Heräsin tänään kesken unen, jossa istuskeltiin kavereiden kanssa yhdessä rannassa, kuunneltiin musiikkia ja grillailtiin. Meitä oli iso porukka ja vieressä pauhasi valtameri. En tiedä missä päin maailmaa me se siinä unessa oltiin ja se maisema tuntuikin vaihtuvan aika moneen kertaan. Aurinko ainakin paistoi ja me naurettiin läpi unen aivan hulluina. Eilen illalla me juuri puhuttiin kavereiden kanssa juhannuksesta ja siitä mitä aiotaan silloin porukalla tehdä ja se taisi olla tämänkin unen aikaansaannos. Jäi kai aika elävänä mieleen ajatukset ihanan pitkästä viikonlopusta rentoillen ja hyvän ruoan parissa. Ulkomaille ei aiota karata, vaikka kyllähän se unessa näkynyt paratiisimaisema houkuttelevalta näyttikin. Oli myös todentuntuista uiskennella valtameressä ja kun heräsi tästä omasta sängystä, kuului pieni huokaus. Ei, vie mut jooko vielä hetkeksi takaisin!

Kirjoittaako teistä muuten kukaan unipäiväkirjaa? Tuli mieleen, kun unet aina katoavat melestä niin nopeasti. Tämänkin varmasti unohdan pian ja siksi on hyvä kirjoittaa se ylös nyt vielä pienessä unenpöpperössä kun se muistaa elävästi mielessä :)

Aamiaislautaselle eksyi viikonloppuna tas useita hyviä aineksia ja huomasin kivan uuden yhtälön. Nektariinit ja tuorepuuro, nam! Banaanit olivat loppuneet pöydältä, joten otin seuraavan kipossa olevan hedelmän, joita meillä ei itseasiassa usein olekaan. Kiva uusi kokeilu, vaikka sisältö muuten onkin melko sama kuin aamiaisillani joka aamuna.

Alkukesän herkkupuuro 

rahkaa

raejuustoa

chia – ja pellavansiemeniä

hampunsiemenproteiinia

loraus agavesiirappia

puurohiutaleita

mustikoita

nektariinia

vettä

Ei ole olemassa oikeita määriä valmistaa tuorepuuroa, vaan sisuksen voi täysin määrittää itse. Minäkin aina heitän ihan summanmutikassa ainekset kippoon ja lopuksi sitten vaan vettä kunnolla päälle. Jos tekee näitä puuroja useammin, niin huomaa nopeasti ne mittasuhteet ja ainakin mulle on muodostunut tietynlainen tottumus nesteen ja muiden ainesten määrästä. Jos laittaa esimerkiksi rahkaa 150 grammaa ja puurohiutaleita desin verran, niin muita aineksi riittää ihan vain lusikalliset. Vettä desin verran loppuun päälle, ehkä jopa kaksikin. Siinä tehdessä sen huomaa, kun alkaa sekoittaa aineksia. Kymmenen minuutin turvotuskin riittää aivan hyvin.

Sitten vaan kulho käteen ja takaisin sänkyyn syömään aamiaista. Ai että maistuu hyvältä, kun saa rauhassa loikoilla silmät ristissä. Herää ne silmätkin siinä pikkuhiljaa, kun alkaa suu maistaa alkavan päivän herkullisia makuja. Hyvää huomenta masu!

Maukasta maanantaista aamua! 

IMG_6908

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: