Ehkä jo luitte blogin Facebook sivuilta eilen, että olen taas kipeänä? Tai no, tänään ei oo enää kuumetta ja ajattelin liikkua jo vähän, mutta edelleen on joku pöpö päällä. Vielä tekee mieli vain makoilla peiton alla ja tuijottaa turhautumiseen asti Netflixiä.

En ole tottunut siihen, että oon koko ajan kipeänä ja muu elämä kärsii. Koko ajan tarkoittaa mulle sitä, että tämä on 1,5 vuoden sisällä jo vissiin neljäs kerta ja mulle se ei oo normaalia jatkuvasti olla jollain tapaa heikossa kunnossa. Muistelen, että ennen kun täytin 25 vuotta, en ollut koskaan oikein kipeänä. Töistä ei ikinä pitänyt hakea sairaslomaa, enkä joutunut ikinä jättämään treenejä väliin jonkun flunssan takia. Muistan, että mun tapaani ohittaa kaikki taudit jopa vähän aina ihmeteltiin ja onnistuin ohittaa muilla kiertävät taudit kokonaan. Kerran kun olin nuorempana kipeänä, niin olin sitten kanssa ihan tosissaan poissa pelistä koko tyttö. 39-40 astetta lämpöä ja hourailua viikko putkeen. Sen kerran muistan hyvin ja taisin olla noin 15 vuotias. Eli niin paljon on muistoja kipeänä olemisesta, siitäkin yli kymmenen vuotta aikaa.

Okei, ehkä myöhemmin jos joku nuha on iskenyt taipumusta on ollut myös aina siihen, että oon kipeänä silloin kun sihen on parhaiten aikaa. Eli koska? No vapaapäivinä ja lomalla tottakai. Hah! Tunnollinen ihminen kun ei työaikana sairasta ja niin kävi mulle tälläkin kertaa, koska eilen pidin vapaapäivää ja tottakai heräsin siihen mukavuuteen kuumeen kanssa. Voihan räkä. Oli mulla vähän oireillut kurkku jo pari päivää, mutta perjantaina se tuli päälle vasta kunnolla. Päätti iskeä tämäkin tauti muhun, kuten tuntuu iskeneen vähän jokainen tauti viime aikoina.

IMG_0892

IMG_1110

Pitääkö sairastumisistakin repiä jotain positiivista irti? Ehkä jo arvasitte, että tällaisena ällöpositiivisena tyyppinä osaan ottaa tästäkin hyödyt täysillä irti. Hihi. Kuten kuvistakin näkyy, niin Netflix pyörii päällä koko ajan, mies kantaa sänkyyn lumelääkkeitä (herkuja ja Finrexiä) ja saan vain olla ja möllöttää. Laiskottelu kun on kaikista parhainta sairaana olleessa ja nykyään oon jo alkanut tottua tähän. Laiskottelu on vain hyvästä ja sainpahan aikaa miehenikin kanssa pitkästä aikaa, kun oli pakko pysyä kotona. Viime aikoina ollut kortilla sekin yhdessäolo, mutta nyt siihenkin saatiin aikaa. Nyt vaan pidtään peukkuja, ettei tuo toinen oo kohta samassa taudissa. Ehkä sillä on tähän tautiin parempi vastustuskyky?

Eilinen oli hyvä päivä. Ei yksi kuume nyt saa mua mitenkään harmittelemaan, vaan otin tästä luvallisesta laiskottelusta kaiken irti. Peiton alle nenäliina pinon kanssa ja eteen hyviä sarjoja. Näin se päivä meni nopeasti White Collaria katsoessa ja seuraavana on vuorossa Suits. Ainiin, matkakin tule eilen varattua keväälle. Eikä oo vaan kuumehourailun tuotos vaan pitkään olin suunnittellut keväälle reissua Kreikkaan ystäväni kanssa ja nyt oli vihdoin aikaa pysähtyä valkkaamaan matkoja. Lennot ja hotellit on varattu, toukokuussa on nassu kohti Kreikkaa.

Oispa jo toukokuu, vai mitä Linda!? :)

IMG_0927IMG_1104

Jos palataan hetkeksi vielä siihen, että mistä nämä mun jatkuvat sairastelut johtuu. Voisiko tässä oikeasti olla syynä se, että kunto on paljon huonompi kuin ennen? Mun kuntoni on ollut nuoresta saakka todella hyvä ja oon kevyesti vetänyt vaikka millaisia treenejä, mutta nykytilanne on aivan toinen. Kaikki muuttui, kun selkä rikkoutui ja aerobinen treeni loppui siihen. Kunto laski nopeasti ja hyvä kun jaksan nyt juosta edes viiden kilometrin lenkkiä ilman valitusta ja turhaa ikinää keuhkoissa. Ja voinhan olla tässä väärässä, mutta uskon, että huonolla kunnolla on tähän oma vaikutuksensa. Tuskin pöpöjen määrä nyt iän myötä voi kasvaa? Vai onko 25 vuotta sellainen rajapyykki, että sen jälkeen tulee kaikki taudit päälle ja koko ajan? Että kun on 25, niin pöpöt päättää istahtaa päälle tasaisesti kolmen kuukauden välein? :D

Ollaanhan me kaikki vähän erilaisia ja toisille taudit iskee usein, toisille harvemmin. En itseasaissa laske mitään pelkkäää nuhaa ja väsystä kipeänä oloksi, vaan sellaiset, kun oikeasti ollaan ihan veto pois ja kunto on todella huono. Joillain kun pelkkä nuha saa sängyn pohjalle kerran kuussa, toiset taas on kipeänä harvoin, mutta kunnolla. No, ennen minäkin olin sellainen harvinaisempi tapaus, mutta tilanne on nyt ihan toinen. Harmittahaan se, mutta täytyy kai vieläkin enemmän yrittää saada itseäni parempaan kuntoon. Arjen aktiivisuus paremmaksi, enemmän aerobista treeniä ja ihan oikeasti joku tavoite tähän hommaan.

Tavoiteeksi siis: parempi kunto. 

IMG_0911

Tällä viikolla ehdin tehdä yhden treenin. Oisko ens viikon tavoite ainakin sitten kaksi treeniä? ;)

Toinen juttu, mikä on hyvä kokeilla sairastelukierteen katkaisemiseksi, on D-vitamiini. Sen aion ottaa käyttöön ensimmäisenä keinona, niitä kun en oo muistanut napsia ollenkaan pitkään aikaan. Varmaan etelässä käynti sai huijattua mua jollain tapaa, että muka aurinko itsessään riittäisi. Ei se kuitenkaan taida riittää pitkäksi aikaa täällä pimeydessä ja D-vitamiini on ainut vitamiineista jota mun mielestä jokaisen meidän pitäisi syödä. Voisinkin aloittaa testin, että jos nyt vannon kautta kaikkien kivien ja kantojen, että syön joka päivä kunnolla deetä, niin pysyykö flunssat poissa? Onnistuisinko katkaista tämän kierteen vain sitä syömällä? (ei sillä, ettenkö hyvää kuntoakin tahtoisi takaisin, mutta nopeammin voin yrittää tätä keinoa!)

Kaveri väitti, että hän on välttänyt kaikki taudit jo viisi vuotta vain D-vitamiinia syömällä. Nyt on aika testata se väite joko todeksi tai vääräksi. Eli siis, kuuri alkaa tänään ja lupaan syödä joka päivä kunnolla vitamiinia purkista. Kaipa se purkki pitää iskeä vaan johonkin hyvään paikkaan, että siitä myös muistaa niitä napsia. Kahvinkeittimen viereen vaikka? Sen läheisyydessä kun notkun vähän liikaakin :D

Ja kyllä, ruokavaliollakin on tähän kaikkeen osuutensa. Paljon vitamiineja ravinteikkaasta ruoasta ja olokin on toivottavasti sen mukainen!

IMG_1127

Tämä päivä rentoillaan, illalla on kavereiden kanssa syömistä ja siihen mennessä oon jo ihan kuoseissa. Onneksi tässä vaiheessa tautia tämän ei pitäisi enää tarttua, joten ei tarvitse pelätä, että kaikki kaverit on pian kipeänä. Eikä oikeastaan enää ole edes kipeä olo, mutta ehkä tämä epänormaali pääkipu pitää levätä pois ja muutenkin pari päivää olla urheilematta. Hoidan taudin pois kunnolla ja sitten alan kovin keinoin hommata sitä parempaa kuntoa takaisin. Siinä vaiheessa voin myös kertoa juoksukuulumisia joista lupasin jutella. Nyt niistä ei oikein ole puhuttavaa, kun makaan täällä kotona näinkin laiskana ja hyvä kun muistan miltä juokseminen edes tuntuu. Nyt takaisin peiton alle vielä hetkeksi ja pari jaksoa White Collaria menemään. Ihan loistosarja muuten, suosittelen tutustumaan! ;)

Mitäs mieltä sinä oot huonosta kunnossa ja sairastelusta? Liittyvätkö ne millään tapaa toisiinsa? Ootko sä keksinyt jonkun keinon välttää taudit, etkä ole koskaan kipeänä? 

Rentouttavaa lauantaita! 

 

***

Seuraa minua // Blogilistalla // Bloglovinissa // Facebookissa

23 kommenttia artikkeliin ”Huono kunto, huono vastustuskyky?

  1. Monna sanoo:

    Voi kultainen! <3 :( Harmillista kun oot ollut "taas" kipeänä. Toivottavasti illalla jaksat syömään. ;)

    Yks syy mikä kipuiluun voi johtaa on ihan myös puhtaasti stressi. Sullakin on ollut valitettavasti vaikka ja mitä viimeisen vuoden aikana ja nyt uusia juttuja asunnon ja työn saralla. Ei oo ihme että kroppa yrittää vähän himmata tahtia ja kun sinä pieni ihana energiapakkaus et ehkä jaksa aina jarruttaa, niin se lyö kuumeen päälle = pakkolepo. ;)

    pus! <3 Ja illalla nähdään!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kuten eilen juteltiin, stressihän se varmasti on yksi isoimmista syistä. Oli kiva nähdä eilen <3

      Tykkää

  2. Satu sanoo:

    Mäkin jään odottamaan vinkkejä, miten kipuilukierteen sais pois. Vinkkejä minulla ei ole antaa, kun viimeiset 3,5v oon ollut jatkuvasti enemmän ja vähemmän kipeä. Oon tähän jo tavallaan tottunut enkä enää muista, millaista on olla terve eikä missään kohtaa tuntuisi kipuja.

    Sulla on niin ihanan piristävä blogi. Osaat jopa kuumeilusta löytää jotain hyvää :). Toivottavasti illaksi helpottaa ja pääset tekemään normijuttuja makoilun sijaan. Eli pikaista paranemista!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Onpa harmi! Onko sulla testattu astmaa? Kaverilla selvisi jatkuvan sairastelun vuoksi astma. :( Onhan toki mitä tahansa syitä, jotka voi johtaa jatkuvaan sairasteluun, mutta ei se normaalia ole olla koko ajan kipeä. Yritän nyt itsekin tarkkailla tätä tilannetta ja ainakin vitamiinien lisääminen tulee kuvioihin heti. Sama vinkki sinnekin, jos se vaikka ensiapuna pitäisi pahimmat flunssakierteet poissa!

      Kiitos kehuista, täällä on jo parempi olo. Mukavaa sunnuntaita Satu! <3

      Tykkää

  3. Outi Karita sanoo:

    Se on se ikä :P ei vaan, mutta itsekin olin nuorempana paljon terveempi, olen silti miettinyt että päiväkotityöhön vaihdettuani olen ollutkin enemmän kipeä. Aiemmin en juuri koskaan ollut kipeä…. Tietysti mulla tuo työympäristö altistaa aika paljonkin ja tuossa ympäristössä vastustuskyvyn pitäisi olla terästä, mutta kun ei taida olla… :(
    Stressi tietysti altistaa aika paljonkin ja joskus kroppa sairastuu saadakseen lepoa…
    Toivottavasti pian tervehdyt, ei ole kiva olla kipeänä vaikka siitäkin ajasta hyödyt ottaisi käyttöön <3

    http://outikarita.fitfashion.fi

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Haha, joo alkaa kyllä pahasti ikä painaa päälle ;) voi meitä vanhuksia!
      Sun työsi on sellanen, että ei oo ihme vaikka oliis koko ajan kipeenä. Varmasti siinä vastustuskyky kasvaa, mutta lasten kanssa työskennellessä on altis jatkuvasti kaikille taudeille.

      Mukavaa sunnuntaita Outi <3

      Tykkää

  4. Riitta sanoo:

    Ei tuo minusta epänormaalilta kuulosta sinällään, vaikka ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Itselläni meni myös monta vuotta ilman minkäänlaisia flunssia, sitten kun vaihdoun työpaikkaa, olin sairaana aluksi tosi tiheästi. Sitten helpotti, ilmeisesti totuin. Tietysti sekin voi vaikuttaa, jos treenaa heikommalla pohjalla paljon ja rankasti. Sisäilmaongelmat tekevät itselläni sen, että olen koko ajan kipeänä. Ja lentokoneessa matkustaminen. Onhan näitä syitä, mutta jospa tämä flunssa nyt sulla menisi. Maitohappobakteerit ovat myös hyvä lisä flunssantorjuntavarastoon.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos vinkeistä, tuo rankka treeni huonommalla kunnolla on itseasiassa yksi ihan varteenotettava ajatus. Ja kuten sanoit, syitä löytyy ja varmasti on tosi vaikea heti keksikään yhtä juttua mistä kaikki johtuu. Varmaan moni asia tähän vaikuttaa ja pitää tehdä korjausliike useaankin valintaan.

      Tykkää

  5. Tiina sanoo:

    Vastustuskykyhän se on, joka pikkuhiljaa heikkenee iän myötä ja siksi keinot sen pitämiseen kunnossa on oltava kunnossa. Ei pelkästään d pelasta kaikkea, vaan monet eri ainekset yhdessä. Kannattaa esimerkiksi hankkia pitkävaikutteinen c-vitamiini. C pitää suoraan yllä vastustuskykyä, mutta se on senlaatuinen vitsku että sen ottaessa kroppa käyttää vain sillä hetkellä tarvitsemansa ja loput menee suoraan läpi samantien. Eli kannattaa syödä pitkävaikutteista, joka ei tule heti läpi vaan sitä imeytyy hiljakseen pitkin päivää. Sinkki on toinen.

    Ja jos deetä syöt, sen seuraksi kannattaa ottaa kalsium-magnesium. Näin ne kaikki kolme imeytyvät paremmin toisiaan tukien. Jos otat deen ilman kalsiumia, se ottaa rakennusaineen suoraan luustosta muodostaakseen kalsitriolia (deen aktiivinen muoto). Siksi deetäkin voi syödä liikaa jopa täällä suomessa. Voi aiheuttaa luiden haurastumista.

    Eli minä määräisin sulle vähintään pitkävaikutteisen ceen, kalsium-magnesium-deen ja laadukkaan monivitamiinin ;)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      C-vitamiinia oon yrittänyt lisätä hedelmien kautta, joita en aiemmin syönyt juuri yhtään. Täytyy itseasiassa muistaa ostaa monivitamiineja! D-vitamiinia pidän melkeinpä tärkeimpänä, mutta on ihan totta että pitää kaikki muutkin vitamiinit saada kuntoon.

      Kiitos yhdistelmävinkistä, ihanaa kun intouduitte niin pohtimaan tätä asiaa mun kanssani! Kiitos Tiina, tänään on suuntana apteekin vitamiinihylly :)

      Tykkää

  6. Petra sanoo:

    Komppaan Monnaa, stressi on kyllä sellainen pöpömagneetti, ettei toista! Nimim. kokemusta on :D Eikä ”vanhuuskaan” varmaan tuu yksin… :D

    Sinkin sanotaan myös olevan hyvä vastustuskyvyn vahvistaja. En tiedä, onko sillä mitään perää ;)

    Heh, hauskaa, kun pohdit, että huonompi kunto olis syy sairasteluun. Musta nimittäin tuntuu, että nimenomaan urheilu on altistanut mut pöpöille :D Mähän en ollu paljon ollenkaan sairaana sillon, kun en urheillu kovinkaan säännöllisesti. Oon alkanu sairastelemaan kuukauden välein sen jälkeen kun alotin salitreenit, sitä ennen paljon vähemmän… HMM, mitäköhän tästäkin pitäs päätellä? :D

    http://lungelady.blogspot.fi

    Tykkää

    1. Totta Petra, kuntoilu altistaa siksi koska kroppa joutuu rasituksen alaiseksi ja täten tipauttaa vastustuskykyä. Siksi on alttiimpi pöpöille, siksi kaikki rakennuspalikat pitääkin olla paikallaan :) Mulla on sama juttu, että aina kun pääsen treenin makuun, tulen pian kipeäksi ellen ole tarkkana syömisten, oikeiden vitamiinien ja mineraalien ynnä muiden kanssa. Lisäksi pukeutuminen – jos vaatetta on pikkuriikkisenkään liian vähän, vilustun heti! Nimim villasukat jalassa ympäri vuoden xD

      Tykkää

    2. Marissa sanoo:

      Hehe, on tää kyllä hauskaa miten moneksi meistä on. Toinen vannoo juoksun nimeen ja toinen salilla käynnin. Ehkäpä siihen onkin olemassa joku ihan muu syy tai sitten kaikkien näiden syiden yhdistelmä miksi me ollaan kipeänä. Tai.. sitten ollaanv aan niin vanhoja, että kroppa ei enää jaksa taistella vastaan ;)

      Onneksi sun syy sairasteluun löytyi! Astma ei oo tietenkään kiva asia, mutta ainakin syy on tiedossa!

      pus <3

      Tykkää

  7. memmi sanoo:

    Mä oon kyllä vahvasti sitä mieltä, että kunto ja yleisesti ottaen terveelliset elämäntavat kulkee käsikkäin. Nimittäin silloin, kun mun liikunnat vielä rajottu siihen, että pyöräilin muutaman kilometrin matkan kouluun ja satunnaisesti kävin kävelylenkeillä, niin olin säännöllisesti kipeä. Ja nimenomaan sillä tavalla ihan oikeasti kipeä, että piti olla pois koulusta sen kuumeilun ja surkean olon takia. Kerrankin kävi niin, että olin ihan joululoman nurkilla kipeä, seuraavan kerran loman aikana ja kolmannen kerran vielä melko pian loman loppumisen jälkeen :D No, ei siitä sen enempää. Sittemmin se liikunta ja muuttuneet elämäntavat on tullut elämään, enkä tosiaan oo sairastellut niin paljoa. En edes muista viime vuosilta sellasia tilanteita, että oisin ollu pidempään niin kipeä, että oisin joutunut jäämään sängyn pohjalle. Toki sellaisia pieniä kuumeiluja on sillon tällön ollut, tuntunut vähän lämpöseltä ja voimattomalta olo, mutta ne on kestänyt suunnilleen päivän ajan, eikä välttämättä oo häirinnyt arkea sen enempää. Eli nykyään selviää aika pitkälti pelkillä kurkkukivuilla ja vastaavilla. En nyt tietenkään voi täysin varma olla että tää johtuu nimenomaan liikunnasta ja elämäntavoista, mutta se tuntuu ainakin suhteellisen järkevältä ajatukselta :D

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Mustakin tämä kaikki tuntuu järkevältä ajatukselta! :D Harmi kun niin moni on meidän kanssa ihan eri mieltä ;) Vaikka onhan se totta, että sitä kiinnittää eri asioihin huomiota ja luultavasti meilläkin voi lopulta olla ihan eri syyt siihen että on terveempi/kipeämpi kuin aiemmin. Ehkä samalla kun treeni lisääntyy, ruokavalio muuttuu niin paljon? Ehkä keho toimii eri tavoin? En tiedä, mutta kyllä mä aion testata hommata paremman kunnon takaisin. Saa samalla loppua kipeilyt. Enää ei jaksa tuhlata yhtään päivää kuumeessa maaten :)

      Kivaa sunnuntaita memmi! <3

      Tykkää

  8. Kia Ahonen sanoo:

    Onpa samoja ajatuksia, kun mitä oon miettinyt itseasiassa tässä ihan lähiaikoina! D-vitamiinia aloitin käyttämään noin vuosi sitten ja sen jälkeen en ole ollut kertaakaan kipeänä. Toinen iso muutos on juoksuharrastus, jonka aloitin vajaa vuosi sitten (samoihin aikoihin) ja sen jälkeen en muista olleeni kipeänä. Ennen harrastin juurikin sitä salilla käymistä josta tässä aiemmat kommentoijat puhuvat, mutta krhm… en voi sanoa olleeni sillon hyvässä kunnossa :D Hyvä kun jaksoin juosta paria kilometriä, saati sitten pidempää lenkkiä. Kyykkäsin todella isoilla painoilla ja mieskin jäi kakkoseksi, mutta siinä se. Kipeänä olin useinkin, liekö sitten tässä yhteyttä. Sullahan on vaihtunut myös treenit aika erilaiseksi? Salilla käynti ei taida olla ihan samaa treeniä kun sun aiemmat juoksut yms. Muistelen, että sulla oli aika hyvä kunto ennen? Jonkun cooper testi jutun muistan ainakin ja sen, kun juoksit kevyesti puolikkaan juhannuksen jälkeen joskus. Haha, hassua kun on jäänyt mieleen..

    No, mulla on nyt hyvä kunto ja ennen oli huono kun kävin ”vain” salilla. Summa summarun… Näen saman yhteyden kun sinäkin. Koitas saada kuntoasi takaisin ja ota samalla sitä vitamiinia, niin uskon, että tilanne paranee :)

    Pakko tottakai vielä sanoa, että tässä kaikessa ratkaisee kokonaisuus. Jos on hyvä kunto, syö monipuolisesti hyviä ruoka-aineita (saa vitamiineja siis tarpeeksi) ja vielä syö sitä D-vitamiinia, niin pitäisi siinä pysyä terveenä. Ellei ole vain huonot geenit tai esim lasten kanssa paljon töissä, koska siinä ei kovin helposti vältetä tauteja :D Ainakin mun kaksi kaveriani ovat koko ajan kipeinä, kun ovat tarhantätejä :)

    Paljon zemiä sulle juoksuun, eiköhän se kunto sieltä kohene ja flunssat pysyy poissa!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Sullakin siis samoja ajatuksia ja kokemuksia kun mitä kaverit on kertoneet. Kyllä mä nyt jotenkin alan tässä näiden kommenttien myötä taipua siihen, että on siinä huonossa kunnossa jotain perää. Ja siis niinpä, ei salilla käynti oo ihan sama asia kun aerobisen kunnon kohottaminen. Silloin kun juoksin pitkää matkaa ja kävin usein esim. combatissa, niin kunto oli kyllä kaikinpuolin tosi hyvä. Salilla käynnin aloituksen jälkeen tilanne on vähän toinen ja kunto on peruskestävyydeltä ok, mutta.. ei olleenkaan sama kuin ennen. Kunnoksi tätä ei voi edes sanoa ja veikkaan, että monilla salilla kävijöillä ei ole edes muistoa hyvästä kunnossa :D Lihasten kasvatus tekee treenistä niin erilaista.

      Ruokavalio tottakai myös eri kuin silloin kun olin terveempi, paino kymmenen kiloa enemmän kuin ennen ja varmaan koko nainen muutenkin muuttunut :D Yritä tästä nyt sitten etsiä syitä siihen missä vika. Ehkäpä se ajan kanssa selviää ja ainakin ruokavaliota tarkkailemalla voisi yrittää parantaa tilanteen. Kaveri neuvoi välttämään viljoja ja oma neuvo on syödä enemmän vitamiineja. Kyllä se siitä varmasti :)

      Kiva kun kävit jakamassa sun kokemuksesi. Mukavaa talvea Kia! :)

      Tykkää

  9. Elina sanoo:

    Tää on kyllä pohtimisenarvoinen juttu. Mäkin olen nyt viimesen 1,5 vuoden aikana ollut paljon useammin kipeänä, flunssassa. Ennen mulla oli hyvä vastustuskyky, enkä sairastellut näin usein. En edes silloin, kun fyysisesti muuten olin heikossa kunnossa. Tuntuu, että päinvastoin nyt, kun olen elämäni parhaimmassa treenikunnossa (aerobinen jne), niin olen sairastellut paljon enemmän. Jännä juttu, kun oon yhdistänyt hyvän fyysisen kunnon just hyvään vastustuskykyyn.

    D-vitamiinia en kyllä oo muistanut ottaa… :D Ja stressiä on kai ollut ihan riittävästi, heh.

    Mietin sitäkin, että kassalla ollessani töissä musta tuli tosi pöpökammoinen. Aloin pestä käsiä joka välissä ja käyttää käsidesiä. Toi jatkuva käsienpesu ja ”likasilla” käsillä esim. ruokaan koskemisen välttäminen on jäänyt mulle jotenkin päälle. Oon tosi paljon tarkempi verrattuna aiempaan. Ennen en edes ajatellut moista. Aattelin sitäkin, että voisko ”liika hygieenisyys” olla mulla itselläni joku selittävä tekijä. En tiedä. :D

    Mutta niin. On tää vähän harmillista. Etenkin kun en nyt illalla varmaan pääse teidän kanssa syömään. :'( Pitäkää kivaa munkin puolesta. <3

    Tykkää

  10. Hanna sanoo:

    Kylläpäs löytyy monia eri mielipiteitä aiheeseen. Mielenkiintoista luettavaa. Itse oon harvoin kipeänä, enkä myöskään nyt puhu mistään nuhista. Moni kun tuntuu olevan vähän väliä ”kipeä” ja nenä vuotaa ja ollaan viikko pois töistä tai koulusta. Noh, osa varmaan kärsiikin kovasti mutta nykyään tuntuu että helposti myös liioitellaan oireita ja ollaan heti valmiita jäämään kotiin kun vähänkin väsyttää…

    Mutta tuo sairasteluosio. Veikkaisin stressiä? Ehkä myös ruokavalion monipuolistaminen, vaikka taidat syödäkin aika paljon kasviksia ym? Vaikea sanoa tähän mitään. Toivon vaan että stressit katoaa, muistat syödä d vitskuja ja olet jatkossa terveempi. :)

    Kivaa vkloppua!

    Tykkää

  11. Hanna sanoo:

    Kylläpäs löytyy monia eri mielipiteitä aiheeseen. Mielenkiintoista luettavaa. Itse oon harvoin kipeänä, enkä myöskään nyt puhu mistään nuhista. Moni kun tuntuu olevan vähän väliä ”kipeä” ja nenä vuotaa ja ollaan viikko pois töistä tai koulusta. Noh, osa varmaan kärsiikin kovasti mutta nykyään tuntuu että helposti myös liioitellaan oireita ja ollaan heti valmiita jäämään kotiin kun vähänkin väsyttää…

    Mutta tuo sairasteluosio. Veikkaisin stressiä? Ehkä myös ruokavalion monipuolistaminen, vaikka taidat syödäkin aika paljon kasviksia ym? Vaikea sanoa tähän mitään. Toivon vaan että stressit katoaa, muistat syödä d vitskuja ja olet jatkossa terveempi. :)

    Kivaa vkloppua!

    Tykkää

  12. Linda sanoo:

    Olispa jo toukokuu <3 eikä tässä montaa kuukautta onneksi enää ole :) !!
    Mä en oo juurikaan koskaan kipeenä. Voiskohan se olla ton d-vitamiinin ansiota, kun sitä oon syönyt jo usemman vuoden päivittäin. Kannattaa ainakin kokeilla :) hali <3

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos muistutuksesta, meen heti dee-vitamiini purkille ;)

      Oispa jo toukokuu <3

      Tykkää

  13. veitikka sanoo:

    Vääränlainen ruokavalio on ainut syy.

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: