajatuksena myös sellainen, että hän menisi vasta lähempänä kahden vuoden ikää päiväkotiin. Haluaisimme saman päiväkodin veljen kanssa ja siksi ajoituksena voisi olla paras tuo vuoden 2020 elokuu. Jotta sitten lähes varmuudella olisi sama hoitopaikka. Jonoa täällä suunnalla riittää päiväkoteihin, mutta sisarukset ilmeisesti menevät etusijalle.

Mitään ei ole lyöty lukkoon töiden suhteen vielä, soittelin tuossa jokin aika sitten tiimikaverille ja sovittiin, että palataan asiaan taas lähiaikoina. Kunhan ilmoittelin itsestäni ja kerroin, että olisin valmiuksissa olemaan avuksi jo syksyllä jonkin verran. Läsnäoloa toimistolla ei tulla näkemään suurissa määrin ainakaan heti alkuun, joten työt eivät voi vielä ihan täysin alkaa. Omat työni päivätyössä liittyvät niin vahvasti ihmisiin ja läsnäoloon, joten vähän täytyy vielä pohtia kokonaisuutta. Onneksi teen monenlaista hommaa ja osan työstä voi tehdä myös etänä. Katsotaan siis syksyllä uudemman kerran, että mitä tulen tekemään ja kuinka paljon. Aika sen näyttää.

Päivätyöni lisäksi teen myös töitä yrittäjänä sisällöntuotannon ja somen parissa. Osa työstä on sellaista, jota voin tehdä kotisohvalta verkkarit jalassa, mutta jos käyn esimerkiksi asiakkaan luona, on toki vähän laittauduttava ja järjestettävä eri tavalla aikaa. Tällöin ei riitä, että kaivan läppärin esiin ja keitän kahvia, vaan on laskettava aikaa myös matkoihin ja valmistautumiseen.

YRITTÄJÄN VAPAUS

Syksylle olisi kiinnostusta ottaa pari uutta asiakasta kalenteria täyttämään ja olen tässä vähän tehnyt listaa kiinnostavista yrityksistä joille uskoisin voivani olla hyödyksi. Jotain uutta onkin jo sovittuna alkusyksyyn, mutta koska en vielä täysin tiedä paljonko aion tehdä töitä, on ollut pakko vähän jarruttaa vauhtia.

Työaikoja ei varsinaisesti näille töille ole, vaan voin itse täysin määrittää kuinka paljon olen valmis tekemään ja koska. Se onkin yrittäjyydessä mielestäni parasta. Että saa itse määrittää oman työmääränsä, työaikansa ja samalla palkkatasonsa. Jos tekee töitä vähemmän, tienaa vähemmän, mutta tilalle saa aikaa esimerkiksi perheen kanssa. Tai mihin nyt aikansa itse haluaa käyttää. <3

Rehellisesti sanoen, on tosi kova ikävä luovaa työskentelyä ja sitä, että on aina joku projekti meneillään. Myös ihmisiä on ikävä, asiakkaita ja työkavereita. Kaipaan sitä, että saisin käyttää luovuuttani ja kehitellä uutta. Kaipaan ideointia ja ajatusten vaihtoa. Innostumista ja sitä, kun saadaan jotain hienoa yhdessä valmiiksi.

Kaipaan vaihtelua tähän ihanaan kotiarkeen, jossa myös viihdyn. Vaihtelua ja aivoille töitä. :)

MITEN TEHDÄ TÖITÄ, KUN LAPSI VIELÄ KOTONA?

Niin, sitähän moni varmasti miettii, että miten sinne töihin voi palata, jos lapsikin on vielä kotona. No, meillä aloitti kotona hoitaja viime kuussa ja hän on tullut meille sillä ajatuksella, että voisin pikkuhiljaa vähän myös tehdä töitäkin. Nyt alkuun hän saa kuitenkin rauhassa tutustua lapsiin ja katsotaan sitten, että minkälaisia tunteja hän tekisi syksyllä. Sellaista kymmentä tuntia viikossa olen pohtinut, ehkä myöhemmin sitten enemmän. Meidän tyttö on viihtynyt hoitajan kanssa todella hyvin nämä viimeisest pari kertaa ja ensimmäisen kerran jännitys on kadonnut. Viimeksi kuulin jo paljon naurua ja iloa, kun yläkerrasta heidän yhteistä aikaansa kuuntelin. Kuulosti niin kivalta. <3

Hoitajan palkkaamisessa olen muuten iloinen siitä, että lapset saavat luoda suhteen myös johonkuhun toiseen aikuiseen meidän vanhempien lisäksi. Johokuhun, joka näkee heitä usein ja antaa oman persoonansa värittää heidän oppejaan elämästä. Näkevät hänen mallinsa toimia arjessa ja oppivat erilaisia asioita.

Hyvän hoitajan löytäminen tottakai on ratkaissut asioita todella paljon, sillä voi hyvillä mielin olla pois kotoa joitakin tunteja päivässä ja keskittyä ihan muuhun. Tästä syystä hoitoasiaa on aloiteltu jo ajoissa, sillä itselleni syntyisi ainakin ihan kauhea stressi, jos ei olisi hyvää hoitajaa ja pitäisi lähteä töihin. Nyt tiedän, että lapseni on turvallisessa sylissä ja saa paljon huolenpitoa kun olen poissa.

Tiedän jo valmiiksi myös sen, että kun pääsen jatkossa irtautumaan rauhassa useammaksi tunniksi pois arjesta, tulen olemaan aivan eri ihminen. Tällä hetkellä en ole se paras äiti joka voisin olla, sillä en saa käytännössä lähes yhtään lepoa kodin arjesta. Työkin on itselleni todella tärkeä asia ja se, että saan olla hyödyllinen ja luova. Itselläni on myös suuri palo työelämän kehittämiseen, joten on ihana päästä taas pikkuhiljaa töiden pariin siinäkin mielessä. Vuoden kotona olo on antanut paljon uusia ajatuksia ja ne pitäisi saada jo käyttöön. :)

Vaikka olen usein väsynyt ja meillä nukutaan vielä huonosti, niin tiedän silti että työskentely tulee antamaan itselleni todella paljon lisäenergiaa. Syksyllä olen varmasti äitinä paljon energisempi, siihen uskon.

Toimistolla tulee käytettyä muitakin kuin verkkareita tai legginsejä ;)

ISÄ HOITOVAPAALLA

Meillä Ville on pitänyt lasten kanssa mielellään aina isyysvapaita ja ollaan super kiitollisia, että Suomessa vanhemmille on tuettuja vapaita niinkin paljon. Ovat varmasti monessa maassa ihmeissään, kun täällä saa nautiskella niin pitkiä aikoja kotona lasten kanssa ja vieläpä vanhemmat samaan aikaan. Ja nythän näitä vapaita näyttäisi olevan tulossa lisää vanhemmille käyttöön, siis vau! Ihan mahtavaa tulevia isejä ja äitejä ajatellen.

Hoitovapaata olen pitänyt meillä tähän mennessä vain minä, mutta vuosi 2020 on vielä täysi mysteeri sen suhteen. Villellä olisi myös halua olla kotona tytön kanssa edes osan viikosta ennen päiväkodin aloitusta. Se, onko se yksi päivä viikosta vai enemmän, sitä ei vielä tiedetä. Täytyy vähän yhdessä pureksia asiaa ja katsoa mitä töitä Villellä on edessään sitten kevääksi ja miten niistä voi irtautua. Onneksi tässä voi vielä rauhassa pallotella ajatuksia ja katsoa mihin hommat etenevät. Oma ajatukseni on, että olisin päivätyössä ensi keväänä noin 4 päivää viikosta. Poika on vapaalla päiväkodista aina yhden päivän, joten luultavasti sitten (ainakin) yksi päivä viikosta olisi yhdessä lasten kanssa touhuilua. Viikonloput ja muut aika arjessa tottakai sitten siihen päälle.

Tässä ajatuksiani tähän hetkeen töihin paluusta, aika näyttää miten meidän päivät tästä muovautuvat ja minkälaiseksi arki muotoutuu. Intoa, ideoita ja luovuutta olisi paljon tallessa, toivotaan että saadaan se pian käyttöön.

Syksyllä olisi jokatapauksessa paluu töihin ja odotan sitä enemmän kuin innolla.

Jos työaiheet kiinnostavat sinua, voit lukea ajatuksiani työelämästä täältä: Marissa Knuuttila – Ajatuksia työelämästä

Töistä ja työelämästä aina yhtä innostuneena,

Marissa