Eilen vietin päiväni yksin. Kokeilin miltä tuntuu olla nettipimennossa ja selvitin pärjäänkö yhden päivän ilman riippuvuuttani someen. Voitte uskoa, ettei ollut helppoa tottua yhtäkkiä jättämään puhelimen näppäimiä rauhaan ja kun instagamin ruutua oli tuijottanut noin 15 kertaa, alkoi tajuta, ettei siellä mitään tapahdu ilman nettiä. Hahaa. Huomasin nopeasti miten koukussa olenkaan, kun ilman puhelinta tuli niin orpo olo. Aloin tuntemaan itseni todella yksinäiseksi kun keneenkään ei oikein saanut yhteyttä ja normaali viestintä facen ja whatsupin kautta oli poissa. Huomenna kirjoitan teille enemmän tästä mun somelakostani, mutta tänään ajattelin kirjoitella teille vähän yksinäisyydestä, mutta eri näkökulmasta katsoen. En nettipimennosta, vaan tahallisesta ulkopuolelle jättämisestä ja siitä, mitä tapahtuu, kun yksi jää ulkopuolelle muista. Kun se yksi jätetään ulkopuolelle muista.

Kuka tuntee, että on joskus jätetty ulkopuolelle? Tiedät siis miltä tuntuu, kun kukaan ei ole kiinnostunut sinusta ja olet aivan yksin? Joku on päättänyt kutsua tilaisuuteen vain muut, mutta ei sinua? Sinut on unohdettu? Sinua vastaan on kääntynyt koko muu porukka, etkä tiedä edes miksi? Sinua ei ole edes olemassa ja muut katsovat ohitse? Olet kuin ilmaa?

Mikään edellisistä kysymyksistä ei tunnu siitä ihmisestä hyvältä, joka sen on kokenut. Näitä ikäviä tekoja ei pysty ymmärtämään, eikä sitä voi pieni mieli millään tajuta miten joku voi tahtoa toiselle niin paljon pahaa. Ihmisen luonnollinen tarve on olla mukana joukossa ja tulla arvostetuksi aivan kuten muutkin. Meidän kaikkien toive on olla osana muuta yhteisöä, eikä se, että jätetään ulkopuolelle tee kenellekään hyvää. Se satuttaa todella pajon ja harva taitaa edes ymmärtää, miten syvälle se sattuu kun jätetään yksin. Yksinäisyys on yksi pahimmista tunnoista, mitä kuvitella voi. Ne ihmiset eivät ainakaan taida ymmärtää, joille sitä ei ole koskaan tapahtunut. Kaipa tässäkin kokemuksessa toteutuu se sama sanonta kuin muissakin asioissa, että ennen kuin on itse kokenut jotain ei voi tietää miltä se tuntuu. Yksinäisyyttäkään ei oikein voi ymmärtää, ellei ole sitä itse kokenut.

DSC01234

Sydän sulle ja mulle <3

 

Tämänlaista käyttäytymistä tapahtuu paljon kouluissa ja siitä onkin ollut mediassa paljon hälinää viime aikoina. Totuus on kuitenkin se, että ei se käytös jää vain kouluihin. Valitettavasti tätä tapahtuu myös työpaikoilla ja kaikissa mahdollisissa paikoissa missä vain on ihmisiä toheltamassa keskenään. Joku ihminen päättää, että tuo yksi ei kelpaa mukaan. Se vetää porukan matkaansa ja pian se yksi on aina jätetty oman onnensa nojaan ja se yksi on niin yksin, ettei kukaan sitä ymmärrä.  Ne muut katsoo sitä nenää pitkin alaspäin ja päättää, että toi on vääränlainen meidän parempien seuraan. Eikä ne kaikki vaivaudu edes kysymään siltä yhdeltä, että onko siihen yksin jättämiseen syytä. Menevät muiden perässä, koska tahtovat pelastaa oman nahkansa. Kääntävän päänsä ja kieltäytyvät näkemästä. Ootko kokenut joskus tällaista kohtelua? Tervetuloa kerhoon, niin olen minäkin. Eikä se kivalta tunnu. Sattuu ihan helvetisti (anteeksi kovat sanat) ja riipaisee sydämen pohjasta niin, että melkein tuntuu kuin henki lähtisi. Ilmat katoaa ja rintaan koskee. Joskus niinkin paljon, että tekisi mieli pakata tavarat ja muuttaa pois katsomasta sellaista kamalaa käytöstä.  Kauas pois, missä kukaan ei arvostele eikä katso kieroon. Antaisi sun vain olla oma eloisa itsesi. Yhdessä muiden kanssa.

Suomessa kiusaaminen ja muu tälläinen ylimielinen kohtelu on vielä suhteellisen korkeissa luvuissa ja muistan lukeneeni, että esimerkiksi työpaikkaikusaamista on Suomessa tuplasti enemmän kuin muualla Euroopassa. Enpä ole kyllä yllättynyt tästä yhtään. Liikaa olen nähnyt ja kuullut. Liikaa todistanut sitä, miten Suomessa kadehditaan ja katsotaan muita alaspäin. Arvostellaan, vaikka ei tiedetä toisesta yhtään mitään.  Ja on niin vaikea ymmärtää, että miksi. Miksi toiselle pitää olla niin paha? Mihin on jäänyt sydän ja toisen ymmärtäminen?

DSC01233

Tällaisen ajatuksen jaoin facebook seinälläni viikko sitten. Herättääkö ajatuksia?

Näyttökuva 2014-10-12 kello 08.27.40

 

Miksikö tälläiseen sitten reagoi niin vahvasti? Miksi koko elämä tuntuu sortuvan, kun joku yksi kiusaa tai iso joukko tekee sitä sinulle? Miksei vain voi jättää niitä omaan arvoonsa?

 

No, kuten jo alussakin sanoin, niin ihmisen tarve on tulla hyväksytyksi porukkaan. Se on luonnollinen tarve, jota ei voi niin vain kadottaa omasta itsestään. Sanotaan, että on jopa poikkeuksellista, jos ei tahdo kuulua joukkoon mukaan ja tahtoo olla vain yksin. Tätä tapahtuu harvoin ja vaikka joku sanoisi mieluummin olevansa yksin, niin tämäkin ihminen tekee sen usein siksi, ettei koe kuuluvansa porukkaan. Itse olen todella sosiaalinen ihminen ja tahtoisin olla jokaisen ihmisen ystävä tai ainakin kaveri. Lähtökohtaisesti toivon jokaiselle hyvää ja tahtoisin vain ja ainoastaan, että kaikilla olisi hyvä olla. Siksi se sattuukin kai entistä enemmän, kun joku päättää, että minä en kuulu porukkaan. Kun iso porukka käntää selkänsä ja kiusaa niin, että sydän ei meinaa kestää. Silloin alkaa oma oikeudentaju horjua ja alkaa epäillä omaa itseään. Olenko tosiaan vääränlainen? Olenko huono ihminen, kun noi kaikki tahtoo mulle pahaa? Mitä olen tehnyt ansaitakseni sen, ettei kukaan tahdo enää kuulla mun ääntäni? Miksei ne katso mua silmiin? Olenko ruma, puhunko tyhmiä, näytänkö hassulta tai olenko jotenkin nolo? Sellaisia ajatuksia joskus ajattelen. Varmasti monella muualla teistä on käynyt mielessä samoja juttuja.

DSC01238

Tämä nainen tuskin koskaan jättäisi mua yksin.

 

Oon yrittänyt miettiä näitä asioita ihan uusiksi nyt kun ne on iskeneet ajatuksiin oikein kunnolla. Oon joutunut todella pahaan tilanteeseen, jossa iso joukko on kääntynyt mua vastaan ja se iso joukko ei kuuntele mitään mitä tahtoisin sanoa. Tällaiselle ihmisille, joka tahtoisi kaikille vaan hyvää, on tosi vaikea ymmärtää miten sydämettömiä ihmiset pystyy olla. Musta olisi ihanaa auttaa aina kaikkia ja musta olisi ihanaa, ettei tarvitsi pelätä ihmisten puukottavan selkään. En koe, että kukaan ansaitsee sellaista ja välillä naisten käytös toisiaan kohtaan ihmetyttää. Ollaan niin olevinaan ja heti kun selkä kääntyy niin sanat muuttuu negatiiviseksi. Kamalaa käytöstä. Enkä yritä olla nyt mikään tekopyhä ja täydellinen ihminen, vaan tahdon yrittää kertoa, että mulle on käsittämätöntä ymmärtää, että miksi ihmiset tahtoo toisilleen niin paljon pahaa. Ymmärrän joo, että ne pönkittää sillä omaa egoaan, mutta tajuaako ne yhtään mitä ne tekee sillä toiselle? Mulla on vahva luonne ja tiedän oman arvoni, mutta kyllä se pikkuhiljaa alkaa rapista. Kun tarpeeksi moni näyttää miten nolla sä ihmisenä olet, niin alat itekin uskoa siihen. Et enää tiedä mikä on totta. Alat uskoa valehtelijoita. Alat valehdelle itsellesikin, että olet täysi nolla.

Oon yrittänyt miettiä tätä asiaa monilta eri kulmilta ja oon myös katsonut kovasti peiliin. Tuijottanut omiin silmiin ja miettinyt, että oonko toiminut itse oikein. Oonko voinut  itse kohdella huonosti joitain ihmisiä, kun olen ollut nuorempi? Oonko jättänyt jonkun ulkopuolelle koulussa tai jossain muussa vaihessa elämää? Oonko ollut liian sokea nähdäkseni, että joku on loukkaantunut? Oonko antanut muiden tehdä niin ja katsonut vain vierestä? Kunpa en olisi toiminut näin, en ainakaan muista sellaista. Tahattomastihan näin voi käydä useinkin, mutta se voi silti tuntua pahalta. On mutkin unohdettu moneen tilaisuuteen kutsua kokonaan mukaan ja kyllä se sattuu joka kerta. Tahdonkin sanoa, että jos joku lukee tätä tekstiä ja tietää, että olen kohdellut häntä väärin, niin tule se sanomaan. Tahdon pyytää anteeksi, olit sitten kuka tahansa. En tahdo kenenkään voivan huonosti mun tekojeni takia tai siksi, että olen ollut ajattelematon. Kukaan ei ansaitse sellaista kipua. Ei edes ihminen, joka on tehnyt mulle pahaa.

En kirjoita tästä nyt pidemmälle, mutta kehoitan jokaista miettimään, että onko itsellä ehkä vahingossa käynyt näin ilman tarkoitusta? Tai jos oot tehnyt tahallasi, niin olisiko olemassa joku ihminen jolta voisit pyytää anteeksi? Jos koet, että olet vielä mahdollisesti valmis pyytämään anteeksi, koska tajuat tekosi, tee se. Anteeksipyyntö on iso asia ja varmasti auttaa edes osittain pääsemään yli niistä asioista. Älä tee sitä siksi, että sinä saisit puhtaan omantunnon, vaan siksi että se toinen saa ymmärrystä ja tiedon, että tiedät toimineesi väärin. Ei se poista sitä tuskaa jonka olet  toiselle aiheuttanut, mutta se auttaa pääsemään yli niistä ajatuksista. Molempia teistä.

DSC01234

 

Pitäkää ihmiset lähellänne, mutta älkää jättäkö muita ulkopuolelle. Jokaisen kanssa ei tarvise olla paras ystävä, mutta oikeissa tilanteissa pitää toimia diplomaattisesti. Kukaan ei ole niin vääränlainen ihminen, että se ansaitsee olla täysin yksin. Kukaan ei ole ilmaa, jokaisella meillä on kasvot ja silmät, jotka ansaitsevat tulla huomioiduksi. Älkää satuttako sitä yhtä hiljaisinta ja ehkä jopa heikointa. Ei sustakaan olisi kiva jäädä täysin yksin, joten kannattaako kenellekään tehdä niin? Tahdotko ottaa vastuullesi surullisen, jopa masentuneen ihmisen, joka kärsii siitä, että se jätetään pois joukosta? En usko, että tahdot.

Niin ja te, jotka kaipaatte tähän apua tälläkin hetkellä, yrittäkään löytää sellaista. Älkää jääkö yksin, älkääkä ainakaan syyttäkö itseänne siitä miten muut toimivat. Niitä ihmisiä on vaikea kenenkään ymmärtää ja he tuskin itsekään ymmärtävät mitä tekevät. Myös mulle voi laittaa sähköpostia ja voin mielelläni yrittää tukea ja auttaa omien kykyjeni mukaan. Sähköposti sairaankaunismaailma@gmail.com on aina valmis vastaanottamaan teidän viestejänne! <3

Pidetään kaikki yhtä ja kohdellaan toisiamme niin kuin toivot, että sua itseäsi kohdeltaisiin. Jookos? <3

23 kommenttia artikkeliin ”Muut yhdessä yhtä vastaan

  1. Aurora sanoo:

    Hiljaiseksi vetää. Omasta kokemuksesta tiedän niin ton ulkopuolelle jäävän olon. Se todella satuttaa. Ja se tunne, kun ei tiedä miksi ihmiset käyttäytyvät niin, mitä on tehnyt väärin. Tsemppiä ihanan hyväsydämiseltä vaikuttava Marissa!

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Kiitos, samaa myös sulle Aurora <3

      Tykkää

  2. Carla sanoo:

    Miten ajankohtainen kirjoitus. Oon kokenut samaa vuodesta toiseen. Naiset on pahimpia, miehet seuraa kyllä perässä kun joku käskee.

    Älä anna ihmisten talloa sun päällesi, huomaan, että olet herkkä vaikka vahvoja ajatuksia kirjoitatkin. Pidä puolesi, unohda ne sydämettömät ihmiset. Ne ei ansaitse edes katsoa sua silmiin!

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Samaa mieltä, miehet menee perässä kun eivät kai muutakaan osaa jos joku vahva nainen käskee. Eivät osaa kyseenalaistaa asioita tai eivät jaksa.

      Kiitos Carla! <3

      Tykkää

  3. Tuuli sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu taas, Marissa! Onneks on tollasia hyväntahtoisiakin ihmisiä olemassa, toivottavasti jopa enemmän kuin niitä pahantahtoisia. :) <3

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Kiitos Tuuli, tekee hyvää lukea teidän tsemppejä <3

      Tykkää

  4. Lotta sanoo:

    Niin totta, joka sana. Ihankuin olisit lukenut mun ajatukset.

    Mä niin toivon että ihmiset olis kivempia, se vaan tuntuu olla liikaa vaadittu edes yrittää olla kaikille ystävä.

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Tuntuu väliltä turhalta yrittää, mutta onneksi se yrittäminen palkitaan edes välillä. <3

      Tykkää

  5. anna sanoo:

    Muista miun eiliset sanat! <3

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Muistan, melkeinpä voisin kehystää ne seinälle, että muistaisin ;) <3

      Tykkää

  6. elisa sanoo:

    Tiedän miltä tuntuu olla ulkopuolella enkä kyllä toivoisi menekään joutuvan sitä kokemaan. Ne jotka puhuu susta pahaa kadehtivat elämäniloasi. Älä vaan menetä sitä heidän takiaan! Vaikutat mahtavalta tyypiltä juuri sellaisena kuin olet joten älä missään nimessä usko muiden puheita ja muuta itseäsi sen takia!

    http://www.karhusportscience.com

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Kadehtiminen on tosi yleistä, ei sitä edes itse kai huomaa. Vaikka tyhmää se on ketään kadehtia, tiedän monen katsovan minuakin jollainihme laseilla ja sitten kun pääsisivät itse mun saappaisiin, juoksisivat nopeasti karkuun :D

      Tykkää

  7. Petra sanoo:

    En varmasti jätä <3

    Mä tahtoisin uskoa, että meille jokaiselle annetaan niin paljon kuin kyetään kantamaan, mutta liian usein musta tuntuu tosi kohtuuttomalta se, miten paljon pas*kaa yhdelle hyvälle ihmiselle vyörytetään :(

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      <3

      Tykkää

  8. Elina sanoo:

    Olet ajatuksissa. Ja olen tukena. Muista se. <3

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Muistan, samat sanat sullekkin <3

      Tykkää

  9. Lenny sanoo:

    Muut, ne kiusaajat, voivat kokea sinut uhkana. Ehkà olet liian rehellinen, luotat liikaa ihmisiiin. Ehkà uskot kaikista ihmisistà hyvàà. Sitten tulee se puukko selkààn. Sinun on opittava suojelemaan itseàsi. Alà ole avoin kirja. Muista, ettà vain jotkut ihmiset ansaitsevat sinun hyvyytesi. Ystàvàllisyys kannattaa aina, mutta se ei tarkoita sità, ettà olisi oltava kaikkien ystàvà.

    Luota itseesi. Voimia!

    Halaus, Lenny <3

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Liika rehellisyyskin on pahasta, tiedän että pitäisi vain ola usein välittämättä ja hijaa. Kaipa tästäkin taas vaan oppii? Ensi kerralla oon fiksumpi. Kirjoitat itseasiassa tosi fiksuja, tätä mun täytyy miettiä. Kiitos Lenny! <3

      Tykkää

  10. Tiia sanoo:

    Sun blogi on vaan niin mieletön, ja sinä myös! Kerta toisensa jälkeen pystyn samastumaan sun postauksiin ja kirjoitat vielä oikeasti hyvin niin näitä tekstejä on aina miellyttävää lukea. Tääkin postaus oli niin täynnä asiaa. Mullakin on kokemusta näistä jutuista niin kouluajoilta kuin sitten jossain määrin työelämässäkin, joskin vähän eri tavalla kuin silloin nuorempana.

    Nykyään oon itse jättäytynyt töissä aika paljon ulkopuolelle, kun tuntuu että ajatusmaailmat ja kiinnostuksenkohteet ei suurimman osan kanssa täysin kohtaa, vaikka meitä onkin monta sataa. Tuntuu että mua pidetään jotenkin tiukkapipona, kun en halua juoda niin paljoa alkoholia ja saatan lähteä baarista aiemmin kotiin, ja mun työkavereista suurimmalle osalle maistuu alkoholi liiankin hyvin. Muutenkin tuntuu että itse elän niin erilaista elämää eikä hirveästi sellaisia yhteneväisyyksiä sitä työtä lukuunottamatta löydy. SILTI vaikka tämä on oma valintani, koen välillä sitä ulkopuolisuutta. Se on jännä että ei haluaisi olla välttämättä niiden ihmisten kanssa, mutta silti tulee paha mieli jos mua ei vaikka pyydetä jonnekin duuniristeilylle tai mut kutsutaan Facessa vikojen joukossa jonnekin yhteiseen tapahtumaan. Otan sen heti jotenkin itseeni. Saan myös usein kuulla siitä, kun mä tykkään ehkä viettää vapaa-aikaa vähä eri merkeissä, esim. treenaamassa, käydä vaikka yksin leffassa, lukea kotona, käydä kavereiden kanssa vaan rennosti kahvilla jne. Oon myös todella paljon yksin kotona ja se on mun täysin oma valinta. :) Ja sitten tän takia saan kuulla välillä ”läppää” siitä miten olen snobi ja etenkin kommentoidaan mun asuinkaupunkia, joka on sama kuin sulla, että kaikki mun jutut johtuvat siitä että olen sieltä kotoisin ja siellä asunkin. (Joskus kommentoinkin sulle vissiin jotain, kun olit myymässä sun kämppää tms.!)

    Sussa ei ole mitään vikaa, ja onneksi varmasti tiedostat sen itsekin ja vaikka en sua tunne, vaikutat huipputyypiltä ja ehkä tunnistan itseänikin sun teksteistä, koska tunnut ajattelevan samalla tavalla todella monista asioista. Kiitos tästä ja muistakin sun teksteistä, jotka luo muhun uskoa että vielä on hyväsydämisiä ihania ihmisiä olemassa! <3 :)

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Kuulostaa niin tutuilta nää sun ajatuksesi. Oon ihan samanlainen monellakin tapaaja veikkaan, että juuri sikis itsekin on jäänyt monesti ulkopuolelle. Tottakai kun itse tekee sen kaiken tietoisesti, niin ei voi syyttää vain muita. Jos itse jää ulkopuolelle, niin monet alkaa toimia tietoisesti niin, että toi yksi ei nyt tahdo mukaan, ei sitä tarvi edes pyytää. Siinä vaiheessa riippuukin itten ihmisistä, että kuinka reilusti ne toimii ja miten ne päättää näyttää sille yhdelle, että onko se enää hyvä kaveri. Ainakaan omasta mielestän kenenkään arvoa ei pitäis määrittää se, että kuinka monelle ryyppyreissulle osallistuu tai kuinka monta kertaa on muiden mukana haukkumassa muita. Itse koen menettäneeni paljon kavereita, koska en oo ollut valmis seisomaan samassa porukassa, missä haukutaan muita koko ajan ja ollaan ilkeitä. Myös niitä omia kavereita. Niistä oonkin jäänyt ulkopuolelle heti, mutta sen oon tehnyt tietoisesti eikä harmita yhtään.

      Snobi-asiasta en ala edes pauhaamaan. Oon kuullut huuteluita vaikka mistä, mutta jätän ne ihan omaan arvoonsa. Espoossa kuulema kasvaa rahaa pellolla maassa ja joulukuuseen ripustetaan vain seteleitä. Haha, ootko samaa mieltä? ;) Ne ihmiset jotka sitä kaikkea huutelee, ei tunne mua ainakaan tosissaan, koska ainakaan omassa elämässä mikään ei ole tullut ilmaiseksi ei pelkkä asuinpaikka kerro mitä olet. En usko, että kertoo sustakaan.

      Olipa kiva kun kerroit omia kokemuksia, vaikkakin niissä on myös paljon ikävää. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta uskon, että löydät vielä omantyyppisiä ystäviä. Sellaisia, jotka haluaa tehdä samanlaisia juttuja, eikä odota sulta sellaista mitä itse et tahdo tehdä. Mulla on kavereita monista eri piireistä ja kaikkien kanssa teen vähän eri juttuja. Toivoisin niin, että sullekkin löytyy omanlaisia kavereita elämään. <3 Onneksi on myös sellaisia ihmisiä, jotka ei välitä, vaikka olisit vähän erilainen. Arvostan esimerkiksi tosi paljon mun vanhoja työkavereita, jotka aina kutsuu mua mukaan kaikenlaisille reissuille ja vaikka en aina menekään mukaan niin saan aina kutsun uudelleen. Nytkin ollaan yhdessä lähdössä risteilemään (viroon, missä se alkoholi on usein vähän pakollinenkin kvaeri;)) ja on kiva mennä ihmisten kanssa jotka on tuntenut tosi pitkään, ihan teini-iästä saakka.

      Kiitos ihana Tiia kommentista, toivotan sulle hirmusti täältä lämpimiä halauksia ja toivon, että sulle löytyy oikeanlaista seuraa. Jos ikinä törmätään, niin tuu juttelemaan! <3

      Tykkää

  11. outi sanoo:

    Tiedän mistä puhut… <3

    Ihana kirjoitus jälleen sulta! Arvostan niin tätä sun aitouttas ja lämpöäs näissä postauksissasi :)

    Aloin tän postauksen myötä taas jälleen pohtimaan ja luonnostelemaan jo päässäni yhtä postausta ;)

    Tykkää

    1. marissa sanoo:

      Kiitos Outi, sulla on hyvä sydän <3

      Tykkää

  12. Sanna sanoo:

    Itelläkin on valitettavasti kokemuksia tuosta ulkopuolelle jäämisestä (oon aina ollut se kaikkien kaveri mutta en sitten kuitenkaan oo kuulunut mihinkään kaveriporukkaan silleen kunnolla ja en oo oikeestaan pitänyt yhteyttä miun ala- ja yläasteaikaisiin kavereihin ollenkaan) mutta onneks tällä hetkellä oon semmosessa onnellisessa tilanteessa että oon päässyt hyvin mukaan sekä työporukkaan että salibandyjoukkueeseen. Varsinkin tuo joukkueeseen kuuluminen on tärkeää tällä hetkellä, koska aika ikävä ois viettää monta iltaa sellaisessa porukassa missä ei ite viihdy. Just puhuttiin tänään joukkuekaverin kanssa, että kerrankin meillä on hyvä joukkuehenki eikä oikeestaan kukaan oo ulkopuolinen (toivon todella, että kaikki kokee tän oikeesti näin) verrattuna esim. viime kauteen, jolloin meillä oli selkeästi yksi pieni porukka erillään meistä muista pelaajista.

    Kaikista surullisinta tuossa ulkopuolelle jättämisessä on se, että se alkaa niin varhain. Työskentelen itse 1-2 lk kanssa, ja ollaan jonkin verran töissä jouduttu puuttumaan just tähän asiaan. Tää korostuu vielä erityisesti tyttöjen keskuudessa. Pojilla on ehkä helpompaa olla ”kaikkien kavereita” ja erimielisyydet ratkotaan enemmän fyysisesti kuin sanallisesti (en siis tarkoita että se ois mitenkään parempi vaihtoehto) kun taas tytöillä se näkyy enemmän just tuona ulkopuolelle jättämisenä.

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: