Siinä mä sitä kävellessä mietin, raittiissa  ilmassa, hiekan rahistessa jalkojen alla ja pimeän tien päässä näkyvän valon katsoessa mua kohti. Mietin, että osaanko mä sitä millään selittää sanoilla. Jos siis siitä haluaisin vaikka kirjoittaa, tunteesta joka syntyy kun saa hetken hengittää kylmää talvi-ilmaa. Pienen pakkasen raikastamaa joulukuista kosteutta. Aamua ja sen energiaa.

Sitten mä päätin, että osaanhan mä siitä teille kertoa. Kohmeisin sormin nostin koneen esiin heti sisälle tullessa, aloin kirjoittamaan. Koska juuri tämä on se hetki, joka pitää saada painettua talteen muistoihin, sanoiksi juuri tänään. Se, kun huomasin mitä se pieni hetki sai aikaan. Pieni hetki taukoa ihan kaikesta.

Juuri nyt olen äiti, olen vaimo ja olen sitä kaikkea mitä multa ikinä vaaditaan. Olen tyyny johon painaa pää turvaan, olen lohduttaja pimeän illan väsymyksessä. Olen se, jolle huudetaan, mutta olen myös se jonka kanssa nauretaan vedet silmissä. Olen kokki, leipuri ja kauppakassien kantaja. Olen talonmies ja kodinhengetär. Olen se joka pitää langat kerässä koossa, olen myös se joka neuloo niistä langoista uuden paidan, kun sille on tarve. Olen pienen lapsen tuki ja turva, mieheni vastapala. Olen rakastaja, olen ystävä. Olen aikuinen ja äiti, mutta myös jonkun tytär. Olen se, joka jaksaa väsyneenäkin hymyillä, olen se joka ottaa kaiken huomioon. Olen kävelevä kalenteri ja juokseva monitoimikone jossa on loputon akku. Olen kaikkea sitä mitä multa ikinä vaaditaan.

Juuri nyt mä olen kuitenkin myös minä itse, nuori nainen, jolla on omat halut ja tunteet. Eikä mun akkuni oikeasti kestä kestä loputtomiin, se on vale jolla me itseämme usein huijataan. Pitää sitä myös joskus ladata. Älkää käsittäkö väärin, mä rakastan olla äiti. Se on parasta mitä elämässäni on tapahtunut, se on juuri se mitä piti tapahtua. Se teki musta onnellisemman kuin koskaan, se täydensi mua. Mua ja mun elämää.

Samoin upean parisuhteen löytäminen. Musta tuli enemmän, musta tuli parempi. Elämästä tuli parempaa.

Mutta olen silti vielä minä, nuori nainen jolla on omat halut ja tunteet. Joskus pitää päästä raittiiseen ulkoilmaan, ihan yksin ja ihan hiljaa. Että ehtii taas tuntea oman itsensä, erillisenä ihmisenä. Niin, ettei kukaan vaadi siinä hetkessä mitään, eikä kukaan pidä kiinni. Ei roiku hihassa, ei edes pussaa poskelle. Saan hetken pitää itseäni itse kiinni, katsoa kohti valoa pimeällä kadulla ja vain hengittää. Kuunnella rohinaa jalkojen alla ja miettiä ilman, että kukaan on siinä. Niin, että kukaan ei vaadi mitään.

Siinä hetkessä mä sen tajusin, kun kävelin valoa kohti. Pieni hetki usein riittää, vain vartin hiljaisuus. Pieni liike jalkojen alla, joka herättää eloon. Vapaus olla vain minä. Sen jälkeen olen taas valmis. Valmis olemaan sitä mitä multa ikinä vaaditaan.

 

 

Kuva on aiemmalta syksyltä, mutta luonnollisesti talven pimeinä aamuina ei kuvia ulkona oteta. ;)

Lenkin tuoman hyvän olon tunteen tuomin terveisin,

Marissa

Keskustelu on eilisestä saakka käynyt kuumana Instagramin puolella, kun otin esille aiheeksi säästämisen. Missä asioissa minä säästän? Entä missä en olisi valmis säästämään? 

Säästäväisyys ei kulje kaikilla geeneissä, jos kulkee kenelläkään, ja uskon että toisille sen aloittaminen on työläämpää. Jos ei esimerkiksi ole nähnyt mallia säästämiseen kotoa tai kukaan ei ole kertonut miksi kannattaa elää säästeliäästi, voi olla vaikea edes aloittaa. Ei ehkä ihan helposti ymmärrä, että jokainen kulutettu euro todella katoaa tililtä ja jos ei sitä säästä hetkeksi, ei se voi millään kasvaa korkoa.

En nyt lähde käymään tässä läpi omaa taustaani, mutta todettakoon lyhyesti, että itselleni on opetettu jo nuorena että omat rahat pitää itse tienata ja jotta voi saada jotain suurta, on säästettävä sitä varten pieniä summia. Ja siitä se ajatus itselläni lähti. Aloin säästämään omaa asuntoa varten jo 13-14 vuotiaana, samalla kun aloitin säännöllisen työnteon. Päätin, että minulla on varaa omaan kotiin, kun muutan kotoa pois. Ja siinä lopulta myös onnistuin.

Nyt yli kolmekymppisenä olen ehtinyt säästämään jo vuosikausia. Voikin ehkä sanoa, että itselleni säästäminen tulee syvältä selkärangasta, enkä juuri mieti asiaa. Nykyään en ole enää yhtä säästäväinen kuin mitä olin joskus nuorena, mutta se johtuu siitä että nykyään on myös enemmän aikaa tuhlata. Vielä pari vuotta sitten (ennen lapsia, heh) käytin kaiken aikani työntekoon eikä ollut aikaa tuhlata. Kun tekee töitä vuosikausia 7 päivää viikosta, ei ole aikaa laittaa rahaa mihinkään, ei ehdi shoppailla. Ehkä siinä onkin mun säästäväisyyteni salaisuus, liikaa töitä ja liian vähän aikaa? :D

Nykyään en juuri mieti säästäväni, koen vain eläväni säästeliäästi. Noudatan samoja oppeja joita jo nuorena olen opetellut ja teen valinnat taloudellisesti. Ostan vain tarvitsemiani asioita ja mietin harkiten sitä mitä ostan, jos näin voisi kiteyttää oman ajatukseni säästämisen suhteen.

 

KOKONAISUUS MERKITSEE SÄÄSTÄMISESSÄ

Uskoisin, että säästämisestä tulee helpompaa silloin, kun oppii näkemään kokonaisuuden. Kun ymmärtää, että niistä pienistä summista kertyy lopulta suuri summa. Yksi kaupasta ostettu uusi kirja ei välttämättä maksa paljon, mutta kun pieniä summia kertyy päivittäin, on palkkapussi tyhjä. Pyysitte kuulla omia säästövinkkejäni, joten tässä lista omista ajatuksistani säästäväiseen arkeen:

 

  • Ostan vain tarpeeseen. Mietin aina useamman kerran hankintaani, enkä osta hetken mielijohteesta juuri mitään. Poislukien ruokaostokset, sillä kaupasta ostan sitä mitä mieli tekee.

 

  • Ruokakaupassa en säästele, mutta toki katson kilohintoja ja ostan mielelläni punalaputettuja tuotteita. En juokse Prismassa sentään yöaikaan ostamassa kaikista parhaita alennuksia, mutta otan ne mitkä sattuvat eteen. Me myös suunnitellaan ostoksia etukäteen ja tehdään ruokaa, josta voi syödä useamman päivän putkeen. Mielelläni siis katson mihin rahani ruossa käytän, ja järki on ostoksissa mukana, mutta en jätä haluamaani ostamatta jos huonompi ja halvempi tuote olisi tarjolla.

 

  • En osta päivittäin kahvilan kahvia tai vaikkapa limua kalliista kioskista matkalla. Voin hyvin odottaa hetken ja ostaa limun kaupasta halvemmalla ja kahvin voi keittää kotona. Joskus harvoin ostan kahvin mukaan ja kun sitä ei tee liian usein, ei se kaada taloutta. Kaiken lisäksi se tuntuu niinä kertoina spesiaalilta, eikä päivittäiseltä tavalta johon turtuu eikä siitä enää edes nauti samalla tavalla.

 

 

  • Ostan laatua, tai ainakin pyrin siihen. Hyviä ruoka-aineita, laadukkaita huonekaluja, laadukkaita vaatteita. Niin, että ei tarvitse ainakaan kulumisen tai turhan rikkoutumisen takia ostaa heti uutta. Parempi laatu kestää pidempään.

 

  • Kierrätän. Ostan vaatteita paljon käytettynä, sekä itselleni että lapsille. Lapsille ostan vaatteita isompia kokoja jo varastoon, jotta ei tarvitsisi koskaan ostaa äkillisestä mitään kalliilla. Meillä ei vaatteisiin mene juurikaan rahaa, sillä myyn myös aina edelliset pois kirpputorilla kun niitä ei enää tarvita. Poislukien Villen vaatteet. Kummasti miehet aina osaavat käyttää vaatteensa kirjaimellisesti loppuun saakka. Oletteko huomanneet saman? :)

 

  • Lainaan. Ystäviltä tai sukulaisilta kerran tarpeeseen juhlamekon, naapurilta lehteä tai vaikka kirjan kirjastosta. Tarvitseeko kaikki hankkia omaksi jos käyttöä on vähän?

 

  • En osta juuri mitään täyteen hintaan, vaan maltan mieleni ja suunnittelen ostokset niin, että ne voi tehdä alennusmyynneistä. Kuten joulun ja juhannuksen jälkeen tai esimerkiksi Black Fridayna. Nykyään ainoat äkilliset tarpeet meillä syntyy lasten vaatteista. Aina kun ei löydä käytettynä vaikkapa kurahousuja, joten sitten ne ostetaan uutena. Mieluiten toki alesta nekin. ;)

 

  • Mietin ostamieni tavaroiden/vaatteiden/tuotteiden jälleenmyyntiarvoa. Varsinkin jos teen isompaa hankintaa, mietin mitä saan siitä myydessä pois. Samalla kun tekee tämän, tulee tutkittua ostoksen järkevyyttä ja mahdollisesti joskus muuttaa mielensä. Saattaakin ostaa jotain muuta tai löytää paremman vaihtoehdon. Niin ja joskus ostos jää tekemättä, kun ei ostanut heti. Ehtii tajuta, että sitä ei tarvitukkaan. ;)

 

  • En osta mitään vain merkin vuoksi ja maksa turhaan vain brändistä. Ostoksen pitää aina olla hintansa arvoinen ja minusta ei ole seuraamaan mitään muotivillityksiä. Turhaa rahanmenoa. ;)

 

  • Olen kotona oppinut omatoimiseksi ja mieluiten teen mahdollisimman paljon itse. Meillä ei näy remppamiehiä, ei siivooja,  ei muuttomiehiä eikä minua näy leipomon kassalla ostamassa valmiita tarjoiluja juhliin. Nautin käsilläni tekemisestä ja koen myös olevani ripeä toimimaan. Apua voi myös pyytää lähipiiristä ja auttaa itsekin silloin kun he sitä tarvitsevat. Usein on myös nopeampaa tehdä itse kuin hankkia joku muu kalliilla avuksi.

 

  • Matkustaessa en ota matkapaketteja, ne tulevat aina kalliimmaksi. Etsin aina itse lennot ja majoitukset erikseen, jotta tiedän saavani parhaan hinnan ja joustoa siihen mihin matkustan ja kuinka pitkäksi aikaa.

 

  • Tämä on mielestäni päivänselvä asia, mutta kerrotaaan kuitenkin. En osta ikinä luotolle mitään, mihin ei olisi varaa. Käytän luottokorttia kaikkiin ostoksiin, mutta maksan aina kaiken seuraavalla laskulla pois. Kerään vain pisteet itselleni, joita kortin käytöstä saa kasaan. Mielestäni luottoa ei kuulu käyttää varsinkaan huvitteluun, vaan ensin pitäisi säästää jotta siihen on varaa. Muuten syntyy turhaa korkoa turhista ostoksista, joihin ei oikeasti olisi ollut varaa.

 

  • Olen aina säästänyt muihin verrattuna paljon siinä, etten juo juurikaan alkoholia, joten baareihin ei valu rahaa. Ei siis myöskään taksimatkoihin, sillä käyn harvoin juhlimassa ja jos käyn, yleensä pääsen hyvin julkisilla kotiin.

 

  • Kuljen aina mahdollisimman paljon muutenkin julkisilla ja esimerkiksi jalkaisin. Ajokorttia ei edes löydy, mutta tuskinpa meillä olisi kahta autoa jos se löytyisi. En kannata yksityisautoilua ja mieluiten suosin julkista liikennettä ja terveitä jalkojani.

 

  • En myöskään tupakoi. Kuinkahan paljon kuluisi rahaa enemmän, jos polttaisi tupakkaa? Hui, en tahdo edes ajtella sitä rahaa, joka liitelisi savuna ilmaan.

 

  • Säästän keskittämällä vakuutukset saman firman alle, sekä kilpailuttamalla sähköyhtiöt ja kaiken muun missä on useita vaihtoehtoja. Tämä kaikki kannattaa muuten tehdä tasaisin väliajoin, sillä hinnat muuttuvat ajan kanssa.

 

  • Suuri säästö, johon tiedän monen tuhlaavan paljonkin, on ulkonäkö. En käy kampaajalla kuin kerran kahdessa vuodessa, en juurikaan meikkaa enkä käytä monenlaista kosmetiikkaa. Omien lasteni hiukset toivon myös voivani leikata mahdollisimman pitkään.

 

  • En myöskään voisi koskaan käyttää rahaa esimerkiksi tekoripsiin tai täyteaineisiin kasvoillani. En ole koskaan kokenut kaipaavani näitäkään asioita, joten tuntuisi hassulta pistää niihin rahaa.

 

 

Yksittäin nämä asiat eivät ehkä ole suuria summia, mutta kokonaisuutena säästän suuren summan kun vähän käytän päätä talouteni miettimiseen. Jokaisen tulisikin pohtia omaa kuluttamistaan ja esimerkiksi suhteuttaa kulutus omiin tuloihinsa. Pienituloinen ei varmasti voi saada kaikkea samaa kuin suurituloinen ystävä, mutta toisaalta pienistä tuloista voi myös säästää hyvin. Itsekin olen säästänyt pienistä tuloista ja tienannut suuria summia sijoittamalla ne samat pienet tulot.

Kuten jo sanoinkin, en koe säästäväni jatkuvasti, koen eläväni aivan normaalia elämää.  Minulle on tuttua että joka kuussa siirrän kaiken ylimääräisen palkastani sijoituksiin, olen tehnyt niin aina. Summa vaihtelee paljonkin, riippuen täysin siitä mitä muita kuluja kuukaudelle on syntynyt. Yksi tärkeä vinkki onkin siirtää joka kuussa tietty summa sivuun käyttötililtä, jotta se todella myös säästyy. Teethän sinä jo näin? 

Mielestäni on vain järkevää miettiä mitä ostaa ja miksi. Välillä pitää myös malttaa mielensä jos haluaa jotain. Kaikkea ei aina kuulu saada heti, sanottiin jo mulle lapsena ja näin uskon vieläkin. Saman ajatuksen toivon voivani opettaa myös omille lapsilleni, jotta he oppivat tekemään töitä sen eteen, että saavat jotain.

Jutusta on venymässä jälleen pitkä ja aika alkaa loppua kesken. Jatketaan juttua siis myöhemmin ja kerron teille mm. lisää niistä asioista, jotka mahdollisesti jonkun mielestä ovat tuhlausta, mutta ovat omassa arjessani sellaisia etten niistä ole valmis luopumaan.

Kerrohan sinä siinä välissä, että mitkä on sun parhaat säästövinkit, mitä lisäisit tähän mun listaani? 

Säästeliäin terveisin,

Marissa

Huomenta sunnuntai! Kello on hieman yli kuusi ja Istun keittiön pöydässä. Tyttö jäi toista kertaa elämänsä aikana nukkumaan sänkyyn kun nousin ylös, pojat istuvat olohuoneessa leikkimässä. Ympärilläni on leluja ja lehtiä, kaksi likaista lautasta, muistikirja, puoliksi syöty leipä, tyhjä leipäpussi, sakset, palapeli ja muutama valokuva. Kovalevy surruttaa kiinni koneessani, oon juuri saanut pitkästä aikaa aikaiseksi siirtää kuvia täydeltä koneeltani pois, jotta sinne mahtuu taas lisää. Antaa sen tehdä siirtoa siis hetki itsekseen, jutellaan me sun kanssasi nyt hetki!

Pitkä aika siitä, kun olin täällä viimeksi sulle kertomassa yhtään mitään. Mitä tässä välissä on tapahtunut? No, meille ainakin ehti syntyä pieni käärö tänne kotiin. Se tyttö joka nyt nukkuu yläkerrassa ihan itsekseen ja mulle on suotu hetki aikaa näppiksen parissa. Vai ehdinköhän kertoa siitä jo aiemmin? No, nyt meillä on kotona nyt kaksi iloista lasta, vietän äitiysvapaatani ja me kaikki odotetaan innolla joulua. Eli vain hyvää meille kuuluu juuri nyt tänä synkkänä joulukuisena aamuna.

Kuuluuhan sullekin? 

 

 

Ennen kuin avasin koneen pitkästä aikaa ja päätin käyttää tämän lyhyen hetken aamun hyvää energiaa ja rauhaa hyödykseni, mietin että pitäisikö siivota. En tiennyt aiemmin mitä siinä vaiheessa tapahtuu, kun kotiin syntyy toinen lapsi, mutta ilmeisesti ainakin sotkua. Kuvittelisi ettei niin pieni vielä osaa pistää paikkoja sekaisin, mutta ilmeisesti osaa. Vai johtuuko se siitä, että huomio on nyt aivan muualla kuin vielä hetki sitten? Ei kiinnosta siivota? Osoittaako meidän pojat mieltään, kun multa ei saa huomiota ja siksi sotkevat enemmän? Vai käykö täällä joku muu sotkemassa?

Niin, ratkaisin tämän arvoituksen eilen. Keksin aika nopeasti syyn, kun mietin omia toimintatapojani ja meidän arkea juuri nyt. Sotkua syntyy, kun aikaa ei vain enää ole. Aiemmin pienet sotkut siivottiin hetkessä, pari minuuttia ja tämäkin ruokapöytä olisi siivottu ja keittiö siinä samalla. En olisi ennen miettinyt ryhtymistä, olisin tehnyt ennen kuin edes tajuan siivonneeni. Ja siksipä tässä hetki sitten vielä pohdin, että siivoasinko kuitenkin ensin ennen mitään muuta turhaa tekemistä. Koska sitä tässä yleensä tekee ne pienet väliajat, kun ei ole vauvaa sylissä. Siivoaa, järjestää ja suunnittelee. Sitten teen saman uudestaan, koska kummasti joku on taas sotkenut. Ei siinä ole ollut aikaa pysähtyä istumaan koneen äärelle, mieltä on rauhoittanut enemmän siisti koti.

Sitä en varmuudella tiedä kuka täällä eniten sotkee, mutta luultavasti me vanhemmat? Kyllä, pojan lelut ovat joka paikassa ja aina, mutta ei se ole se sotkuista suurin. Kyllä ne on ne unohdetut lautaset, mukit ja muut tilpehöörit. Ne jotka omasta kädestä jää juuri siihen missä niitä käytettiin. Ja tämä oli se arvoitus jonka eilen ratkaisin. Kun tajusin, että ihan on itseään syyttäminen kaikesta sotkusta, eikä aina muita.

Kai se on siis tavallaan se huomion siirtyminen toisaalle, joka tätä kaaosta aiheuttaa tällä hetkellä. Huomio on tärkeämmissä asioissa enkä aina niin välitä sotkusta. Okei, tuossa oli pieni valhe tai siis aika isokin. Kyllä se sotku mua häritsee. Mutta välillä tuntuu tärkeämmältä tehdä myös jotain muuta kuin vain siivota. Villekin kertoi tuossa yksi päivä ylpeänä, että on saanut mua kehittymään huimasti meidän suhteen aikana. Sotkuisemmaksi kuulema. Nauroin vedet silmissä, koska niin se taitaa olla. Ennen näitä kolmea ihanaa (ja lisää sotkevaa) ihmistä tässä samassa taloudessa, olin liiankin tarkka. Niin tarkka, että ahdistuin jos aamulla herätessä tiskipöydällä olisi yhtäkään tiskiä tai jokin kaapinovi olisi jäänyt illalla auki. Eivätkä ne oikeasti edes olisi jääneet auki, sillä en olisi saanut nukuttua avointen ovien kanssa. Nykyään on ulko-ovetkin auki ja hyvin saa unta, ei mitään ongelmaa. Tiskipöytä on vuorattu tiskeillä, joskus niitä on vessassa ja eteisessä saakka. Ihan hyvin on maistunut uni, sillä silmät kiinni vietetyt tunnit on tuntuneet tärkeämmältä kuin siivoaminen keskellä yötä kun kaikki vihdoin nukkuvat ja olisi hetki aikaa.

 

 

Kuka tunnistaa itsensä? Oletteko tekin kehittyneet yhtä lahjakkaiksi sottapytyiksi äitiyden myötä? ;)

Jokatapauksessa hei, tässä mä olen kirjoittamassa ja tulee hyvä mieli ajatuksesta että annan sotkujen vain olla ympärilläni. Ihan vähän mietin, että kukahan nämä ehtii sitten siivota, kun pian saan taas kaikkea muuta puuhaa koko päiväksi, mutta mitäpä siitä. Rakastan oppia uusia asioita ja kaipa näiden vauvavuosien teema on itselleni pieneen kaaokseen tottuminen. Se, että oppii olemaan ihan rauhakseen, vaikkei kaikkeen juuri nyt pystykään itse vaikuttamaan. Keskittyy mieluummin olennaiseen, eli olemiseen. Koska joku fiksu sen sanoi, että näitä pienten lasten kanssa vietetttyjä vuosia ei saa koskaan takaisin ja olisipa surullista jos muistaisi vain sotkut ja siivoamisen, niiden asioiden tuoman ahdistuksen. Tahdon muistaa muutakin. Erityisesti oman kehittymiseni ja sen, miten ihanaa oli olla lasten kanssa kotona. Miten ihanaa oli leikkiä ja sotkea yhdessä. <3

Edellisen fiksun lauseen taisin itselleni sanoa minä eilen, ja siitä syntyi ajatus tähän tekstiin. Saitko ehkä myös sinä siitä muistutuksen, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin siisti koti? :)

Hei ja nyt jää on rikottu ja toivon että jatkossa ehtisin kirjoittamaan edes pieniä lyhyitä tekstejä tänne teille kerrottavaksi. Ja tottakai myös omaksi iloksi ja muistoksi. Mitä teille kuuluu joulukuussa 2018? Onko kotona siistiä vai sotkuista?

Jouluisin terveisin,

Sottapytty Marissa