Tämä blogi sai alkunsa lähes viisi vuotta sitten. Silloin meitä kirjoittajia oli vielä vähän, koko blogimaailma oli aivan erilainen. Nykyään sivustoja syntyy uusia päivittäin ja on itseasiassa todella vaikeaa selvitä siitä viidakosta selville vesille, kun alkaa oikein kahlaamaan. Yritin itsekin viime viikolla etsiä uusia blogituttavuuksia ja muistin jälleen miksi en tee sitä kovinkaan usein. Surffasin eri portaaleissa, hypin blogista toiseen ja eksyin linkkien kautta uusille ja taas uusille sivuille. Aika nopeasti huomasin, että on todella vaikeaa löytää blogeja, jotka oikeasti kiinnostaisivat. Sellaisia, joihin oikeasti haluaisi palata yhä uudestaan ja joihin olisi helppo samaistua heti ensilukemalla. Isoimmat blogit eivät itseäni oikein kiinnosta ja pienemmät tuntuvat olevan katseiltani piilossa löydettäväksi. Tai sitten olevan vain huono etsimään, mistä sen tietää ;)

Se miksi itse en oikein kaikista suurimmista blogeista niin kiinnostu, johtuu juurikin niiden suosion määrästä. Isommissa blogeissa ei välttämättä ole aina sellaista tartunpintaa, jota kaipaan. En osaa samaistua, kun kaikki näyttää aina yhtä upealta ja pinta on liiankin siloteltu. Kuvat ovat upeita, mutta koska lukijoita on paljon, on kirjoittajan selvästi täytynyt muuttaa tyyliään ja omaperäisyys helposti katoaa siinä samalla.

Löysin onneksi muutaman ihanan blogin joihin voin alkaa tutustumaan. Hyvinvointiin painottuvia pääosin, joitakin äitiysblogeja (tällä hetkellä yllättäen kiinnostaa!) ja pari kappaletta myös työelämään liittyviä pääsi lukulistalleni mukaan. Kiva saada uutta luettavaa!

dsc04997

Juteltiin tästä aiheesta kahvin äärellä ihanan Elinan kanssa ja meillä tuntui olevan todella samanlainen näkemys siitä, millainen on kiinnostava blogi. Ainakin pääpiirteittäin kai? Jokaisen seuraamani blogin kohdalla on persoonalla suuri merkitys siihen, kuinka usein juttuja tekee mieli käydä lukemassa. Kun kirjoittaja on kiehtova, on blogiin mukava palata. Persoonan lisäksi juttuun liittyy tottakai monta muutakin asiaa.

Tässä muutama ajatukseni siitä, mikä blogeissa koukuttaa:

  • Tavallisuus.” Olen saanut omaan blogiinkin joskus kiitosta siitä, että blogini on mukavan tavallinen ja siihen on helppo samaistua. Jes! Joku voisi varmasti ottaa tuon haukkuna, mutta mulle nämä sanat ovat olleet kuin kehräystä korvaani. Juuri tästä piirteestä pidän itsekin blogeissa. Sopiva määrä tavallisuutta ja arjen kotikutoisuutta tekee blogista helposti samaistuttavan.
  • Kirjoitustyyli. Mulle kirjoitustyyli on usein se, joka laukaisee kiinnostuksen todella nopeasti. Huumorintaju, hauskat sanavalinnat, tarinat tai omaperäisyys tyylissä saa palaamaan blogiin, vaikka jutut olisivatkin osittain itselleni vieraita. On kiinnostavampaa lukea silloin, kun toisella on sana hallussa. Tottakai oikeinkirjoituskin on tärkeää, mutta eniten puhun nyt tyylistä ja sisällöstä. Siitä, mikä saa mun hymyyn ja ihailemaan kirjoittajan taitoja. Että kirjoittaja onnistuu sanoillaan luomaan mulle tunteen, että olen tarinassa mukana ja pystyn samaistua hänen ajatuksiinsa tai vaihtoehtoisesti pohtia niitä täysin uudelleen.
  • Lukijan huomiointi. Kuinka moni lukee usein myös kommenttiboksia? Heh, se taitaa olla meidän kaikkien salainen harrastus ;) Huomaan, että bloggaajat, jotka eivät vastaa kommentteihin, saavat mut heti klikkaamaan itseni eteenpäin. Toinen asia jota kammoksun, on hyökkäys lukioita kohtaan. Jos itse kysyy mielipidettä tai kirjoittaa avointa blogia jossa kertoo mielipiteensä johonkin päivänpolttavaan asiaan, ei mielestäni ole oikein hyökätä jokaista kommentoijaa vastaan ja suuttua jos joku on eri mieltä. Mielestäni on mukavaa lukea keskustelua kommenttiboksista ja nähdä miten kirjoittaja lukijoihin reagoi ja kuinka hän vastaa. Hyvä keskustelu lukijoiden kanssa saa minut helposti palaamaan blogiin uudelleen.
  • Persoona. Mainitsinkin jo tästä lyhyesti aiemmin. Usein pelkästään ihminen saa palaamaan blogiin, eikä tähän oikein voi selittää mitään. Joku vaan on kiinnostavampi tyyppi kuin toinen. ;)
  • Kiinnostavat ja monipuoliset aiheet, omat jutut. Monipuolisuus on musta hieno juttu, samoin se, että osaa kertoa asioista kiinnostavasti. Niin ja tottakai on myös ihanaa, että keksitään omia juttuja, eikä kirjoiteta vain muiden ajatuksia omaan blogiin. Usein myös harmittelen kun blogeissa toistetaan jatkuvasti samoja aiheita ja vinkataan jatkuvasti samoista treeniliikkeistä tai vaikka siitä, miten voisi saada sen täydellisen sikspäkin. Klikkiotsikotkin on nähty jo moneen kertaan, niihin en enää mene lankaan.  Varmasti näillekin blogeille on lukijansa, mutta itse kaipaan hieman erilaista sisältöä. :)

dsc04466

Uteliaisuudesta kysyn, kuinka montaa blogia sinä luet viikottain? Mulla niitä taitaa löytyä listalta noin 25, mutta välillä eksyn myös kurkkimaan blogeja, joiden juttuja on kiva selata harvemmin. Osaa blogeista siis seurailen ihan kiinnostuksesta joka päivä, mutta osa on tarkoitettu hetkiin, jolloin kaipaan katsella vaikkapa vain kauniita kuvia tai ihmetellä tämän hetken muotimaailmaa.

Jos hei uskallat, niin linkkaa ihmeessä oma blogisi kommenttiboksiin. Saatat vaikka saada uusia lukijoita ja kommentoijia jutuillesi! :)

Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

 

21 kommenttia artikkeliin ”Minkälainen blogi innostaa?

  1. Mariem sanoo:

    En tiedä löytyykö jo lukulistaltasi
    http://aamukahvilla.fi/
    Henriikka on opiskellut viestintää, kirjoittaa hyvän mielen juttuja, fiilistelee esteettisesti kauniita asioita (siis esim. kauniisti palasiksi särkynyttä kulhoa, ei fitnessvartaloita), kirjoittaa paljon ystävien ja läheisten kanssa vietetyistä hetkistä, paljon ihania reissujuttuja, joskus ravintola vinkkejä, kausittain treenejä ja treenamattomuutta. Kuvat laadukkaita, mutteivät teennäsiä. Elämän ilo ja arvostus elämään kohtaan näkyvät teksteissä. Suosittelen :)
    Ihanaa loppuodotusta!

    Tykkää

  2. Tiia sanoo:

    Mä luen blogeja vähän liikaakin enkä oikeastaan uskalla edes veikata montaako, kun veikkaan että menee jo heittämällä yli viidenkymmenen. :D Kaikista blogeista en tietystikään jaksa tai ehdi lukea jokaista postausta, mutta sitten on kuitenkin ne lemppariblogit (kuten tämä sun!), joista tulee luettua jokainen postaus. Arvostan itse todella paljon tekstiä ja sitä, että oikeasti osataan kirjoittaa omalla tyylillä. Nykyään tuntuu just siltä, että monista blogeista puuttuu se persoonallisuus kokonaan ja vaikka kuvat olisivatkin mestariotoksia, tekstiä saattaa olla pari ympäripyöreää lausetta.

    Pitääpä pitää tätä kommenttiboksia silmällä jos löytäisin itsekin uutta luettavaa. :)

    Itse kirjoittelen tällä hetkellä vaan aika tuoretta kirjablogia, vaikka aiemmin on tullut jos jonkinmoista muutakin blogia pidettyä. Tuntuu, että elämässä on sellainen vaihe, ettei kiinnosta kirjoitella omasta elämästä niin kirjablogi oli hyvä tähän väliin ja voihan sinnekin aina muitakin fiiliksiä jakaa jos joskus siltä tuntuu! :D Se löytyy täältä http://enemmankirjoja.wordpress.com :)

    Tykkää

  3. Useampaa blogia tulee viikossa luettua, suosituimpien listalla on juoksu- ja sisustusblogit ja tällä hetkellä lisäksi äitiys/raskausblogit. Juoksu/treeniblogeissa kiinnostaa itse teksti, mutta sisustusblogeista katselen välillä vain kauniita kuvia. Äitiysblogeista haen puolestaan vinkkejä ja vertaistukea. Ja sama täällä joitakin blogeja tulee lisäksi luettua siksi, että kirjoittaja osaa vain kirjoittaa niin hyvin.

    Tsemppiä loppuodotukseen :)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos tsempeistä, vaikkakin tuli tämä vastaus nyt hieman myöhäissä. Hih. :)

      Tykkää

  4. Kaisa sanoo:

    Samanlaisia ajatuksia tästäkin aiheesta :) Tulee luettua noin 40 eri blogia, epäsäännöllisesti kylläkin, koska en aina ole koneella niin paljon. Kulkee sykleissä, joskus menee kaikki illat lueskellen, joskus kuukausi ettei jaksa. Teen ihan samaa, että joskus selaan eri blogeja ja katson myös niitä ”isompia” joihin en usein mene. Kiva pysyä silti perässä siinä, mikä on suosittua ja mikä ei. Uteliaisuudesta varmanankin.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Niinpä, kiva pysyä myös kärryillä siitä mitä muut lueskelevat ja mitkä ovat pinnalla milläkin hetkellä. :)

      Tykkää

  5. Elina sanoo:

    Kyllä, ihan oli samanlaisia ajatuksia. Oli muutenkin antoisaa ja ihanaa jutskailla. <3
    Mä olen huomannut, että vaikka löydän "uuden, potentiaalisen blogin" mun lukulistalle, vaatii siltikin pikkuisen aikaa, että ikään kuin tutustun tekstien kautta kunnolla kirjoittajaan, hihi. Sitten mä olen vasta koukussa.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      oot ihan oikeessa, sama prosessi käydään täälläkin. Hetken se vie, että tietää tykkääkö. Poikkeuksia tosin on, jotkut vaan kolahtavat heti. Harvemmin tosin. Niin on varmasti käynyt sun blogin kanssa aikoinaan, niin sun sanoista kun tykkään <3 :)

      Tykkää

  6. Neea sanoo:

    Moikka! Sulla on ihana blogi ja kirjotustyyli <3 mä vasta vähän aikaa sitten loin blogin niin olisko sulla jotain vinkkejä aloittelevalle bloggaajalle?

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Moi Neea! Anteeksi kun vastaus nyt venähti! :) Aloittavan bloggaajan pitäisi kaikista eniten keskittyä siihen omaan aitouteen ja että jutut ovat todella sua itseäsi. En niin välittäisi jos blogi ei heti alkuun ole täydellinen ulkoasultaan tai tyyliltään, mutta se mitä sinä siellä olet, on tärkeää. On heti hyvä panostaa kunnolla siihen millaisena haluat ulospäin näkyä ja millaisia asioita kirjoitat. Nämä nyt ajatuksina ehkä ensimmäisenä mielessä :)

      Paljon tsemppiä bloggaamiseen ja kiitos kovasti kehuista!! <3 :)

      Tykkää

  7. Sini sanoo:

    Omalla listalla on noin kymmenen blogia, lisäksi selaan välillä sattumanvaraisesti eri portaaleja tms. Sun blogi on yksi vakkareista, luen jokaisen jutut :)

    Kommentointi on muuten mullakin pistänyt usein silmään! Luen lähes aina muidenkin kommentteja ja kieltämättä jos bloggaaja on tyly muita kohtaan, tulee äklö olo. Miksi sitten kysyy vatausta jos ei tahdo oikeasti kuulla sitä?

    Tsemppiä loppuraskauteen! Kuinka siellä menee?

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos Sini! :) Loppuraskaus tosiaan hujahtikin hetkessä ohi, en ehtinyt heti tulla kiittämään kun olen jo tämän kommentin aikoihin ollut sairaalassa ;) hih. Meillä menee täällä nyt hyvin, ollaan kovin onnellisia <3

      Tykkää

  8. Helzu sanoo:

    Lukulistallani on 20 blogia. Osa näistä bloggaajista päivittelee useasti viikossa ja osa hyvinkin harvoin. Uusia tulee selailtua blogit.fi- sivustolla silloin tällöin. Blogit, jotka kiinnostavat ovat jollakin omalla tavallaan persoonallisia tai sitten blogin pääaihe kiinnostaa minua paljon. Tällä hetkellä seuraamani blogit ovat hyvinkin eri tyylisiä keskenään, mutta pääaihe joissakin voi olla sama. En jaksa lukea pitkiä päivityksiä enkä, jos niitä tulee lähes joka päivä bloggaajalta. Kommentointia saisi kirjoittajat lisätä, koska sen avulla keskustelua voi syntyä tai bloggaajakin kehittyä. Tässä omani: http://itsensapiiskuri.blogspot.fi/

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Tuttuja ajatuksia! Ja vaikka itse kirjoittelen useinkin pidempiä sepustuksia, niin niitä ei useinkaan lue monista eri blogeista. Vain tietyiltä eri kirjoittajilta, joilta tietää saavansa irti kunnon asiaa :) Muuten tykkään itsekin lyhyemmistä postauksista :)

      Tykkää

  9. Mulla on hyvin sama ajatusmaailma kuin sinulla. Jotkut blogit on nykyään niin täynnä mainoksia, ettei niissä ole enää mitään persoonallisuutta. Jätän ne blogit lukematta. Sinun blogisi löysin sattumalta instagramin kautta. :) Itse kirjoitan kaikesta mitä päähän juolahtaa. Enimmäkseen kuitenkin arjesta 1v Felix pojan kanssa ja treenaamisesta. Blogi löytyy osoitteesta: https://sillyblondie.com :) Ps. Juoksen joka päivä instaan katsomaan oletko päivittänyt kuvia. Nyt ei ole muutamaan päivään tullut uusia ja jännään josko pikku mies olisi kohta maailmassa <3 Tsemppiä!

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiva kun linkkasit blogisi! :) Ja hei, ihana kuulla! Hyvä, että seurailit instaa, koska tänne en ehtinyt uutisia heti päivittämään. ;) Niin jännittävää kuulla aina siitä, että te lukijat olette siellä olleet jännityksessä mukana. <3

      Tykkää

  10. Satu sanoo:

    Seuraan varmaan 50 blogia, mutta niistä aktiivisesti reilua kymmentä. Vähän aina fiiliksen mukaan, mutta joitakin melki päivittäin. Tyylejä on laidasta laitaan; treeniä, äitiys/perhe, ruoka, muoti, lifestyle ja tuttujen blogeja. Eniten painottuneet lifestyleen ja varsinkin sellainen kotoinen, omanlainen, lähellä bloggaajan aitoa arkea nappaa eniten ja niihin blogeihin palaa aina vaan. Ei tietty liian yksityiskohtaista päivä kanssani pelkästään, mutta nekin on kivoja ajoittain :).
    Itse pidän blogia http://satsumawonderland.blogspot.fi/?m=1
    Lähinnä juuri kuulumisia, mitä minulle on tapahtunut, missä milloinkin viilettänyt. Välillä ruokaohjeita ja ihonhoitojuttuja. Kirjoitan hyvin epäsäännöllisesti, mikä on varmaan suurin syy, ettei seuraajia ole montaa. Tykkään kuitenkin niin paljon kirjoittaa ja kuvata harrastusmielessä.

    Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja edelleen tänne palaa mielellään :))

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Hyvä Satu että linkkasit blogisi, löytyy ehkä uusiakin lukijoita sitä kautta sun sivuillesi :) Meillä kaikilla on niin omanlaiset toiveet ja siksi on ihanaa, kun nykyään on paljon erilaisia blogeja. Moni tuntuu arvostavan juuri sellaisia omannäköisiä ja ihan ”tavallisia” blogeja joihin voi helposti samaistua. Arkiset jutut kiinnostavat:)

      Kivaa viikkoa sulle, mukava kun käyt kommentoimassa :)<3

      Tykkää

  11. Sarkku K sanoo:

    Pelkät mainospostaukset ja lukijoiden kalastelu ei kyllä saa lukemaan. Jos kirjoittaja kirjoittaa aidosti omasta kiinnostuksestaan, se kyllä näkyy. Rahan vuoksi bloggaavia menen useimmiten karkuun.

    Tykkää

  12. Taru Mari/www.lily.fi/blogit/stuff-about sanoo:

    Onnea vauvasta! :) Itsekin tykkään blogeissa siitä että kirjoittajan persoona ja mielipiteet näkyvät teksteissä. En jaksa innostua jos jokainen postaus on vain asukuvaa tai ruokia. :D Tykkään kuitenkin kauniista kuvista, mutta jotkut blogit joita luen ovat vain kännykkäkuvilla varustettuna. :) Monenlaiset blogit siis iskee! Sun blogia aloin lukea joskus vuosia sitten kun olit Fitfashionilla. Nyt vähän harvemmin muistanut käydä kurkkimassa. :D Oma blogi löytyy osoitteesta http://www.lily.fi/blogit/stuff-about

    Tykkää

  13. Tosi hyviä ajatuksia. Itsellä on lukulistalla hyvinvointi- ja matkailublogit. Erityisesti kirjoittajan persoonalla ja kirjoitustyylillä on väliä. Ne koukuttaa palaamaan blogiin takaisin. Tärkeintä blogeissa on ehdottomasti aitous, joka välittyy rivien välistä. :)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: