Keittiö on kodin sydän, eikö vaan? Parhaat bileethän on aina keittiössä ja siellä on aina muutenkin tapahtunut kaikkein eniten. Eihän nyt vaan ole olemassa kotia, jossa ei olisi keittiötä. En oo sellaiseen kotiin ainakaan itse törmännyt, en ennen kuin nyt. Meillä on paikat vielä vähän hujan hajan ja käytössä on vasta osa asunnosta. Keittiö on kyllä tuossa paikoillaan, mutta siellä ei tapahdu juuri mitään muuta kuin jääkaapin oven aukomista kahvimaitoa etsiessä. Kaapeista kuuluu tyhjää huminaa ja sähköjohdotkin osittain vielä repsottaa seinästä odottaen jotain osaavaa ammattilaista korjaamaan itsensä kuntoon. Me otettiin nimittäin pieni breikki tämän rempan kanssa ja päätettiin ottaa hetki rennosti. Eihän tässä oo hei kiire mihkään. Tai niin ainakin alkuun ajateltiin. Nyt kun on lähes pari kuukautta ollut ilman omaa keittiötä, alkaa se kiire vähän painaa päälle. Kiire saada keittiö takaisin.

Oispa jo oma keittiö, jossa hääriä <3

DSC07340 DSC07341 Harvemmin sitä edes tajuaa ajatella, miten ihanaa se onkaan, että kotona voi tehdä ruokaa. Ei sellaista asiaa mieti, kun on aina saanut nauttia oman keittiön ihanuudesta. Jo nuorena meillä oli kotona todella suuri keittiö, johon aina kaikki kokoonnuttiin. Iltapäivisin koulujutut tehtiin keittiössä, myöhemmin seurattiin kun isäpuoli teki siellä ruokaa ja lopuksi istuttiin oikealla kellonlyömällä koko konkkaronkka ruokapöydän ääressä. Niin ja kun kaverit oli kylässä, silloinkin me istuttiin keittiössä. Siellä tapahtui aina eniten. Ja kuten jo sanoinkin alussa, parhaat bileet oli aina keittiössä, kun joku piti kotibileitä. Vai ettekö muka ole huomanneet samaa? Että muu kämppä on yleesä aina tyhjä, kun koko porukka kasautuu yhteen pieneen keittiöön? Aina.

Parhaat muistot on syntyneet useinkin juuri siellä keittiössä. Kuten ovat syntyneet nämäkin ihanat kuvat, jotka oon napannut joskus aikaa sitten kun tehtiin itämaista wokkia. Löysin kuvat, kun yritin epätoivoisesti etsiä kuvia siitä, kun oon viime kerran päässyt kokkailemaan. Siitä on aikaa jo varmaan useampi kuukausi. Aivan liian kauan.

Että joo, ensi viikolla remppa jatkuu ja keittiön viimeiset säädöt saadaan valmiiksi. Sen jälkeen vispilät vatkaa ja kattilat kilisee, niin että kyllä kuuluu teillekin kaikille asti! ;) DSC07343Keittiötä ikävöivin terveisin, 

Marissa

2 kommenttia artikkeliin ”Keittiö on kodin sydän

  1. Maria sanoo:

    Niiiin hyvännäköistä wokkia! Toivottavasti pääset kohta taas kokkaamaan. :)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Ihan pian pääsee!! :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: