Juuri kun hehkutin jatkuvasti nousevia energiatasojani ja sitä, että tunnen olevani elämäni kunnossa, iski muhun kuume ja ikävä kurkkukipu. Päivä onkin vietetty nukkuessa ja loput ajasta asioita pohtiessa. Mitään muuta ei nimittäin jaksa tehdä kuin makoilla ja nukkua, siinä ehtii kummasti ajatella vähän liikaakin. Eka ajatus aamulla oli se, että saako lapsi tämän saman kuumeen kuin minäkin? Käykö sille jotain? Olin myös hitusen vihainen itselleni, että olin alkuviikosta seurassa, jossa oli kipeitä ihmisiä. Olisi pitänyt pysyä poissa. Aamupäivällä sainkin sitten viestiä, että ”Marissa tiedätkö, moni tulee juuri ennen synnytystä kipeäksi!” Se kieltämättä pisti hymyilemään. Ehkäpä tämä nyt on sitten merkki siitä, että kohta lähdetään synnärille ;)

Jokainen odottava äiti tietää sen, että raskauden yksi suurin oire on googlettamisen lisääntyminen. Haha! Vai onko muka olemassa joku meistä, joka ei olisi päättänyt lueskella vähän muiden kokemuksia ja perehtyä niihin? Ehkä etsiä samoja tuntemuksia, oireita ja vaikkapa merkkejä synnytyksen alkamisesta? Ainakin minä oon tehnyt sitä. Ihan häikäilemättä ja varmaan jokaisena päivänä viimeisen kahdeksan kuukauden ajan. Samaa oon harrastanut taas tänään ja herra google kun tietää aina vastauksen kaikkeen, oon jälleen täynnä uutta ja mahtavaa tietoa. Hihii. Ainut ikävä juttu siinä on se, että niitä vastauksia on vähän liikaa. Oikeita varsinkin ;)

Mutta, itse asiaan, eli siihen synnytykseen. Kirjoittelinkin eilen meidän kehosta ja siitä miten ihmeissäni oon useinkin siitä, mihin kaikkeen se pystyy. Tämä lapsen kasvattaminen on asioista uusin ja valehtelematta joka päivä ihmeissäni mietin mihin kaikkeen minä (yhdessä Villen kanssa) pystyn. Minäkö oikeasti voin kasvattaa elävän ihmisen mun sisälläni? 

Raskausviikko 40

Raskausviikko 40 ja pieni ihme kasvamassa mun sisälläni <3

Synnytys herätti jossain vaiheessa raskautta muutaman hetken pelkoa. En itse tajunnut sitä, mutta kun katsottiin kesällä synnytysvalmennuksessa videoita synnäriltä, alkoi mua heikottaa. Jalat meni alta. Kotona huomasin ajattelevani taas asiaa ja tajusin, että jokin pelko mussa elää. En oikein saanut kiinni mikä pelko, koska kipua en pelkää, enkä sitä etteikö sairaalassa osattaisi hoitaa töitään. Nopeasti tajusin, että pelko johtuu siitä, etten tiedä mitä synnytys on. Se on täysin uusi kokemus, johon ei voi oikein valmistua millään. Tai siis voi, mutta ei kuitenkaan voi. Se on ensin koettava ja sitten vasta tietää mitä se todellisuudessa on juuri omalla kohdalla. Ja se siinä pelottaakin. Se ettei tiedä mitä on tulossa.

Se mitä pelkään, on että vauva kärsisi synnytyksessä jollain tapaa. Että en voisi synnyttää luonnollisesti ja hänet joudutaan ottamaan vatsasta pois väkisin.

Mun ajatukset eivät lentäneet pitkää matkaa, kun tajusin ettei ole mitään syytä pelkoon. Suomessa hoito on loistavaa, lapsia syntyy terveenä jatkuvasti, samoin me äidit selviämme kaikesta. Olemmehan rautaisia naisia. Jos jotain ongelmia ilmenee, siihen saa apua. Ja kuten jo sanoin, kipua en pelkää ja uskon kehoni tekevän kaikkensa, että poika saadaan maailmaan kunnossa. Se mitä pelkään, on että vauva kärsisi synnytyksessä jollain tapaa. Että en voisi synnyttää luonnollisesti ja hänet joudutaan ottamaan vatsasta pois väkisin. Siksi kovasti toivon, että saisin luonnollisen synnyksen ja vauva pääsisi maailmaan turvallisesti oikeaa kautta, jotta hän saa mahdollisimman terveen alun elolleen täällä meidän keskuudessa. Mulla onkin ehdoton ei sektiolle, mutta tottakai jos se on tehtävä, niin sitten se tehdään. Sairaalassa he kyllä tietävät mitä pitää tehdä ja se nähdään sitten siinä hetkessä. Juuri nyt voin vain toivoa kaiken menevän hyvin ja että lapsi saa juuri oikean tavan syntyä tähän maailmaan.

Se, että oon päässyt tähän hetkeen ja näihin ajatuksiin, on vaatinut paljon lukemista asiasta. Enkä puhu nyt mistään vauva -palstojen keskusteluista, vaan ihan kunnon faktatiedosta. On helpompi ymmärtää, kun lukee oikeaa asiaa, eikä kuuntele liikaa niitä tuhansia mielipiteitä joita ympäriltä löytyy. Vaikka kyllä, hyvähän niistäkin on lukea, koska oletettavasti jokaisen kokemus voi tuoda lisää ymmärrystä tilanteeseen. Synnytyksiä onkin varmasti monenlaisia, mutta mun omani tulee olemaan juuri mun omani. Jos uskon pystyväni siihen vahvana ja että lapsi pystyy samaan, kaikki menee varmasti hyvin. Siksi en myöskään ajattele asiaa juurikaan. Se on luonnollinen tapahtuma ja odotan sitä jo oikeastaan todella innolla. <3

DSC06708

Pian tässä suloisessa kehdossa nukkuu joku, iik!

Synnytys ei tällä hetkellä aiheuta mussa sen suurempia ajatuksia kuin että alkaisipa se jo pian! :D No, nyt olen kuumeisena ja heikkoja, joten ehkäpä se voisi vielä hetken odottaa. Toivon saavani kaikki voimani sairaalaan mukaan. Laskettuun aikaan (8.9.) on viikko jäljellä, eli maksimissaan tässä kai enää odotellaan muutama viikko. Se on lyhyt aika elämästä se :)

Pelottiko sua synnytys ennen h-hetkeä? Miten olit valmistautunut synnytykseen? 

 

8 kommenttia artikkeliin ”Mitä ajattelen synnytyksestä?

  1. Henna sanoo:

    Tuttuja mietteitä! Oma ensimmäinen vauvani syntyi pari kuukautta sitten ja asia mitä eniten pelkäsin oli juurikin tuo epätietoisuus mitä siellä synnärillä loppujen lopuksi tapahtuukaan. Ja tuo googlettaminenkin kävi kyllä tutuksi viimeisenä päivänä ja kaikki vähänkään poikkeava pisti miettimään joko h-hetki on koittamassa. Mutta lopulta kun se hetki tuli niin sitten sen todellakin tiesi eikä tarvinnut enää turvautua googleen… :D Pikaista paranemista sinulle ja tsemppiä synnytykseen! :)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Hehe, odotan juurikin sitä hetkeä, ettei todellakaan tarvitse epäillä alkaako synnytys! ;D ja mitä useampien mielipiteitä oon kuullut, on se alkanut kuin salamana kirkkaalta taivaalta – sama varmaan sitten omallakin kohdalla kun muuten on niin oireeton olo :)

      Kiitos, täällä on funssa jo paranemaan päin :)

      Tykkää

  2. Kaisa sanoo:

    Voi miten kaunis vatsa sulla on! Ilmeisesti ei yhtään raskausarpia? <3

    Mun synnytykseni meni kauheen hyvin ja en osannut pelätä yhtään. Muistan, kuinka ystävät yritti huomaamattaan pelotella puhumalla ikävistä kokemuksista ja tuttujensa tarinoista, mutta yritin olla ajattelematta niitä. Ajattelen samoin, että kaikki menee varmasti hyvin kunhan luottaa itseensä. Kätilöihin ja sairaanhoitajiin tottakai myöskin koska ne tietävät mitä ovat tekemässä. Ainakin mun kohdalle sattui upeat kätilöt, pitivät huolta ja olivat ystävällisiä. Oma mies kun ei ollut synnytyksessä mukaka (pelkää verta tms pahasti) niin sain tukea henkilökunnalta. Sieltä syntyi rakas tyttäremme ja vaikka kivulias kokemus se oli, en ikinä unohda hetkeä kun sain tytön syliin. Kaikki kipu unohtui ja olin kuin taivaassa.

    Meinasitko muuten käyttää lääkitystä vai mikä oli ajatuksesi siitä?

    Oma synnytys meni hyvin ja uskon siihen auttaneen oman asenteeni. Koita säkin pitää hyvä asenne, niin selviät hyvin. toivottavasti pian luetaan kokemuksia synnytyksestä. Paranemisia sinne!!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos Kaisa, oon kyllä hirmu ilonen ettei mitään arpia ole tullut. Nättinä on pysynyt masu :)

      Kuulostaa tosi tutulta sun ajatukset, vaikka mulle ei kukaan tuttu ole yrittänyt pelotella (no pari kertaa vaan :D) synnytystarinoilla, niin on niistä ehtinyt kyllä lukea. Onneksi oon lukenut, sillä on myös hyvä tietää, että jotain ikävääkin voi käydä. Luotan kuitenkin siihen, että ne siellä sairaalassa tietävät mitä tehdä ja auttavat parhaansa mukaan, kuten sinäkin sanoit :) Toivottavasti mulla käy yhtä hyvä tuuri kaiken kanssa kun sullakin, tuun sitten ehdottomasti raportoimaan miten kaikki meni :)

      Lääkitykset on mulle ok, mutta tahdon tottakai alkuun olla ilman jos vain mahdollista. En tosin yhtään tiedä minkä tason kipua on tiedossa, joten voihan olla että huudan heti kurkku suorana että antakaa kaikki mahdolliset lääkkeet heti! :D Nähtäväksi jää, niin uusi asia koko tapahtuma.

      Toivotaan tosiaan, että pian pääsen kertomaan synnytyksestä. Olisi hyvä aika päästä jo sinne synnärille kokemaan tämä paljon odotettu tapahtuma :) <3

      Tykkää

  3. Satu sanoo:

    Näitä odotusajan mietteitä on ollut erityisen kiva lukea, kun siskollani sattuu olemaan täysin sama laskettu aika. Voi vaan kuvitella, mitä tulevien äitien päässä pyörii näinä vikoina päivinä, kun synnytys on jo niin lähellä, mutta kuitenkaan ei tiedä, milloin tulee lähtö synnärille. Täällä tuleva tätikin jo halkeaa odotuksesta. Kaikkea hyvää ja paranemisia sinulle :)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiva kuulla Satu! Tuu hei sitten kertomaan, kun siskollasi lapsi on syntynyt että mitä kuuluu ja miten meni :) Lähetän täältä paljon tsemppiä sinne synnytykseen ja onnitteluita sulle, voin vaan kuvitella miltä tuntuu kun sisko saa lapsen. Hih. <3

      Tykkää

  4. Minä pelkäsin raskauden 3 ensimmäistä kk niin, että synnytys ei jsksanut enää pelottaa. Menin vähän sillä asenteella, ettei mitenkään voi valmistautua kun ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua. Googlettelin itsekin kaikkia ”mistä tietää että synnytys on lähellä” ja odotin limatulpan irtoamista. No mulla ei ollut ei sitten mitään ennakko oiretta. Supistukset vaan tuli heti 5-7min välein. Limatulppakin irtosi vasta kun suppareita oli ollut jo monta tuntia! 😄 Synnytys on NIIN upeeta! Tsemppiä!!!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kuulostaa tutulta! Niin moni on sanonut samaa, että ei voi tietää yhtään koska synnytys alkaa. iik! Ehkä se alkaakin jo ihan pian myös mun kohdalla ;) mahtavaa, että sanoit synnytyksen olleen upeaa. Toivon, että pääsen kertomaan samaa minäkin! <3

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: