Ne sanoo, että se pitää sanoa ääneen. Pitää osata unelmoida paremmasta ja myös kertoa se muillekin. Jotta siitä joskus myöhemmin tulisi mahdollista, jotta sä tekisit kaikkesi sen eteen että se onnistuisi.

En yleensäkään unelmoi kovin suurista asioista, ihan tavallinen arki on parasta eikä se sen kummemmin kuorrutuksia kaipaa. Muutamista asioista kuitenkin unelmoin tulevaisuuteen. Toivoisin esimerkiksi parempia unia ja pidempiä hetkiä syvää unta öihin (kukapa pikkuvauvan vanhempi ei!), unelmoin yhteisestä ajasta Villen kanssa iltaisin ja unelmoin paremmista energiatasoista arjessa.

Kaikista suurin unelma mulla hiipii aina ajoittain mieleen, sellainen joka ei anna mulle rauhaa. Unelmoin, että voisin aamuisin herätä yksin. Että kun minä avaan silmäni ja kävelen pää virtaa täynnä alakertaan, laitan kahvin tulemaan, niin muut vielä vetävät sikeitä heräämättä mun häärimiseeni alakerrassa. Saisin rauhassa käpertyä ison kahvikupin kanssa sohvan nurkkaan ja kirjoittaa. Kirjoittaa sormet kipeiksi ja mielen tuoreista ajatuksista tyhjäksi. Ihan joka aamu.

Puhuin tästä ystävän kanssa jokin aika sitten, miten mulle on ollut yksi vaikeimmista asioista vanhemmuudessa se, ettei omaa aikaa aamuissa enää ole. Ei ole ollut yli kahteen vuoteen. Aamuvirkkuna ihmisenä oman ajan viettäminen ilta seitsemältä ei houkuttele, sillä olen jo aivan poikki silloin. Kun herää aamulla 5-7 välillä, ei ilta seiskalta enää ole virtaa tarjolla. Siinä vaiheessa ei jaksa toteuttaa itseään, ei jaksa yhtään mitään. Ystäväni tiesi mistä puhun, vaikkei hänellä lapsia olekaan. Ymmärsi heti, sillä hänelle aamut ovat täynnä samaa taikaa. Samoja taianomaisia hetkiä hiljaisuutta ja rauhaa kirjoitusten ja omien ajatusten äärellä.

Aamulla olen luova, aamulla olen kaikista eniten minä itse. Aamulla myös yön aikana kerätyt energiat heräävät henkiin sanojen muodossa. Aamut on mulle sitä aikaa, jolloin omasta ajasta olisi kaikista eniten hyötyä. Ne on niitä hetkiä kun todella tiedän pystyväni johonkin ja energiaa on paljon. Ja se mun unelma siksi onkin. Jopa suurempi unelma kuin toive katkeamattomista yöunista. Sillä niitä kyllä kestän, mutta ajoittain kaipaan niitä omia lyhyitä hetkiä aamuissa ihan yksin.

Siispä unelmoin että saisin herätä tulevaisuudessa aamulla kello viideltä ennen muita. Olla ihan rauhassa, ihan yksin. Saisin ruokkia introverttia itseäni oikein olan takaa ja kun muut heräisivät, saisin keskittyä täysin voimin taas heihin. Mikään ei vaivaisi mieltä, vaan kaikki se kupliva energia olisi jo saatu purettua paperille. Sanoiksi ja ajatuksiksi, joita edellinen päivä ja yö on pulpauttanut mieleen. <3

Mistä sä just nyt unelmoit arjessa?

Haaveilevin terveisin, 

Marissa

 

psst. Jos säkin rakastat aamuja, ehkä tahdot lukea nämä:

Anna mä näytän miltä aamut musta tuntuu! (2015)

Anna mä näytän, miltä aamut musta edelleen tuntuu! (2016)

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: