Kello on muutamaa minuuttia yli viisi, kainalosta kuuluu tuhina. Ähinä, puhina, nuuhkutus. Joku tahtoo maitoa, siinä selkeät merkit jotka tunnistan sekunneissa. Toimin ennen kuin ajattelen, syötän ja suljen vielä silmäni. On hiljaista, ihan hiljaista. Aina ei ole, joskus tähän aikaan saattaa jo alakerrasta kuulua ääniä jos poika on hereillä isänsä kanssa alakerrassa. Tänään kumpikin vielä nukkuu, hyvä niin.

Syötän tyttöä pimeässä ja mun nenässä tuoksuu kahvi, himo on taas herännyt niiden pitkien kuukausien jälkeen, kun ei vain tehnyt mieli aamukahvia. Mietin, että koskahan me tänään noustaan. Onko se pian, vai nukahtaako tyttö vielä uudestaan tänään mun viereeni? Eikä mun tarvitse miettiä pitkään juuri mitään, kun kuulen pojan heräävän. Hetken häärimisen jälkeen tapsuttelee ovesta ulos. Ville hetken päästä perässä. Menevät alakertaan, makuuhuone hiljenee taas nopeasti.

Tyttö syö vauhdilla, silmät on auki ja tunnistan pian ettei tänä aamuna enää nukuta. Kun tahti hidastuu, otan tytöltä kapalopussin pois ja puen päälleni kylpytakin. Noniin, lähdetääs katsomaan mitä pojat tekee alhaalla rakas, mä leperrän pienen tytön korvaan. Mennään katsomaan, oisko siellä sun veli valmiina keittämään mun kanssa kupin kahvia. 

Äiti, äiti! kuuluu jo ennen kuin ehdin montaakaan askelta alemmas. Huomenta rakas, mä sanon, kuten joka aamu. Menen halaamaan pientä iloista poikaa, joka halaa lujalla otteella takaisin. Mun äiti, hän hokee. Hymyilee, kuten tekee joka aamu. Aina innostuu kun nähdään. Se sulattaa sydämen, ihan joka kerta.

Pojat on olohuoneen hämärässä, ovat leikkineet hetken leluilla ja telkkarissa on taustalla joku lastenohjelma jota en tunnista. Annan tytön Villelle, menen itse pesemään hampaita. Poika tulee mukaani ja me napsautetaan matkalla päälle jouluradio. Kun vielä harjaan hampaitani, on kaksvee heittänyt harjansa jo pois ja kiitänyt keittiöön. Vetää tuolinsa tason luo ja kiipeää kahvinkeittimen luo. Me annostellaan yhdessä kaksi mittaa kahvia keittimeen ja sen jälkeen lähdetään katsomaan kun Ville vaihtaa vaippaa tytölle vessassa. Aina yhtä mielenkiintoista, siksi pojalla on oma koroke jolla nousta katsomaan.

Kun kahvi on valmis, otan tytön syliini ja me mennään pöytään istumaan. Ville on ollut ihana, haki meille lehden ja poika istuu jo odottamassa aamiaista. Jälleen pääsee Ville hommiin, me muut istutaan odottamassa että saadaan puuroa pöytään. Poika leikkii pienillä muumihahmoilla, sytytän pöydälle kynttilän.

Pian puuro on valmis, radiossa soi Katri Helenan Joulumaa, ja me istutaan koko pieni perhe pöydässä. Aivan kuten me istutaan lähes joka aamu, yhdessä aikaisin aamusta. Eikä kello ole edes vielä kuusi, ulkona on pimeää ja me kaikki ollaan aika hiljaa. Ei tähän hetkeen tarvita nyt sanoja, kunhan ollaan tässä. Yhdessä.

Siinä oli meidän yhden aamun tarina, ensi kerralla jonkun toisen hetken.  

-Marissa

Kategoria(t): aamuAvainsanat:

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: