Vierestä kuuluu kovaääninen tuhina. Voi kulta, älä vielä herää jookos. Otatkos vähän maitoa, mietin ja tarjoan tytölle rintaani. Hän tarraa kiinni lujaa, tuhina hiljenee. Alkaa kuulua toisenlainen ääni, se joka kertoo että maitoa menee reippaasti kitusista sisään. Taitaa maistua. Jonkin ajan kuluttua kuuluu toisenlainen ääni läheltä. Äitii, äitin viereen. Äitin viereen! Ääni kovenee jokaisella lauseella ja isän …

Lue lisää

Ne sanoo, että se pitää sanoa ääneen. Pitää osata unelmoida paremmasta ja myös kertoa se muillekin. Jotta siitä joskus myöhemmin tulisi mahdollista, jotta sä tekisit kaikkesi sen eteen että se onnistuisi. En yleensäkään unelmoi kovin suurista asioista, ihan tavallinen arki on parasta eikä se sen kummemmin kuorrutuksia kaipaa. Muutamista asioista kuitenkin unelmoin tulevaisuuteen. Toivoisin esimerkiksi …

Lue lisää

Meillä kaikilla hei on niitä, sanoisin sulle siinä hetkessä. Silloin, kun sä epäröit kertoa ääneen. Suljet oven, omat silmäsi, annat kyynelten valua. Mietit, että olet ainoa. Koska enkö olekin oikeassa, niin sä olet joskus miettinyt? Aivan varmasti olet. Olet miettinyt, että kukaan muu ei varmasti tunne näin. Kukaan muu ei voisi ymmärtää. Lyöt mielessäsi päätä …

Lue lisää