En ole tehnyt tätä koskaan aiemmin. Tavallaan toivoisin, etten olisi tehnyt nytkään, mutta meni jo. Heh, kukapa nyt suuria kulujaan haluaisi muistella, mutta joskus niitäkin on hyvä kai laskeskella yhteen. Ja arvelen, että joku nokkela siellä saattaa kommentoida tämän tekstin luettuaan, että ehkä kannattaisi laskea ennemmin niitä matkakuluja kuin ruokakuluja, joista jokin aika sitten kirjoitin. …

Lue lisää

Suuret kiitokset kaikista viesteistä joita olen saanut edelliseen tekstiini synnytyksestä. Todella suuri asia itselleni se, että niin moni on lukenut kirjoitukseni ja kokee tärkeäksi käyttää omaa aikaansa siihen, että kirjoittaa minulle viestin. Jokaisen meidän aika on arvokasta, joten kiitos kun käytit hetken omastasi keskusteluun kanssani tai blogini parissa. <3 Nyt kuitenkin tälle aikaiselle aamulle haluaisin …

Lue lisää

Synnytyksestä on jo pitkä aika, pian vuosi. Tiedän, että tästä aiheesta olisi halunnut kuulla moni jo aikaa sitten, mutta en ole ollut itse siitä valmis puhumaan heti kokemukseni jälkeen. Tiedän myös, ettei näillä sanoilla pysty millään kuvailemaan sitä kaikkea mitä tunsin viime lokakuussa ja miksi kokemus oli itselleni niin vaikea. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Erityisesti …

Lue lisää