Mistähän me sitä saataisiin, enemmän ymmärrystä toisiamme kohtaan? Ennen kuin tehtäisiin päätös, syvään huokaus, me mietittäisiin hetki. Hei ehkä sillä on jotain ikävää mielessä? Voiskohan se olla väsynyt? Valvonut ja miettinyt, unohtunut omaan maailmaansa. Pitäisikö sitä muistuttaa vähän? Että täällä me ollaan, kuuntelemassa. Ei syyttämässä. Eikä ainakaan muille haukkumassa. 

Mistähän sitä saisi enemmän, ymmärrystä sellaista kohtaan, mitä ei itse ole kokenut? Ennen kuin varmuudella kerrotaan miten me itse tilanteessa toimitaan, ehkä mietittäisiin hetki. Hei ehkä se on jotain, mitä en voi ymmärtää ihan täysin. Voisikohan siltä kysyä siitä tarkemmin? Niin, mä jo vähän yritin. En saanut sanoista kiinni, mutta silti se tuntuu kaukaiselta. Ehkä se on silti tosissaan, vaikka asia kuulostaa pieneltä. Jospa tässä maailmassa on asioita, joita meistä jokainen ei voi ymmärtää, mutta se on silti toiselle todellista? 

Mistähän me sitä saataisiin, enemmän ymmärrystä niitä kohtaan, jotka ovat liiankin lähellä? Ennen kuin sähistäisiin ja kulmien alta mulkoiltaisiin, ehkä mietittäisiin hetki. Jospa se on väsynyt? Oonko mä itsekään muistanut hetkeen sitä halata? No, nyt mä teen sen. Halaan, olla ihan vaan hiljaa. Annan anteeksi unohtelut, mokat ja kiireen. Jatketaan huomenna tästä uudestaan, mietitään voisinko mä jotenkin auttaa, että se keskittyisi tähän meidän elämään vähän enemmän. Että ehkä meillä kummallakin olisi enemmän ymmärretty olo, jos puhutaan asioista ääneen? Ei mulkoillen ja sihisten. 

Mistähän me sitä saataisiin, enemmän ymmärrystä siitä, että kaikki ei koske aina meitä itseämme? Ennen kuin loukkaannuttaisiin, me hetki mietittäisiin. Ehkä sen toisen sanat olivatkin hänelle itselleen osoitettuja? Vihaisena se ne sanoi, mutta olikin pettynyt itseensä, ei muhun? Ehkä hän unohti vastata mun viestiin, kun hänellä itsellään oli elämässään meneillään jotain, ei tahallaan satuttaakseen mua? Ehkä mäkin olisin voinut kysyä uudestaan, en loukkaantua. Joskus kai voi itsekin ottaa ohjat. Niin ja onhan sillä kai elämässä kaikenlaista, ihan kuten mulla. 

Ehkä ymmärrystä kasvattaa ajatus siitä, että kaikkea ei voi nähdä tai ymmärtää koskaan, mitä toinen elämässään kokee. Meidän sisälle ei näe kukaan, kukaan ei kosketa meitä sieltä mistä me itse ahdistuksemme ja pahat olomme käymme läpi. Kun sydän pamppailee sokeena rakkautta tai mieli on musta, ei kukaan voi sitä tuntea. Eikä niille hetkille ole aina sanoja, ei me osata kertoa niitä edes sille, joka meidän vieressä nukkuu yönsä. Joskus hiljentyminen on helpompaa.

Ehkä ymmärrystä siis vähän myös kasvattaa, että kertoo asioista ääneen. Tai kysyy, jos toinen ei sano. Hiljaisuus tappaa joskus sen pienenkin ymmärryksen, sillä kyllä, kaikki eivät ole ajatustenlukijoita. Eikä kaikilla ole empatiaa. Aina voi silti laittaa viestin, että mitä kuuluu tai ulkopuoliselle ihmisille antaa hiljaisen hyväksynnän. Se kadulla kulkeva humalainen ja öykkäröivä tyyppi on voinut kokea jotain, mistä me ei tiedetä mitään. Annetaan siis ymmärrystä ja muistetaan, että kaikki ei ole aina miltä se ulospäin näyttää. Jokaisella on ne mustat hetket, joskus jollekkin niin mustat, ettet ole itse niitä sävyjä vielä edes elämässäsi kohdannut.

Rakkaudella, 

Marissa

3 kommenttia artikkeliin ”Enemmän ymmärrystä sille, jonka tunteita en itse tunne

  1. Sara sanoo:

    Sun kirjoitukset aamuissa <3

    Tykkää

  2. Sanna sanoo:

    Siis vau! Niin hieno kirjoitus, osui ja upposi tässä vauvavuoden väsymyksessä.

    Tykkää

  3. Outi Karita sanoo:

    Kerrassaan upea kirjoitus rakas ystäväni ❤

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: