Viikko on useimmiten polkaistu käyntiin jonkinlaisella koosteella edellisestä viikosta ja vaikka se tapa on ehtinyt hetkeksi aikaa unohtua, niin tälle aamulle sain sellaisen taas kasaan. Eilinen ei ollut mikään maailman herkullisin maanantai, vaikka se aamulla vielä tuntuikin siltä kaiken yön aikana kerätyn energian herättäessä mut maanantaihin. Heräsin kyllä ihan hyvillä mielin ja olo oli ok, kunnes huomasin kurkun karheuden ja pian tajusin että on kehossa vähän lämpöäkin. Siihen päälle tapahtui sitten vielä kaikenlaista pientä sähellystä ja tietokonekin lopetti toimimasta, joten olin ihan valmis mököttämään loppupäivän sängyssä. Huolto-operaation jälkeen työt taas onneksi luonnistui ja lopulta ehdin sitten tehdä kaiken mitä oli tarkoituskin. Onneksi. Tuli siinä päivän aikana säätäessä muutama vihainen ajatus mietittyä ja sorruin kummalliseen pienistä asioista ärsyyntymiseen. Ihan turhat jutut vaivasi mieltä. Onneksi se olo on nyt poissa. Kuulin myös huhua ohimennen, että monella muullakin oli eilen vähän huono päivä? Oikea epäonnen maanantai. Voisiko tämä olla sitten tuplaonnen tiistai? ;)

Tässä muutama fiilis viime viikolta.

Viime viikko sisälsi kiireisiä ja rauhallisia aamuja, joihin lähdettiin syksyisiin maisemiin. Aamiaisillakin näkyi syksyn kauniit värit. 

syksy Kävin  Petran kanssa viettämässä yhden iloisen ja keskusteluntäyteisen iltapäivän Vichyn kanssa. Aiheena mikäs muukaa kuin ihonhoito. Saatiin monta hyvää oivallusta siitä, miten meistäkin voisi tulla vielä kunnon naisia. Heh, sellaisia vähän huolitellumpia. Pitää kai vaan muistaa hoitaa itseään hyvin, eikä laiminlöidä tiettyjä rutiineja. Tästä puolesta te kuulette varmasti vielä lisää piakkoin ;) syksy1 Monna, Aino ja Petra olivat aamiaisella mun luonani perjantaina. Muualla oli kuulemma ihan autiota, mielenosoitusten takia ihmiset eivät päässeet töihin, mutta meillä kuului kovakin puheensorina ja oli oikein eloisaa. Nauru raikoi ja ruoka maistui. Kiitos ihanasta aamusta tytöt! 

syksy2

Huomasitteko miten kaunista ulkona taas on? Kesä oli ihana ja rakastan kesän lämpöä, mutta nyt vasta ehkä ymmärrän täysin sen syksyn jutun. Rakastan nykyään syksyäkin todella paljon. Raikas ilma ja kosteat kadut. Niin kauniit maisemat kävellä päivittäisillä lenkeillä. syksy3 Ihmeiden aika ei ole myöskään oli, vaan meidän äiti yllätti meidät pullakahveilla. Kiireinen lääkärinainen soitti kesken päivän ja kertoi, että olisi tulossa käymään. Tällaista ei juuri koskaan tapahdu ja sieltä se tuli hymyillen pullapussin kanssa. Juotiin teet ja kahvit ja syötiin pullaa. Olipa mukava yllätys. syksy5 Viime viikko sisälsi junamatkoja Tampereelle, mikä tarkoittaa aina aikaisia herätyksiä ja pitkiä päiviä. Mukavaa sykettä siinä on mukana, kun reissun päällä on aina ihan eri fiilis. Päivät menevät nopeasti. Se pistää hymyilyttämään. Tampereella on myös muuten ihan mahtavia ihmisiä! :) 

syksy4

Kiireen väliin mahtui myös paljon herkuttelua. Pihviä isän luona grillattuna, henkilöstöravintolan ruokaa kiiireessä syöden, mummollassa pöydällinen herkkuja (mistään ei voinut kieltäytyä mitä tarjottiin!) ja vielä hyviä aamiaisia ja monia monia herkullisia lounaita. Söin todella hyvin. En missään nimessä päässyt ainakaan ruipeloitumaan viime viikon aikana, jos sitä pelkäsitte. ;)

syksy6

Mites sitten se viikonloppu. Huh, olipahan homma! Remontoitiin eräällä asunnolla kaksi päivää putkeen ja pääsin siellä oikein kunnolla hien makuun. Mittailtiin, revittiin, rikottiin ja lopulta kanettiin pois. Hauskaa hommaa, joskin aika raskasta. Kivan raskasta. Ehkä siitä syystä se kuume sitten nousikin eiliselle? Liian raskaat huvit saa kehon naatiksi ja lopulta ollaan kipeinä? Niin tai sitten sain vain tartunnan joltain niistä monista työkavereista, jotka olivat kipeinä viime viikon. Mistä sen tietää. Ehkä tämä ei kestä pitkään. 

IMG_2967

Näitä koosteita tehdessä sitä aina vasta hoksaakin kunnolla, että mitä kaikkea viikon aikana on ehtinyt tapahtua. Jokainen meistä ei varmaan ole ihan niin kuvaihminen, mutta mulle taitaa kuvat olla jotenkin ihan ekstra tärkeitä. Pystyn niin nopeasti palata niihin fiiliksiin ja kun katsoin esimerkiksi noita ulkoilukuvia viime viikolta, tuli heti mieli lähteä ulos. No, kohtahan mä lähdenkin kohti juna-asemaa, mutta se ei ehkä ollut ihan se mitä tarkoitin. Hih. Tänään vähän myöhäisempi junan lähtö, joten ehdin viettää hetken sängyssä rentoillen ja kahvia juoden.

Vauhdikas viikko takana, tästä viikosta on tulossa sitäkin vauhdikkaampi. Tiedossa paljon töitä, remppahommia iltaisin ja vielä siihen päälle jos yrittäisi tässä parantua niin olisi ihanaa. Lämpöä ei enää eilisen jäljiltä ollut, joten uskalla hyvin tehdä työpäivän ja katson oloa sitten taas illalla palatessa kotiin. Pelkään koko ajan, että kuume nousee, koska tällä viikolla on vielä niin monta kivaa juttua joista en tahdo olla poissa. Nyt vaan ihmeparantuminen kehiin ja kaikki kuvitellutkin köhät on poissa. Eikös niin? :)

Miten teidän viikko on alkanut? Oliko kellään maanantai yhtä raskas kuin täällä oli? 

8 kommenttia artikkeliin ””Hei se päivä on onneksi ohi jo!”

  1. Saana sanoo:

    Juu, voisi sanoa että oli huono maanantai! :D
    Parempaa viikkoa tästä eteenpäin sulle, mulle ja kaikille muillekin :) <3

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Ihmeen juttu, että olikin niin monelle ikävä päivä. Ei maanantait sentäs aina sitä ole. Parempaa viikkoa meille siis <3

      Tykkää

  2. Sanna sanoo:

    Täällä viikko alkoi samoissa merkeissä kuin sulla, eli kurkku karheena ja muutenkin kipeä olo. :( Toivottavasti menee nopeasti ohi meillä molemmilla!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Voi ei, joko on helpottanut? Täällä kurkku kipeänä, mutta muuten ihan hyvä olo. Onneksi niin, ettei noussut nyt enää kuumetta. Pikaista paranemista Sanna!! :)

      Tykkää

  3. Outi Karita sanoo:

    Sulla on äitisi silmät :)
    Parempaa loppuviikkoa sinne ja toivottavasti flunssa taintuu pian!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos Outi, sinne myös! :) Ja niin taitaa olla. Myös äitini älykkyys toivottavasti, hihi. :)

      Tykkää

  4. Kristaa sanoo:

    Tuli noista omenoista tuolla puurossa mieleen et yks ilta paistoin uunissa pelkkiä omenoita, johon laitoin päälle vaan ihan vähän hunajaa ja ripottelin kanelia ja nautin rahkan kanssa! Ja seuraavana aamuna laitoin loput omenalohkot puuroon kaveriks!!:) niiiiin hyvää että, sellasia ihanan pehmeitä ja pienesti makeita, suosittelen!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Heh, sattuipa hyvään aikaan sun kommentti, kun mun omenapaistokseni ohje lymysi tuolla odottamassa julkaisua. Mitenhän ihmeessä olet malttanut jättää niitä omenoita odottamaan aamuun? Meillä ei ikinä jää niitä yli :P

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: