Viimeksi kirjoitin priorisoinnista ja kuten lupasin, jatkan aihetta vielä vähän. Tällä kertaa pohdin miltä tuntuu, kun liikunnan priorisoi kaiken muun edelle. Kun mikään muu ei tunnu miltään, eikä millään muulla ole väliä. Miten löytäisi tasapainon ja ajatuksen siitä, että elämässä on myös muutakin kuin kovat sykkeet?

KUN LIIKUNTA OLI PAKKO, EI VALINTA

Jos olet tämän blogin juttuja seuraillut pitkään, tiedät että tie ei ole ollut itselleni se mutkattomin. Kaikenlaista on elämässä sattunut ja huono itsetunto vei nuorena tekemään aivan vääränlaisia hallinnan ratkaisuja. Ruoka ja liikunta hallitsivat elämääni yli 10 vuotta. Ruoka oli suuri mörkö ja liikkua piti niin paljon kuin ikinä ehti. Mikään ei ollut tarpeeksi. Koskaan. Piti syödä jatkuvasti vähemmän ja liikkua enemmän. Piti olla lihasta, mutta ei liikaa. Piti olla rasvaton, mutta myös naisellinen. Piti olla kevyt kuin keijukainen, mutta lihaksikas.

Heh, piti olla kaikkea, mutta samalla näkymätön.

Siinä missä ensin pääsin vuosien työllä eroon rajoittuneesta mallistani syödä, jäi jotain silti vielä jäljelle. Nimittäin pakollinen tarve liikkua. Ja pakko sanaa painotan siitä syystä, että se todella oli sitä. Liikunta vei ihan kaiken ja kaikki. Liikunta oli pitkään itselleni pakko, ei millään tapaa oma valinta.

Tätä blogia aloin kirjoittamaan noin 7-8 vuotta sitten sillä ajatuksella, että löytäisin muita ihmisiä joita kiinnostaisivat terveelliset elämäntavat ja into liikuntaa kohtaan. Halusin keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka jakavat intohimoni liikkua. No, teitähän alkoi löytyä heti ja lukijamäärät kasvoivat nopeasti. Juttuseuraa riitti ja sain jatkuvasti lisää inspiraatiota. Liikunta ja terveellinen ruoka kiinnosti monia ja kiinnostaa edelleen.

Blogi on vuosien varrella muuttunut, samoin minä. Se ihminen joka aloitti tämän blogin, on historiaa. Ainakin hänen rajoittunut ajatusmaailmansa on. Pakon tilalle on tullut rentoutta ja salliva tapa elää.

Nyt jos kysyisit ajatuksiani, niin liikunnan kuuluu kohottaa kuntoa ja tehdä hyvää oloa. Sen kuuluu tuoda ihmisiä yhteen, siihen liittyy vahvasti sosiaalisuus. Sen kuuluu nostaa sykkeitä, mutta myös vaikuttaa oloon lopulta rauhoittavasti. Sen kuuluu olla hauskaa. Ja siinä en valehtele yhtään, kun sanon, että sitä se on ollut itselleni lähes aina. Olen nauttinut vauhdista, lihasten polttelusta, musiikin ja liikkeen yhdistämisestä, kymmenistä juostuista kilometreistä ja jalkojen väsymyksestä pitkän treenin jälkeen. Olen nauttinut lenkistä tyhjin vatsoin suoraan sängystä ylös hypättyäni ja siitä, kun ruoka maistuu erityisen hyvältä aamulla viideltä tehdyn lihastreenin päälle. Olen nauttinut siitä, että teen kolme jumppaa peräkkäin (tuttua oli yhdistelmä pumppi + combat + joku tanssi) ja vähempi ei jossain vaiheessa riittänyt. Lenkilläkään alle 15 kilsaa ei tuntunut missään, ei ellei juossut intervalleja täysiä.

Se mitä liikunnan ei tosiaankaan kuulu olla, on pakko. Sen ei kuulu olla asia, joka vie hohdon kaikelta muulta. Sen ei kuulu olla sellainen pakko, että koko muu arki menee solmuun, jos ei pääse liikkumaan. Sen ei kuulu ahdistaa ja tehdä olosta ikävää.

PAKON SANELEMAT AJATUKSET

Joku kutsuu kahville, mutta ahdistut jo ajatuksesta, sillä et ehdi tarpeeksi pitkälle lenkille töiden jälkeen. Kaveriasi et ole nähnyt viikkoihin ja lenkillä käyt joka päivä, mutta silti. Pakko päästä sykkimään. Kunto voi laskea tai lihot. Ei voi jättää väliin.

Joku kysyy lähdetkö viikonlopuksi mukaan mökille. Kysyt, onko siellä joku hyvä treenimesta? Ai ei ole. No ei voi lähteä, ajatuskin tauosta ahdistaa. Pakko jäädä kotiin, niin pääsen salille ja voi valita itse omat ruoat. Ei tuu tehtyä virheitä. Sori.

Joku kysyy oletko pitänyt taukoa treeneistä, kun olet selkeästi ihan ylikierroksilla. No, olen olen, vastaat. Vaikka et todellakaan ole. Ajatuskin jo saa vihaiseksi. Ei se nyt siitä johdu, mitä tuo kuvittelee!

Joku kysyy voisiko jatkuviin särkyihin auttaa lepo? Jospa kivut polvessasi kaipaavat hetken taukoa rasituksesta? Kerrot, että lepäät kyllä tarpeeksi. Onhan niitä taukopäiviä ollut. Ainakin pari. Vaikka todellisuudessa tiedät, että se on iso vale. Mutta kuka nyt voisi lopettaa liikunnan. Voisi vaikka lihoa tai kunto laskisi päivässä. Tulisi kamala olo. Pakko liikkua, kivusta huolimatta!

Joku kysyy oletko syönyt tarpeeksi kun vaikutat laihtuneen? Varmasti olen, syön kaikkea ja paljon. Koko ajan. Tottakai, pitäähän syödä terveellisesti koska liikun paljon. Mitä ihmettä tuo mua yrittää neuvoa?

Joku kysyy, oletko huomannut olevasi aika negatiivinen jatkuvasti? Mielialat vaihtelevat ja olet huonolla tuulella enemmän kuin ennen. Voisiko se johtua liiasta liikunnasta yhdistettynä vähäiseen ruokavalioon? No ei todellakaan. Mitä tuo taas kuvittelee. Neuvoo nyt minua, joka mietin näitä asioita joka päivä. Syön terveellisemmin kuin kukaan muu ja liikun niin paljon että monet kalpenevat vierellä. Olen terveellisen elämän mallikuva!

Siinä nyt muutama ajatus juostuna nopeasti läpi. Tunnen monia, joilla liikunta on joskus vienyt elämästä ihan kaiken. Hallinnut arkea enemmän kuin olisi tarve.

Niin ja valitettavasti harvoin kukaan kysyy yhtään mitään ääneen, sillä huonoa vointia ei aina näe ulospäin. Eikä sitä aina huomaa heti itsekään, vaikka hiukset alkaisivat harmaantua päässä alle kolmekymppisenä, sairastelisi jatkuvasti, leposyke nousisi, mieliala olisi alhaalla ja ties mitä muuta siitä voikin aiheutua. Sitä kun kuvittelee, että elää aina niin terveellisesti. Ei näe missä on ehkä vika.

VAIN URHEILU KULUTTAA ENERGIAA?

Kyllä, liike tekee hyvää. Liike on lääke, se on meidän jokaisen keholle terveellisessä määrin tärkeää. Uskon, että tällä hetkellä todella suurella osaa väestöstä ongelmana on liiankin paikallaan oleva arki. Istutaan työpäivät, istutaan bussissa tai autossa kotiin, jämähdetään sinne väsyneinä telkkarin tai puhelimen ääreen. Hyötyliikunta on vähäistä, samoin varsinainen urheilu.

Liikkumattomuus on varmasti suurempi ongelma kuin he, jotka liikkuvat liikaa. Mutta, se ei tarkoita etteikö siitäkin aiheesta voisi puhua. Tällä hetkellä kun useimmiten viesti tuntuu olevan se, että pitäisi tehdä jotain jatkuvasti. Liikkua ja tehdä. Pitäisi suorittaa työpäivä, suorittaa harrastukset. Pitäisi pitäisi pitäisi. Ja mitä enemmän teet, sitä parempi ihminen olet. Myönnän, itsekin olen ihmisenä sitä tyyppiä, että tykkään tehdä jatkuvasti. Kun on luonteeltaan todella menevä ja tekevä, käy helposti niin, ettei taukoa saa aikaiseksi millään. Ei malta, ei pysty.

Itselleni pysähtyminen tapahtui, kun selässäni todettiin vuosia sitten välilevynpullistuma. Tuohon aikaan olin jo sinänsä syömishäiriöstä ”selviytynyt”, mutta liikunta oli edelleen todella pakonomaista. Kun selkä meni, oli pakko pysähtyä. Monet kerrat itkin sitä, miten en päässyt liikkumaan. Olin pettynyt ja surullinen. Todella ahdistunut. Näin jälkikäteen olen tästä tapahtumasta kiitollinen, sillä se opetti paljon. Opin ymmärtämään levon tärkeyden hyvinvoinnin kannalta ja opin arvostamaan tervettä kehoa. Opin, että liika todellakin on liikaa.

HYVINVOINTIVAIKUTTAJA VAI JOTAIN IHAN MUUTA?

Sillä vaikka liike tekee hyvää ja mikään jatkuva makoilu ei ole tervettä, niin ei ole myöskään jatkuva liike. Jokaisen keho tarvitsee myös lepoa ja ellet ole ammattiurheilija, ei päivittäinen treeni tee hyvää. Kaikki muukin arjessa kuluttaa. Kotityöt, työt, muiden asioiden hoitaminen, opiskelu ja ihan kaikki muukin. Kaikki, mihin päätäsi käytät, on kulutusta. Ei vain se, mitä teet jalkojesi päällä.

Tämä on asia, jota moni ei selkeästi hoksaa ja kuvitellaan että kaiken sen ajan mitä on hereillä, pitää olla liikkeessä. Juuri seurasin surullisena jokin aika sitten, kun eräs hyvinvointivaikuttaja/PT kertoi kiireisestä viikostaan ja siitä, miten unetkin jäävät vähiin. Hän oli kuulema todella väsynyt ja puhui elämäntapojen merkityksestä. Kuitenkin jo seuraavassa videossa hän kertoi, että liikkumattomuus on aina tekosyy. Hän teki 12 tunnin päivien päälle kovat treenit ja jätti mieluummin unet välistä. Hymyili leveästi väsyneillä kasvoillaan ja voivotteli kun aamulla pitää taas herätä niin aikaisin. En tiedä huomasiko hän itse puheissaan ristiriitaa, mutta ulkopuolisena se näkyi nopeasti. Hän ei selkeästi voinut kovin hyvin, eikä elänyt millään tapaa terveellisesti.

Somessa tätä näkyy paljon. Enkä tarkoita kohdistaa tätä nyt kehenkään yhteen vaikuttajaan, en todellakaan. Tämä yksi havainto vain sattui juuri tähän hetkeen, kun olen tätä asiaa pohtinut. Harmitti huomata, miten hyvinvointivaikuttajaksi itseään kutsuva ihminen voi puhua hyvinvoinnista tähän sävyyn. ”Kiire on vain tekosyy” ja pah. Kyllä joskus on sellainen elämäntilanne, että on parempi ottaa vähän rauhallisemmin. Uni on todella tärkeää hyvinvoinnin kannalta ja pitkät työpäivät kuluttavat. Puolen tunnin happihyppely voi tällaisessa tilanteessa antaa paljon enemmän kuin kuluttava treeni. Raitis ilma illalla töiden päälle luultavasti tukee parempia yöunia ja puhdistaa mielestä ajatukset työstä.

Voit tarkkailla somessa seuraamiasi hyvinvointivaikuttajia ja ehkä teet saman havainnon kuin minä. Monet heistä ovat kipeänä todella usein, valittavat väsymystään, syövät useita eri lisäravinteita, ovat stressaantuneen oloisia, heidän mielialansa vaihtelevat usein ja he syövät todella pieniä annoksia ruokaa. Listaa voisi jatkaa. Hyvinvoinnista on tullut suorittamista ja liikunnasta on tehty pakkoa. Kannattaako heistä siis ottaa vaikutteita hyvinvoivaan elämään? Välttämättä ei.

HYVÄ ARKI MUODOSTUU MUUSTAKIN KUIN PAKOSTA LIIKKUA

Niin, joskus tosiaan liika liike on yksinkertaisesti liikaa. Oireita ei aina huomaa itse, eikä niitä näe kukaan muukaan. Niin kauan kun kokee, että elämä rullaa mukavasti eikä tarvitse jatkuvasti ahdistua jostain, luultavasti menee ihan hyvin. Mutta, kun elämässä jostain asiasta tulee pakonomaista ja muu arki kärsii, olisi tärkeää miettiä asiat uusiksi.

Voit esimerkiksi miettiä näitä asioita: Antaako tämä tekemäni harrastus mulle mitään vai vetääkö se mehut irti? Liikunko todella halustani vai pakosta, jonka olen päähäni istuttanut?

Näin jälkikäteen kun mietin omia valintojani vuosien takaa, tekisin itsekin monta asiaa toisin. No, tietenkään aikaa ei voi muuttaa ja uskon että kaikilla tapahtumilla ja vaiheilla elämässä on tarkoituksensa, mutta silti. Nuorelle itselleni opettaisin, että liikunta voi myös tehdä todella pahaa, kun sitä harrastaa liikaa. Elämässä kuuluu olla myös muita asioita jotka tuovat hyvän olon ja se ei riko koko elämää, jos yksi lenkki jää välistä. Sen ei kuulu ahdistaa niin, että tekee mieli itkeä.

Riippuvuus voi syntyä niin monenlaisesta asiasta ja vaikka liikunta on meille hyväksi, ei se sitä liiallisena ole. Eikä siinä mitään, voihan sitä olla liikkeestä riippuvainen, itsekin olen. Tiedän, miten huono olo tulee jos ei yhtään liiku ja joutuu istua päivästä toiseen neljän seinän sisällä. Se vasta alkaakin ahdistamaan. Kaikkeen pitäisi silti löytää edes jonkinlainen tasapaino ja kulkea sitä kultaista keskitietä josta usein puhutaan. Sopivissa määrin liikettä, sopivasti ruokaa. Sopivasti kaikkea muutakin.

Kun mietin näitä asioita, tuntuu todella kaukaiselta ajatus siitä, että olisi pakko liikkua. Elämässä on niin paljon muitakin asioita jotka tuovat hyvää oloa ja luovat perustan hyvälle arjelle. Kunnon uni, lepo, lukeminen, lasten kanssa leikkiminen, saunominen, mielenkiintoinen työ, kirjoittaminen ja moni muu asia. Lasten kanssa elo on opettanut niin paljon elämästä, on oppinut priorisointia ja sitä, mikä oikeasti elämässä on tärkeää. Nykyään kaikkea tulee tehtyä todella rehellisesti vain hyvän olon takia ja toki joitakin asioita myös velvollisuudesta. Kotityöt toki pitää hoitaa ja kaikki muutkin tärkeät, jotta arki rullaa eteenpäin.

Nykyään teen arjessa vähän ehtimisen mukaan ja niin, että tiedän tasapuolisesti antavani aikaa vähän kaikille ja kaikelle. Ei siis kaikkia panoksia liikkumiseen, eikä ahdistumista siitä jos liikkumaan ei pääse. Joskus voi istahtaa kahville, vaikka ei olisi viikkoon ollut treenin treeniä kalenterissa ja voi nukkua päiväunet mieluummin kuin lähteä tunnin lenkille. Kaikelle on aikansa ja paikkansa arjessa ja osaan kuunnella kehoni viestejä. Joskus lepo tekee hyvää, joskus liike.

Mikäli sinulle liikunta on kuin pakko ja ahdistut ajatuksestakin ettet pääse joka päivä liikkumaan tuntikaupalla, on ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään tätä aihetta. Olosi voi olla juuri nyt hyvä, mutta en usko sen olevan sitä pitkään. Kukaan ei jaksa orjallista elämäntapaa loputtomiin, jossain vaiheessa tulee romahdus.

Semmoisia sanasia tähän aiheeseen tällä kertaa. Tuntui tärkeältä kirjoittaa tästä juuri nyt.

Ahdistutko sinä siitä, jos kalenterissa ei ole aikaa liikunnalle kuten olit suunnitellut? Onko sulle liikunta hyvää oloa vaiko ehkä pakko? Vai jotain ihan muuta? :)

Rentoa otetta arkeen teille toivotellen,

Marissa

6 kommenttia artikkeliin ”KUN LIIKUNTA VIE IHAN KAIKEN JA KAIKKI

  1. Malla sanoo:

    Kuvailemasi asiat kuulostivat pelottavan tutuilta, mutta eivät omassa elämässä. Ystäväni oli vuosia kietouneena liikunnan ja ruokavalion välimaastoon, hänellä oli pakkooireista toimintaa ja pakka sekaisin. Me muut katsottiin sitä ihmeellä eikä voinut puuttua mitenkään. Melkein meni välit mutta nykyään ollaan kaikki ok.

    En osaa kuvitella miltä tuo tuntuu mutta sis ainakin läheltä seuratessa huomasin miten koko elämä voi olla vain kiinni ulkonäöstä, liikunnasta ja syömisten tarkkailusta. :(

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Voin vaan kuvitella tuon tilanteen, itsekin olen seurannut tällaista läheltä ja vaikka itsellä onkin kokemusta niin siltikin siihen on vaikeaa puuttua tai antaa apua. Jos pää on toisella sekaisin pakosta, niin ei siinä muiden sanat auta. <3

      Tykkää

  2. Johanna sanoo:

    Tämähän ois voinut olla vaikka oma kirjoitus omasta ”nuoruudesta”. Surullista mutta totta! Luojalle kiitos, että on saanut elämän järjestykseen. Kaukaisia ovat ne ajat kun viikossa oli tavoitteena liikkua 10-15h. Ja treenihän ei ollut treeni ellei ollut aivan hiestä märkä. Ai kamala! Lapsen kautta elämä on todella tuonut esiin muitakin asioita mitkä ovat oikeasti tärkeitä ja mikä vain pään sisäistä hömpötystä! Hauskaa kesän jatkoa, erittäin hyvä ja tärkeä aihe tämä! -Johanna

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Ihana kun kommentoit, sain tosi monta samanlaista viestiä Instaan. Meitä on monia, jotka on koekeneet jotain samanlaista. Ihanaa kesää Johanna <3

      Tykkää

  3. Ihana teksti, niin tärkeää! Uskon, että lempeydellä itseään kohtaan voi löytää sen hyvän juuri siitä, mitä oikeasti tarvitsee, ettei tarvi puskea ja tehdä asioita pakosta<3

    Tykkää

    1. Marissa sanoo:

      Juurikin näin. <3

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: