Muistot on hauskoja juttuja siinä, että aina ei voi tietää mikä on todellista ja mikä ei. Osa tarinoista joita omat korvani on kuulleet, jää mieleen vahingossa kuin omina. Joskus kai joitain lapsuuden tarinoita on kerrottu niin monesti, että ne alkavat tuntua todella. Ekoista vuosista meillä on käytännössä mahdoton edes muistaa mitään, mutta kun muisti kehittyy, alkaa syntyä ihan oikeita muistoja. Niitä hetkiä elää juuri nyt meidän poika, hän ihan todella alkaa muistamaan näitä hetkiä joita tänäkin jouluna vietetään. Ja jos ei suoranaisesti muista tapahtumia, jää mieleen tunteita.

Toisilla kai muistoja jää mieleen enemmän kuin toisilla. Joskus mä ihmettelen miten hyvin joku muistaa asioita vuosien takaa. Itse en muista edes murto-osaa siitä mitä moni tuntuu muistavan.

Joitakin muistoja mullakin on sieltä ihan ensimmäiltä eletyiltä vuosilta, kun olin vasta muutamia vuosia vanha.

Muistan meidän ensimmäisen lapsuuden kodin saunan ja värikkäät kattilat joilla me saatiin leikkiä lattialla kun vanhemmat istui lauteilla. Muistan pelottavan pimeän huoneen alakerrassa, johon uskalsi juuri ja juuri kurkata sisään. Muistan ikkunan jonka rikoin, enkä ole vielä aikuisiälläkään uskaltanut kysyä tapahtuiko niin todella vai olenko kuvitellut muiston. Muistan miten vihainen itselleni olin, kun se tapahtui. Varmasti mullekin oltiin. Muistan mummin vetämässä meitä pulkalla lumisessa Laajasalossa, muistan lyhyen kävelymatkan mummon luo. Muistan päiväkodin porttiin kiinni jäätyneen kielen, muistan kivun, kun yritin ottaa kieltäni pois. Muistan meidän ison ylämäen kodin pihassa, sen jota pitkin autolla noustiin ylös. Tosin sekään ei ole ihan niin suuri mäki. Myöhemmin ohi kävellessä oon huomannut, että se on vain parin metrin nyppylä, pieni nousu. Muistoissani toki suuri, koska olin itse niin pieni.

 

Minä lapsena :)

 

Kun olin ihan pieni lapsi, oli kotona isosisko ja vähän myöhemmin syntyi veljeni. Vanhempani olivat molemmat alle kolmekymppisiä. Nuoria vanhempia kumpikin, aivan kuten minä nyt. Toisella oli oma yritys, toinen opiskeli lääkäriksi. Me ei oltu mitenkään varakkaita, ihan tavallinen perhe, mutta muistan silti saaneeni lapsuudessa paljon. Meillä oli isovanhemmat aina läsnä, meillä oli monta kotia.

Muistan paljon, mutta niin vähän. Osan muistoista on varmasti ihan tietoisesti halunnut piilottaa mielestä, mutta kaikkea ei voi millään muistaa niin monilta vuosilta. Ja kun alkaa kaivella omaa muistiaan, tulee sieltä esiin sellaisia asioita, joita ei välttämättä edes ajatellut muistavansa. Vielä paremmin muistot heräävät esiin, kun niistä puhuu jonkun kanssa, joka ehkä muistaa saman tapahtuman.

Muistan myöhemmistä lapsuudesta pitkät kesät isovanhempien kanssa mökillä. Muistan tunteen, kun maitohammas heiluu suussa. Muistan naapureille pihasta kerätyt kukat, muistan naapurintytön valtavan barbikokoelman. Muistan bussimatkat iltaisin tanssitunnilta kotiin ja sen, miten joskus väsyneenä nukahdin. Bussikoski herätti taas päätepysäkiltä ja ajoi mut takaisin kotiin. Silloin vähän hävetti. Muistan, että vaari katseli aina kauniita ja rohkeita kun saavuin koulusta kylään perjantaisin, kaupasta me saatiin mummon kanssa vanukkaita joita kotona ei ostettu. Muistan kuinka mursin käteni kaatuessani kalliolta, muistan samoilta vuosilta kuinka päästä valui vanoina verta kun kävelin lasisen oven alta. Se haava tikattiin, kuten pari muutakin saamaani haavaa. Muistan kuinka pikkuveli vietiin kuumana kesäpäivänä tikattavaksi ja muistan kuin sama pikkuveli oli ajanut crossikisoissa ulos radalta ja haavoittui pahasti. Muistan kuinka mä pelästyin.

Meidän jouluista mä muistan sen, että meitä oli aina paljon. Pienenä muistan nähneeni, kuinka äiti soitti alakerrassa joulupukkia, kyseli hintaa ja vapaita aikoja. Muistan, että teki heti mieli kertoa mun sisaruksille. Muistan kun sain pikkuveljeltäni lahjaksi pienen posliinisen enkelin, siskoltani sain aika usein kirjan. Jouluna syötiin aina myöhään illasta, odotettiin pukkia. Aika usein se ehti käydä meillä, jakoi monta kassillista lahjoja. Muistan miten ihmettelin, miten joku osasi ostaa niin paljon, vaikkei toivelistaan olisi kirjoittanut kuin yhden toiveen. Joku tiesi, mitä juuri minä haluan.

 

 

Lapsuusmuistot on kauniita muistoja ja toivon että myös omille lapsille jää mieleen mahdollisimman paljon tunteita herättäviä hetkiä. Ehkä tulevasta joulusta alkaa syntyä niitä ensimmäisiä muistoja meidän pojalle. Siitä kun pystytetään kuusi tai ehkä siitä kun avataan yhdessä lahjoja. Ehkä hän muistaa pulkkaretken joululomalla, ainaisen joulumusiikin kuuntelun kotona tai isänsä keittämässä aamuisin riisipuuroa. Tärkeintä, että muistaa joulut hyvinä hetkinä, kun ollaan kaikki yhdessä. Sillä sitä meidän joulut tulee varmasti aina olemaan.

Rentouttavaa joulua kaikille! <3

-Marissa

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: