Ootteko te saaneet paljon onnistuneita tuparilahjoja? Mikä on susta ollut osuvin juttu, mikä uuteen kotiin on tuotu? Onko niitä lahjoja vaikea ostaa, kun haluaisi saada napakympin, mutta lopulta ei tiedä yhtään mitä kaveri toivoisi saavansa? Mun mielestä ainakin on!

En voi sanoa, että olisin saanut mitenkään suurta määrää tuparilahjoja elämäni aikana, joten ehkä tällainen vertailu on jopa vähän hassua. En muutenkaan vertaile asioita toisiinsa, mutta silloin kun joku kolahtaa kunnolla ja huomaat, että nyt on todella onnistuttu, niin tuleehan siitä eittämättä paras ja täydellinen. Lahjaksi on vuosien aikana saatu mm. muutamia vilttejä, viinilaseja, suklaata, maljakoita ja muuta käytännöllistä tavaraa. Kaikkihan ne ovat hyvässä käytössä, joten erittäin käytännöllisiä lahjoja jokainen. Kukat ovat myös aina mitä ihanin asia saada, koska kukapa ei niistä pitäisi keittiön ilmettä piristämässä. Oli mulla Jukkapalmu kerran viisi vuotta elossa, kun sen oli joku keksinyt tuoda lahjana tupareihin. Ehkä jopa pitkäkestoisempi lahja siis kuin mitkään hienot viinilasit mun käsittelyssäni..Ei, ne eivät kulu liiasta juonnista, vaan voitte arvata mitä niille usein tapahtuu tämän rähmäkäpälän käytössä… ;) Ja no, suolaa on tottakai tuotu purkkikaupalla, eli se ei tästä kämpästä lopu aivan heti kesken. Varmaan on vanhan asunnonkin suolat vielä käyttämättä.

Mikä oli sitten tämän vuoden onnistunein tuparilahja? Katsokaas kuvia ja arvatkaa ;)

IMG_9627 IMG_9632 IMG_9642 IMG_9644Siellä se jossain kuvassa jo vilahtikin, eli asia josta puhuin on uunissa makaava pizzakivi. Äidin neronleimaus, joka on meidän kotona ollut jo ainakin kymmenen viisitoista kertaa käytössä tässä viimeisen kevään ja kesän aikana. Ei me yleensä pizzaa syödä jatkuvasti ja ennen tätä minä en syönyt oikeastaan koskaan, mutta nyt sitä on tullut tehtyä monet kerrat. Aina kun tekee mieli jotain erikoisen hyvää tai vaikka tulee kavereita kylään, niin tämä on mitä parhain seurusteluruoka. Taitava kokki vaivaa taikinan, muut pyörittävät omat pohjansa tämän jälkeen ja valikoivat oman pizzan päälle parhaat ainekset. Jokainen voi tehdä täysin omansa ja sitten siinä maistellaan yhdessä miten hyvää ruoka onkaan. Ja yhdessä tehtynä se tietty on kaikkein parasta.

Eikä sekään ole muuten aivan sama millainen taikina se on. Ei pizzakivi itsessään muuta ruokaa erityisen hyväksi, vaan tottakai pitää olla kunnon ainekset. Kunnolisia jauhoja pitää olla, eli Durum jauhot on loistavat tähän.

Maukas pizzataikina: 

2 dl vettä

25 gr tuorehiivaa

6 dl Durum jauhoja

1,5 tl suolaa

1 tl sokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenää kunnolla veivaten ja kun se on tehty, tulee päälle vielä pari ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä. Kaikkia vehnäjauhoja ei kannata heittää joukkoon samalla, vaan voi olla hyvä jättää osa ihan loppuun ja lisätä vasta öljyn jälkeen.

IMG_9646

Ollaan käytetty tuossa pizzakiven päällä leivinpaperia, koska muuten pizza tuntui välillä jäävän kiinni sihen kiveen. En tiedä onko maussa niin eroa, mutta varmaan joku oikeaoppisesti kiveä käyttävä kieltäisi kaikenlaiset paperien käytöt siinä välissä. Ilmankin kannattaa siis kokeilla, jos herää sama ongelma kuin meillä. Tai saa myös vinkata amatööreille, jos on joku kikkakolmonen ratkaisemaan tämä tahmaantuminen kiveen.

Jokatapauksessa ihan hullun hyvä tuparilahja, me ollaan tykätty isosti. Kiitos siis äidille, jälleen kerran onnistunut lahja. Kuten äipän lahjat yleensäkin. :)

Eikun vaan ostelemaan pizzakiviä ja kutsumaan kavereita kylään kokkikouluun! Nam nam!  :)

8 kommenttia artikkeliin ”Täydellinen tuparilahja juuri meille!

  1. Elina sanoo:

    Ai vitsit! Ihan täydellinen lahja tosiaan!
    Santulla on iskenyt joku ihme pizzakuume ja se on tosi innostunut ”oikean ja täydellisen” pizzapohjan tekemisestä. :D Mä luulen, että meidänkin on hankittava tuollainen pizzakivi, heh.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Teidän täytyy ehdottomasti hankkia sellanen.. Ja tiedän jo nyt, mitä voisitte tarjota meille remppapäivänä ruoaksi! ;)

      Tykkää

  2. Karo sanoo:

    Meilläkin on kivi pizzan tekoon ja paperi käytössä täälläkin! Tulee tosi hyvää, huomenna tarkotus sunnuntai sapuskat kavereille pyöritellä ;)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Nam! Tyliko hyvää pizzaa?? ;)

      Tykkää

  3. Outi Karita sanoo:

    Ja kyllä tuli hyvää pizzaa ja oiva tapa viettää iltaa yhdessä :) <3
    Oon Rikullekin puhunut, että pitäiskö ostaa kivi… Uunipellin kuumaksi lämmittämällä saa myös aika hyvän pohjan :)

    Ihmettelin kyllä että mikä ihme mun päätä vaivaa tossa yhdessä kuvassa, ihan kun olisi hiusväri päänahka täynnä ja kaljualue vaikkei ollut :P

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Hehe, sehän on kiva kuva ja en edes huomannut ennen kuin sanoit, että sun hiuksissa olisi mitään hassua. :D

      Tuo lämmin uunipelti varmasti myös tekee tehtävänsä :) Hyvä vinkki!

      Tykkää

  4. Sofi sanoo:

    Lämmitätkö kiven aivan kuumaksi ennen kun laitat pizzan siihen päälle? Silloin sen ei pitäisi tarttua kiinni, tosin kuumalle kivelle/pellille sen pizzan siirtäminen onkin sitten aivan toinen juttu..

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Juu, ihan kuumalle kivelle on laitettu. Ehkä meidän tekniikassa on silti jotain pielessä :D

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: