Jaahas, mikäs maha tolle naapurille on nyt ilmestynyt? Onkohan se raskaana, eikös niillä oo jo neljä lasta? Huh, kyllä on kummallista porukkaa. Tekis välillä töitäkin, elelee meidän verorahoilla. Ja hei, näitkö ton naapurin Marjaliisan? Miksi ihmeessä se on tollasen auton mennyt ostamaan. Aika ruma. Ja tuli muuten mieleen, että töissä oli tänään uus työntekijä. En oo ihan varma, mutta se vaikutta ihan tampiolta. En jaksanut puhua sille mitään, kun se näytti jo siltä ettei oon yhtään mun tyyppinen ihminen. Kävelin nopeasti ohi, ehkä se ei turhaan tuu puhumaan mulle. Ikinä.

Niin ja bongasitko muuten instassa tänään kun se yks Keijo oli esitellyt sen vaatekaapin? Siis v* mitä kamalaa skeidaa täynnä. En kyl pukis päälle. Joo ja huomasin muuten, että se yks fitnes typy oli esitellyt sen kodin. Voi ei, millähän rahalla on saatu kaikki kamat? Isi varmaan on ostanut kaiken, vähän vaikuttais siltä. Oli kuule vaikka mitä design huonekaluja, eikä se oo ku alle kolkyt niin ei varmaan oo varaa ostaa niitä ite. Ei mullakaan oo ollu, joten miten sillä olisi? Niin ja tuli muuten mieleen, että muistatko sen meidän lapsuuden kaverin Minnan? No, se on nyt muka saanut miehen. Instasta näin. Huh, en ois kyllä sen kanssa ruvennu touhuihin. Varmaan ne eroo kohta. Tai toivottavasti, koska kuka nyt sellaisen kanssa kauaa olis. Sehän oli masentunukki sillon nuorena, muistatko? Itki koulussa ja kaikkee. Varmaan se mies pian tajuu kaiken ja lähtee. Ja sit se taas itkee.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei muiden asiat kiinnosta. Eipä pyörisi some enää päivääkään, jos me ei oltais vähän liiankin uteliaita kurkistamaan naapuriin ja kuuntelemaan muiden asioita niin ahkerasti. Koska kyllä, muiden mielipiteet ihan tavallisistakin arjen asioista on kiehtovia ja erityisesti muiden arki. Muiden sohvan väri, miehen ikä, arkiruoka, työpäivät, lasten kiukuttelut, meikkikaapin sisältö jne. Muiden valinnat, nepä ne taitaa kovasti kiinnostaa elämässä.

Mun mielestäni on erittäin fine, että nää asiat pistää sun korvat hörölle ja saa sut skrollaamaan somea läpi päivästä toiseen. Muiden elämästä on kiva ammentaa kokemuksia ja samaistua toisen kertomiin asioihin. Se, mitä en voi ehkä täysin kuitenkaan ymmärtää on se, että jonkun toisen saamat tai saavuttamat asiat saavat sun raivon partaalle tai ärsyyntyneeksi. Tai jopa puhumaan toisista rumasti, kuten usein kuulee tapahtuvan.

Oli se tosiaan some tai vaikka ihan naapurin Raili josta on kyse. Koska jos Raililla on jotain, se ei ole sun elämästä millään tapaa pois. Jos taas Raililla ei ole jotain, niin sekään ei taida olla sun elämästä millään tapaa pois. Eikö?

Ärsyttävänkin onnellinen pariskunta, ainakin useimmiten

Olen lapsesta saakka itse ollut sellainen, että jos jollain muulla on elämässä jotain hienoa, mulla tulee heti fiilis että vau, miten isnpiroivaa. Munkin pitää yritää vielä enemmän, jotta voisin saada jotain samanlaista! Mietinkin välillä, että miksi jokainen ei näe asioita näin? Miksi niin moni meluummin jää märehtimään kuin että itsekin lähtisi tavoittelemaan samaa?

Osaan myös lokeroida asiat niin, että ihan jokaista asiaa en koe itselleni tarpeelliseksi, mutta silti se asia voi viedä mua eteenpäin. Voin tyytyä olemaan onnellinen ystäväni puolesta, joka on juuri kirjoitanut maisterin paperit, en koe ehkä ajankohtaiseksi tavoitella itse samaa. Tajuan myös, että ihan jokainen asia ei vain ole mua varten. Voin onnitella ystävääni ja taputtaa selälle siitä upeesta työstä minkä hän on tehnyt. Olla onnellinen toisen puolesta, sillä tajuan miten suuren duunin hän on tehnyt. Eikä hänen tarvitse sitä mulle kertoa, sillä jo järkikin mulle sanoo että opiskelu vuosia putkeen ei ole mikään ihan pala kakkua. Kuten ei ole moni muukaan asia tässä elämässä.

Siksi usein olisikin parempi, jos pystyisi nähdä sen toisen saavutuksen kimmokkeena.

Meillä kaikilla on omat voimavarat, oma luonne, oma elämä. Meillä kaikilla on oma tausta, omanlaisemme unelmat ja ne omat velvollisuudet. Se mitä toisen elämässä tapahtuu, ei vaikuta useinkaan meihin ellei me itse anneta sen vaikuttaa. Meillä menee myös energiaa aivan hukkaan, jos me keskitytään vain kadehtimaan muiden omaa tai jopa ärsyyntymään siitä. Siksi usein olisikin parempi, jos pystyisi nähdä sen toisen saavutuksen kimmokkeena. Lähtisi miettimään keinoja, joilla itse voisi saada saman asian tai jotain samanlaista.

Lliian usein huomaan ihmisistä, että he ajattelevat automaattisesti, että en mä pysty siihen. Työelämässä eteen tulee useinkin ajatus, että no ei me ainakaan pystytä siihen. Turha edes ajatella. Joskus se tulee esiin ihan sanoina, joskus näkyy ihmisessä alitajuntaisesti. Nähdään jonkun toisen hieno elämä, ollaan kateellisia eikä edes hoksata että se kateus johtuu siitä että me kuvitellaan olevamme jotenkin huonompia. Eikä se niin ole. Helposti vain jostain omista syistä johtuen ei uskota omiin kykyihin eikä löydetä joko voimia yrittää tai uskoa siihen omaan tekemiseen. Ja silloin on helpompi myös ajatella, että no ei se toinenkaan varmasti sitä itse ole saavuttanut. Kun en ole minäkään.

Miten joku voi saavuttaa sen, jos en minäkään voi?

Ja tähän aamuun vielä yksi ajatus sulle pohdittavaksi; Jos sä ärsyynnyt sun seuraamasta sisällöstä somessa tai vaikka sen naapurin uudesta autosta joka kerta kun se on näköpiirissä, niin mieti miksi. Miksi tulee paha mieli? Kirjoita vaikka johonkin ylös ja seuraa sun fiiliksiä. Toistuuko useinkin sama? Osaatko ehkä nähdä syytä miksi muiden elämässä saamat tai saavuttamat asiat niin ärsyttävät? Voisiko ehkä lähteä itse tavoittelemaan samoja asioita, jos se ärsytys syntyy siitä, että itsekin tahdot samaa?

Niin ja tuli muuten mieleen, että ymmärrän että joskus jonkun elämä voi ärsyttää ihan syystäkin. Onhan se pirun raivostuttavaa kävellä loskassa töistä kotiin, ottaa vastaan kiukuttelevat lapset ja sohvalla selata somea, kun joku juo skumppaa biitsillä Espanjassa. Mä YMMÄRRÄN. Aina ei voi olla sellainen fiilis, mikä ruudun toisella puolen välittyy. Varmasti oma tuottamani sisältö on joskus juuri tällaista. Olen joskus ärsyttävänkin positiivinen ihminen, kuten moni ystävänikin on sanonut. Heh, muutamat kerrat siitä on saattanut joku mainita. Ja niissä hetkissä voi ehkä olla hyvä skrollata ohi ja puhista hetki. Koska on ok olla huono fiilis ja harmitella. Se, jos se sama jatkuu kuukaudesta toiseen ja aina harmittaa muiden hyvät fiilikset ja onni, niin sitten on asia erikseen. Ehkä omalle fiilikselle voisi olla jotain tehtävissä? Voisitko sä tehdä jotain yhtä ihanaa itsekin jotta saisit aikaan itsellesi paremman mielen? <3

Jos tämä teksti meni ihan väärille urille ja sä koet että löytyy paljon muitakin syitä miksi ärsyyntyä somessa tai kävellessä naapurin hienon auton ohi, niin kerro. Kuuntelen mielelläni, sillä ois enemmän kuin upeeta voida ymmärtää teitä paremmin. Sitähän mä itsekin omilla jutuillani yritän aina saada aikaan. Parempaa ymmärrystä meitä toisiamme kohtaan.

Tässä pari tekstiä aiheeseen liittyen:

-Enemmän ymmärrystä sille, jonka tunteita en tunne

-Kateus,negatiivinen tunne vai eteenpäin vievä voima?

Kuvituksena tottakai niitä ärsyttävän iloisia kuvia etelästä, kun on onneksemme löydetty Villen kanssa aikaa reissata yhdessä. Kello on 5:11 ja olen ollut hereillä jo tunnin yksin. Unikoulu on tuottanut tulostaan, nukuin viime yönä ekaa kertaa kuusi tuntia putkeen yli puoleen vuoteen ja kylläpä on ollut ikävä tätä pirteää oloa. Mutta ei siitä enempää tänään, kerron teille toiste lisää meidän unikuvioista. Nyt, ihanaa päivää teille! :)

Ärsyttävänkin iloisena ja onnellisena tähän aamuun,

Marissa

Kirjoitan tämän tekstin ajatuksen virtana sinulle, Marissa. Olen nyt kahden lapsen äiti, toinen on puolivuotias ja toisella on ikää pari vuotta enemmän. Ehkä tahdot joskus jälkeenpäin lukea siitä, miltä on tuntunut olla kahden pienen lapsen äiti? Ehkä tunteet muokkautuvat tässä ajan kanssa?

Tässä tunnelmia siitä, mitä äitiys mielestäni on juuri nyt. Sisältäen muutamia ajatuksia siitä, mitä olen ehkä tässä parin vuoden aikana lapsiltani oppinut. <3

Äitys on ihanaa. Se on tukahduttavan suuria tunteita, iloa, onnea ja ylpeyttä. Se on naureskelua lasten kanssa ja lapsille. Äitinä olen lapsilleni niin mittaamattoman tärkeä, mun kanssani nukutaan sylikkäin ja itketään kun on paha mieli. Saan puhaltaa kipeän pipin taas paremmaksi ja saan halata niin pitkään kunnes pieni nukahtaa kainaloon. Saan joka ilta nukahtaa itsekin lasteni viereen, herätä siihen että mun poskeani silitetään tai siihen painetaan märkä pusu. Kerrotaan iloisella äänellä, että nyt ois aamu, herätään äiti jo!

Äitiys on tunne mun sydämessä, että olen todella tärkeä. Muhun luotetaan ja mulla on sitä kautta myös velvollisuuksia. Pitää lapsistani huolta, tarjota heille turvaa ja hellyyttä. Mun on myös opittava olemaan tiukempi, sen mä olen päättänyt. Sillä äitiys on myös rakkauden ohella kasvatusta ja sopivasti rajoja. Kaikessa ei saa antaa periksi, mutta joskus on hyvä olla myös vähän heikko. Ja sitä mulle äitiys välillä myös on. Heikkoja hetkiä ja epäilyä. Mietin, olenko tarpeeksi. Mietin, annanko tarpeeksi. Usein päädyn samaan lopputulokseen: kun yritän parhaani, minä riitän.

Äitiys on myös päätös itselleni siitä, että omat päätökseni ovat oikeita. Se on usko siihen, että on ihan turhaa vertailla omaa perhettä tai itseään muihin. Me ollaan yksilöitä ja sitä meidän lapsetkin on. Ihaniä yksilöitä, joita ei voisi kukaan koskaan korvata. Ja jos joku heitä joskus satuttaa, on silloin tuli irti ja myrskyävä mieli herätetty. Äitiys on vahva tunne siitä, että minä jos joku pidän lasteni puolta. Yksikin paha sana riittää ja olen paikalla. Leijonaemo on syntynyt siinä hetkessä kun syntyivät lapsenikin.

Äitiys on huomiointia ja se on puoli vuotta putkeen valvottuja öitä. Siihen päälle väsyneitä päiviä ja kalpeat kasvot. Se on itkua lenkkipolulla yhdessä pienen vauvan kanssa, se on itkua siitä, kun lapsi vihdoin nukkuu puoli tuntia katkeamatonta unta. Se on myös itkua hormonien vallassa, naurua kun tajuaa ettei sillä itkulla ole edes syytä. Eikai kaikella aina ole, sen on äitiys opettanut.

Äitiys on epäitsekkyyttä ja väsymyksen kotiin tuomaa kiukuttelua. Se on kaipuu hiljaisuudelle ja siistille kodille, sille että joskus voisi edes kymmenen minuuttia olla kotona ihan vain yksin.

Äitiys on huonosti nukkuvat lapset ja aamut jotka alkavat kello neljältä. Se on hämärässä juotuja kahveja lattialla pienen lapsen kanssa ja ulkoa lenkiltä haettua energiaa jaksaa pitkät päivät. Äitiys on myös opettanut, että jostain ne huonot unet on myös peritty. Joltakin tai joiltakin.

Äitiys on opettanut monessakin asiassa katsomaan peiliin, on oppinut miettimään yhä enemmän omaa käytöstään ja sitä mitä lapsilleen esimerkillään opettaa. Osa asioista kun tulee geeneissä, mutta osa me opitaan. Äitinä mä olen kuin peili lapsilleni, he tarraavat kiinni kuin takiaiset niistä tavoista ja malleista joita heille olemuksellani opetan. Oppivat sanomaan kiitos, mutta oppivat myös jokaisen tiuskaisun. Oppivat juoksemaan perässäni, mutta oppivat myös kävelemään luotani pois paiskatun oven taakse. Ja sitä äitiys mulle aika paljon on. Opettelua itsekin, jatkuvaa kehitystä siinä, miten olen se paras esimerkki lapsilleni.

Äitiys on pieniä varpaita ja sormia, niiden paijailua ja hellimistä. Se on vauvan pehmeän ihon ihmettelyä ja suloisen hörönaurun kuuntelua. Se on hölmöltä kuulostavaa lässytystä ja ymmärrys siitä, että sitä lapsi tarvitseekin kehittyäkseen. Hassuja runoja, loruja ja lempeitä sanoja. Äitiys on huomiota ja tunteiden huomiointia. Hoksaamista ja rauhallinen ote arkeen.

Äitiys on ymmärrys siitä, että kiire on turhaa. Se on priorisointia ja ajan antamista niille, jotka sitä eniten arvostavat. Kaikista eniten saa usein niistä hetkistä, kun pysähtyy ja antaa kaiken muun vain olla. Luottaa siihen, että kyllä kaikki järjestyy ja ne tiskit voi tiskata myös myöhemmin. Äitiys onkin opettanut, että lapsi ei muista siistiä kotia, mutta hän muistaa kodin tunnelman. Tahdon heidän muistavan kiireettömyyden ja sen, että äidillä on aina aikaa. Niin lapsille kuin myös perheelle ja ystäville.

Äitiys on myös hermojen menettämistä, se on ajoittaista tuskaa mielen sisällä. Se on puuskutusta suljetun oven takana ja paluu lasten luo kasvoilla zenmäinen ilme. Pitää hengittää syvään ja olla se vahvempi osapuoli.

Äitiys on kakkavaippoja, pöntön ohi lentäneet pissasuihkut, lattialle viskotut ruoat, rikkoutuneita tavaroita, itkukohtauksia, tapaturmia ja aika paljon muutakin. Se on suuria tunteen purkauksia kun on hätä oman lapsen puolesta, se on pettymyksiä ja ilon pirskahduksia. Se on myös pelkotiloja, joita ei ole koskaan ennen ollut. Pelkoa siitä, että lapsille kävisi jotain, tai itselleen. Eikä oman itsensä puolesta ole koskaan ennen pelännyt, ei ole tarvinnut. Nyt kun elätettävänä on kaksi lasta, on äitiys tuonut mieleen aivan uuden tavan nähdä asiat. Kaikki tulee mietittyä tarkemmin ja laajemmalla skaalalla.

Äitiys on ymmärrystä ja lempeä katse, kun toinen on juuri kaatanut kokonaisen lautasen ruokaa lattialle. Kun leipoessa kananmuna valuu pitkin laatikoston reunaa, äiti rauhallisena siivoaa ja opettaa miten ensi kerralla leivotaan vähä rauhaisempaan tahtiin. Äitiys on lasten loputon määrä energiaa ja kyselykausi, se on sitä että jaksat vastata kymmenen kertaa samaan kysymyksen, että miksi. Milloin, miksi, mitä, häh. Äitiys on kasvanutta kärsivällisyyttä ja ajoittaista hajamielisyyttä. Milloin avaimet jää oveen ja milloin koko ovi yöksi auki. Milloin etsii puhelinta joka on korvalla ja milloin unohtaa mitä on juuri tunti sitten puhunut.

Äitiys on uusi koti merenrannalla, se on suuri määrä neliöitä joita ei olisi ilman lapsia. Ja niissä neliöissä näkyy myös se, että tämä on lasten koti ja heitä varten tehty. Meillä näkyy värejä ja valoa, keittiössä piirretään ja väritetään usein ja olohuoneen lattia on ahkerassa käytössä leikkeihin. Sohvalla saa joskus vähän pomppia ja meillä ei tarvitse liikaa mitään varoa. Sillä pahinta olisi se, jos lapsi oppii pelkäämään omassa kodissa, eikä tuntisi oloaan kotoisaksi ja turvalliseksi.

Äitiys on piiloleikkejä iltamyöhällä väsyneenä, se on hippaa pihalla aurinkoisella kesäsäällä. Äitiys on hauskanpitoa ja hulluttelua, se on tunne että vain lasten hyvinvoinnilla on merkitystä. Se menee kaiken edelle, ei haittaa valvominen vuorokausia putkeen tai se, että itse ei saa syötyä kunnolla. Kunhan lapsella on kaikki hyvin, on mullakin. Niin ja olla itselleen myös armollinen. Ei äitiys ole sitä, että on antaa kaikki ja kaikille. Äitiys on sitä, että ymmärtää antaa esin itselleen, sitten lapsilleen ja lopuksi muille. Sillä yleisesti on aina antaa muille enemmän, kun muistaa huomioida ensin itsensä.

Äitiys on rahanmenoa jota ei edes mieti, se on omien menojen karsimista lasten vuoksi. Se on myös matkoja, joita et olisi uskonut tekeväsi. Kohteita, joissa kuvittelit käyvän vain muiden. Äitiys kun pistää miettimään asiat uusiksi, tekemään valinnat niin että lapsilla olisi hyvä olla. Sillä silloin on mullakin.

Äitiys on hetkistä ja se on sitä, että oma aika saa aivan uuden merkityksen. Tuntuu voitolta kun saa käydä suihkussa yksin tai kun saa syödä lounaan rauhassa ilman, että syöttää samaan aikaan kahta lasta. Se on muuttuneet haaveet ja unelmat, se on nolot toiveet siitä, että saisit olla yksin kotona kaksi tuntia ja vain siivota. Äitiys onkin aivan uudenlainen elämä, sellainen jossa aika kuluu kuin siivillä ja juuri kun heräsit maanantaihin, on jo perjantai.

Äitiys on myös samaistumista ja yhteisöllisyyttä. Se on ymmärtävä katse toiselta äidiltä, kun kohtaatte kiukuttelevan lapsen kanssa kaupassa. Se on somessa tavattu toinen äiti, jonka voi kutsua kahville. Äitiys on kadottanut ujouden ja rajat, se yhdistää ja antaa meille syyn ottaa yhteyttä niihin, jotka jakavat meidän kanssa samanlaisen arjen.

Äitiys on uusia ystäviä, joiden kanssa ei välttämättä olisi koskaan tavattu ilman lapsia. Äitiys on rikastanut elämää, monen ihmisen ja monen monen hetken verran.

Äitiyden kautta ystäviksi

Äitiys on ensimmäisiä kertoja, niin mulle itselleni kuin lapsilleni. Ensimmäinen kerta sylissä sairaalassa, se ei unohdu koskaan. Ekat syömiset, ekat sanat, ekat kerrat saunassa yhdessä. Ekat hiihtoreissut ja ekat kaakaot kylmällä ilmalla kalliolle keskellä metsää. Ekat kahden tunnin päiväunet ja ekat kerrat yhdessä uimassa. Äitiys on hetkiä, joita ei voi saada mistään muualta. Se on elämä, jota en vaihtaisi koskaan pois.

Äitiys on keskusteluja, joita et koskaan olisi uskonut käyväsi. Se on viestien vaihtoa lapsen onnistuneesta kakasta pönttöön ja hurraamista sille, että lapsi on oppinut sanomaan kakka. Se on neuvolakäyntejä ja mittojen seuraamista. Se on yhteinen tunne Villen kanssa siitä, että me jaetaan kaikki arjessa yhdessä. Äitinä mä olen myös Villelle tärkeä, se muistaa aina kertoa miten hyvä mä olen. Äitiys onkin arvostusta, kiitosta ja rakkautta. Rajaton määrä rakkautta ja sen synnyttämistä tunteista pakahtuva sydän.

Äitiys on ihmeellinen asia, siihen heräsi siinä hetkessä kun sai tietää olevansa raskaana. Tunteet kasvavat ja kasvavat, aivan kuin lapsetkin päivittäin. Äitiys on ajoittaista epävarmuutta, mutta toisaalta taas luottamusta muhun itseeni. Tiedän, että pyrin tekemään kaikkeni, että lapsillani olisi hyvä olla. Että meidän perheellä olisi hyvä olla. Eihän ketään voi siitä syyttää, että yrittää parhaansa?

Äitiys on hyppäys tuntemattomaan, se on tunne siitä että viimein kaikella on suuri merkitys. Mulla on tarkoitus tässä maailmassa. Se on sellainen tunne, jota ei voi selittää, mutta sitä voi ehkä näiden sanojen kautta edes vähän kuvailla.

Äitiys on asia, jota toivoisi jokaiselle joka siitä haaveilee. Se on myös ymmärrys siitä, että itse on onnekkaassa asemassa, kun on saanut näin upeat lapset. Ja vieläpä terveet lapset, joiden kanssa arki on mukavaa ja ajoittain aika helppoa. Se on syvä kiitollisuus, onni ja ilo.

Kiitos näistä yli kahdesta ja puolesta vuodesta äitinä, en voisi olla lapsistani ylpeämpi. <3

-Marissa

No mutta heippa, täällä ollaan taas! Perjantaille vähän ruokahöpinöitä, toiveena olisi inspiroida teitä löytämään vähän väriä ja vaihtelua omalle ruokalautaselle. Ehkä jo ensi viikon ruokaostoksilla voitte miettiä, että olisiko näistä mun vinkeistä jotain hyötyä omaan arkeen? :)

Syön pääosin kaiken ruokani kotona ja jaan usein Instagramissa alkuviikolla meidän viikon ruokalistan. Se meillä suunnitellaan aina sunnuntaisin kun käydään yhdessä kävelyllä/vietetään muuten aikaa yhdessä. Yritetään tehdä siitä aina monipuolinen ja miettiä valmiiksi kaappien sisältöä kauppareissua ajatellen. Ostoksilla pyritään käymään kerran viikossa, joskus saatetaan jotain tuoretuotteita hakea uudemman kerran viikonlopulle. Ja no, joskus haetaan myös niitä unohtuneita tuotteita kaupasta. Ei voi aina muistaa kaikkea vaikka yrittäisi. ;)

Listalla meillä on usein sellaisia ruokia, joita tehdään isompi satsi kerrallaan ja samaa ruokaa saatetaan syödä jopa kolmena päivänä peräkkäin. Toisaalta, joskus saatan myös syödä lounaan ulkona ravintolassa keskellä viikkoa, joten samaa ruokaa ei tarvitse syödä tietenkään aamusta iltaan ihan koko viikkoa. Ville syö myös lounaan aina töissä, joten hänelle vaihtelua tulee viikolla enemmän.

Niin ja joka viikko meillä käy myös vieraita kylässä, joten ruokaa on kiva tehdä paljon. Tykkään myös ajatuksesta, että jos joku haluaa tulla yllätyksenä kylään, on aina jotain tarjolla. Meillä ei saa kukaan nähdä nälkää. :D

Mutta, miten jaksan syödä niin monta päivää peräkkäin samaa ruokaa, tätä kysellään multa jatkuvasti instagramissa, kun julkaisen näitä ruokalistoja. No hei, minäpä kerron vähän tarkemmin niin ei tarvitse enää teidän sitä pohtia! ;)

TÄRKEINTÄ ON RUOKAKAAPIN MONIPUOLINEN SISÄLTÖ

Vaikka tavallaan syön samaa ruokaa useampana päivän, niin oikeastaan kuitenkaan en syö. Heh, olipa se taas hyvin sanottu. Mulle on erittäin ok syödä esimerkiksi samaa kana-/kasvis-/jauhelihakastiketta kolmekin päivää, mutta se mitä siinä on lisukkeena, vaihtelee. On nimittäin ainakin omasta mielestäni todella suuri ero, syökö sen bolognesensa kasviksilla vaiko ehkä riisillä ja kasviksilla. Niin ja entä kun vaihtaa kasvikset erilaiseksi (esim parsan kukkakaaliin) ja riisinkin täysjyvään välillä, miten maku muuttuu? No paljonkin.

Ymmärrän ajatuksen, että voi olla vaikeaa syödä edes kahta ruokailua samaa ruokaa, jos se alkaa tökkiä nopeasti. Jonkun suu varmasti kaipaa vaihtelua ihan jokaisella ruokailulla. Itselleni vaikeinta taas olisi syödä niitä samoja lisukkeita jokaisella ruoalla, mutta kun pääruoka on hyvää (kuten meillä tietty aina, heh) niin ei ole mitään ongelmaa syödä sitä montaa kertaa putkeen kun vaihtelu syntyy lisukkeista.

Meillä keittiössä kokkaillaan usein ja kaapeissa on aina paljon erilaisia kasvksia ja hiilarin lähteitä. On todella nopeaa pilkkoa pellille/kattilaan iso kasa juureksia ja kasviksia sen hetken fiiliksen mukaan ja vartin päästä syödä ne parempiin suihin. Usein lorautan päälle vain öljyä, pippuria ja suolaa. Joskus ehkä vähän yrttejä, jos muistuu mieleen.

Voisin yrittää vähän havainnollistaa tätä tapaani syödä. Esimerkkinä nyt meidän viimeisin ruoka, jota söin yhteensä kolmella lounaalla ja kahdella illallisella:

(kaikista ei valitettavasti ole kuvaa, sillä keksin tämän postausaiheen vasta eilen!)

.

PASTA BOLOGNESE VIIDELLÄ ERI TAPAA

Niin, ja alkuun vielä huomiona, että bolognesea me tehdään myös aina eri tavoilla. Tomaattista, kermaista, tuorejuustoista… mitä ikinä nyt tekee mieli sillä kertaa tehdä. Tällä ruoalla on monta valmistustapaa, tämän viikon lautasilla oli tomaattinen versio.

Lounas 1. Syötiin yhdessä pasta bolognesea sunnuntain lounaalla, Ville valmisti ison kattilan meidän pojan suurinta herkkua. Kaksvee voisi syödä tätä ihan joka päivä, kaksin käsin menee suukista alas. Syötiin pelkkää pastaa ja kastiketta isot annokset, ei tehnyt mieli nyt pilkkoa kasviksia mukaan. Olihan toki kastikkeessa jo reippaasti tomaattia, valkosipulia, yrttejä ja sipulia.

Ei oltu syöty tätä moneen viikkoon, joten tehtiin vähän enemmän kerrallaan. Pistin neljä pientä annosta pojalle myös pakkaseen kiire (ja laiskuus) varaksi ja loput jäivät kaappiin odottamaan viikon alkua. Illalla me oltiin tänä päivänä muualla syömässä, joten ei enää syöty pastaa sinä päivänä uudelleen.

Lounas 2. Maanantaina oltiin taas Villen kanssa saman pöydän ääressä lounaalla, sillä Ville teki töitä kotoa. Lämmitin meille valmiin ruoan jääkaapista ja pistin kylkeen kummallekin vain pikaisesti ison salaatin. Itselleni isomman, sillä Ville ei yleensä jaksa pupeltaa niin isoa lautasta salaattia kuin minä. Päälle vielä loraus öljyä ja mausteita.

Tällä kertaa me muuten sännättiin nopeasti syömään terassille, sillä onnistuneesti oli kumpikin lapsista juuri nukahtanut unille samaan aikaan. Odotettiin lounaan kanssa vielä suht pitkään, kahteen saakka, sillä toivoin että saataisiin rauhaisa lounashetki. Ja ai että oli taas hyvää ja aivan erilainen ruoka kuin sunnuntain lounaalla. Salaatti teki ison eron makuihin, samoin terassilla nautittu ihana hetki yhdessä. <3

Illallinen 1. Maanantain illallisella teki mieli saada vähän kasviksia enemmän lautaselle. Pilkoin nopeasti pellille porkkanaa, munakoisoa ja kesäkurpitsaa. Uuni 200 astetta ja sinne kypsymään hetkeksi. En katsonut aikaa, yleensä otan pois kun ovat sopivan paahtuneita, eli hitusen mustia ja käpristyneitä. ;)

Samaan aikaan hellalla porisi spaghettia ja kun olivat valmiina, niin lämmitin vain bolognesea kaapista ja kippasin päälle.

Lounas 3. Tiistaina söin lounaani tytön kanssa kaksin kotona. Edelliseltä päivältä ei kasviksia jäänyt, sillä me syötiin niitä kokonainen pelti yhdessä pois. Heh, eikä tehnyt edes tiukkaa. Teki mieli syödä taas vähän kasviksia, joten pistin kattilaan porisemaan yhden parsakaalin ja pilkoin pari isoa porkkanaa mukaan. Lautaselle pistin vielä rouskuvaa salaattia, sitä voisin lisätä aina jokaiseen ruokaan. Rakastan sitä tunnetta, kun suussa on lämmintä sekä kylmää sekaisin. Parasta!

Tytöllä oli tuolloin valmista lohilaatikkoa kaupan purkista ja käteen annoin hänelle pari keitettyä porkkanaa ja kurkkua imeskeltäväksi. Olipa herkkua ja kiva syödä yhdessä lounas pöydän ääressä ja ihan rauhassa! :)

Illallinen 2. Tiistai iltana oltiin tosi väsyneitä, sillä oltiin oltu asioilla seitsemään saakka ja vielä pihalla sen jälkeen. Syöminen ei yleensä meillä vierähdä ihan näin myöhään, mutta onneksi ruokaa oli kaapissa taas valmiina – kuten meillä yleensä aina on. Pilkoin lautasille myös vähän paprikaa ja laitoin viimeiset spaghetit jakoon kattilasta. Kaavin myös oman kastikkeeni päälle viimeiset tuorejuustot valkosipulilla maustetusta purkista, jotka löysin jääkaapista vapun jäminä. Sen kun sekoitti mukaan kastikkeeseen, tuli taas aivan eri makuinen ruoka kuin edellisellä kerralla. Nam!

PIENIÄ MUUTOKSIA MUTTA SUURI VAIKUTUS

Kuten näette, muutokset eivät ole isoja, mutta ruoka-annos on aina aivan erilainen. Vaikka syötiin samaaa ruokaa useampi päivä, ei yksikään annos ollut samanlainen. Ehkä joku kokee nämä silti aina samana ruokana, mutta itselleni maku muuttuu suussa jo suuresti ihan pienistä asioista.

Vaikka mainitsin jo aiemmin monipuolisuuden, niin pakko vielä korostaa, että on tosi tärkeää pitää kaappien sisältö runsaana. On sitten mistä valita, kun tulee aika taas tehdä ruokaa. Meillä on kaappi aina täynnä tuoreita kasviksia ja kuivakaappi pursuaa erilaisia hiilarin lähteitä. Säilykkeitä löytyy myös vino pino. Joskus teen kasviksia joka päivä uusia, mutta usein teen niitä kyllä myös isomman satsin varastoon kaappiin. Tai siis krhm.. Kuvittelen tekeväni niitä varastoon, mutta lopulta me syödään ne hetkessä pois. Liian herkullisia säästettäväksi ja pellillinen kasviksia uppoaa ainakin meidän kahden aikuisen vatsaan todella nopeasti. Nykyään myös poika on niitä suostunut välillä syömään, joten kohta taidetaan tarvitse isompia peltejä uuniin. ;)

Niin ja toki nopeampaa olisi käyttää pakasteita, mutta meillä ne ei oikein uppoa suuhun. Ovat usein jotenkin niin mauttomia, että ne jäävät sitten syömättä. Parempi siis vaan tehdä tuoreesta, niin tulee helposti puoli kiloa vedettyä nassuun joka päivä. Usein menee varmasti kilo rikki, jos hedelmätkin laskee mukaan.

Moni taitaa tehdä niin, että valmistavat aina koko viikon satsin erilaisia kasviksia kaappiin kerrallaan ja syövät sieltä sitten pois pitkin viikkoa. Fiksua sekin, säästyy paljon aikaa! Nautin itse ruoanlaitosta ja on kiva voida edes pieni hetki käyttää päivissä jonkun ruoan valmistamiseen. Oli se sitten salaatti tai kasvikset uunissa, tulee hyvä mieli kun saa tehdä vähän tuoretta ruokaa lautaselle ja kotona on ihana tuoreen ruoan tuoksu. Joskus siihen kuluu viisi minuuttia, joskus kymmenen. Lopulta aika lyhyt aika päivästä. :)

Teen lisukkeet mieluiten aina samana päivänä myös siksi, sillä tässä asiassa tykkään seurata mielitekojani. Siinä missä joku ehkä haluaa valita sen pääruoan aina päivittäin, niin mulle taas ne lisukkeet on iso juttu. On suuri ero, onko lautaselle munakoisia, porkkanaa ja kaalia wokattuna, vaiko ehkä tuoresalaatti jossa on paljon erilaisia raikkaita makuja ja vaikka tuoretta basilikaa. Annos muuttuu hetkessä.

Niin, eipä tämä sen kummoisempaa ole syödä samaa ruokaa useampana päivänä putkeen. Hyvältä maistuu joka kerta ja vaihtelua saa aikaan helposti. Ja jos aikaa tosiaan haluaa säästää, niin tottakai kannattaa tehdä alkuviikosta kaappi täyteen erilaisia lisukkeita ja sitä itse pääruokaa. Ei sitten kulu aikaa kokkailuun ja voi helposti kasata kaapista itselleen valmiin ruoka-annoksen kiireisinäkin päivinä.

Tein tänään meille sosekeiton ja sekin on sellainen ruoka johon saa helposti variaatioita aikaan. Makua pystyy nopeasti muuttamaan lisukkeiden valinnalla. Joukkoon voi heittää esimerkiksi lounaalla palan fetaa tuomaan suolaisuutta tai jotain muuta juustoa. Seuraavalla kerralla mukaan voisi heittää palasia ruisleivästä kunnon voilla ja jos muistan hakea raejuustoa kaupasta, pistän sitä joukkoon sitten seuraavalla kerralla. No, kuten sanottu, vaihtoehtoja on aina! :)

Tykkäsitkös tästä postauksesta, olisiko ehkä kiva nähdä uudemmankin kerran vähän erilaisia variaatioita siitä miten muokkaan samaa ruokaa usealle päivälle? :)

Hyvästä ruoasta erittäin innostunein terveisin,

Marissa