Kuten ehkä jo kaikki siellä tiedätte, olen yleensä aamulla kaikista energisin. Herään aikaisin ja aivot toimii heti aamusta parhaiten. Ennen kävin lähes joka aamu lenkilläkin, mutta nykyään huomaan laiskuuden vieneen voiton ja näin käy vain pari kertaa viikossa. Salitkin on siirtyneet aamuista hieman myöhempään aamupäivään, enää ei tule kello kuudelta lähdettyä heti huhkimaan sinne salin hämärään. Miten kivaa onkin tässä pari kertaa ollut huomata, että iltaisin toimin aivan yhtä hyvin kuin aamulla. Välillä tosin kaipaa lyhyet unet siihen väliin ja joka kerta niiltä unilta ei herää pirteänä. Joskus tekisi mieli nukkua päiväunia hamaan loppuun saakka ja siitä ei enää koko iltana pääse kunnolla ylös. Siksi vältänkin päivällä nukkumista viimeiseen saakka. Tekee aivan liian pöllön olon.. :D

Eilen tuli kuitenkin väsyneenä työpäivän päälle otettua lyhyet päikkärit ja huomasin, että ne itseasiassa vaan piristävät oloa. Vaati se lyhyen hetken heräämiseen unien jälkeen ja kupin kahvia, mutta sen jälkeen olin taas aivan iskussa. Tuli myös tottakai heti mieleen, että tässähän on pakko lähteä lenkille, kun on näin pirteä olo vielä illasta. (Tai no levottomaksikin sitä oloa voi kai kutsua, sitäkin pitkät päikkärit teettää) Sain myös mieheni houkuteltua mukaan ulos ja ihan huomaamatta tehtiin myös todella hyvä treeni. Hölkästä ja kävelystä muodostui lyhyt lenkki, varmaan vain 3-4 kilometriä, mutta koska apinoitiin koko matka erilaisilla hypyillä ja tempuilla, niin siitähän tuli oikeen onnistunut tunnin reissu ulkona.

Lyhyt lenkki, mutta todella tehokas treeni! ;)

IMG_7334 IMG_7249 IMG_7282 IMG_7322lenkki IMG_7258 IMG_7309 IMG_7364IMG_7283Ei se kovin montaa kilometriä hölkkää kaivannut, kun jo oli kova hiki päällä. Me vedettiin kai vähän vitsitkin koko homma ja kaikista hypyistä tuli kirjaimellisesti aivan apinointia. Sammakkohypyt tuntuivat vatsassa enemmän kuin koskaan, mutta myönnän että jatkuvalla nauramisella taisi olla osuutta asiaan. Ootteko koskaan yrittänyt nuraa tuntia putkeen? Hah, siihen se meillä taisi eilen mennä. Molemmat oltiin niin levottomia ja koko retki meni oikeastaan vain temppuiluun ja nauramiseen. Ei normaalista juoksusta olisi tullut mitään, kun pysähdyttiin koko ajan keksimään jotain hauskaa milloin mihinkin kohtaan lenkkipolkua. Kiipeiltiin kallioille, puihin ja ties missä me loikittiin. Mutta hei, hauskaa oli. Taitaa päästä tuo mies useamminkin mukaan, jos aina on näin hauskaa treenailla yhdessä ;)

Nyt aamiaista ja sitten töihin. Saa nähdä ehtisikö tänään illasta vielä jonkun treenin, kun jäi niin hyvä mieli tuosta eilisenkin illan hyppimisestä. Joka kerta päikkärien jälkeen ei ole aivan noin pirteä olo, joten onneksi tajuttiin lähteä ulos kuluttamaan energioita. :)

Energiaa teidänkin lenkkipolulle! 

3 kommenttia artikkeliin ”Levottomuutta ja apinointia lenkkipolulla!

  1. Outi Karita sanoo:

    Rupes täälläkin päässä ihan naurattamaan :D
    Meen vierestä löytyy apinointia varten oikein urheilupuisto ;)

    http://outikarita.fitfashion.fi/

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Hehe, mut eihän se nyt ole yhtään sama asia.. ;) :D

      Tykkää

      1. Outi Karita sanoo:

        No juu, ei se kyl ookkaan :D

        Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: