Meillä alkaa aamut nykyään näin: Kello puoli viisi pieni herra kömpii kainaloon ja alkaa huudella, että valot päälle kiitos. Avaan omat silmät, halaan ja me noustaan pesemään yhdessä hampaita. Siitä sitten keittiöön kahvin keittoon, pojalle maitopullo ja Ipadista musiikkia soimaan. Minä saan juoda kahviani ja poika katsoo hurmioituneena musiikkivideoita. Kirjoittelen samalla ajatuksia ylös kalenteriin ja halin poikaa, sillä hän yleensä istuu aivan mussa kiinni. Yöllä on ehtinyt tulla ikävä, kun nukkuu omassa sängyssään meidän sängyn vieressä ja on erossa pitkän yön. Aamulla on hyvä olla ihan lähellä.

Tämä aamun rutiini on meillä aika uusi juttu, sillä aiemmin en saanut koskaan juoda kahvia rauhassa. Aiemmin aamut menivät jotakuinkin näin: Herätys sama kuin aiemmin, mutta kahvinkeitto vaiheessa oli koko ajan joku sylissä ja heti piti keksiä aktiviteetteja. Jos yritin edes kaivaa piilotetun kahvikupin jostain, ilmestyi pienet kädet hamuamaan kuppia ja sain taistella juodakseni kupin. arvaatte varmaan, että ihan muutaman kertaa on on kahvit kaatuneet maahan ja ihan muutaman kertaa meinanneet kaatua. Pojalla kun on aika kova tahto ja vaikka kieltää, niin hän on päättänyt juoda mun kahviani ja siitä ajatuksesta ei luovuta, hah. Tämä siis tapahtunut ihan pienestä saakka, kuten ehkä muistattekin mun joskus kertoneen. Pienenä hänellä oli oma tyhjä kuppi, mutta nykyään se ei enää kelpaa. On kai ymmärtänyt, ettei siinä ole sisältöä. ;)

Ennen pojan syntymää nautin aamuista rauhallisina hetkinä kirjoitella tai lukea lehteä. Lopetinkin Hesarin tilauksen jo pitkän aikaa sitten, sillä sen lukemisesta ei tullut mitään, kun parikuinen vauva vaati huomiota ja liikettä, enkä ole edes kahviani saanut juoda, saati sitten lukea jotain. Alusta saakka meillä onkin ollut 24/7 yhteistä aikaa ja tekemistä. Eikä siinä mitään, lähinnä se on vain tarkoittanut äidille vähän uudelleen ohjelmointia. On pitänyt lähes 15 kuukauden aikana opetella nauttimaan aamuista eri tavoin, on pitänyt oppia myös vaatimaan että joskus isä herää ja saan mennä juomaan kahvini rauhassa makuuhuoneeseen. Itselleni kun ne aamut ovat sitä tärkeintä aikaa ja jos en saa koskaan juoda kahvia rauhassa, tuntuu etten saa mitään aikaiseksi.

Nykyään aamut ovat taas muuttuneet ja kun saan sen puolituntisen istua rauhassa pojan kanssa, tuntuu että on taas helpompi olla itselläkin. Saan kahvini ääressä pureskella ajatuksia ja samalla nauttia rauhallisen pojan kanssa aamun alusta, valita hänelle hänen lempikappaleitaan katsoa kun hän tanssii parhaissa kohdissa. Olen myös pohtinut, että voisi tilata lehden aamuihin, jos sitä saisi luettua taas pitkästä aikaa rauhassa. Tämä kaikki tuntuu vielä vähän oudolta, sillä en ole tottunut siihen, että lapsi olisi hetkeäkään paikoillaan. Toisaalta taas tämä näyttää jo nyt, miten addiktoivia some ja tv ovat. Kun siihen ohjelman äärelle istahtaa, on vaikea itsekin nousta. Kuinka vaikeaa se on siis pienelle lapselle? Onko multa oikein vanhempana, että edes annan hänen katsoa Youtubea päivittäin?

Viime aikoina on uutisoitu monesta suuntaa siitä, miten sosiaalinen media on pahasta meille kaikille ja se aiheuttaa todella pahanlaatuista riippuvuutta. Viimeisenä luin tämän Sanna Ukkolan tekstin, johon sinäkin ehkä törmäsit? No, nämä asiat olen huomannut omassa elämässäni ihan itsekin ja myönnän, että olen pahasti addiktoitunut someen. En välttämättä videoihin, mutta Facebookkiin ja Instagramiin. Teen myös työn puolesta somea, olen tehnyt jo vuosia ja tuntuu usein, että olen ihan liikaa pyörimässä somen koukuttavassa maailmassa. Ehkä teistäkin tuntuu usein samalta? Veikkaan, että harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät ole koukuttuneita someen.

Meillä käytiin tässä pari päivää sitten keskustelu, jossa me miettiin sitä, miten paljon lapsen tulisi antaa olla somen parissa. Musiikkia on musta hyvä kuunnella ja poika onkin ahkera tanssimaan, mutta mielestäni Ipadia ei tule tuijottaa vuoden iässä tunnista toiseen päivässä. Mikä on siis oikea määrä tämän ikäiselle katsella mitään musiikkivideoita? Ei yhtään? Tunti päivässä? No, me päädyttiin siihen, että kun aamuihin on löytynyt joku pelastus ja saan sen puoli tuntia juoda kahvia jos poika katsoo musiikkivideoita Ipadista, niin se on ihan ok. Ville saa samalla nukkua rauhassa, eikä kotona ole kauhea huuto ja hälinä meneillään.

Sovittiin myös, että sen aamun ajan lisäksi illalla voisi katsoa toisen puolituntisen. Meillä on ollut nyt myös tapana lopettaa ilta siihen, että katsotaan Ipadilta Ellan ja Aleksin Hyvää yötä -kappale, jonka jälkeen poika jo tietää että mennään nukkumaan ja hän itse vilkuttaa minulle hyvää yötä ja menee isänsä syliin. Pidän tästä tavasta, sillä musiikki on rauhoittavaa, saan pojan syliin hetkeksi rauhoittumaan leikkien jälkeen ja hän tietää että pian alkaa muut iltarutiinit. Hampaiden pesu, laulut ja pian nukahtaminen. Uni tuleekin aina tämän jälkeen nopeasti ja hän on puoli kahdeksalta jo sängyssä syvässä unessa. <3

Youtube ei tietenkään ole ihan sama asia kuin vaikkapa muut somekanavat, joissa keskustellaan ja kilpaillaan tykkäyksistä kuviin, mutta on se jo alku sekin. Siksi meillä aivan varmasti tullaan paljon miettimään näitä asioita tulevina vuosina ja kovasti haluaisin pysyä tiukkana siinä, ettei mitään somea olisi arjessa liikaa. Tarkoitan tällä itseäni, sekä poikaa. Kuinka voisin yrittää opettaa toisin, jos itse olisin jatkuvasti vain somessa pyörimässä? Kyseessä on kuitenkin pojan kehitys ja kasvu, joka ei ole mikään ihan pikkujuttu. Asioita pitää katsoa vähän pidemmälle kuin vain tähän hetkeen. Some voi koukuttaa todella pahasti ja vaikuttaa kehitykseen negatiivisesti. Ei pieni lapsi tällaisia asioita ymmärrä ja mun on vanhempana velvollisuus häntä rajoittaa. Oikeanlaiset rajat ovatkin tähän kaikkeen avainsana, en itse usko totaaliseen kieltämiseen. Sopivissa määrin kaikkea, niin kehitys ei häiriinny ja hän oppii myös elämän todellista elämää, eikä vain somen luomien illuusioiden kautta. En sano, että some on pelkkää illuusiota, mutta suuresti myös sitä.

Kirjoittelen aiheesta myöhemmin lisää, jotta voin tarkemmin kuvailla ajatuksiani siitä, miksi näen somessa negatiivisuutta, vaikka siinä paljon hyvää onkin. Se helpottaa kommunikointia, säästää aikaa monella tapaa ja lähentää ihmisiä toisiinsa. Samalla aiheuttaa myös päinvastaisia asioita, mutta jutellaan näistä toisella kertaa. :)

Mitä ajatuksia teillä herää somesta ja lapsen kehityksestä? Omasta addiktiostani kirjoittelen toisella kertaa, juuri nyt halusin keskittyä poikaani. Jos hän on jo näin pienenä päässyt oppimaan että some koukuttaa, niin miten pahasti se voi hänet koukuttaa tulevina vuosina?

Vanhemmuuden tuomin ajatuksin, 

Marissa

 

 

8 kommenttia artikkeliin ”Someaddikti ja hänen poikansa

  1. Maikki sanoo:

    Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus ja minun mielestä hyvin järkevästi ajattelet jo asiaa poikasi kannalta. Se on todella tärkeää. Itselläni on 4 lasta( kaksi teini-ikäistä ja kaksi nuorempaa) ja kyllä me vanhemmat olemme rajat somen käyttöön ja videoiden katsomiseen asettaneet. Kuka muu ne asettaisi kuin me. Nuoret etenkin käyttäisi kaiken ajan puhelimillaan. Se tuntuu joskus olevan koko elämä. Pyrimme myös aikuisina olemaan esimerkkinä ja itsekin käytämme somea kohtuudella. Arvostan niin paljon itse normaalia yhteydenpitoa ja ystävien kohtaamista kasvotusten, ja puhun lähes päivittäin sen tärkeydestä lapsilleni. Kaikki elämä ei saa pyöriä somessa, missään nimessä. Puhelimet ja muut laitteet keräämme iltaisin pois, myös yläasteikäisiltä. Heille saattaa tulla watsapp viestiä arkisinkin välillä yölläkin. Ja tuntuu todella hurjalta että siihen aikaan jotkut vielä valvoo ja pyrkii myös saamaan kavereitaan kiinni. En halua itsekään olla tavoitettavissa 24/7. Jokaiselle suokoon rauhallinen yöuni jos ei mitään akuuttia hätää kenelläkään ole niin ei yöllä kenenkään tarvii somettaa. Hyviäkin puolia somessa on mutta paljon huolestuttaviakin piirteitä ja se jos mikä ihmisen passivoittaa ja koukuttaa pidemmän päälle.
    Mun mielipide on siis että sopivassa määrin mutta ilmankin pärjää vallan hyvin😁❤ Hyvää joulun odotusta Sinulle ja perheellesi! 🎅

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Sun ajatukset kuulostaa todella samanlaiselta kuin omani ja itsekin suuresti arvostan sitä kontaktia ihan todellisessa elämässä. Koen somen myös helpottaneet viestin laittoa, jos on kiireistä ja ei ehdi nähdä, mutta tärkeintä itselleni on myös se ihan oikea toisen kohtaaminen. Silloin siitä toisesta saa paljon enemmän irti ja voi puhua oikeista asioista. <3

      Tuosta viestin ajankohdasta ja vastaamisesta on mulla paljon ajatuksia ja ylipäänsä siitä miten ihmisiä voi tavoittaa ja pitääkö aina olla tavoitettavissa. Itse pidän puhelimen äänettömällä ja vastaan kun ehdin. Saatan kyllä laittaa viestej itsekin hassuihin aikoihin, mutta vastausta en odota tietenkään silloin. Koen, että jokainen vastaa silloin kun itse ehtii, eikä tavoitettavissa tarvitse olla todellakaan joka päivä. :) Ongelma tämä varmaan on monille ja tiedän paljon ihmisiä jotka eivät voi jättää viestiin vastaamatta silloin keskellä yötä. Nuoret ehkä kokevat että pitää olla juuri tavoitettavissa se 24/7? Omalle lapselleni tahdon opettaa toisin. <3 Unelle on yössä oma aikansa, niin myös läsnäololle ihmisten kanssa jotka ovat kanssasi juuri sillä hetkellä.

      Ihanaa joulun odotusta sinne myös ja kiitos ajatusten herätelystä. :)

      Tykkää

  2. Saara sanoo:

    Moi! Kiva kun oot blogannut taas useammin. :)

    Oisko sulla vinkkiä siihen miten saisi itseään eroon somekoukusta? Ymmärsin sun lehtijutusta, se Hesari, että rajoitat sen käyttöä. Jos siitä kirjoittaisit myös ensi kerralla. T. Toinen addikti.

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Kiva kuulla kuule, että tykkäät ja käyt lukemassa! :) Kiitos kirjoitustoiveesta, uskon että tulen kirjoittamaan useamman testin aiheesta tulevaisuudessa. :)

      Tykkää

  3. Sari sanoo:

    Moi! Mä oon tätä samaa puntaroinut nyt 3 vuotta. Siitä asti, kun esikoinen syntyi. Ensimmäiset 1v7kk meillä ei katsottu yhtään mitään laitetta, mutta sitten saapui pikkuveli, ja pikku kakkonen kummasti alkoi välillä meilläkin pyöriä.. Lyhyestä virsi kaunis, eli lyhyiden empiiristen tutkimusteni perusteella kaikki vehkeet, mitkä pyörittää jotain liikkuvaa kuvaa, on lapsille ihan perseestä. Meillä ei olla enää aikoihin katottu yhtikäs mitään liikkuvaa kuvaa, ja voi että miten iso vaikutus sillä on lapsen käytökseen. Neuvolassa just sanottiin, että ollaanpa viisaita, kun ollaan pystytty tämmönen päätös tekemään. Ei kuulemma nykyaikana lainkaan yleistä. Ja kirjat, joita meillä saatetaan helposti lukea 2h päivässä, on nekin kuulemma katoava voimavara lasten elämässä. Taputan siis omahyväisesti itseäni olalle, ja totean että hyvä minä ja meidän perhe. Ja meilläkin siis kaksin kappalein poikia, eli mitään rauhallista meno ei ole, mutta käytösmallien muuttaminen onnistuu voi että niin paljon helpommin muiden keinojen, kuin sen ruutuajan kautta. Tarjoan paaaaljon virikkeitä, esim. erilaisia leluja(osa piilossa, ja vedetään esiin aina tarpeen tullen), askartelua, junapöytä, autorata, palapelejä, leivontaa, taikahiekka, siivous/moppaus/imurointi/pölyjen pyyhintä (sopii hyvin touhuksi) niitä kirjoja ja mun ja vanhemman pojan lemppari:äänisadut! Vapauttaa pitkäksi aikaa äidinkin kahvin juontiin, kun laittaa jonkun oikein mielenkiintoisen pyörimään siihen ihan kahvikupin viereen. Teillä nää ei välttämättä kaikki toimi ihan vielä, kun poika vielä niin pieni, mutta mä kärvistelin tuon ajan yli, ja nyt kun eka on jo 3v ja puhuu kun Runebergi, voi sanoa että on jo välillä helppoa! Aamuisin hän tekee palapelejä, ja nuorempi, joka siis saman ikäinen kuin teidän, leikkii junapöydällä/autoradalla tms. Voisko olla, että teillä lelut on liian vauvamaisia, jos ei jaksa kiinnostaa? Meillä oli ainakin vanhemmalla ihan liian lapsellisia leluja, kunnes 1v lahjaksi annettiin tuo junapöytä, joka on ollu ihan hitti. Molemmat jaksaa päivästä toiseen työntää niitä junia siinä ja nuorempikin viihtyy pitkät pätkät siinä itekseen leikkien. Sori, tästä tulikin nyt tämmönen eepos, eikä tarkoitus ollut siis mitenkään mollata teidän tapaa! Halusin vaan tuoda esille, kun oot itekin miettinyt tota somen ”järkevyyttä” lapsilla, että tämäkin on ihan täysin realistinen vaihtoehto. Vaatii vaan iteltä himpun verran enemmän ponnisteluja. Mutta eipähän tarvii miettiä, mitä siellä lapsen aivoissa käy, kun kuvat vaan pyörii ja pyörii ja pyörii.. Ja somen hyötyjä on oikeasti pyöreä 0,silloin kun on alle 3-vuotiaasta kyse. Koska puolustelijoitahan riittää! Ja kaikki tietää miksi..

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Moi Sari ja kiitos todella hyvästä kommentista! Tästä sain irti paljon tsemppiä meille, täytyy miettiä jatkossa juurikin näitä erilaisia tapoja leikkiä ja jos voisin keksiä uusia tapoja saada lapsen tyytyväiseksi. Meillä ei ole koskaan oikein kiinnostuttu leluista ja vaikka on kavereiden luona käyty joilla on vanhempia lapsia, niin eivät heidänkään lelut oikein kiinnosta. Kotona meillä on leikitty kaikella muulla kuin leluilla, eli keittiön tavaroilla tms :D Palapelit, junaradat tms ei kiinnosta yhtään, vauvalelut me siirrettiin pois jo vuosi sitten kun ne olivat ihan käyttämättä. :D Nykyään onneksi legot kiinnostaa kovasti, ja uskon että myös muut lelut joissa on jotain pohdiskeltavaa ja mietittävää. Sun kommentti tosiaankin sai mut miettimään tätä aihetta ja aion yrittää pitää lapseni enemmän kiinni ”oikeassa elämässä” kuin ruudulla. Pitää vain löytää oikeat keinot siihen. Kirjoja oon myös yrittänyt opettaa selaamaan jo pienstä saakka, ja vähän niitä katsellaankin. Ehkä myöhemmin enemmän, kun hän malttaa olla vähän paikoillaan enemmän. :)

      Kaikista eniten meidän poika nauttii sosiaalisuudesta ja ohjelmatkin mitä hän katsoo padilta, on sellaisia joissa näkyy lapsia ja ihmisiä. Aamu neljältä me ei tietenkään voida lähteä ihmisten pariin, mutta muuten se kyllä onnistuu. Paljon siis tarhan lisäksi puistoilua, kirjastossa käymistä, Hoploppia, ostoskeskuksessa ihmisiin tutustumista ja ihmisten näkemistä noin muuten. Sosiaaliselle tyypille paljon sosiaalista kanssakäymistä, eikä tekohengitystä padin kautta. :)

      Kiitos sulle kommentista, sain tästä paljon irti. Ihanaa joulun odotusta! :)

      Tykkää

  4. Mia sanoo:

    Hyvä kirjoitus ja erittäin ajankohtainen ja tärkeä aihe! Tätä oon itsekin vanhempana välillä pohtinut ja pitäisi pohtia entistä enemmän ja keskustella asiasta myös puolison kanssa. Meillä on neiti kohta 1,5 vuotta ja nyt viime aikoina on tietokoneet, puhelimet ja tv alkaneet kiinnostaa. Ollaan joskus aamuisin yhdessä löhötty sängyssä ja katseltu youtubesta lasten ohjelmia noin 15 minuuttia ennen aamutouhuja. Ruoan jälkeen on ollut tapana avata tv, jolloin neiti voi leikkien ohessa katsoa pikku kakkosta. Välillä hän malttaa hetken istua sohvalla ja katsoa sitä, mutta usein leikkii samalla kun vilkuilee ohjelmaa. Tarjoamme tytölle muuten päivän aikana paljon erilaisia virikkeitä ja käymme ulkona sun muuta, että en ole kokenut pahaksi sitä että välillä saa katsoa lasten ohjelmia. Kuulostaa teidän aamurutiinit hyvälle ja uskon että kaikille on paras ratkaisu että Allu saa hetken aamulla katsoa musiikkivideoita. Teilläkin päivään sisältyy niin paljon kaikkea muuta että itse ainakin koen ettei tv tai muu some ihan heti koukuta lasta. Mutta on tietenkin tärkeää, että vanhemmat rajoittavat somen käyttöä ja sitä on hyvä pohtia oli kyseessä minkäikäinen lapsi vain. Uskon että meilläkin jo muutaman vuoden päästä käydään entistä enemmän keskustelua kuinka paljon sitä tv:tä saakaan katsoa päivässä!

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: