Istun sohvalla risti-istunnassa, kun kirjoitan näitä sanoja ja maistelen päivän toista kuppia kahvia. Käsivarteni nojaa hieman vatsaani ja tunnen kuinka sen pinnasta nousee jotain esiin, luultavasti jalka tai kyynärpää. Pienet ja samalla voimakkaat liikkeet mun kasvavan kumpuni alla, niistä saan jatkuvasti nauttia. Herään niihin yöllä, näen ne maatessani sohvalla ja tunnen ne kävellessäni ulkona. Joku siellä möyrii, etsii itselleen hyvää asentoa. Ihan samalla tapaa etsin itsekin joskus, nykyään hieman enemmän kuin ennen. Johtuen juuri siitä pienestä möyrijästä. Siitä joka pian ilmestyy ilahduttamaan meitä ihan oikeassa elämässä, ei vain kuvun alle piiloutuen.

Olisipa se päivä jo nyt, huomaan miettiväni kun kirjoitan teille näitä sanoja.

Istun sohvalla risti-istunnassa, kun mietin näitä mun ajatuksiani. Ennen tätä hetkeä siivosin meidän kaunista kotia ja järjestelin vaatekaappeja siistiksi. Kesävaatteet piiloon varastoon, esille lämpimiä takkeja ja pojalle ylähyllyltä käyttöön isompia kokoja. Miehen kaapista pari kulahtanutta paitaa kierrätykseen (älkää kertoko sille tästä mitään!) ja tilaukseen ehkä pari uutta ja hitusen siistimpää. Siinä hetkessä muistan miettineeni, että onpa ihana voida keskittyä tähän touhuun ihan rauhassa. Kuunnella musiikin jytinää alakerran kaiuttimesta, viikata vaatteita pinoihin ja olla ihan vain hiljaa. Omassa seurassani, ilman kiirettä.

Istun sohvalla risti-istunnassa ja juon kahvikuppiani tyhjäksi samalla kun mietin aamun askelia. Aurinkoa, jonka katseen alla kävelin pitkin rantaraittia ja pohdin, että onpa mulla helppo elämä. Ei ehkä aina ollut, mutta nyt on. Enkä mä olisi sitä silloin vielä uskonut, jos joku olisi vakuutellut. Että vielä jonain päivänä tunnen satavarmasti löytäneeni oman paikkani. Enkä puhu niistä teistä joilla lenkkiäni aamuisin kävelen tai kodin neliöistä, vaikka kivat on nekin. Puhun enemmänkin mielentilasta ja elämäntilanteesta. Perheestä, itsevarmuudesta ja jalat maassa -asenteesta. Kokemuksista jotka on kovettaneet sopivasti, mutta säilyttäneet alleen pehmeän sisuksen. Vahvistaneet lämpöä mun sydämessä.

Vuosien aikana se kaikki on tapahtunut, ehkä vähän hiipinyt mun elämääni. Tehden mun elämästä helpon. Helpon hengittää ja vain olla, vaikka välillä vähän tuulisi kylmempikin viima sisälle saakka.

Istun sohvalla risti-istunnassa, kun mä olen tyhjentänyt päivän toisen kahvikuppini. Mietin, että onko näistä sanoista nyt oikeastaan kenellekään mitään hyötyä. Kunhan kirjoitin, omaksi ilokseni oikeastaan. Ja mä pohdin tässä istuessani, että kuinkahan moni siellä samaan aikaan viettää äitiyslomaa vielä yksin kotona? Odottaen ja valmistautuen. Nämä  keskipäivän minuutit mä käytin purkaakseni tämän hetken rauhallista oloa ja kiireettömyyttä sanoiksi. Elämä tulee pian muuttumaan täysin, joku pieni ihminen tulee tekemään arjesta ihan uudenlaista. Luulen, että se kaikki tulee näkymään myös näillä sivuilla ja mun sanoissani. Ehkä taas tekemään elämästäni monella tapaa helpompaa. Ainakin edellistä rakastavampaa, jos vain mahdollista.

Kahvihetki on ohi ja on aika jatkaa puuhastelua. Ennen kuin suuntaan hakemaan jo ikävöimääni kaksivuotiasta päiväkodista, ajattelin ommella muutamat rikkonaiset vaatteet ehjäksi ja käydä kylmässä suihkussa virkistäytymässä. Jaksaa sitten taas paremmin puuhastella leikkien parissa loppuillan!

-Marissa

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: