Heippa!

Instagram muistutti viime kuussa ihanasta kuvasta kahden vuoden takaa, kun meidän poika oli puolivuotias. Silloin elettiin suht samanlaisia hetkiä kotona kuin mitä juuri nyt. Elämä pyöri pienen lapsen ympärillä, päivät (ja yöt) kuluivat häntä hoitaen ja me vasta opeteltiin vanhemmiksi. No, opetellaan kai edelleen ja opetellaan vielä pitkään. Sama tunne varmaan monella muullakin? :) 

Kaikki oli tuohon aikaan ihan uutta ja niin ihanaa, vaikka ajoittain myös aika rankkaa. Meillä valvottiin ihan huimia määriä enkä muista nukkuneeni ensimmäisen 8 kuukauden aikana kovin montaa kertaa useampaa tuntia putkeen. Silti muistan sen ajan onnellisimpana kuin koskaan. Olin niin onnellinen tästä pienestä paketista joka meidän elämään oli kuin taikaiskusta ilmestynyt. Hän oli, ja on edelleen, super rakastettu lapsi. <3

LYHYESTI TILANTEESTA NYT

Kaksi vuotta sitten keväällä aloitettiin meillä ekaa kerta kotona minimuotoinen unikoulu. Meillä pyörittiin tuolloin kotia ympäri 24/7, pienen miehen mielestä paras uni syntyi mun sylissäni ja sekin pienissä pätkissä. Käytettiin vaikka mitä apuvälineitä, heiluvaa sitteria ja ties mitä rauhoittavia ääniä, mutta syli oli paras. Niinpä kuljetin häntä kotia/lähimaastoja ympäri yöt ja päivät, askelia syntyi vuorokaudessa helposti 25-30 000.  Muistan kuinka ihmettelin joskus miten pääsin niin nopeasti eroon raskauskiloista. No, ehkä tässä yksi syy? Heh. 

Tällä hetkellä elämäntilanne on melko samanlainen, vaikkakaan tyttö ei meillä valvota ihan yhtä paljon. Häntä ei myöskään tarvitse kuskata ympäri kotia, vaan nukutaan sängyssä yöt ja hän on vain kova heräilemään. Hän ei itke, on vain hereillä ja juttelee. 

Iltaisin ollaan alusta saakka pyritty pitämään tiettyä rytmiä yllä ja siirrytään noin puoli yhdeksältä sänkyyn. Olenkin aina iltaisin kiinni tytössä siitä hetkestä eteenpäin, sillä hän herää heti jos lähden huoneesta. Siis heti. Hän heräilee tosin muutenkin ensimmäisen kahden tunnin aikana useat kerrat, eli yleensä itse pääsen nukkumaan vasta noin 23 aikaan. Ennen sitä jos erehdyn yrittämään (joskus nukahdan väkisin) niin saan pian taas herätä häntä nukuttamaan. Tämä on kaikista ikävintä, sillä varmasti tiedät miten pahalta tuntuu, kun on juuri nukahtanut. Silmiä on todella vaikea saada auki. Ja kyllä, joskus vähän suututtaa kun ei saa nukkua vaikka tekisi mieli. ;)

Meillä siis nukutaan katkonaisesti ja nukahtaminen on myös aina oma urakkansa. Laulan ja silitän, myös suhiseva ääni auttaa häntä rauhoittumaan uneen. Pisin unipätkä meillä on viime kuukausien aikana ollut maksimissaan tunnin, usein jopa vain vartin verran kerrallaan. Tästä syystä olen ajoittain hieman sekava ja olo on kuin kulkisin pienen sumun keskellä jatkuvasti. Vähän sama tilanne kuin oli pari vuotta sitten, vaikkakin olen saanut nukkua edes vähän enemmän. Siksipä me mietittiin, että voisi pikkuhiljaa pohtia unikoulun aloitusta.

UNIKOULU = OPETELLAAN YHDESSÄ NUKKUMAAN

Unikouluja on monenlaisia, itselleni unikoulu tarkoittaa jo sanana sitä, että opetellaan yhdessä nukkumaan. Haetaan sitä parempaa yöunta, jotta kaikki voisivat paremmin. Lempeä malli taas tarkoittaa meillä sitä, että viereltä ei lähdetä pois, vaan ollaan lähellä. Jotta pieni vauva tietää, ettei ole hätää ja hänestä pidetään kiinni. 

Meidän viimeisen (hieman yli viikon kestäneen) unikoulun ajatus on ollut opettaa tyttö nukahtamaan ilman maitoa. Syntymästä saakka hän on nukahtanut vain rinnalle ja jo synnärillä hän raivosi naama punaisena jos ei saanut rintaa ja syliä. Ei siis mitään toivoa, että olisi oppinut siinä iässä olemaan ilman, huuto kun ei lopu mihinkään vaikka on yritetty monet kerrat. Eikä ole muuten mitään ihan pientä huutoa, vaan tässä tytössä riittää kierroksia. Naapuritkin on aivan varmasti joskus kuulleet, jos hän ei saa tahtoaan läpi. Mikä on sinänsä hassua, sillä hän on muuten suht rauhallinen ja kiltin oloinen tapaus. Ainakin silloin, jos saa mitä haluaa. Eli meidän tapauksessa asua tissillä nukkumassa. :D

Lempeän unikoulun avulla me toivottiin, että hän oppisi nukkumaan myös jatkossa sängyssä ihan yksin, jotta saisin iltaisin esimerkiksi vielä vietettyä hetken aikaa nukahtamisen jälkeen Villen kanssa. Meillä on nimittäin parisuhde aika täysin nollissa, yhtään hetkeä ei voida viettää kaksin. Lisäksi toki toiveena on ollut, että unipätkiä saisi edes vähän pidemmäksi ja sitä kautta mun aivotoimintaani palaamaan ennalleen. ;)

Pojan kohdalla tosiaan pidettiin ensimmäistä unikoulua tasan kaksin vuotta sitten kun hän oli vähän yli 6kk vanha ja toinen pidettiin noin 8,5kk issä. Eka kerta ei tuonut voittoa ja hän ei selkeästi ollut vielä valmis. Kun toinen lempeä unikoulu (jonka muuten Ville meillä piti, eli opetti nukkumaan omassa sängyssä ja paijasi aina uneen vieressä istuen) oli pidetty, vihdoin meillä nukuttiin jo suht hyvin. Lähes täysiä öitä ja vain ajoittain heräillen. Tilanne on nykyään sama, eli hän nukkuu hyvin yönsä ja herää vain 1-2 kertaa ja joskus ei ollenkaan. <3

LEMPEÄ UNIKOULU

Mutta, miten meidän viimeisen viikon unikoulu on sujunut tytön kanssa? Onko tyttö oppinut nukahtamaan ilman maitoa huulilla? Mitä apukeinoja me käytettiin?

Tytön syntymästä saakka meillä on otettu iltoihin tarkka rytmi ja rutiinit. Rauhoittumiset, iltapesut, laulut ja sitten makuuhuoneeseen nukkumaan joka ilta lähes samaan aikaan. Nyt unikoulun alettua poikkeuksena on ollut se, että ensin imetän ja sitten siirrön sänkyyn nukahtamaan. Itse olen siinä vieressä, pidän häntä ihan lähellä.

Ekana iltana kesti vähän yli 15 minuuttia, jotta hän rauhoittui. Hän huusi kuin hyeena ja mietin, että miten voin tehdä näin. Kyynelet tulivat silmiini, mutta tiesin ettei hänellä ole hätää, olihan hän mun kainalossani. Oli myös pakko, sillä en ollut nukkunut niin pitkään aikaan edes tunnin pätkää unta ja aloin olla aika itkuherkkä ja voimaton. Oli pakko vain yrittää löytää ratkaisu meidän huonoihin uniin.

Taustalla mulla oli soimassa sateen ropinaa, se on ainut mikä yleensäkään saa häntä vähän rauhoittumaan. No, vartin huudon jälkeen hän rauhoittui ja huomasin että hän katsoi minuun lempeästi ja vaikka edelleen vähän niiskutti, niin silti alkoi selkesti nukahtamaan. Pidin koko ajan kädestä kiinni ja paijasin. Lopulta hän nukahti ja nukkui pitkästä aikaa noin 2,5 tunnin pätkän unta. Itsekin simahdin lähes heti, joten sain todella hyvän pätkän unta. Loppuyö menikin sitten heräillessä, muistaakseni herättiin noin 6-7 kertaa. Ei kuitenkaan tuntunut missään, sillä tuo yli kahden tunnin unipätkä oli antanut itselleni jo supervoimat. Tuntui, kun olisin nukkunut koko yön. Heh. :D

Seuraavana kahtena iltana sama toistui, mutta tyttö huusi enää vain muutaman minuutin. Hän oli paljon rauhallisempi ja nukahti tyytyväisenä viereeni. Nukkui jälleen ekan pätkän noin 2-2,5 tuntia. Loppuyöt toistivat myös samaa kaavaa, eli herättiin usein. Silti iloitsin tuosta ensimmäisestä pätkästä hyvää unta, sillä se viesti siitä että parempaan suuntaan ollaan menossa.

No, mitäs tapahtui sitten, kun poika sai keuhkoputkentulehduksen ja olinkin kahden lapsen kanssa yksin kotona? Huonostihan siinä kävi. Menin reilusti riman alta ja nukutin tytön rinnalleni. Kumpikin lapsista nimittäin itki illalla ja oli vain saatava kumpikin rauhoittumaan. Lopulta toisessa kainalossa oli isompi lapsi ja rinnalle nukahti toinen, kellokin lähenteli jo kymmentä kun tässä vihdoin onnistuin. Näillä kahdella kun se toinen itku lietsoo myös aina toista itkemään. Tämä toistui lopulta kahtena iltana, sillä poika oli ihan super kipeä ja kuumeinen. Oli laitettava hänet etusijalle, tottakai.

Mentiin siis hieman takapakkia välissä, mutta tämän jälkeen lähdin taas rohkeana jatkamaan samaa rataa. Iltaisin siis nukahdetaan ilman maitoa, taustalla on kännykästä aina soimassa se tuttu sateen ropina. Ja siihen hän nukahtaa, siihen ja mun paijaukseen. Aina alkuun vähän itkee, mutta ei pitkään. Pidän myös usein kättä rintakehän päällä, se tuntuu olevan hänestä rauhoittavaa.

Tällä hetkellä tilanne ei ole muuttunut aikaisemmasta, eli nyt meillä on edistytty sen verran, että nukahdetaan ilman maitoa ja nukutaan yksi ”pitkä” pätkä eli noin 1-2,5 tuntia. Heh, kuten huomaatte niin joka ilta ne pitkät pätkät eivät ole kovin pitkiä sittenkään. Ovat ne silti varttia jo pidempiä ja se on pääasia. Koen, että ollaan päästy tässä edes vähän eteenpäin ja voidaan jatkaa opettelua.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Seuraava vaihe on pitää sitten vähän erilainen unikoulu, eli on Villen vuoro astua kehiin. Aluksi arvelen meidän siirtävän tytön nukkumaan omaan sänkyyn ja sitten noin kuukauden päästä Ville saa alkaa nukutuspuuhat. Saas nähdä mitä siitä tulee, pojan kohdalla kun lopulta saatiin hyviä tuloksia, mutta silloin meidän poika rauhoittui myös muuten paremmin Villen kanssa. Nykyään tyttö on niin kiinni mussa eikä oikein suostu rauhoittumaan kenenkään muun kanssa, joten ihan vähän jännittää. Miten hän reagoi, kun en olekaan enää vierellä nukuttamassa? Kun joku muu paijaa ja hyräilee uneen? Nähtäväksi jää ja tilanteen mukaan sitten toimitaan.

Uskon, että me saadaan ihan varmasti unet paremmaksi, kunhan tehdään kaikkemme ja pidetään rutiineista kiinni. Jos ei heti ensi kuussa, niin sitten vähän myöhemmin. Ja jos ei uniin saada parannusta, niin sitten se on tällä tädillä suunta johonkin yökylään, jotta saa edes yhden hyvän unipätkän johonkin väliin. Kunnon yöunet on tällä hetkellä mun suurin unelma, tai no riittäisi mulle ihan jo neljä tuntiakin putkeen. ;)

Sellainen pitkä sepustus ja tarinointi meidän kodin seinien sisältä. Kerron varmasti ensi kuussa, että miten meillä lähtee unet parantumaan. Nyt takaisin lasten luo, tässähän vierähti jo hurjan pitkä aika näiden sanojen parissa.

Toiveikkain terveisin, 

Marissa

4 kommenttia artikkeliin ”Lempeä ”unikoulu” viiden kuukauden iässä

  1. Emma sanoo:

    Toivottavasti saatte vielä parannusta uniin, kovasti tsemppiä! Kuulostaa erittäin tutulta toi heräily ja tissi suussa nukkuminen.. Me pidettiin pojalle 6kk iässä unikoulu ja se oli kyllä pelastus, niin meille vanhemmille kuin myös pojalle. Päivänkin kiukut väheni, kun hän oppi nukahtamaan ja nukkumaan. Se on jotenkin niin hellyyttävää, miten toinen nykyään nauttii nukkumaan menosta ja haluaa omaan sänkyyn :)

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      No sepä juuri, uskon että todella moni asia paranisi meillä jos unia saisi pidemmäksi. Myös päiväunet, sillä kunnon yöuni tukee myös päivällä nukuttuja unia :) Kiitos tsempistä, meidän pojalla ainakin on toiminut hyvin ja hänkin nykyään on sellainen että nauttii nukkumaan menosta ja usein jo illalla ilmoittaa, että ”nyt nukkumaan” mikä on tosi hellyyttävää, kuten sanoitkin. <3

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: