Arlan äänestys on vielä käynnissä ja vastoin kaikkia omia odotuksiani olen johdolla. Siis mitä?! Siellä on kauhea kasa jo ääniä, enkä millään osannut arvata saavani noin isoa huutoa reseptilleni! Tein nimittäin aika tavallista kotiruokaa ja se, että sellaisella pöperöllä saa kansan äänet tappiin, niin kyllä se vaan tekee aika hyvän mielen. Joak kerta katson lukuja yhtä ihmeissäni ja kiittelen teitä hiljaa mielessäni. Okei, olen myös huutanut myös suoraa huutoa niin, että naapuritkin kuulee! ;) Muiden kahden kilpasiskon ruoat kun näyttävät suoraan kokkikirjasta tehdyiltä ja siksi ehkä itse olisin kuvitellut juuri heidän vievän heti kuusi nolla. No, näin ei ollutkaan. Olen pelissä mukana, jihuu!

Mutta, ei peli ole vielä pelattu loppuun! Siksi muistutan, eli spämmään (en suinkaan tahdo voittaa :D) teitä äänestyksen merkeissä ja kyselen, josko vielä joku tahtoisi käydä äänestämässä? Te voitte voittaa itsekin palkinnon kilpailusta ja minäkin saan kunniaa ja mainetta siinä samalla. Tai sitten joku muu hohdokas kilpailija, heitähän on siellä kaksi rinnalla kilvassa mukana. Paras tottakai voittakoon. Voihan olla, että jompikumpi vielä keulii ohi ja lujaa ;)

Tälläinen lautanen sieltä löytyy kisan takaa, jos ei joku ole vielä eksynyt katselemaan. Niin ja reseptinhän löydät täältä!

IMG_4619

Huh, ei voi tajuta että ääniä on jo noin paljon. Kiitos vaan kamalasti teille siellä, jotka olette niin ihanasti saaneet ääniä kasaan! Uskomatonta. Niin ja ihmeessä kokeilemaan reseptiä, se on oikeasti hirmu hyvää! Jos ei chili niin nappaa, niin makuja on muitakin. Ranskankermalla saa todella hyvää ruokaa ja niin helposti, että kaikki samanlaiset kokkikolmoset kuin minäkin pärjäätte varmasti! Ei stressiä kokkauksesta vaan helppoa ruokaa nopeasti nokan eteen. :)

Mukavaa ja rentouttavaa sunnuntai-iltaa täältä reissusta päin. Huomenne kohti kotia!  :) 

Tästä pääset äänestykseen, jos linkkiä kaipaat!

2 kommenttia artikkeliin ”Saas nähdä kuinka chilille käy kilvassa!

  1. Tasha sanoo:

    Kävin heittämässä sulle ääneni :) Ja tiedätkös mitä? Aion kokeilla ehdottomasti tuota reseptiä ensi viikolla, ehkä viikonloppuherkuksi :) Onko sulla mitään mututuntumaa minkälaisia ravintoarvoja tuossa sapuskassa on?

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Kiitos!! Tuus sitten kertomaan mitä tykkäsit! Itsekin ajatelin tehdä loppuviikosta kun oon taas kotona kokkailemassa ;)

      Ravintoarvoja en osaa tarkalleen sanoa (enkä tahdo laskea, etten tiedä miten paljon mun uudessa herkussa on rasvaa;)) mutta varmasti ne saisi kun laittaa koko annoksen tiedot laskuriin. Hyvä on ainakin sisältö, sen tiedän ;D

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: