Tällä viikolla on juhlittu kahden mun ystäväni syntymäpäiviä. Ystävien, joista kummankin oon tavannut vasta aikuisiällä. Näistä ystävistä kumpikin on todella erilainen joten tottakai kumpikin suhde on myös sitä. Toinen asuu lähellä, toinen kaukana. Toinen on yksinhuoltaja, toinen perheellinen. Toisen kanssa nähdään usein, toisen kanssa harvemmin.

Se mikä näitä ystäviä kuitenkin yhdistää (omissa silmissäni) on hyväsydämisyys ja lämmin ystäväsuhde juuri mua kohtaan. He kumpikin ovat olleet kiinnostuneita tutustumaan, kummallakin on ollut aikaa ja halua pitää yhteyttä. Kumpikin on myös saanut mulle aikaan olon, että mun olemassaololla on heille väliä.

En taida olla kovin väärässä, jos väitän että moni kokee aikuisiällä ystävien löytämisen haastavaksi. Tutustuminen ihmisiin saattaa vielä olla helppoa, mutta se että päästää toisen ihmisen oikeasti lähelle ja vielä pitää siinä, se taitaa olla se haaste. Aikuisena meitä on ehtinyt vuosien aikana muovata monet myrskyt ja kun päätä koristaa koukeroiset pinttymät, ei niitä voi ystävyyksiä muodostaessa täysin unohtaa. Kokemukset on opettaneet, mutta samalla ne on tuoneet meille vaatimuksia ja odotuksia muita kohtaan.

Vai voisiko ehkä sanoa, että me vain tiedetään aikuisena paremmin, mitä todella haluamme? Me tiedetään paremmin minkälainen ihminen tekee meille hyvää ja tunnistetaan jo kaukaa ihminen, joka ei sitä ehkä ole. Me ollaan myös huomattu, että vuosien aikana oma arvomaailma on vahvistunut. Eikä jokainen todellakaan jaa sitä samaa arvomaailmaa tässä maailmassa, sehän on selvä. Nuorena sillä ei ehkä ollut niin väliä, mentiin vain porukan perässä. Kasvettiin muiden mukana, oltiin vaan. Ja kun tiettyyn seuraan tottui, oli siitä vaikea lähteä pois. Sittenhän olisi ihan yksin, ilman niitä parhaita ystäviä.

Nykyään tietää paremmin. Aikuisena ymmärtää, että syvässä ystävyydessä ajatusmaailman tulisi kohdata ja arvomaailmalla todellakin on merkitystä. Aikuisena sitä myös arvostaa toisessa aivan eri asioita, kuten ehkäpä ymmärtäväisyyttä erilaisissa elämäntilanteissa ja sitä, että toinen antaa tilaa. Niin, ja olisihan se hienoa, että ystävä herättäisi teidän välillä positiivista kemiaa. Jokaisen kanssa sitä ei synny. Ei parisuhteessa, eikä ystävien kesken.

Oon kohdannut aikuisiällä monta ihanaa ihmistä. Osasta on tullut tärkeitäkin ystäviä, osa on jäänyt johonkin matkalle ja löytänyt itselleen parempaa seuraa. Joskushan esimerkiksi sattuu tilanteita, että on lukenut toista ihan väärin. Huomaa, että toinen onkin erilainen kuin mitä kuvitteli ja suhde lopahtaa ennen kuin alkoikaan. Eikä siinä kai ole mitään väärää, vaikka se pahalta joskus voikin tuntua kun kaikki ei mennyt kuten suunnittelit. Tulee ehkä epätoivoinen olo, että löydänkö mä koskaan ketään oikeanlaista tyyppiä? Eikö kukaan tahdo olla juuri mun ystävä? Ja silti pitää jatkaa matkaa. Pitää muistaa, että jokaisen kanssa ei voi olla ystävä. Ei edes kaveri.

Itselleni ehkä juuri tämä on joskus ollut se vaikea asia ymmärtää. Oon syyllistänyt monet kerrat itseäni siitä, ettei joku suhde kasva ja syvene. Oon tehnyt liikaakin asian eteen ja lopulta surkutellut, kun toinen ei koekaan ystävyyttä yhtä tärkeäksi. Toisaalta, oon myös tajunnut, että varmasti joku on kokenut musta aivan samaa. Että mä en ole tehnyt tarpeeksi. Että mä en ole ollut tarpeeksi kiitollinen ja osoittanut sitä.

Hesarin artikkelissa (kuva alla) näkyy muutama tärkeä pointti siitä, miten aikuisiän suhteita voisi vahvistaa ja saada. Siinä sanotaan hyvin: ”kiinnostuksen ja kiitollisuuden osoittaminen lisää todennäköisyyttä, että tuttavuus syvenee”. Juuri näin uskon itsekin ja ainakin parhaani mukaan pyrin ihmisille osoittamaan oman kiitollisuuteni heidän olemassaolosta. Haluaisin myös uskoa, että kun meidän eteen sattuu ne oikeat tyypit, me toimitaan automaattisesti juuri näin. Kun me havaitaan sellainen ihminen, jonka eteen kannattaa nähdä vaivaa, sen myös tekee.

Entäs jos huomaa jälkikäteen, että onkin toiminut väärin ja menettää jonkun tosi tärkeän ystävän? Onkin unohtanut siinä hetkessä sen kiitollisuuden, eikä ole ollut ehkä tarpeeksi kiinnostunut. Mitä sitten voi tehdä? Voiko vanhan ystävyyden saada vielä takaisin? Voiko vuosien jälkeen soittaa ja kysyä, nähtäiskö taas? Voiko kemia herätä myöhemmin, jos aiemmin sitä ei ollut? Onko kyse vain elämäntilanteesta, jossa me se toinen ihminen kohdataan? Voisiko ystävyys kasvaa vahvemmaksi nyt kuin vaikka viisi vuotta sitten? Olenko nyt vastaanottavaisempi kuin silloin olin? Olisiko se toinen nyt läsnä enemmän, kuin oli silloin?

Entä jos haluaisi tutustua johonkin tyyppiin, joka vaikuttaa itsestäsi kiinnostavalta? No, oikeastaan suunsa avaamalla se kai lähtee parhaiten liikkeelle. Pistää viestiä somen kautta tai pysäyttää kadulla. Pyytää kävelylle, kahville tai vaikka sambaamaan. Mitä nyt ikinä keksii. Yrittämällä se kai selviää, että olisiko teistä ystäviksi. Toimimalla, ei vain pohtimalla että kannattaako toimia.

Uskon, että aina kannattaa yrittää. Kaikki voi olla hetkestä kiinni, sen hetken voimavaroista olla läsnä. Ei parisuhdekaan syvenny suureksi rakkaudeksi, jos kumpikin ei ole tilanteessa oikeasta ja aidosti mukana. Tästä syystä joskus jotkut suhteet lopahtavat, mutta saattavatkin herätä uudelleen henkiin joskus myöhemmin. Siinä hetkessä kummallakin on ehkä parempi kyky kohdata toinen ja olla aidosti lähellä. Olla kiinnostunut ja kiitollinen toisen olemassaolosta.

Jätetään tämä tällaiseksi lyhyeksi pohinnaksi aiheeseen ja jatketaan juttua joskus toiste. Nyt sunnuntain viettoon perheen kanssa!

Kerro hei ihmeessä kommenteissa sun kokemuksesi aikuisiän ystävyyksistä. Onko sulla sellaisia? Vai tuntuuko todella vaikealta kohdata uusi ihminen kun kaikilla tuntuu olevan jo oma elämä valmiina kasassa?

-Marissa

Yksi kommentti artikkeliin ”Aikuisiällä ystäväksi?

  1. n sanoo:

    Kyllä se näin on, aikuisiällä on vaikeampaa löytää sielunsisaria.. Varsinkin kun on muuttanut pienelle paikkakunnalle, jossa ystävyys”ryhmät” ovat jo niin sanotusti olemassa, kaikki tuntevat toisensa jo ennestään.. <niihin on hyvin vaikea päästä mukaan.. haaveilen ystävistä, joiden kanssa käydä kahvilla ja harrastuksissa, mutta en ole vielä muutamassa vuodessa siinä onnistunut.. :( siksipä some onkin tärkeä kanava, jossa voi välillä höpistä vaikka tuntemattomienkin kanssa ja seurata tarinoita..

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: