Mä heräsin sinä yhtenä aamuna ajatukseen. Havahduin oman mielen suureen muutokseen, vuosien aikana tehtyyn työhön. Jos keho pystyy johonkin noin suureen suoritukseen, ja vieläpä useamman kerran, kuinka sitä kehoa voisi ikinä moittia? Kuinka oikeastaan koskaan olen edes voinut. Kaksi lasta on tästä kehosta saatettu maailmaan. Kaksi lasta on saanut alkunsa mun kehoni suojissa, kasvanut siellä pieneksi eläväksi ihmeeksi, syntynyt, jatkanut kasvuaan meidän yhteisessä huolenpidossa.

Onko se sustakin yhtä käsittämätöntä? Että naisella on sellaiset supervoimat? Ja toki miehellä myös. Eihän ilman häntä mikään lähtisi edes aluille. 

Tuntuu niin vieraalta ne ajatukset, joissa olen tuntenut vuosia itseni vääränlaiseksi. Kun olen vuosia kituuttanut itseäni olemattomilla kaloreilla ja opettanut itseni siihen uskoon, että rasva on pahasta. Kun olen kävellyt peilin ohi ja kertonut olevani vääränlainen. Kun olen keksinyt erilaisia listoja siitä mitä ei pitäisi syödä, kasannut lautaselleni vain olemattomia kaloreita joista ei saanut juuri muuta kuin kuvitelmia hyvinvoinnista. Kuinka koskaan olen voinut. Eikö mulle kukaan silloin kertonut, että keho on tehty ihan muuhun?

Mun suurta onneani ei olisi olemassa, jos en olisi jaksanut taistella ja työstää ajatuksiani. Jos olisin ikuisesti istuttanut itseäni vääränlaiseen malliin. Niin, aika pitkä matka on tultu sieltä tähän. Olin kai 12 vuotias, kun se alkoi. Kehittyi vuosien aikana, otti vaikutteita eri ihmisistä ja tapahtumista. Kai luonteellakin on tässä yhtälössä jonkinlainen vaikutus. Kuvittelin, että elämässä oli edes jotain mitä hallitsen kaiken kaaoksen keskellä. Mun kehoni. Eikä sen kuulu mennä niin, vaan juuri toisinpäin. Mun kehoni kuuluisi hallita mua, mahdollistaa mulle asioita ja viedä mua eteenpäin. Ei toisinpäin.

Nyt kolmekymppisenä tiedän paremmin. En katso ruokalautasta syyllisin silmin ja jo valmiiksi tietäen, että teen väärin. Katson ruokalausta ja samalla tiedän itse valinneeni sen sisällön ja itse laitan kaiken sen ruoan suuhun. Katson ruokalautasta mahdollistajana. Se antaa nautintoja ja samalla ravitsee kehoa ja mieltä.

Tällä hetkellä mulla on tosi hyvä fiilis omasta kropasta. On mulla toiveena saada kuntoa paremmaksi, mutta se ei liity millään tapaa siihen minkälainen peppu mun farkkujani täyttää. Mua ei kiinnosta se, näytänkö ensi kesänä samalta kuin joskus aiempina kesinä. Uusia shortseja saa kirpparilta halvalla, jos ei vanhat mahdu. Rasvaa on kehossa enemmän kuin koskaan, mutta se rasva menee hyvään tarkoitukseen. Niin, siinä toinen asia jota en vain voi käsittää. Mun kehoni tuottaa pienelle ihmisille tällä hetkellä maitoa. Siis ihan oikeaa aitoa energiaa, jota hän saa tarttumalla muhun kiinni. Syö, jotta kasvaa. Syö, jotta saa samalla hellyyttä ja turvaa.

Miettikää nyt. Eikö olekin käsittämätöntä? Sellaisetkin supervoimat meillä naisilla on.

Mutta, ei niitä supervoimia ole ellei niistä pidä huolta. Ei voi kituutta ja kiusata.

Itselläni on jo yksi raskaus takana, joten sinällään tästä aiheesta puhuminen on kai vähän liian helppoa. Tiedän jo kokemuksesta, että kun elän normaalia aktiivista elämääni ja syön nälän ja useimmiten myös halujen ohjaamana, syön mitä luultavimmin juuri sopivasti. Ja kun liikun niin, että on jatkuvasti hyvä ja energinen olo, myös keho palautuu omiin uomiinsa ajallaan. Niin palautuu se kuntokin, jonka kohottamisesta mainitsin. Koko minä palautuu sellaiseksi, kun sen kuuluu olla. Vielä en tiedä, onko se samanlainen kuin oli vuosi sitten, vai jotain muuta. Se jokatapauksessa palautuu kyllä sellaiseksi kuin sen kuuluu olla.

Naiset, pitäkää teidän supervoimista hyvää huolta. Eli teidän ihanasta kehosta, joka mahdollistaa tässä elämässä meille niin paljon hyvää. <3

Kehomyönteisin ajatuksin, 

Marissa

2 kommenttia artikkeliin ”Kehonkuva just nyt, kahden synnytyksen jälkeen

  1. Liisa sanoo:

    Olisipa jo ihana kuulla sinun toinen synnytyskertomus ❣️

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      En tiedä kirjoitanko siitä koskaan, nähtäväksi jää ;)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: