Sitä ne on kovasti kyselleet kaikki, että miten mä jaksan. Ihmeellistä kyllä, en oo juurikaan kokenut itseäni väsyneeksi viime viikkoina. Ei oo yhtään toivoton olo ja luotan meidän täysin vanhempina jo nyt. Okei, mä myönnän. Kerran, kun valvoin lähes läpi yön ja olo alkoi olla toivottoman yksinäinen, tuli samassa myös ihan kamala väsy ja epätoivo. Heijasin ja hytkytin kaveria yöradion tahtiin, imetin väleissä ja taas huojutin, mutta mitään ei tapahtunut. Itku ja heiluminen vain jatkui. Ei sitä öisin jaksa seistä kauaa, tekisi mieli vain päästä nukkumaan. No, onneksi se pieni lopulta nukahti hetkeksi. Yleensä siinä käy niin, edes tunti tulee unta palloon. Päivisin hän kyllä nukkuu ja silloin yritän nukkua joskus minäkin. Varastoon.

Viime aikoina oon pohtinut moniakin eri asioita. Sitä, miksi käsiä on vain kaksi ja miten niin pieni ihminen voi varastaa sekä niiden molempien käden kymmenen sormea, että samalla silmienkin huomion. Kaikki menee kerralla, moneksi tunniksi jopa. Ei muka ehdi muuta, vaikka teoriassa kyllä pitäisi. No, ehdin mä/me pullia leipoa vieraille, tehdä omesoseet pakkaseen ja syödä toisella kädellä eteen tuotua ja valmiiksi pilkottua ruokaa. Ja aivan oikeassa olit, kyllähän meillä isäkin on usein lapsen kanssa ja auttaa kaikessa. Silloin tosin usein käy niin, että joko me katsotaan Bonesia ruudulta vierekkäin kaikki kolme tai mä yksinkertaisesti väsymystäni nukahdan. Ei siinä sitten muuta jaksakaan enää. Tai ehdi. 

Viime aikoina oon maistellut suussani aivan uusia sanoja ja miettinyt, että onpa upeaa olla kutsuttuna äidiksi ja sanoa isää isäksi. Isi, iskis, iskä. Ja on se erikoista, että pian omakin isä on pappa. Kuulema super pappa, sen muisti heti tarkentaa. Tuntuu käsittämättömältä tämä kaikki, varsinkin se äidiksi kutsuminen. Että minäkö jo tässä iässä äiti? Enpä olisi arvannut.

dsc07067

Viime aikoina oon ihmetellyt oman kehoni nopeaa painon pudotusta (lähtenyt jo 10 kiloa)  ja sitä, miten leikkauksesta voi toipua näinkin nopeasti. Lääkkeiden syönti on ohi ja vielä masussa tuntuu, mutta ei niin paljon etteikö sen kanssa voisi elää. Kävely on vielä hidasta, mutta huomaan joka päivä jaksavani jo paremmin. Eikä leikkauksestakaan ole vasta kuin 12 päivää. Tosi upeeta. Voin mahdollisesti haaveilla salikortista jo tämän vuoden puolella, ehkä jopa jo marraskuussa. Vau! Olisihan se nyt mahtavaa päästä taas pian treenaamaan, jaksaisin sitten pitää paremmin kasvavaa vauvaa käsilläni ja olisin energisempi äiti koko porukalle. Itsellenikin. Koska veikkaan, että vaikka nyt vieä hymyilyttää ja valvominen on ihan okei, jossain vaiheessa se kostautuu. Jossain vaiheessa on saatava omaa aikaa aivan varmasti.

Miltähän se sitten tuntuu, kun ekaa kertaa karkaa kotoa ilman lasta? Kävin mä kerran jo kaupassa, mutta että siis kunnolla lähtee. Yli tunniksi ja ihan omille asioille. Tuleeko siitä sitten itsekäs olo? 

img_1033-1

Keho on palautunut hyvin, masukin alkaa olla jo suurelta osin kadoksissa. Ihana pian saada oma kroppa takaisin! :)

Siinä ihan muutama ajatus, kun hetkeksi tähän istahdin kirjoittamaan ja mietin viimeisiä viikkoja. Päivät on täällä lähinnä vaipan vaihtoa, imetystä ja lapsen silmiin tuijotusta. Ristiäiskutsujakin tässä ollaan ehditty jo suunnitella ja muutamaa muutakin tulevaa tapahtumaan. Kivasti täällä siis menee, ainakin toistaiseksi ;)

Mitäs teille kuuluu? Olisiko postaustoiveita uudelle äidille tai sitten jostain ihan muista aiheista? Monia juttuja on tuolla luonnoksissa ihan muistakin aiheista jo valmiina, mutta katsotaan koska niitä saisi aikaiseksi kirjoittaa. Varmasti heti kun mieli on valmis ja ajatus on valmis karkaamaan hetkeksi kauemmas kuin metrin päähän tuosta meidän suloisesta pojasta :)

Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

 

12 kommenttia artikkeliin ”Anna kun mä hetken ajattelen

  1. Katariina sanoo:

    Voisitko kirjoittaa synnytyskertomuksen?:)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Varmasti jossain muodossa voisin sen kirjoittaa auki, kiitos toiveesta :)

      Tykkää

  2. Satu sanoo:

    Ikävää, että yöt ovat noin katkonaisia :(. Sitten kun pystyt ja pääset enemmän liikkumaan, olisi kiva lukea postauksia juuri salille palaamisesta ja lenkkeilyn aloittamisesta. Siitäkin, huomaako jonkin muuttuneen liikkumisessa verrattuna ennen raskautta.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos Satu, pistetään tämä toive muistiin. Näistä aiheista varmasti kirjoittelen :)

      Tykkää

  3. Mia sanoo:

    Ihana kuulla että olet palautunut hyvin leikkauksesta ja että teillä sujuu kaikki hyvin. Minuakin kiinnostaisi jonkinlainen postaus siitä miten sinä koit synnytyksen ja millaista leikkauksesta on toipua. Itselläni oli silloin pelko että jouduttaisiin leikkaamaan ja se jotenkin edelleen pelottaa vaikka nyt ei enää synnytys olekaan ajankohtainen.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Tsek, laitetaan tämä toive muistiin! Aivan varmasti tulen kirjoittamaan siitä tulevaisuudessa paljonkin, että miten keho palautuu. :)

      Tykkää

  4. miltsu sanoo:

    paljon onnea uudesta tulokkaasta! aivan upea tukka hänellä :) olet kyllä niin terveen ja kauniin näköinen että ihan kadehdin. mukavaa vauva-arkea, itsellekin tulee vauvakuume kun tämmöisiä lukee :D

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Hih, on kyllä hirmu ihana pehko tällä meidän kaverilla jo nyt. Pitäisi melkein jo päästä kampaajalle, kun on takatukkakin ehtinyt kasvaa :D

      Kiitos kehuista, todella kauniisti sanottu <3 Vauvakuume on ympärilläkin tullut monelle, eli anteeksi.. ja ole hyvä!! :D

      Tykkää

  5. Annina sanoo:

    Olisi kiva lukea teidän alkuperäisestä matkasuunnitelmasta ennen vauvaa. Eli teidänhän piti ilmeisesti reissata Aasiassa, jos oikein ymmärsin. Eli kuinka pitkän reissun olitte suunnitelleet ja mitä kaikkia paikkoja teillä oli tarkoitus nähdä. Ja oliko ihan selvää, että lähdette kiertämään Eurooppaa kun vaavi ilmoittikin tulostaan. Jäikö joku asia harmittamaan kun se ei toteutunutkaan yms…Eli vähän sellainen ”kuinka raskaus muutti suunnitelmia” postaus. :-)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos toiveesta, voisin tästä hyvin kirjoitella. Meillähän tosiaan menikin aika uusiksi kaikki vauvan takia :)

      Tykkää

  6. mom sanoo:

    Hei! Onnea pienestä! Kuvia katsellessa on tullut ajatus, että vauva on usein t-paidalla, jopa ilman paitaa. Tiedäthän, että vauvan läämmönsäätely on vajavainen, eikä hän kykene pitämään itseään lämpimänä. Vauva tuntee myös olonsa turvallisemmaksi pitkissä vaatteissa ja tumpuissa ja vaikla ohuessa lakissa.
    Yörauhattomuuteen suosittelen kapalointia. Ehdottomasti paras konsti, jonka itse koin rauhattomien vauvojen kanssa. Ohut puuvilla- tai silkkilakki ja tiukka kapalo. Ja kyllä unettaa :) Masussakin on ollut ahtaasti, kokee turvallisuutta näin. Kapalointiin saat ohjeita netistä ja terkkarilta. Esim. Lakana on hyvä kapalointiin.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiitos vinkeistä!! :) Mulla oli jo sairaalassa sama ajatus, että pitää muistaa pukea tosi hyvin päälle, mutta ei mennyt kauaa kun huomattiin, että tämä pikkuinen on aikamoinen kuumakalle. Hikoilee todella helposti ja on tullut vanhempiinsa selvästi, mekin ollaan aina oltu sellaisia ettei voi pitää liikaa vaatetta päällä. Hän viihtyykin parhaiten ihokosketuksessa (vaipassa) ja yleensä nukkuu lämpimänä rinnan päällä. Jos on vierellä niin on kapaloituna, koska siinä selvästi on rauhallinen ja nauttii olostaan. Kapaloita meillä onkin siksi useita :) Niin ja nyt otettiin myös kantoliina käyttöön ja siinä huomaan hänen viihtyvän myös hyvin! On myös tiiviissä asennossa ja selvästikin rauhoittuu heti, kun siihen laitetaan.

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: