Neljässä kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Syntyessään meidän pikkuinen oli 54 senttinen ja painoi 3,7 kiloa. Lyhyessä ajassa on ehditty kasvaa jo kymmenen senttiä pituutta ja mittarissa on lisää 2,5 kiloa. Maitoa on tankattukin kyllä siihen tahtiin, ettei ihme jos kiloja kertyy navan ympärille ja vähän muuallekin. Posket on pyöreät ja tyttö on tyytyväisen oloinen. Parhaimmillaan me syödään tunnin välein, välillä on jopa kaksi tuntia taukoa. Sitten iskeekin jo kova hätä, että missäs se mun tissi oikein on. Masu on ihan liian tyhjä ja tekee mieli olla ihan lähellä.

Ja siinä me eniten ollaan, toisiamme ihan lähellä. Sylikkäin, halitusten ja  posket joskus vastakkain. Katsotaan pitkään toisiamme silmiin, runoillaan ja nautitaan. Nauretaan ja lauletaan. Meillä on meneillään vahva symbioosi, josta on luultavasti jälleen todella vaikea päästä tulevaisuudessa eroon. Miten ikinä pystyn olla erossa yli paria tuntia tästä ihanasta pikkuisesta? Entäs jopa kokonaisen yön? Sellaiset ajatukset joskus pyörii mielessä, vaikka vähän epäröinkin. Miten sitä voikin kiintyä näin lujasti, vaikka joskus vielä uskoi ettei ikinä ole se äiti, joka ei osaa lähteä. No, terveppä terve, täällä ollaan nyt kuitenkin. Mihinkään ei tee mieli mennä, kun heti itkee huono mieli ja ikävä. Syyllisyys ja jopa fyysisesti paha olo. Kun ei tahdo olla ilman. Ei henno lähteä.

 

 

MITEN MEILLÄ NUKUTAAN?

Se mun tunteista, puhutaan mieluummin siitä ihanasta tytöstä joka juuri nukkuu päiväuniaan. Nukkuu kopassa, johon olen onnistuneesti saanut hänet siirrettyä. Se on harvinaista herkkua, sillä meillä nukutaan pääosin sylissä tai kainalossa. Edelleen. Päivisin pisimmät pätkät vedellään unia sylin lämmössä, siitäkin usein heräillään. Herkkäuninen neiti, aivan kuten tämän tekstin kirjoittajakin on aina ollut.

Miten meillä nukutaan öisin? Ihan ok, vastaan yleensä kysyjille. Joskus yössä on vain neljä herätystä, joskus on kymmenen. En joudu nousemaan öisin ollenkaan, joten siksi koen että nukutaan hyvin. Pojan kanssa kun ravattiin ympäri asuntoa aikoinaan kilsa tolkulla yötä myöten. Voisi ehkä sanoa, että tähän mennessä neljän kuukauden aikana on joka toinen ollut parempi (lähellä sitä neljä herätystä) ja sitten on taas valvotaankin vähän enemmän. Me heräillään öisin siinä 30min ja 2h välein. Ekoina viikkoina nautittiin aina yhdestä kolmen tunnin unipätkä alkuyöstä, mutta niitä ei ole enää näkynyt. Jos siis jonkun toiveen saisi unikeijuille heittää, niin ehkäpä unipätkiä olisi kiva saada vähän pidemmiksi. Nimimerkillä ihan vähän välillä väsyttää ja aivotoiminta alkaa olla aika nollissa tällä tädillä. ;)

Voihan se tosiaan olla, että maito ei vain pidä nälkää tarpeeksi ja olisi hyvä edes kokeilla kiinteitä. Vaikka alkuun oli ajatus odottaa sinne kuuden kuukauden ikään saakka ruokien kanssa, on nyt ajatus väsymyksen keskellä toinen. Lähiviikkoina aletaan meillä siis maistella jo vähän muutakin kuin maitoa, jotta saadaan masua vähän täydemmäksi. Hän on muutenkin jo kovin kiinnostunut kaikesta mitä me muut syödään, joten alkaa olla sopiva aika testailla miten menee peruna ja porkkana suusta alas.

 

KANTOREPPU KÄYTTÖÖN

Kantoreppu on muuten ollut viimeisen kuukauden aikana isoksi hyödyksi, sillä me ollaan päästy ulos paljon helpommin kuin ensimmäisinä kuukausina. Pitkän opettelun jälkeen pieni on nukahtanut syliin jo lähes päivittäin tyytyväisenä ja nauttii helposti tunnin sylissä sikeästi nukkuen. Ulkona parhaiten, selkeästi raikas ilma maistuu parhaalta, kun taas sisällä tuntuu heräävän heti. Niin ja vaunuissa hän ei ole viihtynyt yhtään, kuten taisinkin teille jo aiemmin kirjoittaa, joten varmaan arvaatte miten onnellinen olen, kun uni maistuu nyt repussa. Ihan parasta.

Jaa niin miksei siinä repussa sitten olla hereillä ollessa, eikös se helpottaisi kummasti elämää? Helpottaisihan se, sillä kieltämättä moni asia jää kotona tekemättä kun kädet eivät ole vapaana. En tiedä, arvelen samaa syytä kuin meidän pojan kohdalla oli aikoinaan. Repussa joutuu olla kuin sidottuna paikoillaan eikä näe tarpeeksi. Tytön pää heiluu kuin häkkyrä jos yrittää pitää repussa häntä istumassa. Hän karjuu naama punaisena ja ei ole kenellekään epäselvää ettei ole kivaa. Koko ajan pitäisi nähdä eteenpäin. Kasvot kirkastuvat ja hän on taas oma itsensä, kun hänet nostaa syliin kasvot menosuuntaan katsoen. Hän on heti oma rauhallinen ja iloinen itsensä. <3

Eli jos törmätään joskus lenkillä ja neiti on sylissä tapittamassa vastaantulijoita, niin johtuu ihan tästä. Se on hänelle mieluisampi menosuunta. Tosin niinhän se kai on myös meille aikuisille. Kukas sitä nyt haluaisi katsoa taaksepäin, kun kävelee eteenpäin? ;)

 

LIIKE JA UTELIAISUUS

Edelliseen liittyen, meidän lapset on selkeästi kumpikin todella uteliaita ympäristöstään ja liikunnallisesti lahjakkaita. Heissä on muutenkin todella paljon samanlaisia piirteitä mikä on ehkä vähän yllättänyt. Jotenkin sitä kai ennakkoon kuvitteli, että sisarukset ovat aina ihan erilaisia. Mutta ei, kyllä nämä kaverukset on aika samasta puusta on veistettyjä. Ainakin vielä.

Jo syntyessään on kummatkin olleet todella jänteviä ja ovat kannatelleet päätään ihan sieltä ekoista päivistä alkaen. Kummallakin on ollut sama suuri halu päästä heti liikkeelle, kuten ehkä yllä olevista kuvistakin voi nähdä tytönkin kohdalla. Hän haluaisi nyt jo kovasti päästä ryömimään eteenpäin, mutta eihän se meinaa millään onnistua ja sitten meneekin jo hermot. Kärsimättömyys on siis myös peritty meiltä vanhemmilta. Siinä missä vielä kuukauden iässä maltettiin olla paikallaan edes kymmenen minuuttia, niin nyt se aika on vähentynyt puoleen. Jalat heiluu lattialla kuin väkkyrä ja vaikka edessä olisi vaikka mitä kirjoja ja leluja, niin eipä niitä kauaa jaksota katsoa.

Sylissä ollessaan hän nostaa itsensä koko ajan istumaan ja kun istuminen ei enää kiinnosta, niin siitä sylistä puskee itsensä seisaalleen. Lopulta kaikista mieluiten ja pisimpiä aikoja vain seisoisi jalkojen varassa koko ajan. Siitä sitten tapittaa ja tutkii. Haluaa selvästi nähdä ja kokea paljon. Tästä syystä me aika paljon yhdessä liikutaan vain ympäriinsä kotona ollessa. Tanssitaan ja kävellään paljon. Askelista ei siis ole puutetta arjessa ainakaan, tämän lisäksi kun tosiaan olla paljon myös ulkona. :)

Niin ja toisaalta sitten taas, kun meillä ei malteta olla yhtään lattialla, niin enpä tiedä koska tämä tyttö ikinä oppii kääntymään. Kyljeltä kyljelle liikkuu kyllä, mutta siihen se on jäänyt jo pitkään. Hermot menee hetkessä, kun ei pääse eteenpäin ja veli juoksee täyttä vauhtia vieressä. Lattialla liikkuminen ei näytä kiinnostavan juuri yhtään.

 

 

Niin ja vaikka ei osaa vielä liikkua kunnolla, niin esimerkiksi öisin siirtyy helposti ihan muhun kiinni nukkumaan. Osannut jo pitkään hivuttautua sivuttain ja poikittain pehmeällä sängyllä. Onkohan se joku lasten perustaito, että heti opitaan nukkumaan sängyssä poikittain? :D Perhepedissä meillä nukutaan ja välillä siellä on kaksi lasta sikinsokin ja minä oon jalkopäässä kippurassa etsimässä edes pientä nurkkaa jossa mahtuisin nukkumaan. Sitten keskellä yötä alkaa aina kuulua tuhina ihan vierestä ja ihmettelen, että mites se pieni on taas ihan mun vieressä? Hamuaa maitoa pikkuisella suullaan ja rauhoittuu kun otan kainalooni. <3

TYYTYVÄINEN PIENI NEITI

Vaikka tosiaan nämä meidän lapset on tulleet selkeästi meihin vanhempiin ja ovat yhtä uteliaita ja nauttivat liikkeestä, niin meidän tyttö on meistä kaikista neljästä se rauhallisin. Hän on super hymyileväinen tapaus ja tyytyy vähän. Sanonkin aina kaikille, että kunhan hän saa sen mitä tahtoo (eli olla sylissä ja syödä usein) niin hän on yhtä hymyä ja rauhallisuutta. Ei juuri valittele. Ei edes öisin valvoessaan, vaan usein herään hymyilevän tytön katsellessa mua vierestä. Hän jokeltaa ja kertoo, on oikein iloinen. Ei vain ymmärrä, että äiti haluaisi nukkua kun on pimeää. Kaipa hänelle on vielä vähän epäselvä, mikä se yön konsepti oikein on. Eikä ihme. Vasta neljä kuukautta hän on tällä pallolla ollut masun ulkopuolella, ei ihme jos ei vielä ymmärrä vuorokauden tunteja. Oppii kyllä aikanaan.

Nyt viimeisten kahden viikon aikana on ollut pientä kiukkua ilmassa ja näyttäisi siltä että pian meillä saadaan ensimmäiset hampaat. Ikenet ne siellä kutisevat ja pistävät suun joskus normaalia mutrummaksi. Onneksi siihen pääosin äidin syli auttaa ja pari kertaa ollaan yöksi otettu lääkettä. Ehkäpä se hammas sieltä pian ilmestyy läpi ja ikävä kipu hetkeksi loppuu? :)

 

VAUVAN EKAT KERRAT

Oletteko te samanlaisia kuin minä ja intoilette aina niistä ekoista kerroista, joita lasten kanssa puuhataan? On ekat uinnit, ekat kylvyt. Ekat hampaiden pesut ja ekat soseiden maistelut. Aina yhtä hauskaa kokea uusia juttuja yhdessä ja miettiä sitä, miten jännittäviä ne jutut voi pienestä ihmisestä olla. Niin paljon uusia juttuja, joista on meille tullut jo tylsiä ja lapsi näkee ne ihan eri silmin.

Tämän pienen nelikuisen kanssa ollaan ehditty reissata Turkuun, Loviisaan ja Poriin. Ollaan ehditty tutustua siihen miltä lelut maistuvat suussa ja miten paita kastuu kuolasta sen seurauksena litimäräksi. Ollaan istuttu monet kerrat bumbo tuolissa ja seurattu kun äiti tai isi kokkaa vieressä, tai kun veli koheltaa lähellä. Ollaan kylvetty, saunottu ja pidetty ekat grillibileet omassa rannassa. Me ollaan ehditty myös käydä uimassa monet kerrat ja pian lähdetään polskimaan Espanjan lämpöön.

Kaikista eniten ollaan kai koettu erilaisia asioita ystävien kanssa, ollaan nähty paljon kavereita ja ihmetelty maailmaa yhdessä. Seura selkeästi kelpaa tälle pienelle tytölle, hän aina rauhoittuu kun ympärillä on paljon väkeä. Sopiva puheensorina saa suun hymyyn ja joskus jopa silmät sulkeutuvat sylissä yllättävänkin nopeasti.

 

Nyt 4kk ikäinen pieni tyttö, eniten kiinnostuu veljensä leluista. Kaikesta värikkäästä.

Siinä pieni tarina meidän ihanasta nelikuisesta tyttövauvasta, olkaapa hyvä. Hän on valloittava persoona, tarkkasilmäinen ja todella kaunis. Ihmettelee kovasti veljeään, niin paljon ettei koskaan malttaisi nukkua jos veli on lähellä. Hän on meille jokaiselle tosi tärkeä, velikin myös heti kyselee hätääntyneenä missä sisko on jos ei ole samassa huoneessa. Kiintymys on vahva, ihan meillä jokaiselle toisiimme.

Voin toisella kertaa kirjoittaa lasten välisestä suhteesta ja siitä, miten isoveli otti siskon vastaan neljä kuukautta sitten. Nyt haluan vain todeta, että olen todella onnellinen, että meillä on mennyt jälleen kaikki hyvin jo toisen vauvan kanssa. Saatiin tuoda kotiin näin iloinen ja terve pieni tyttö. Täytyy yrittää pitää hänestä hyvää huolta ja olla läsnä näissä vauvavuoden tärkeissä hetkissä. Aika menee niin nopeasti ohi, että välillä ihan hirvittää. Onneksi tulee sentään kuvattua paljon, niin voi jälkikäteen sitten muistella mitä kaikkea opittiin ja tehtiin. <3

Pientä tyttöään ja äitiyttä pohtivin terveisin, 

Marissa

 

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: