Se mielessä kupliva odotus on niin valtava, että ei siitä saa otettaan irti edes yön ajaksi. Sitä herää niiden ajatusten kanssa, pohtii ja pyörii etsien oikeanlaista asentoa. Vieressä aina nukutaan sikeästi, omat silmät silti pysyvät auki. Eikä tietenkään auta, että jaloissa vetää suonta, eikä uni millään tule uudestaan. Kuplinta jatkuu mielessä, tulee valvottua paljon. Eikä se edes haittaa. Koska mieli on niin kirkas. Ihan jo siitä kuplinnasta johtuen.

”Joko on merkkejä alkavasta synnytyksestä?

Harvoin sitä saa näin usein kuulla kysymyksiä omasta jaksamisestaan. Jatkuvasti ilmestyy kännykkään viesti, jossa kysellään olosta. ”Joko on merkkejä alkavasta synnytyksestä?” niissä sanotaan ja heti perään, että ”eikös varmasti mitään?”. Mua aina naurattaa vastata. Olo on niin tavallinen kuin vain olla voi, eikä tunnu missään. Ei supista, ei arista, ei yhtään mitään.

Sama tilanne oli ensimmäisenkin kohdalla. Silloin olin tosin kärsimättömämpi. En malttanut odottaa, että saan tavata ensimmäisen lapseni. Se kupliva odotus oli enemmän kuin kuplintaa. Se oli pieni pala kurkussa, kuin tulppa joka odotti että se vedetään pois. Tuntui joskus ettei saa henkeä. Niin paljon sitä kaikkea jännitti. Kaikesta oli pian tulossa niin erilaista. Ja kuten tiesin jo silloin, ei äitiyden herättämiä tunteita voi tietää ennen kuin on äiti. Enkä vielä kaksi vuotta sitten tiennyt mitään siitä, mitä elämä nyt olisi. Vanhemapana. Kuinka olisin voinut tietää, kun mielessä oli vain valtava kuplinta, eikä mitään kokemusta? Oli vain odotus.

Tällä kertaa kuplinta on hieman maltillisempaa. Jaksan kyllä odottaa meidän pienen syntymää, vaikka se sitten menisi marraskuulle saakka. Parin vuoden äitiys on kai tehnyt maltillisemmaksi ja toisaalta, osaan ottaa levosta kaiken nyt irti. Arvostan äitiyslomaani ja sitä, että saan hetken hengähtää ja hoitaa asioita kuntoon.

Lisäksi uskon, että siinä on syynsä, jos lapsi ei synny juuri sinä hetkenä kuin on laskettu. Hänellä on vielä ehkä matkaa edessä, toive kerätä voimia kuvun alla ja voimistua. Hän syntyy kyllä, kun on siihen valmis. Ja siinä se oma kuplinta aivan varmasti vasta kunnolla alkaakin. Siinä hetkessä, kun tunnen kehossani merkit tulevasta. Kun todella tiedän, että pian me tavataan. <3

Niin, musta on ihanaa vastailla niihin ihmisten kysymyksiin mun olostani. On yksi ihanimmista tunteista, kun ystävät iloitsevat kanssani ja hekin tahtovat tietää, että koska tapahtuu. He elävät mukana tässä kuplinnassa. Ehkä jonkun muunkin rinnassa kuplii vähän?

Huomenna on se päivä, joka jo alussa kirjattiin neuvolakorttiin ja jonka ultra vahvisti. 18.10. oli paras arvio joka saatiin siitä hetkestä, jona meistä tulee virallisesti tuplavanhempia. Arviohan se vain on, oma arvioni esimerkiksi aivan toinen. Uskon, että meillä synnytetään ensi sunnuntaina. Hassua tässä vaan on se, ettei taida olla mun uskoni tulos se, mitä lopulta sitten tapahtuu. Hän tulee ulos sitten kun tulee. Ja siihen hetkeen olen enemmän kuin valmis. <3

Kuplivin odotuksin,

Marissa

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: