Kunnes edessäni lautasella oli kaksi jauhelihapihviä. Sellaista lätyskää valmispihviä, joita useinkin buffet -lounaspöydässä näkee kastikkeeseen sotkettuna. Sikanautaa mitälie kaikkea sekaisin pihvin muodossa. Lounaan hinta 10 euroa, eat all you can. Itsepä ne pihvit siihen lautaselle kippasin. Kaksinkappalein jopa, kun ajattelin kadottaa nälkäni joka oli jo niin kamala, että mikä vain kelpasi. Tarjolla ei ollut oikein mitään muutakaan mitä syödä ja pelkällä fetalla salaatissa en taas oikein pärjäisi koko päivää. Otin siis ensimmäistä kertaa vuosiin pihvejä, jotka kyllä tiedostin itselleni sopimattomaksi valinnaksi, mutta jostain syystä otin ne silti. 

Jänteitä ja yllätyksiä hampaiden välissä. Omituinen maku ja hieman huono olo heti ensimmäisestä palasta alkaen. Nämä ajatukset kohtasin, kun söin ensimmäistä puolikasta pihvistäni. Viime kerrasta oli jo aikaa, mutta samantien muistin syyn miksen koskaan syö mitään puolivalmisteita. Ja vaikka kuinka yritin kertoa itselleni, että kaikkea pitää osata syödä, niin kyllä se ajatus katosi melko nopeasti syödessä. Ei kaikkea vaan voi syödä. En ole syönyt koskaan valmisruokia ja oikeastaan juuri lihavalmisteissa tämä on se syy. Niissä on aina jotain yllättävää sisällä ja ne eivät maistu kunnon ruoalta. Ei vain tunnu menevän alas. Näitäkin pihvejä popsiessani mietin, että eikö nekin olisi voinut tehdä itse? Olen ollut ravintoloissa töissä joissa kaikki jauheliharuoat tehdään itse ja siltikin katteet toimii. En siis voi ymmärtää sitä, että Suomessa lähes aina (anteeksi yleistys) lounaspöydät täytetään puolivalmisteilla ja vitoslaadun lihalla. Eikö tuore olisi parempaa ja ravintola saisi olla ylpeämpi siitä mitä tarjoaa? Vaikka joo, ehkäpä hinnalla on vain väliä. Halvoilla raaka-aineilla ja kuluilla jotka on saatava alas.

Tämä kanafile maistui hyvältä lounaalla!

Tämä kanafile maistui hyvältä lounaalla!

Kaikkiruokainen. Justjoo! Olen valehdellut itselleni pitkään ja aina kehunut miten syön kaikkea mitä nokan eteen laitetaan. Oikeastihan olen näemmä kamala nirso :D Paneroidut ruoat ei kelpaa, valmisruoat ei kelpaa, läskilillukka ruoat ei kelpaa. Nirso mikä nirso! Lellitty pienestä asti tuoreella kotiruoalla, jossa ei eineksiä ole nähty. Mäkkiruokiin ei annettu rahaa ja kotona piti olla ruoka-aikaan paikalla. Pinaattikeitto taitaa olla ainut ruoka, jonka syön valmiista paketista ja se on kuulkaa niin hyvää, että ihan sama kuka rainbown tai apetitin kokki sen on tehnyt. Hyvältä se maistuu aina. Sama ei päde muihin Saarioisten äitien valmistamiin ruokiin, vaan mieluiten pysyn niistä paketeista mahdollisimman kaukana. Ruoka ei ole silloin ruokaa, kun se on kulkenut tehtaiden kautta jonkun toisen uuniin ja sieltä vielä liukuhihnoilla paikasta toiseen, jossa se on pakattu valmiiseen kiiltävään rasiaan. Ruossa ei myöskään kuulu olla miljoonaa koodimerkintää päällä, eikä siinä tarvitse olla isoja mainoskylttejä siitä mitä se sisältää. Liha on lihaa ja rehut on rehuja. Niitä löydän hyllystä hyvin sellaisenaan ja osaan ne itsekin paistaa. Piste.

Kiitos vaan Saarioistan äideille kuitenkin, te varmasti helpotatte monen muun kiireisemmän arkea, jolle ruoanlaitto on tuskaa. Onneksi minä en ole ihan niin kiireinen ja ehdin ruokani tehdä vielä itse :)

Täällä matkustaessa olen kaikkiruokainen. Täälläpäin Eurooppaa mua ei yllätetä jänteillä ruoassa ja vaikka siellä joukossa on lihasta niitä myös halvempiakin paloja, niin ei niissä mitään vikaa ole. Täällä ruoka nimittäin tarjotaan tuoreena ja kaikenlisäksi se on vielä edullista. Ihmisillä on tapana syödä paljonkin ulkona ja ravintoloissa ruoan on tarkoitus on samanlaista ruokaa kuin kotonakin syötäisiin. Helppoa ja hyvää, eikä tosiaan hinnalla pilattua. Siksi mun onkin niin vaikea aina suoltaa sitä tosiasiaa, että puolivalmisteita tarjotaan Suomessa niinkin paljon ravintoloissa. Ruokaa kierrätetään päivästä toiseen ja vanhaa tarjotaan uutena. Minulla kun ne eivät mene suusta alas ja joudun valikoimaan tarkkaan missä syön. Kierrätetyt ruoat haistaa jo kaukaa ja einekset vielä nopeammin. Vieläkin ihmettelen, että miten ihmeessä otin ne pihvit lautaselleni. Jollain tapaa tiesin kyllä miten tulee käymään, mutta olinpas aika uhkarohkealla päällä. Pakkohan se oli testata, että olisko ne vuosien aikana parantuneet maultaan. Eivät olleet. 

 Ja hei, te saatte kyllä pitää valmispihveistä, en sano sen olevan väärin. Kaikilla oma makunsa, niin myös sinulla ja minulla.

Olen tarkka siitä mitä syön, mutta niin kuuluisi olla sinunkin. Keho toimi parhaiten kun se saa luonnollisia raaka-aineita ja lautasella ruoka on tuoretta. Silloin siinä on ravintoaineet tallessa, eikä niitä ole kadotettu kymmenien tehdaskierrosten aikana ja kypsennyksissä ja paistamisissa. Ruoka on parasta silloin, kun liha on lihaa ja kasvikset on kasviksia. Ei ole katastrofi syödä silloin tällöin vähän huonompilaatuisia ruokia ja herkutella ties millä transrasvoilla, mutta kun ne pilarit on pystyssä normaalisti, niin ei ole huolta. Itse pyrin pitämään pääosin ruokavalioni terveellisen puolella koska tuore ruoka vain maistuu sata kertaa paremmalta. Välillä voi sitten syödä paremman puuteessa jotain muutakin, eikä se niin haittaa. Kyllä se keho toimii välillä vähän huonompilaatuisellakin ravinnolla. Kuten esim… Karkeilla :D 

IMG_4989

Päivän avautuminen tehty, huh! Tässä eilisen herkkuruokaa rinteestä: Lämmintä gulassikeittoa ja aamulla leivottua vaalea leipää. Simppeliä, tuoretta ja hyvää. Niin ja halpaa myös. Neljä euroa lounaasta ei kai ole paha hinta ollenkaan?! ;) Turha raahata rinteeseen mitään eväitä mukaan kun ruoka on niin edullista. 

 Mukavaa lauantaista päivää Suomeen, toivottelee kulinaristi Marissa ;)

 

7 kommenttia artikkeliin ”Luulin olevani kaikkiruokainen…

  1. ansuliina sanoo:

    Itsekään en ole vuosikymmeniin syönyt puolivalmisteita yms ja nyt Tsekissä vaihdossa ollessani tajuan miten pahasti Suomen ruokakulttuuri onkaan vinksallaan! Täällä esimerkiksi ei näe kaupoissa hyllyittäin lihaa marinaadissa lillumassa, vaan IHAN kaikki liha myydään tuoreena ja narurellina ja mikä oli itselleni todellinen yllätys, että se säilyy vain pari päivää! Itse kun olen Suomessa tottunut siihen, että naturellikin liha voi säilyä pakkauksessaan esim viikon..

    Myös muut tuotteet säilyvät todella vähän aikaa, koska niihin ei täällä lisätä mitään ylimääräistä, esim leipä ja juusto menevät myös pilalle äkkiä. Mikä on minusta hyvä asia! Senpä takia juustot, makkarat ja leikkelet myydään täällä Tsekissä yleensä 100g pakkauksissa, koska täällä kansa on tottunut hakemaan aina parin päivän välein tuoretta ruokaa itselleen kaupasta (Suomessa kun on niitä 500-1kg pakkauksia kaikesta..). Mun ainainen harrastus on ollut tsekkailla tuotteiden ainesosaluettelot läpi ja kyllä täällä olen aina jokaisen tuotteen kohdalla ollut positiivisesti yllättynyt, kun ei yleensä missään vilise e-koodeja vaan ainoastaan aitoja raaka-aineita ja plus kaikki ruoka on vähintään puolet halvempaa Suomeen verrattuna! :) Niin pakostakin alkaa ihmettelemään sitä Suomen menoa ja kauppamonopolia mikä siellä vallitsee..

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Hyviä huomioita Ansuliina! Kuten Jenkeissäkin on jo tehty pitkän aikaa, niin myös meillä Suomessa tehdään kaikesta säästöpakkauksia ja isoja kokoja, niin että voi ostaa mahdollisimman paljon kerrallaan. Samalla lisätään aineksia niin paljon, että itse tuote tuskin enää löytyy koko paketista. Ties mitä marinadeja lihoissa oikein on ja leipäkin on täynnä aivan muuta kuin pitäisi. Ainakin ruoka säilyy piktään ja voidaan käydä kaupassa vaikka kerran vuodessa jos huvittaa :D Haha. Vaikka voisin itse tosiaan käydä vaikka joka päivä jos se siitä on kiinni…

      Hinta on aina melkein positiivinen yllätys, kun matkustaa pois Suomesta. Esimerkiksi täällä Itävallassa kaikki on halvempaa (Ei niin halpaa kuni Tsekeissä) ja kaupassa tosiaan aika samat huomiot kun sullakin. Juustoa ostetaan tiskiltä siivuina (täti siivuttaa kaiken yksi kerrallaan, sama tahahtuu kinkulle) ja vähän kerrallaan kuten kaikkea muutakin. Moni muukin asia on erilaista ja todella paljon henkilökohtaisempaa palvelua kun suomessa. Eikä silti ole kallista.

      Kauppamonopolista en lähde kirjoittamaan, kun taitaa loppua rivit kesken, on nimittäin sen verran sanottavaa siihen aiheeseen :D Mutta tosiasiassa, en kyllä tahdo valittaa koska onhan meillä suomessa hirmu iso valikoima kaikkea ja jokaiselle jotain. Terveellistä ja tuorettakin on kyllä saatavilla jos tahtoo. Ei ehkä niille kaikkein tarkimmille ihmisille, jollainen en itse kuitenkaan ole. Kaikille näillä asioilla ei tunnu olevan monelle edes väliä ja löytyy paljon porukkaa joka on vain onnellinen että saa isoja pakkauksia ja kaupat ovat suuria, eli siis kaiken saa samalla kauppakäynnillä. Noh, kaikille jotain.

      Kiitos kannanotosta ja mukavaa vaihtovuotta! Nautippa olostasi! :)

      Tykkää

  2. outi sanoo:

    Mä taidan olla samallatapaa vähän nirso ja täälläkin kotikasvatuksen syytä, ai kauhee :D

    http://outinfitness.fitfashion.fi/

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Aijai, kauhee kotikasvatus ;)

      Tykkää

  3. Linda sanoo:

    Samoillal linjoilla! Nirso mikä nirso, mutta hyvällä tavalla :P mulla on periaate, että esim. reissuissa/vieraissa/juhlissa en nirsoile vaan syön mitään tarjotaan. Välillä on hyväkin irrottaa niistä omista ruutineista, kun poikkeukset vahvistaa säännön ja tekee hyvää niin mielelle kuin kropallekin…hmm ehkei aina jälkimmäiselle, muttei se niin vaarallista ;)

    Kotiin ei kuitenkaan kannella E-koodeja tai mitään muita vastaavia…täällä onkin hauska yrittää selittää opiskelukavereille ruokatottumuksia, kun täällä lounas on poikkeuksetta iso vohveli suklaakastikkeella ja kermavaahdolla, croissantteja, keksejä tai patonki majoneesilla ilman päällysteitä, tai nhyvällä tuurilla juustolla kuorrutettuna :D siinä onkin hauska vedellä raejuustoa vieressä :D

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Haha, voin niin kuvitella ton tilanteen, jossa ulkomailla lounas on vähän eri luokkaa kun nykypäivän pohjoismaalasen lounas. Raejuustoa tottaka :D Aika monissa paikoissa menee vaalee venhä, juustot ja majoneesit kevyesti lounaasta, kun ei ole niin suurta väliä sillä mitä suusta alas laitetaan. Meillä on vähän liikaa tietosuutta kai ja valinnanvaraa. Oon samanlainen kuin sinäkin, että pitää syödä jos tarjotaan. Kohtelias pitää olla ja ei se maailmaa kaada, jos vaikka välillä syö vähän enempikin koodia jos toistakin :)

      Tykkää

  4. BakaraBlogi sanoo:

    Aivan loistava kirjoitus, kolahti ihan kympillä. Kiitos tästä! <3

    Kuulun kait itsekin nykyään sarjaan nirso, vai onko se sitten enemmän sitä että on tiedostanut mitä suuhunsa pistää koska haluaa ravita itseään oikealla, puhtaalla ruoalla. Mutta ei silti ole katastrofi jos suuhun muutama E-koodi katoaa…

    Oikein puistattaa käydä kaupassa ja huomata mitä sontaa meille tarjotaan. Ison marketin hyllyt notkuvat yltäkylläisinä eineksiä, eineksiä ja eineksiä. Etoo. En voi katsoa suurimman osan ihmisten ostoskärryjä, sillä niissähän ei ole ruokaa ensinkään, vaan sitä vakuumi- tai pahvipakattua teollisvalmistetta. Noin karrikoiden. Yksi päivä yritin löytää kaupasta ruisleipää… siis rehellistä ruisleipää joka koostuisi vain ruisjauhoista, suolasta ja vedestä. Eipä löytynyt. Oli kyllä pussin kyljessä isolla teksti "ruisleipää", mutta tuoteseloste kertoi aivan jotain muuta… pah, ostin sitten näkkäriä. Tänä yltäkylläisyyden aikana menetän totaalisesti hermot, jos kaupan hyllystä puuttuvat perusraaka-aineista koostuvat ruuat! Mur.

    Mielenkiinnolla odotan sun Suomen kauppamonopolitekstiä, jos sellaisen joskus innostut kirjoittamaan! Loistoreissua sulle sinne, kiitos pirtsakasta blogista ja kaikkea hyvää! <3

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: