Moikka! Oisko sulla hetki aikaa lukea näitä mun ajatuksia? Vai mitä luulet, onko mun sanat tarpeeksi arvokkaita jotta varmasti saat jotain tästä hetkestä irti? Ei tässä kauan mene, muutama minuutti. Sulle mä nämä sanat jokatapauksessa oon halunnut kirjoittaa, jotta tänään miettisit itseäsi. Jos nappaisit parit ajatukset pörräämään sun mieleen tälle viikonlopulle. Ajatukset siitä, että kuinka arvokasta se sun aika oikeastaan onkaan. Vai onko ollenkaan?

Ootko huomannut saman, että vuorokaudessa on aika mitätön määrä tunteja? En tiedä paljonko sä nukut, mutta yöunien jälkeen jää lopulta aika vähän aikaa tehdä yhtään mitään. Niin, kai sä muistuttaisit että ehtiihän siinä jo vaikka ja mitä, mutta koskaan ei silti tarpeeksi. Pitäis saada lisää ja lisää. Joskus musta ainakin tuntuu siltä, että vastahan mä heräsin ja aika on taas pistää pää hammaspesun kautta tyynyyn.

Vaikka aika touhukkaaksi voisin itseäni kutsua, niin silti tuntuu ettei koskaan ehdi tehdä tarpeeksi. Aina jää hommia seuraavalle päivälle, joskus niinkin ettei malttaisi mennä nukkumaan. Ja no oikeastaan tämä on kyllä ihan toinen aihe jutella, mutta kai sä tiedät senkin, että ne pakolliset hommat odottaa aina myös huomiseen? Että ehkä yksi isoimmista asioista mitä työelämässä oon hyvällä ohjauksella oppinut, on se ettei työkuorman takia kannata yöuniaan menettää. Töitä ja velvollisuuksia riittää aina huomiselle, ei niitä kannata liikaa pohtia yön tunteina. Työpöydän ei kuulu olla tyhjä, vaan on erittäin okei jatkaa sen siivoamista huomenna.

No mutta, jos nyt ryövään sun tärkeitä minuutteja vielä hetken, niin ehkä pysytään silti vielä aiheessa. Eli, miten arvokkaana sä pidät sun aikaasi juuri nyt? Onko yksi minuutti ehkä euron arvoinen, vai jopa kahden? Vai voiko sitä edes arvottaa?

No, mun minuutti on ainakin niin arvokas, ettei sille voi laittaa rahalla arvoa. Joskus silti kohtelen sitä omaa minuuttiani kuin se ei olis arvokas ollenkaan ja luulen vähän, että säkin teet samaa. Käytän aikaani sellaisiin asioihin, jotka saavat mut junnaamaan paikoillani ja joskus jopa menemään takapakkia. Muistelen turhia asioita, syyttelen itseäni jostain millä ei ole mitään väliä ja ajoittain ryhdyn asioihin missä ei ole minkäänlaista järkeä. Onneksi en sentään enää tee sitä, mitä joskus tein enemmänkin. Tapasin ihmisiä, jotka saivat mulle huonon olon aikaan. Energiaa syöviä ihmisiä, joiden kanssa mun olemukseni puolittuu. Samaan aikaan olen tiennyt, että olisi oikeasti pitänyt ottaa luuri käteen ja soittaa muille. Tein niin, koska luulin että pitää. Että ei muka voisi kieltäytyä.

Mutta kyllä vain voi, aivan kuten meidän poika usein sanoo Pipsa Possua lainaten. Kyllä vain voi. Jokainen meistä voi tehdä just sitä, mikä tuntuu hyvältä. Voi priorisoida elämänsä just sen näköiseksi, että ne omat kallisarvoiset minuutit antavat enemmän kuin ottavat. Velvollisuuksista ei tietenkään saa hei laistaa, vai mitä, mutta kuka sun päähän on listannut ne kaikki velvollisuudet? Sinä vai joku muu? Ja mikä tärkeintä, jos oot itse ne listannut, niin onhan ne oikeasti sellaisia jotka sillä listalla kuuluu olla?

Onko sulla esimerkiksi velvollisuus nähdä sellaisia ihmisiä jotka ei tuo sulle hyvää oloa? Onko sun velvollisuus hoitaa koko suvun asiat yksin? Onko sun velvollisuus soittaa sellaisille tyypeille, jotka eivät koskaan soita takaisin? Onko sun velvollisuus opiskella sellaista, mitä joku muu on pistänyt sut opiskelemaan? Onko sun velvollisuus lukea se hyllyllä odottava kirja, vain siksi että muutkin tekevät niin? Onko sun velvollisuus joka päivä siivota kotona ja pestä pyykkiä? Onko sun velvollisuus olla somessa jatkuvasti läsnä? No, nämä pari juttua nyt vain ehkä esimerkkinä. Koska kyllähän sä sen jo varmasti tiedät, me itse usein listataan itsellemme liikaakin velvollisuuksia joita oikeastaan ei olisi tarve tehdä. Eikä ainakaan joka päivä.

Ehkä joinain päivinä ehtisi pysähtyä myös hetkeksi ja vain olla. Leikkiä lasten kanssa lattialla tai vaikka ihan itse lukea hiljaa kirjaa sohvan nurkassa.

Niin, käykö sulle muuten usein sama kun mulle. Suunnittelet istuvasi kirjan kanssa sohvan nurkkaan, mutta huomaatkin selaavasi somea tunnin siinä samassa nurkassa. Ihan just alat lukemaan, mutta kummasti se some vie mennessään. Kuvat, videot, tekstit. Niin, mä tiedän, sä on aika ärsyttävää. Koukuttavan kivaa ja ärsyttävää samalla. En koe, että mun aikani olis välttämättä ihan sen arvoista, mutta silti teen sitä. Samoin myös pistän itseni liian usein siivoamaan ja touhottamaan asioita joilla ei olisi merkitystä. Siis minä itse laitan, kyllä. Ehkä sä teet siis samaa, mä pohdin eilen illalla nukkumaan mennessä. Ehkä me kaikki tehdään sitä samaa, vaikka ei haluttaisi olla itseämme kohtaan ilkeitä. Tehdään, koska ajatellaan että on pakko.

No, tylsä käyttää kliseetä, mutta niinhän se nyt vain on, että pakko ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja. Aika on arvokasta, eikä sitä saa takaisin. Muistot on myös sellaisia, ettei niitä voi jälkikäteen käydä korjailemassa. Sanotaan, että olet mitä syöt. Mä haluaisin myös muistuttaa, että olet mitä olet tehnyt ja oppinut. Siksi kai olisi tärkeää tehdä omasta ajasta sellaista, että menneitä vuosia on kiva sitten muistella vanhana kiikkustuolissa.

Ja sanotaanhan niinkin, että elämä vilahtaa silmien ohi siinä vaiheessa, kun meidän silmät viimeisen kerran sulkeutuu. Eikö olisi hienoa ajatella, että siinä hetkessä ne muistot ja tapahtumat jotka sun silmissä vilahtavat, olisivat katselemisen arvoisia? <3

Toinen klisee on aika se, että ikä opettaa ja vuodet kasvattaa luonnetta. No, näin se on ainakin tässä pääkopassa päässyt käymään ja sitä on oppinut miten kallisarvoista se oma aika on. Ei niitä minuutteja tahdo ihan mihin tahansa tuhlata, ja hyvä niin. Tästä syystä myös arvostan suuresti jokaista ihmistä, joka antaa omaa aikaansa mulle, sillä tiedän että jokaisen aika on niin kallista. Tuntuu hienolta, että joku kokee mun ansainneen palan omaa aikaansa.

Kuka siis ansaitsee sun aikaasi? Siinä sulle pieni pähkinä tälle päivälle purtavaksi.

No mutta hei, pistetääs tämä teksti pakettiin ja mä päästän sut tekemään jotain vähän fiksumpaa kuin lukemaan mun jaaritteluita täältä blogista. Yksi juttu kuitenkin vielä: mieti sun edellisiä päiviä ja kerro mulle, oisko siinä jotain mitä sä voisit pohtia uusiksi? Teitkö jotain, mitä ei olisi tarvinnut? Tuhlasitko aikaa johonkin? No hyvä, niin tein minäkin. Ei silti jäädä märehtimään sitä mitä jo tehtiin, vaan katsotaan mieluummin huomiseen. Nouse nyt rakas ihana ihminen ylös ja mee tekemään jotain mikä antaa sulle energiaa. Puuhaile jotain kivaa, soita ystävälle, haaveile, lue vaikka kirja tai tomaattikeittoa jos siitä tykkäät. Mitä tahansa, minkä sä tiedät tekevän sulle hyvän olon. Sitä kautta sun hyvä olo varmasti myös heijastuu muille ja näkyy sulle kasvavana määränä hymyjä lähipiirissä. <3

Aikaa arvostavin terveisin,

Marissa

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: