Suuret kiitokset kaikista viesteistä joita olen saanut edelliseen tekstiini synnytyksestä. Todella suuri asia itselleni se, että niin moni on lukenut kirjoitukseni ja kokee tärkeäksi käyttää omaa aikaansa siihen, että kirjoittaa minulle viestin. Jokaisen meidän aika on arvokasta, joten kiitos kun käytit hetken omastasi keskusteluun kanssani tai blogini parissa. <3

Nyt kuitenkin tälle aikaiselle aamulle haluaisin teille kirjoitella menneestä kesästä ja jakaa muutaman kauniin kuvan. Meillä alkaa sunnuntaina kesän ensimmäinen loma yhdessä, kun me karataan lentäen Italiaan. Kun sieltä palataan parin viikon rannoilla rapuilun ja viinitilojen kiertelyn jälkeen, niin kalenterin mukaan on jo syksy. Lämpötila varmasti on vielä mukava, kuten aina syyskuussa, mutta syksy se taitaa silti olla. Lehdet putoavat puusta, illat ovat pimeitä ja ajoittain sataa vettä.

Omasta mielestäni syksy saa jo tullakkin. Kesä on ollut taas pitkä, valoa ja aurinkoa on riittänyt niin paljon täällä etelässä, että luulisi jokaisen olevan tyyyväinen. Meillä on ainakin hikoiltu koko Espoon edestä, nautittu kuumista päivistä ja istuttu tuulettimen läheisyydessä tai ulkona rannassa pienestä tuulenvireestä nauttien. Onneksi tänä kesänä ei vietetty montaa viikkoa superhelteissä, ne olisivat olleet meidän aktiivisessa arjessa ihan liikaa. Tämä 20+ on ollut oikein hyvä, on riittänyt lämpöä ja on jaksanut puuhastella samalla ahkerasti. Ollaan tehty vaikka ja mitä.

Tässä pieni kuvatulva muistoksi tästä kesästä. Lopuksi myös muutama sana sen ihanista tapahtumista.

Kesä hei, kiitos. Oot ollut just niin täydellinen kuin voit vain olla, oot antanut valoa meidän aikaisiin aamuihin. Me ollaan kierretty lasten kanssa monet puistot, nähty ystäviä, grillattu, riehuttu, hikoiltu, leikitty ja vaan nautittu. Oon päässyt taas juoksun makuun ja parit lenkit ollaan päästy tekemään myös Villen kanssa kahdestaan. Oon treenannut tänä kesänä vähemmän kuin varmaan koskaan ennen, mutta kävellyt senkin edestä. Mittari näyttää kädessä iltaisin lähes aina yli 20 000, kyllä tietää liikkuneensa.

Villellä ei ollut lomaa kesällä tänä vuonna, joten ollaan oltu paljon lasten kanssa kolmestaan. Meillä on kai ollut liiaan hauskaa, koska päiväunia ei juuri ole kumpikaan lapsista yhteisinä päivinä nukkunut, joten ollaan liikuttu paljon ja etsitty tekemistä pihoilta ja puistoista. Rannalla me niinkään olla viihdytty, sillä isompi lapsista ei ole vedestä yhtään kiinnostunut ja rallia juostaan edes takaisin kaikkialla missä ollaan. Ollaankin kierretty paljon puistoja, sillä me tiedetään että synkkinä talvi-iltoina se ei taas olekaan yhtään niin kivaa kuin juuri nyt. Joskus ollaan menty jo aamulla seiskalta ulos, palattu kunnolla sisään vasta illalla kahdeksalta. Aika ihanaa. Pitkät valoisat kesän illat. <3

No, ei kesä nyt pelkkää mansikkaa ja iloista naurua ole ollut. Oon ollut myös ajoittain todella väsynyt, en ole saanut nukkua kuukausiin kunnolla. Se on joskus kiukuttanut, joskus vähän vetänyt mieltä mustaksi. Kesän päätteeksi me kuitenkin pidettiin vähän uutta unikoulua ja nyt meillä on elokuussa sellainen tilanne, että ollaan nukuttu jo pari kertaa lähes täydet yöt. Aika ihanaa. Pää ei tunnu vaan vielä ihan ymmärtävän sitä juttua, että yöllä tosiaan nukutaan ja siitä pitäisi tulla hyvä olo. Olen aivan kuin horroksessa aamuisin, kroppa pistää vastaan. Sen mielestä on kai vähän höhlää yhtäkkiä nukkua 7 tuntia yöstä, kun on tottunut siitä puoleen. Ei ymmärrä, että nyt pitäisi vaan nauttia!

Kesä täällä meren äärellä on ollut ihana, kiitos siitä. Olen onnellinen meidän kahdesta pienestä lapsesta ja siitä, että meillä on Villen kanssa niin vahva tiimi. Meidän lapsista on kysytty kesällä usein, että ovatko he aina näin iloisia ja hyväntuulisia. Siitä tulee hyvä olo ja vastaan aina, että ”Kyllä he ovat, jos saavat liikkua vapaasti ja tehdä paljon”. Kotona neljän seinän sisällä eivät niinkään, joten siksi me mennään ja tehdään niin paljon. Iloitaan, nauretaan, juostaan ja mennään minkä keretään. Jokainen meistä tuntuu nauttivan liikkeestä.

Tämä kesä on meidän 9 kk tyttömme ensimmäinen, hän on kokenut monia asioita ensimmäistä kertaa. Oppinut kiipeämään, konttaamaan, kävelemään kunnolla tukea vasten, nukkumaan paremmin, leikkimään veljen kanssa, maistellut tuoreita mansikoita, kastanut varpaat mereen, viettänyt aikaa ihanan hoitajansa kanssa ja ties mitä. Jatkuvasti saa huomata uusia taitoja ja kasvua. Pitkän kesän aikana on tapahtunut paljon kehitystä ja suuri muutos. Vauva on jo melkeinpä taapero. Ymmärtävä, fiksu pieni tyttö. <3

Tulevia kesiä odotan ilolla ja toivon, ettei tämä ajankulu mene vuosi vuodelta nopeammaksi. Tuntuu nimittäin, että joku olisi ryövännyt minuutit meidän viimeiseltä kesältä ja koko viimeiseltä vuodelta. Toivotaan siis, ettei seuraava kesä tule ihan heti ja voidaan rauhassa nauttia tulevista kuukausista syksyä, talvea ja kevättä. <3

Kesästä kiitollisin mielin (Italian kautta) kohti raikasta syksyä,

Marissa

Synnytyksestä on jo pitkä aika, pian vuosi. Tiedän, että tästä aiheesta olisi halunnut kuulla moni jo aikaa sitten, mutta en ole ollut itse siitä valmis puhumaan heti kokemukseni jälkeen. Tiedän myös, ettei näillä sanoilla pysty millään kuvailemaan sitä kaikkea mitä tunsin viime lokakuussa ja miksi kokemus oli itselleni niin vaikea. Sekä henkisesti, että fyysisesti.

Erityisesti asiaan vaikuttaa se, että tämä oli jo toinen haastava synnytys itselleni ja jo edellisen jälkeen kuulin monilta neuvoja siihen, miten jokaisen on mahdollista saada itselleen se täydellinen voimaannuttava synnytyskokemus. Eräs yhden lapsen äiti kertoi kirkkain silmin, että kunhan vaan hengittää oikein ja ottaa kivut vastaan ilolla, voi synnyttää yhtä nopeasti kuin hän, viidessä tunnissa. Hänestä synnyttäminen oli parasta maailmassa, eikä hän ilmeisesti ymmärtänyt miten se jonkun mielestä voisi näkyä mitenkään muuten.

Synnytyksessäni 2016 kului useita päiviä supistellen, itse synnytys kesti 64 tuntia ja lopulta jouduin kiireiseen sektioon. Mutta ehkäpä se tosiaan olisi niin, että kunhan olisin vain osannut hengittää oikein, olisin selvinnyt viidessä tunnissa. Kiitos sanoistasi, ne lämmittivät iloista mieltäni. Sai kokemukseni tuntumaan siltä kuin olisin tehnyt kaiken väärin.

Edellinen synnytyskertomus löytyy luettavaksi täältä: synnytyskertomus, 64 tuskaista tuntia. Kirjoitin tekstissä näin:

Niin ja mä kovasti haluaisin vielä kokea luonnollisen synnytyksen. Vaikka se sitten olisi vieläkin kivuliaampi.”

Sain lokakuussa sen mitä tilasinkin. Kivut ja luonnollisen synnytyksen. Tämäkin kokemus kesti päiviä, mutta samalla kun kivut olivat kovemmat, en silti joutunut pelätä lapsen hengen puolesta hetkeäkään. Se oli suuri helpotus ja teki synnytyksestä omalla tavallaan helpomman.

Aloitetaan ihan alusta ja kerron vaiheittain miten homma lähti käyntiin. Kerron teille siitä, kun sain lopulta ihanan pienen aarteen syliini. Sehän kaikessa on tärkeintä, pienen täydellisen tyttäreni syntyminen terveenä tähän maailmaan. <3

SYNNYTYSKERTOMUS 2019

MAANANTAI 22.10.2018 klo 22:10

Makaamme illalla jo sängyssä ja kehossani alkaa tuntua aaltoilevaa jännitystä, tunnistan heti että kyseessä on supistus. Se alkaa vaimeana ja kestää noin puolisen minuuttia. Sama toistuu muutaman minuutin kuluttua ja jo kolmannella kerralla kipu alkaa olla kovaa. Neljäs supistus vetää kehoni kasaan, hengitys salpautuu ja olen kuin rautakanki. Alan jännittämään, sillä olen varma, että tällä kertaa homma lähtee nopeasti käyntiin, kun kivut ovat nyt jo niin vahvat. Hymyilyttää silti. Viimeksi tunsin näin vahvat supistukset vasta lähellä sitä hetkeä, kun lähdettiin jo sairaalaan. Iloitsen nopeasti etenevistä supistuksista ja kerron Villelle. Jes, pian varmaan lähdetään! Tällä kertaa kaikki menee nopeammin!

Ville on silmin nähden innoissaan ja menee unille, jotta ehtii nukkua ennen lähtöä sairaalaan. Yö on kivulias, ei voisi itse edes kuvitella nukkumista. Ajoittain supistukset tuntuvat kevyiltä aalloilta kehossani ja ajoittain hengityskin on vaikeaa. Lataan apin puhelimeeni, jolla voi laskea supistukset. Yön aikana supistuksia on tasaisesti 7-8 minuutin välein. Kestoltaan ovat 45 sekuntia – 1,5 minuuttia. Yritän hengittää syvään jokaisella supistuksella ja ottaa kivut vastaan mahdollisimman rentona.

Yön aikana käyn suihkussa ja otan panadolia, jotta kestän kivun. Se helpottaa hieman. En saa nukuttua, sillä supistuksia tulee niin tiheästi.

TIISTAI

Aamulla supistusten väli on enää 8-15 minuuttia. Ville lähtee töihin ja vie pojan päiväkotiin. Lupaan heti ilmoittaa, jos tilanne etenee. Käyn vähän kävelemässä ja lepään vuorotellen. Villen isä on illaksi hälytetty meille, jos tulee lähtö. Hän jäisi pojan kanssa kotiin ja tarkoitus on lähteä yhdessä sitten sairaalaan kun h-hetki tulee.

Lähtöä saadaan kuitenkin vielä odottaa, sillä illalla supistukset eivät etene. Kivut vain yltyvät, mutta väli ei muutu yhtään tiheämmäksi. Kipu on iltaa kohti taas pahentunut niin, että menen horrokseen jokaiselle supistuksella. Seison suihkussa jatkuvasti ja lämmitän saunaa. Ähisen ja puhkutan, yritän kestää kivut. Panadol ei auta, ei lämpötyynyt, ei liike, eikä mikään muukaan. En saa ruokaa alas, kivut ovat valtavia. Lihaksissa alkaa tuntua tärinää.

Yritän jaksaa leikkiä poikani kanssa, joka ei tietenkään ymmärrä miksi äiti on niin väsynyt ja huonovointinen. Yritän selittää, että sisko on pian tulossa kotiin ja äitiä vähän sattuu masuun. Maalataan pojan kanssa masuun muisto raskaudesta. Hän kertoo, että tykkää äidin vauvasta. Kyynelet silmissä huohotan kivuissani ja halaan pientä poikaani. Ihana tuleva isoveli. <3

KESKIVIIKKO

Sama kuvio jatkuu, en ole taaskaan nukkunut yöllä. Onneksi keskiviikkona päivällä on yksi pidempi tauko, saan levättyä lähes tunnin. Olen juuri nukahtamassa hetkeksi, kun taas tulee uusi vahva supistus ja yritys jää siihen. Supistusten väli jatkuu samaan tuttuun tapaan alle 10 minuutin välein.

Villen isä on tullut meille yöksi, myös Ville meni ajoissa unille jos lähtö tulisi. Vietän yksin yön suihkussa seisten ja kotia ympäri kävellen. Yritän kestää kipuja, jotka saavat välillä itkemään. Alan myös tuntea itseni todella väsyneeksi, lihaksissa ei tunnu enää olevan voimaa.

Itken paljon ja olen väsynyt, supistukset ovat todella kovia. Käyn paljon läpi edellisen synnytyksen kokemuksia mielessäni ja pohdin, että mitä tapahtuu tällä kertaa. Eikö tämä etene mihinkään, miksi näin kovat kivut ja silti supistusten väli ei etene? Kuinka selviän synnytyksestä, kun olen näin poikki enkä ole nukkunut kahteen vuorokauteen?

TORSTAI

Olen kipuillut koko yön, aamusta lähden aikaisin ulos jos saisin vähän voimia ulkoilmasta. Mieli on todella maassa, en tiedä mistä repisin voimaa kestää kipuja enää. Kävelykin on vaikeaa ja jalat alkavat olla heikot.

Tässä vaiheessa soitan synnärille, päätän kysyä miten voisin jotenkin edistää. Kerron peloistani, että voimani eivät riitä synnyttää, mikäli tämä supistelu jatkuu vielä vuorokausia. Sieltä käsketään lepäämään ja nukkumaan. Mua raivostutaa se neuvo niissä kivuissa, sillä onkohan joku muu yrittänyt nukkua kun supistaa kipeästi alle 10 minuutin välein ja jokainen supistus kestää pari minuuttia? Kätilö on ihanan rauhallinen ja sanoo, että saan koska tahansa soittaa uudestaan ja lähettää paljon voimia. Pillahdan itkuun heti puhelun jälkeen. En tiedä miten kestän kipuja enää kotona. Mietin, että kunpa joku ottaisi vain mun lapseni pian ulos vatsasta. En kestä enää.

Ville on taas päivän töissä, ja Villen isä on hälitysvalmiuksissa. Koko päivän supistukset jatkuvat, parhaimmillaan välit ovat jo 6 minuuttia. Käyn vuorotellen suihkussa ja saunassa, yritän kestää kipua. Lepään sohvalla ja lattialla, haen sellaista asentoa jossa kivut kestäisi parhaiten.

Ilta on kaikista rankin, alan olla aivan horroksessa. Yritän katsoa telkkaria samalla kun huojuen haen parempaa oloa ottaa supistuksia vastaan, mutta en pysty keskittyä mihinkään. Suututtaa, kun muut nukkuvat ja minä valvon kipujeni kanssa. Vuorokausia valvoneessa ja väsyneessä mielessäni kiroan koko raskauden ja sen, että naiselle kuuluu tämäkin työ. Epäreilua. Niin epäreilua.

PERJANTAI

Yö on kääntynyt perjantain puolella ja soitan Espoon Sairaalaan itkien, kun en meinaa päästä suihkusta enää ylös. Tärisen ja voimani ovat aivan lopussa, mutta supistusten väli on 6-10 minuuttia. On ollut sitä jo pian 3 vuorokautta. En jaksa enää, en pysty tähän. He pyytävät tulemaan sairalaan samantien, niin katsotaan mikä on tilanne. Ehkä pian synnytys alkaa.

Herätän Villen ja otamme mukaan muutamat tärkeimmät tavarat. Ulkona sataa vettä. Saavumme sairaalaan alle tuntia myöhemmin, pystyn vielä kävellä. Kätilö tekee sisätutkimuksen ja kuten olin arvannut, mitään edistystä ei ole tapahtunut. En ole auki, eikä ole mennyt vedet. Ei mitään. Vedet silmissäni tunnen kipua ja tärisen kauttaaltaan. En ole nukkunut sunnuntain jälkeen silmäystäkään ja pisin väli supistuksissa on ollut keskiviikkona alle tunnin. Lihakset alkavat olla aivan lopussa.

Olisin valmis rukoilemaan sektiota, en enää jaksa tätä jatkuvaa kipua. En enää jaksa, mä sanon ja kätilö katsoo muhun lempeästi. Hän kehuu, miten hyvin osaan hengitämällä ottaa supistukset vastaan ja kysyy jos yrittäisin hetken vielä jaksaa. Hän näkee koneelta, että supistukset ovat vahvoja ja tekevät kyllä työnsä. Hän yrittää tsempata minua kovasti ja kysyy haluaisinko kipulääkkeen jotta saisin nukuttua vähän. Ehkä sen jälkeen on vähän enemmän voimia, kun eihän ilman unia jaksa edes tavallista arkea, saati sitten vielä synnyttää. Otan lääkkeen ja nukahdan pian sekavana.

Herään 30 minuuttia myöhemmin, pää on sekaisin ja kivut jatkuvat. Nousen sängystä ja huojun ja höngin kipujeni kanssa. Lääke ei auta mihinkään, oloni on vain sekava. Kutsun kätilöä ja hän kertoo, että lääkäri tulee aamusta kastomaan tilanteen.

Lääkäriä ei kuulu, on kulunut jo tunteja. Kävelen hetkittäin pitkin sairaalan käytäviä ja yritän levätä. Lepo on edelleen vaikeaa, sillä supistukset ovat yhtä vahvoja edelleen ja tekevät kehosta kankean.

Perjantai 12:00

Lääkäri saapuu vihdoin ja tekee tutkimuksen ja kuuntelee tilanteen. Hän päättää hetken pohdittuaan puhkaista kalvot, jotta saataisiin vauhtia tilanteeseen. Saan myös oksitosiinia tipasta. Tästä hetkestä synnytyksen myös lasketaan vasta alkaneen, kun supistuksia alkaa vihdoin piirtyä noin 2 minuutin välein taululle. Supistukset kestävät edelleen pitkään, nyt lepotaukoa on entistä vähemmän, huohotan kivusta. Oma muistikuvani on aiemmiltakin päiviltä hatara, mutta en muista tästä hetkestä eteenpäin kuin pieniä pätkiä.

Perjantai 13:30

Jälleen tehdään sisätutkimus, paikat ovat hieman kypsyneet, mutta en ole vieläkään auennut. Kyynelet valuvat silmistäni, saan vähän voimia jatkaa, kun tiedän että pian voisin saada vahvat lääkkeet. Tässä vaiheessa siirryn synnytyssaliin.

Saan toiveestani kokeilla heti ensimmäisenä ammetta, jos se veisi kipua yhtään pois ja rentouttaisi. Amme ei meinaa täyttyä, se tyhjentyy samalla kun sitä täyttää. Se täytetään kaksi kertaa uudestaan, kunnes vika löytyy ja odottaminen tuntuu ikuisuudelta. En kuitenkaan vietä ammeessa kuin muutaman minuutin, en jaksa pitää itseäni pinnalla eikä vesi tunnu auttavan. Nousen pois sänkyyn makaamaan ja saan avuksi ilokaasun. Se vie ihanasti kovimmat piikit kivuilta pois. Alamme myös pohtimaan kovempia kipulääkkeitä.

Perjantai 14:00

Ennen puudutetta tehdään sisätutkimus, olen auennut hieman. Vihdoin, ihanaa! Kätilö on iloinen ja kertoo, että luultavasti kunnon puudute ja lepo voisi saada aukeamisen tapahtumaan nopeasti. Keho on nyt saatava rennoksi.

Saan tässä vaiheessa ensimmäisen puudutteen, olisikohan ollut spinaali nimeltään. Ensimmäistä kertaa vuorokausiin olo on on vain lievästi kipeä ja tuntuu kuin olisin taivaassa. Syön vähän, sen jälkeen suljen silmäni ja saan unta. Nukun putkeen lähes kaksi tuntia. Villekin on nukahtanut viereeni omalle sängylleen.

Kun herään, tehdään uusi tutkimus. Olen auennut jo hyvin, noin 4 senttiin.

Perjantai 18:00

Ville on synnytyksessä suuri apu, samoin Kätilöt. He tsemppaavat jatkuvasti, pitävät kädet ja antavat voimia jatkaa vaikka olen aivan puhki ja poikki. Mietin jatkuvasti, että käykö sama kuin edellisessä synnytyksessä. Kysyn monet kerrat, että onhan vauvan sykkeet ok. Sen tietäminen helpottaa, sillä tärkeintä että vauva voi hyvin.

Olen saanut kivunlievityksenä tässä välissä epiduraalin kertaalleen uudelleen, mutta teho siinä on huonompi. Huomaan saman toistuvan kuin mitä kävi ensimmäisessä synnytyksessäni, puudutteet eivät kunnolla toimi. Onneksi ilokaasu on lisäksi apuna.

Perjantai 22:00

Olen iltaa kohti auennut hieman lisää, tutkimuksessa noin 6 senttiin. Saan taas yhden puudutteen, tällä kertaa se ei vie kipuja pois kuin enää pahimman piikin supistukselta. Hengittelen ja yritän selvitä.

Kaikki tuntuu tapahtuvan niin hitaasti, olen aivan puhki ja ajoittain tuntuu etten ole tässä maailmassa. Kipu vie tajunnan.

Perjantai keskiyö

Lääke ei enää toimi, voimani alkavat olla todella vähissä. En tiedä miten jaksanenää, oloni on epätoivoinen. Jossain välissä tehdään sisätutkimus ja olen vihdoin jo 8 senttiä auki. Näistä hetkistä en muista juuri mitään, Villeltä olen jälkikäteen kysynyt tapahtumia.

LAUANTAI 27.10 klo 02:10

Sisätutkimus paljastaa, että vihdoin olen kokonaan auki ja vauva on valmiina syntymään. En tunne tarvetta ponnistaa, sillä kivut vievät kaiken huomion. Ville on kertonut jälkikäteen, että hänen kätensä on puristuksestani tunnoton kun yritin hakea hänestä voimaa kipuihin, hän oli jatkuvasti vieressä tsemppaamassa. Illan uusi kätilö on kokenut ja lempeä, hän tsemppaa ja yrittää löytää kanssani parhaan asennon jossa voisin hakea tuntumaan ponnistukseen.

Lauantai 2:58

Kokeilemme eri asentoja, mutta lopulta pieni tyttäremme syntyy klo 2:58 syliimme jakkaralla. Se on yksi hienoimpia hetkiä elämässäni, kun näen ensimmäistä kertaa lapsemme ja saamme hänet syliin. Oloni on epätodellinen ja kivut loppuvat tässä kohtaa kuin seinään. En tunne mitään missään kohtaa kehoani, olen kuin taivas olisi koskettanut minua.

Ponnistus kesti 45 minuuttia ja koko synnytyksessä (ja viikossa) ponnistus oli se vaihe, jossa kipua tuntui mielestäni vähiten. Vaikea selittää sitä tunnetta, mutta vaikka ponnistus oli todella rankka, oli se myös samalla helpoin osuus koko synnytyksestä. Luultavasti myös siksi, että vihdoin tiesin maalin häämöttävän.

Ihana tyttäremme oli syntyessään 54 cm pitkä ja painoi 3,7 kiloa. Hän oli syntyessään jäntevä ja vahva pieni neiti, löysi heti tiensä rinnalleni ja rauhoittui. Ensikohtaamisemme ei unohdu koskaan. <3

ONKO KEHOSSANI JOKU VIKANA?

Synnytyksessä ja kaikkien neljän päivän aikana keskityin kaikista eniten hengittämiseen ja mietin, että kunhan vain pidän mieleni positiivisena, jaksan kyllä synnyttää. Halusin päästä synnyttämään alateitse, se oli minulle tärkeää. Keskityin siihen, että saisin otettua kivut vastaan ja kestäisin ne rauhallisena. Melko hyvin se onnistui, mutta kovien kipujen takia en saanut kehoa rentoutumaan ja uskon, että se on myös yksi syy joka pitkitti synnytystä. Sama syy, joka pitkitti myös edellistä synnytystä. Edellisessä tosin lisänä on ollut lapseni kietoutuminen napanuoraan, jonka takia hänen sykkeensä myös laskivat jatkuvasti. Sitä ei tiedetä koska hän napanuoran ahdinkoon on joutunut, mutta pitkittyminen on luultavasti tehnyt senkin.

Kun päästiin synnytyksestä omaan huoneeseen, oli helpotus suuri ja koin vahvaa kiitollisuutta kaikesta. Eniten siitä, että jaksoin loppuun saakka ja sain kokea vihdoin alatiesynnytyksen ja Ville oli vierelläni koko ajan. Huoneessa me nukuttiin pari tuntia sylikkäin ja ihailin ihanaa pientä tytärtäni. Sitä onnen määrää sydämessä on vaikea sanoiksi pukea.

Aamulla luin huoneessa lehteä, joka oli jätetty sänkyni viereen ja siellä oli synnytyskertomus, joka oli mennyt jotakuinkin näin:

”Kotona alkoivat kivut, ne olivat siedettäviä. Lähdettiin kuitenkin sairaaalaan tunnin päästä, sillä tuntui siltä että kohta voisi tapahtua. Supistukset olivat yli 10 min välein. Sairaalassa olin heti 7 senttiä auki, lapsi syntyi tunnin päästä. Kovin kipu oli ponnistus, se kesti 5 minuuttia”

Itkin kun luin kertomusta. Koin valtavaa syyllisyyttä ja huonoimmuutta. Kävin läpi viimeisiä vuorokausia ja sitä, miten maailma tuntuu niin epäreilulta. Miksi minun kehoni ei toimi? Mikä mussa on vikana ja mitä tein taas väärin? Viime synnytys ja tämä. Moni on kertonut kuinka voimaannuttava synnytys on ollut, itse olen vain kärsinyt ja miettinyt, että miksi mun kehoni ei tee samaa kuin muilla. Miksi joillain kipuja ei ole ja toisilla ne on niin kovat, että taju melkein lähtee? Päällimmäisenä mielessä kysymys miksi. Miksi miksi miksi?

ESPOON SAIRAALA JA IHANAT KÄTILÖT

Hauskaa on muuten se, että kun kuvittelen huutaneeni kurkku suorana monet kerrat synnytyksessä, on Ville sanonut etten huutanut kertaakaan. Olen useinkin saanut palautetta, että pitäisi näyttää tunteet vahvemmin ulospäin ja Ville arveli että juuri tästä syystä kipujanikaan ei aina synnytyksissä oteta todesta, kun yritän hymyillä liikaa. Tämä voi hyvin pitää paikkansa, sillä olen itsekin lukenut niitä tarinoita, joissa kätilöt ovat kertoneet etteivät uskoneet synnytyksen olevan käynnissä, kun ”synnyttäjä kuulosti niin pirteältä” tai ”synnyttäjä näytti niin hyvinvoivalta” ja ainut oletus usein on, että pitäisi huutaa kurkkusuorana jos on kovat kivut.

Itse reagoin kipuun ehkä hieman eri tavoin, menen enemmän sisääni ja yritän kerätä kaikki voiman rippeet joita ikinä saan kasaan. Tämä näkyy elämässäni muutenkin, vaikka tiedän, että joskus kipuja pitäisi näyttää enemmän ulospäin. Ihan kaikessa. Jotta muiden olisi helpompaa auttaa.

Tahdon kiittää kaikkia kätilöitä Espoon Sairaalassa, he olivat jokainen suuri apu. Heistä osa kävi myös vielä juttelemassa minulle synnytyksen jälkeen, kun he tulivat uudestaan vuoroon. Ajatuksena kai se, ettei minulle jäisi traumoja ja voisin vielä ajatella synnyttäväni uudestaan. Sain heidän kanssaan keskustelusta paljon voimaa ja uskoa siihen, ettei ollut oma vikani, kun synnytys ei edennyt. Kätilöt olivat aivan ihania ja niin tsemppaavia, he todella tekevät arvokasta työtä ja ilman heidän lempeää asennettaan en varmasti olisi jaksanut loppuun saakka . <3

VIELÄ JOSKUS SYNNYTTÄMÄÄN?

Ajatuksena uusi synnytys on itselleni pelottava. En tiedä, olisinko enää valmis samanlaiseen kokemukseen. Vaikkakin tällä uudemmalla kerralla lapsesta ei syntynyt samaa pelkoa kuin ensimmäisellä, on vaikea kuvailla sitä kivun määrää ja tunnetta siitä, ettei vain enää jaksa. Joku on joskus kuvaillut synnytyksen olevan kuin maraton, itse kuvailisin sen olevan maraton x 42.

En tiedä olenko siihen enää valmis, enkä toisaalta tiedä olenko valmis valitsemaan sektiota, sillä se ei ole lapselle se luonnollinen tapa syntyä. Niin ja toisaalta, voihan olla että lapsilukumme on nyt tässä. Kaksi ihanaa lasta on enemmän kuin vielä neljä vuotta sitten uskalsin toivoa. Silloin luulin, että emme saa edes yhtä lasta. <3

Yleensä puhun asioista vähän positiivisemmin ja tämä teksti on harmillisen synkkä. Kai sitä joskus pitää silti myös puhua ääneen niistäkin asioista, jotka elämässä on olleet vaikeita. Omassa tuttavapiirissäni kenelläkään ei ole ollut samanlaisia yhtä kipeitä kokemuksia ja vertaistukea olen lähinnä saanut somen kautta. Iso kiitos siitä ruudun toiselle puolen teille, on ihanaa kun nykyään voi saada keskusteluapua niin helposti. <3

Onneksi sain myös sairaalassa keskusteluapua ja tämän jälkeen myös vielä neuvolassa on käyty tilannetta läpi. Voin kertoa toisella kertaa keskusteluistani kätilöiden kanssa ja samalla myös siitä, minkälainen keskustelu käytiin synnytysten jälkeen lääkärin kanssa. Näistä keskusteluista on ollut suuri apu, mutta en tiedä siltikään voisinko ajatella enää synnyttäväni. En tiedä olisinko siihen enää uudestaan valmis.

Olen kiitollinen, että meillä on kotona aivan valtavan ihana lapsi ja että synnytys on vain kaukainen muisto. Vaikka synnytys oli vaikea, muistelen onneksi onnellisena sitä, miten sain tyttäreni ensimmäistä kertaa syliini. Kaikki muu ympärillä pysähtyi siinä hetkessä. Loppuun haluan vielä todeta, että tärkeintä on tottakai se, että medän tyttömme on terve ja hän voi hyvin. Se ei poista silti itseltäni sitä oloa, että oma kehoni on jollain tapaa viallinen ja koen, ettei minua ole tehty synnyttämään. Siltä minusta edelleen tuntuu. Että olen kyllä hyvä äiti, mutta synnyttämään minua ei ollut tarkoitettu.

Sellaisia ajatuksia synnytyksestä. Kellonajat voivat heittää ja moni muukin pieni fakta, mutta yritin kertoa mahdollisimman tarkkaan omien muistikuvieni mukaan. Onneksi olen kirjoittanut itselleni pienen tarinan synnytyksestä heti seuraavana päivänä ylös, joten oli tallessa jotain mistä tarkistaa. Saa toki kysyä vielä aiheesta tai pistää muuten viestiä.

Onko siellä muita, joille synnytys on ollut kaikkea muuta kuin voimaannuttava kokemus?

Tyttärestäni kiitollisena,

Marissa

Heti alkuun teille pieni fakta: meillä kuluu vuodessa rahaa pelkkiin banaaneihin 203 euroa. Tai siis viimeisen vuoden aikana on kulunut. Se on viikossa noin 3,5 kiloa ja suurin osa siitä sujahtaa meidän pojan suusta alas. Jännä nähdä tuplaantuuko määrä pian, kun meidän pienin vähän vielä kasvaa. Vai vaihtuuko banskut hänen kohdalla esim omeniin? ;)

Sama summa kuluu myös omaan kahvinjuontiini, eli kahvit ja kahvimaidot vievät vuodessa kotona juotuna noin 200 euroa. Toki näistä joskus joku muukin ehkä juo, mutta pääosin kahvia meillä kittaan minä. Viikossa se tarkoittaa noin litran maitopurkkia ja 2/3 paketillista Löfsbergin herkullista tummapaahtoista kahvia. Melko pieni summa siitä nautinnosta, jonka kahvi itselleni tuottaa. Todella pieni summa.

Nyt moni ehkä miettii, että miten olen mitannut näitä määriä? Mistä tiedän näin tarkkaan meidän ruokakulut arjessa? Ja ei, en todellakaan ole se tyyppi joka kirjaa tunnollisesti asioita ylös exceliin tai säästää jokaisen kuitin. Rehellisiä jos ollaan, vihaan exceliä. Kaikki tämä fakta löytyy kivasti S-pankin tarjoamasta sovelluksesta, joka kerää tietoa meidän ruokalaskua seuraten. Ei tarvitse itse tehdä muuta kuin lappaa ruokaa ostoskärryyn ja maksaa ne, sovellus kerää tiedot kasaan.

Ja voi miten herkullista tietoa se onkaan ollut! Hyödyllistä ja herkullista, osittain myös aika silmiä avaavaa. Näkee vähän liian kongreettisesti mihin rahaa valuu myös hukkaan ja mihin sitä on ollut ihan hyödyllistä käyttää. Ei muuten riittänyt ihan pieni hetki zuumailuun oman kulutuksen parissa, jokainen tuoteryhmä piti katsoa läpi. Katsoin mm. myös, että aamupuuroihin meillä menee vuositasolla noin 19 euroa. Heh, halvat on herkut meidän perheessä. <3

Eikä tämä muuten ole mikään mainos, kunhan vasta bongasin tämän sovelluksen ja ajattelin sitä hyödyntää tarkkailemalla meidän kulutusta. On todella helppoa nähdä mihin eurot valuu, kun lähes kaikki ruokaostokset tehdään S-ryhmältä.

RUOKALASKU 400 EUROA KUUKAUDESSA VAI PALJON ENEMMÄN?

Ruoka on meille sellainen asia, etten siitä kuitenkaan turhaan säästelisi. Uskotaan, että kun syö hyvin ja laadukkaasti, voi ihan varmasti paremmin. Meille myöskään ei ole aivan sama minkä tuotteen kaupasta valitsee, vaan on tärkeää syödä maistuvaa ruokaa. Siinä missä joku ei maista eri tuotemerkeissä eroa tai sitä, onko vihannes pakasteesta vai tuoreena, on sillä meille suurikin ero. Tottumisesta tämä on myös varmasti kiinni, mutta ihan mielelläni olen tottunut syömään super herkullista tuoretta parsakaalia kuin että söisin mautonta parsakaalia pakkasesta. En myöskään voisi syödä edullisempaa raejuustoa jota myydään Lidlissä, vaan rakastan Kesoa ja Valiota. Ja siis nämä nyt vain esimerkkinä meidän valinnoista ja siitä, miksi kuluja ei kaikessa voi edes saada alemmas. Kun on tarkka tuotteesta, ei aina voi valita halvinta.

Samaisesta syystä ostetaan kaikki ruoka Prismasta. Kun kaikki tuotteet saa samasta kaupasta, kertyy hyvin bonuksia keskittämällä ja aikaa säästyy kun ei juokse monessa eri kaupassa. Aika on kalliimpaa kuin tarjouksesta ostettu kurkku kilometrien päässä omasta kaupasta. Moni myös vannoo Lidlin nimeen, itse olen laskenut että meille ässä on halvin, ylivoimaisesti. t. tarkan markan Marissa. :D

Meillä käydään harvoin ulkona syömässä, joten ei tunnu yhtään pahalta kantaa satoja euroja rahaa kuussa ruokakauppaan. Sieltä saa aina ison kasan tuoreita vihanneksia ja muuta ruokaa, joka sitten hellalla kypsyy ja mussutellaan se onnellisena masuihimme.

Muistatteko kun joskus olen kertonut, että meidän ruokalasku kuukaudessa on noin 400 euroa? Tähän on sisältynyt usein niin vaipat kuin kosmetiikkakin, meillä kun kaikki ostetaan isosta marketista. No, tämä summa onkin pitänyt hyvin paikkansa jo pidemmän aikaa, kunnes nyt huomasimme kauhuksemme, että summalle on käynyt jotain. Istahdettiin ekaa kertaa koskaan tutkimaan meidän kulutusta sovelluksen kautta ja suurin silmin tuijotettiin lukuja. Huomattiin, että yli 600 euroa on mennyt pelkkään ruokaan ruokakauppassa. Tähän päälle vielä käyttötavara ja kosmetiikka jne. Oho, mitäs nyt on tapahtunut?

Niin, heti ensimmäisenä tulee mieleen, että onhan tässä muutamassa vuodessa porukka meidän taloudessa tuplaantunut. Se tottakai lisää kulutusta arjessa, mutta en suostu uskomaan, että ihan niin paljon. Vielä vuosi sitten meidän kulut olivat huomattavasti pienemmät. Kyllä me aikuiset ollaan ne suurimmat kulut tässä kodissa, lapset hyvä jos kymppejä saavat kuukaudessa kulumaan. :)

Sovelluksesta näkee hyvin mihin on kuluttanut (esimerkiksi 203 euroa niihin banaaneihin) missäkin kuussa ja minkä verran. Näki selkeästi lukuina paljonkon on ostanut juustoa kesäkuussa (en edes kehtaa kertoa, mutta kymmeniä euroja) ja paljonko on mennyt rahaa herkkuihin (ihan liikaa) tai vaikka kalaan (liian vähän).

Muutama hetki siinä yhdessä aihetta pohdittiin ja päätettiin heti, että vähän voisi taas miettiä valintoja kaupan hyllyiltä ja yrittää saada laskua pikkuisen alaspäin. Tässä ajatuksiamme siihen, miten siinä ehkä onnistumme.

NÄIN AIOMME SAADA RUOKALASKUA PIENEMMÄKSI SYKSYLLÄ

  • Suunnitelmallisuus jatkuu, kuten ennenkin. Ruokalista viikolle valmiiksi, kerran viikossa kunnolla kauppaan.
  • Juustoja vähemmän. Vuodessa juustoihin on kulunut rahaa 700 euroa. Oisko tässä summassa teistä ehkä vähän nipistettävää? :D Ollaan aikamoisia juustohiiriä koko perhe. Raejuustoa, tuorejuustoa ja Olttermannia suostun vähentämään reilulla kädellä, fetaa toisaalta en. Se on oma lempparini kaikessa ruoanlaitossa. <3
  • Vain yksi herkkupäivä viikossa. Niin, tätähän on tavoiteltu jo monesti, mutta aina siitä lipsutaan. Herkut on suuri kuluerä ja ihan jo terveyssyistä olisi järkevää syödä vähemmän herkkuja. Lauantai olkoon herkkupäivä, meille kaikille. Lupaan kautta kiven ja kannon. Ainakin yritän luvata. :D
  • Enemmän kananmunia, vähemmän leikkeleitä ja lihaa. Meillä kuluu kananmunia todella vähän, mutta ehkä voisi olla paikallaan syödä niitä vähän enemmän ja ostaa esimerkiksi lihatuotteita vähemmän.
  • Hankintaan isompi pakkanen kotiin, johon mahtuu säilömään enemmän marjoja, sieniä ja muuta ruokaa. Tässäkin jo varmasti tekee säästöä, sillä tällä hetkellä kotona on kahden laatikon pakkanen. Juuri nyt se sisältää sekalaisen määrän ruokaa, joita olen lapsille pakastanut hätävarana ja marjoja on lähes 10 kiloa säilössä. Aika hyvin siis vetää pienikin pakkanen, mutta miettikää miten suuren säilön saisi arkkupakkaseen. Sellainen hankintaan siis!

TÄRKEINTÄ ON SAADA LAADUKASTA SISÄLTÖÄ KULUTTAMALLAAN HINNALLA

Okei, kesä on ollut grillauksen aikaa ja se jo nostaa kulutusta hieman. Samoin se, että meistä kumpikin on syönyt viime kuukausina paljon kotona ruokaa eikä Ville normaaliin tapaansa lounasta töissä. Ruokalasku myös pienenee meillä automaattisesti jatkossa, kun olen palannut töihin, sillä itsekin syön tuolloin ulkona enemmän. Toisinsanoen, meillä tuo 400 euroa kuussa ei ole ollut koko lasku siitä, mitä meillä syödään. Ainoastaan se summa, mitä kuluu ruokakauppaan. Lisäksi syömme myös lounaita ulkona ja joskus harvoin käydään Hesessä tai vaikkapa ravintolassa kavereiden kanssa.

Meillä ruokalaskua joskus nostaa lisäksi se, että kylässä käy usein vieraita ja halutaan tehdä yhdessä ruokaa. Tämä on kuitenkin sellainen kulu, josta ei tahdota lähteä karsimaan. Jos kuussa kuluu satanen enemmän siihen, että me tarjotaan ystäville tai perheelle ruokaa, on se pieni summa siitä ilosta. Tuon rahan saisi nimittäin nopeasti kulumaan yhdellä kertaa hyvään ravintolaan, jos mieluummin sellaisissa kävisi usein. Muutama satku onkin siis pieni summa käyttää kotona omiin pöperöihin.

Pakko vielä mainita, että meillä laskee ruokalaskun hintaa myös se, että tykätään aika tavallisista jutuista ruokalautasella. Niihin ei isoja summia saa kulutettua ruokakaupassa, ei vaikka yrittäisi.

Siinä nyt muutaman kohdan lista näin meidän tilannetta ajatellen, kun huomattiin kulujen vähän karanneen käsistä. Tärkeintä meille on saada laadukasta ruokaa pöytään ja siitä turhia säästelemättä. Meillä toki ostetaan kaupasta myös muutakin kuin ruokaa, mutta tavoite olisi taas päästä ainakin ruoan osuudesta siihen, että kuukaudessa kulu olisi noin 400 euroa. Kun lapset kasvavat, tämä summa tulee olemaan vain haave. Parempi siis säästellä nyt, kun vielä voi. ;)

Kuluja menee tottakai kaikkeen muuhukin kuin vain ruokaan, joten tarkkaillaan joku toinen kerta sitten muita juttuja. Tarkoitus olisi aina torstaisin puhua Instan puolella rahasta ja kulutuksesta, joten hyppää sinne kuuntelemaan, jos et jo ole siellä seurailemassa: @marissaleh

Katsotaan mihin syksy vie ja miten kulutus tästä etenee. Voisin tässä syksyn aikana kertoa tänne kuulumisia aiheesta, ne varmasti monia kiinnostavat. Ja hei, jos sinäkin innostut lähtemään tähän haasteeseen mukaan, niin hienoa! Mitkä teidän tai sun perheessä on ne suurimmat kulut ruokalaskussa? Entä ne, joista olisitte valmiita karsimaan? Jaa ihmeessä ne meille muillekin! :)

Hyvästä ruoasta ja syömisestä aina yhtä iloisena,

Marissa