Huomenta! Pitkästä aikaa istun aamusta heti koneelle, samaan tuttuun tapaan kun vielä joskus entisessä elämässäni tein lähes viikon jokaisena aamuna. Siinä elämässä mun aamujeni rutiini oli heti hampaiden pesun jälkeen napata kuppi kahvia ja palata sänkyyn Villen viereen naputtamaan koneella sanoja talteen. Toinen veti sikeitä helposti vielä pari tuntia ja sain rauhassa istua vieressä ja odotella nousevaa aamua. Kirjoittelin ylös sanoja, joita olin yöllä herätellyt mielessä ja joita teki heti mieli päästä tänne ja päiväkirjoihin kirjoittamaan.

Tänään istun tässä pitkästä aikaa ihan hiljaa, pojat nukkuu vielä ja kello on lähes viisi aamulla. On ihan pimeää. Huh, tämä syksyn tuoma pimeys tuntuu vieläkin ihan uudelta. Tottuuhan tähän taas? Ettei aamusta herää enää valoon, eikä iltaisin voi olla pitkään ulkona vain valoisten tuntien vuoksi. Että sumuisia päiviä on astetta useammin ja päivän tunnit tuntuu lyhyemmiltä. Eiköhän siihen totu? Ainakin jo pelkästään syksyn tuoma raikkaus on tuonut niin paljon hyvää oloa, että en tahdo yhtään valittaa. Pelkkää hyvää sanottavaa syksystä tällä hetkellä, myös kylmistä aamuista ja muutamista sateisista päivistä. Pelkkää hyvää.

Mutta, itse asiaan. Sunnuntaina aloittamani arjen sankareiden haaste jäi vielä viimeksi kesken, joten jatketaanpa hetki tänään sen parissa. Alkuperäinen haaste löytyy täätlä: Arjen sankarit blogihaaste

Mistä omista jutuista olet pitänyt kiinni lasten saamisen myötä?

Moni asia on muuttunut ja valintoja omien juttujen suhteen on pitänyt tehdä aika reippaastikin, mutta toisaalta elämä on jatkunut aika normaalina. Vai oonkohan vain unohtanut kaiken mitä oli ennen? Kaiken sen mitä ehdin tehdä vain omaksi hyväkseni ennen lapsiarkea? Heh, näinkin voi olla. No, jokatapauksessa oon pitänyt kiinni myös siitä pienestä määrästä omaa aikaa ja erityisesti niistä asioista jotka antaa mulle energiaa. Lapsen ja perheen kanssa vietetyn ajan lisäksi siis.

Se täytyy myöntää, että joskus on pitänyt olla hieman luova. On pitänyt keksiä uusia keinoja, muuttaa omia tapoja ja aikatauluttaa arkea enemmän. Esimerkiksi liikunnalle on vähemmän aikaa, mutta kun järjestää aikatauluja, sitä löytyy kyllä. Hiljaisuutta ja vain tyhjässä kodissa olemista kaipaan välillä kaikista eniten ja sen tärkeyden unohdin hetkeksi kun poika syntyi pari vuotta sitten. Onneksi huomasin nopeasti puutteen ja ajoittain saan hetken olla kotona ihan yksin, jos onnistun häätämään pojat viettämään laatuaikaa vain kahdestaan. Saan siivoilla, kuunnella hyvää musiikkia ja istahtaa sohvalle ihan yksin. Nauttia ajasta vain itseni kanssa.

3 tavaraa joita ilman et selviäisi arjesta?

Onpas vaikea kysymys. Lopulta niitä tavaroita, vaatteita ja asioita taitaa kuulua jokaiseen päivään ihan vähän liikaakin. Vaate ei taida olla tavara, joten sanoisin varmaankin kännykkä, laturi ja kotiavaimet (tosin ovethan voisi pitää aina salaa auki?).

Mitä teet, jos arki tuntuu kaatuvan päälle?

Hiljenen. Sulkeudun. Mietin asioita. Puhun Villelle. Joskus harvoin itken. Usein edelliset saattaa mennä toisinpäin, koska en osaa puhua ajoissa vaan sulkeudun jopa liikaa. Onneksi tätä asiaa on oppinut tunnustelemaan parin vuoden vanhemmuuden aikana ja aika usein liian vähäinen uni pitkään nautittuna voi johtaa tähän. Että ne seinät kaatuu päälle. Ettei tiedä mistä hyvää oloa enää löytää.

Joskus tällainen olo voi kestää vain päivän ja siksi en aina koe tarvetta puhua sellaisesta olosta kenellekään siinä samassa hetkessä. Tuskin on olemassa edes ihmistä, jolla ei näitä hetkiä joskus elämässään olisi? Usein seuraavaan aamuun herääminen jo auttaa ikävään oloon. Sitten jos jokin huono fiilis kestää pidempään, yleensä osaan siitä jo puhua kotona ja hakea ratkaisuja.

Parhaiten auttaakin aika ja keskustelu. Itselläni myös kirjoittaminen. Se, että saan ensin purkaa oloa itsekseni ja tajuta, että okei, nukutaan yksi yö ja katostaan josko ne seinät olisi huomenna taas pystyssä ilman kannatteluakin. Ja useimmiten ovat.

Paras kasvatusvinkkisi? 

”Lapsi oppii esimerkillä ja mallista katsoen, ei vanhempien luomista säännöistä.”

Moni asia, joita en ole ajatellut millään tasolla kasvatuksessa, näkyvät jo nyt sitä kautta, että niitä täällä meillä kotona tehdään. Se on todella saanut hoksaamaan sen, että kun toimii itse parhaansa mukaan, niin aivan varmasti jotain siitä käytöksestä tarttuu myös lapseen. Mallia näyttämällä lapsi uskoo parhaiten, ei vain käskemällä. Jos siis itse kiroilee jatkuvasti, valittaa kotona kaikesta, kohtelee muita huonosti, on huonolla tuulella, niin väitän lapsen saavan siitä pahan tartunnan. Oma vinkkini siis on pitää oma käytös kauniina lasten silmien edessä, niin samaa kätöstä voi ehkä jopa odottaa siltä omalta lapselta. <3

Parasta arjessa juuri nyt? 

Perheen päivittäinen läheisyys ja tämä kutkuttava odotus pienestä tulokkaasta. En voi käsittää, että meitä on pian yksi lisää. Tuntuu niin suurelta ihmeeltä olla tässä nyt itsekseni ja pian taas hoivata pientä ihanaa vauvaa. <3

Kenet haluat haastaa Arjen sankarit blogihaasteeseen?

Huomasin, että todella monia omia lemppareitani oli haastettu, eli siis heitä joita itsekin seurailen, joten en keksinyt tähän enää ketään uutta haastettavaa mukaan. Jos susta kuitenkin tuntuu, että olisi kiva vastata omassa blogissa samaan kyselyyn niin pistäs vastaukset tulille! Tuu vaikka tänne kommentteihin kertomaan että valmista on niin päästään me muutkin lukemaan. Olisi hauska lukea näistä asioista myös esimerkiksi vähän pienempien blogien sivuilta ja samalla löytää uusia tuttavuuksia täältä blogimaailmasta. :)

Kahvi on nyt juotu ja pojatkin taitaa tuolla heräillä jos oikein kuulostelen äänistä. Ihanaa päivää kaikille ja palataan toivottavasti taas viikonloppuna uusien juttujen kanssa! :)

-Marissa

”Vanhemmuus on ihanaa, mutta välillä myös rankkaa. Jokainen tietää ne vanhemmuuden mukanaan tuomat ajoittaiset haasteet, ne valvotut yöt, kotona valloillaan olevan kaaoksen, lapsen uhmakohtaukset, riittämättömyyden tunteet, yksinäiset kotipäivät, kortilla olevan parisuhdeajan sekä oman ajan puutteen. Näin muutaman esimerkin luetellakseni. Kaikesta tästä huolimatta vanhemmuus on kuitenkin parasta, mitä monelle meistä on tapahtunut. Me äidit ja isät olemme välillä todellisia arjen sankareita, jotka päivästä toiseen saamme arjen toimimaan ja myös nautimme siitä. Arkihan on ihmisen parasta aikaa ja sitä arkea suurin osa elämästämme on.”

Näillä alun saatesanoilla aloitettiin Lauran kirjoitus Vain äitien jutut -blogissa viime sunnuntaina. Me vanhemmat, sekä myös meidän lapset, ollaan niitä todellisia arjen sankareita kaikki ja oli hauska huomata miten monta samaa ajatusta on tullut tutuksi viimeisen kahden vuoden vanhemmuuden aikana. Miten helppoa on samistua toisen vanhemman ajatuksiin siitä, mitä on arjen pyörittäminen jossa tekemistä ja tuntemuksia riittää. Tottakai ihan jokainen omassa arjessaan on sankari, oli perhettä tai ei, mutta kieltämättä tiedän mistä tuossa tekstissä puhutaan. On helppoa nyökytellä, kun on kokenut paljon samaa toisten vanhempien kanssa.

Arjen sankareita on tämä maailma pullollaan ja sain kunnian olla yksi heistä ja kertoa teille tämän haasteen myötä palasia omasta arjestani. Paljastan jo nyt, että yksi haaste itselleni on löytää arjesta aikaa istua koneella ja vieläpä niin, että löytäisin keskittymiskykyä myös siihen istumiseen. Mutta tässä sitä nyt ollaan, nyt on hetki aikaa joten aloitetaas! :)

 

Ketä perheeseen kuuluu? 

Meidän perheeseen kuuluu tällä hetkellä kanssani mieheni Ville, sekä juuri 2 vuotta täyttänyt poikani. Lisäksi tässä jännitetään päivittäin, että koskahan lähdetään synnyttämään. Lokakuun sisällä pitäisi vielä jakautua kahteen osaan, ja meitä on sitten tässä kodissa jo neljä. Miten jännittävä ajatus, saas nähdä kuinka kauan tässä vielä odotellaan! :)

 

Miten kuvailisit arkeasi juuri nyt? 

Onneksi tätä kysymystä ei kysytty muutama viikko takaperin, kun olin voimieni kanssa aivan pohjamudissa ja arki oli melko erilaista sängyn pohjalta kattoon tuijotellen. Nyt juuri raskaus on kuitenkin ottanut askelia helpompaan suuntaan ja arki on oikeastaan todella ihanaa. Vietän aikaani kotona äitiyslomaillen ja ja hoidan asioita kuntoon tulevaa varten sekä yritän nähdä mahdollisimman paljon ystäviä ”varastoon” jos pian ei ehdi hetkeen samalla tapaa. Päällimäisenä mielessä on syksyn raikas alku ja äitiysvapaan aloituksen tuoma jännitys tulevasta muutoksesta arkeen. Otetaanko siis tähän kysymykseen uusintaotos vaikkapa kuukauden tai kahden päästä? Lupaan kirjoittaa aiheesta silloin vähän pidemmin.

 

Parhaat vinkit kiireen taltuttamiseen?

Kaikista tärkein sana, jota pitäisi jokaisen mielestäni miettiä, on priorisointi. Kiire syntyy kokemukseni mukaan helposti siitä, kun ajatellaan että pitäisi saada ihan kaikki ja olla mukana kaikessa. Pitää tottakai muistaa, että meillä ei ole seitsemää lasta tuomassa kiirettä arkeen, eli ymmärrän oman tilanteeni olevan vielä helppo. Näkisin kuitenkin, että oli perheen koko mikä tahansa, seitsemän tai nolla lasta, tulisi priorisoida asioita jotka on sekä itselleen että perheelle niitä tärkeimpiä. Kaikkea me ei voida saada, mutta kun koostaa arjesta sellaisen, että kokee nauttivansa mahdollisimman paljon ja hoitaa ne tärkeimmät asiat kuntoon, ollaan jo pitkällä.

Meidän arki on mielestäni usein sopivan tasaista, sillä emme tee liikaa suunnitelmia vaan keskitymme olennaiseen. Tiedostan myös, että tärkeä osa arkea on olla kartalla myös toisen menoista ja arjen haasteista. Me käydäänkin usein sunnuntaisin Villen kanssa kävelyllä ja jutellaan tulevan viikon menot auki yhdessä. Tällöin ollaan paremmin perillä siitä mitä on toisella tapahtumassa ja missä pitää kummankin olla millloinkin. Tämä ei pelkästään helpota aikatauluissa, vaan avaa myös toisen kiirettä.

Arki on ihanaa silloin, kun muistaa keskittyä olennaiseen. Ottaa sopivasti omaa aikaa perheelle ja tehdä suunnitelmia juuri sen verran kuin aikaa riittää. Mikä on teille sopiva määrä, sen määritätte se. Ei muiden mielipiteet tai odotukset. <3

3 perheen arkiruokasuosikkia. 

Meillä vaihtuu lista joka viikko ja harvoin tehdään nykyään samaa ruokaa, mutta se millaisia asioita meidän poika syö mieluiten, määrittää aika paljon keittiön liitutaululle sunnuntaisin (tehdään tämä ruokasuunnitelma myös sunnuntaina yhdessä) kirjoitettavan menun sisällön. Hän rakastaa pastaa erilaisilla kastikkeilla ja siksi meillä on yleensä spaghettia lähes kaiken kanssa, ainakin hänelle sitä tehdään jääkaappiin valmiiksi. Erilaiset kastikkeet ovat siis meillä varmasi ne arkiruokasuosikit, mutta vaihtelevat sisällöltään todella paljon.

Omat ruokasuosikkini arkeen (Villen valmistamina) ovat ragu, pinaattinen kana ja italialaiset lihapullat.

 

Voiko parisuhde kukoistaa myös lapsiperheessä? 

Tästä aiheesta haluaisin kirjoittaa joskus kun löytyy aikaa (ja kunnolla pureskeltuja ajatuksia) vähän laajemmin. Parisuhteelle esimerkiksi vauvavuodet ovat kova koetuksen paikka ja siinä tarvitaan parisuhteen kummaltakin osapuolelta ymmärrystä. Ehkäpä tässäkin kohtaa voisi mainita sanan priorisointi ja siihen samaan avoimen kommunikoinnin.

Se mitä mainitsin tuossa aiemmin meidän sunnuntain kävelyistä, kun me jutellaan auki molempien menoja ja kiireitä, liittyy myös parisuhteen hyvinvointiin. Se liittyy siihen, että me halutaan olla tietoisia toistemme tunteista ja arjen tapahtumista. Usein kun kuuntelee perhearjesta puheita, saattaa esiin tulla vain sen toisen kiire ja ajatukset. Kotona ei välttämättä puhuta, eikä olla tietoisia mitä toisen elämässä tapahtuu. Mikä on ymmärrettävää, sillä arki on usein hetkistä ja kun kotona on jatkuva härdelli lasten kanssa ja pitäisi siinä samassa vielä muistaa pitää huolta sen kumppanin pusuttelusta ja hulenpidosta, jää se helposti taka-alalle. Uskon, että kun keskutellaan avoimesti ja lisätään ymmärrystä kummankin kiireistä ja tunteista, on arjessa helpompaa ymmärtää toista.

Niin, parisuhde voi kukoistaa lapsiperheessä, mutta se vaatii molemmilta työtä. Ei vain toiselta, eikä vain toisen näkökulmia, vaan molempien osapuolten ymmärrystä. Milloin vimeksi olet kysynyt mieheltäsi miten hänellä menee töissä ja onko hänellä kova työstressi? Tai, milloin viimeksi miehesi on kysynyt samanlaisen kysymyksen sulta? Nyt näin esimerkkinä. Avoin keskustelu ja edes lyhyt yhteinen aika toisiinne keskittyen. Niitä enemmän. <3

Mistä saat energiaa arkeen? 

Uni tuo tottakai kaikista parhaat energiat, samoin läheisyys perheen kanssa rauhassa yhdessä puuhaten. Lisäksi omat energiavarastoni täyttyvät parhaiten liikunnalla ulkoilmassa, ystävien kanssa käydyistä keskusteluista ja hiljaisuudesta. Tämä viimeisin ehkä juuri nyt pinnalla, kun on tuntunut että kaipaan juuri kaikkein eniten hiljaisuutta ja lepoa vain itsekseni. Kun niitä hetkiä saa, on olo taas aivan erilainen.

 

***

Koska omaa aikaa on rajallisesti, jätän tämän haasteen nyt tähän ja jatkan piakkoin toisella osalla kysymyksiä. Luultavasti jos osaisi vastata kysymyksiin tiiviimmin, olisin ehtinyt istua tämän haasteen läpi loppuun saakka. Mutta minkäs voit, kun pulputusta riittää. Jatketaan siis ensi kerralla vielä lisää samalla aiheella! ;)

Ihanaa sunnuntaita kaikille toivotellen, 

Marissa

”Oot vissiin aika addiktoitunut telkkarin katsomiseen?”, käskin sitä sanomaan ensi kerralla takaisin. Sille oli sanottu, että se käyttää liikaa aikaa somen parissa. Kertoo kaiken itsestään nettiin, kuvaa kaiken. Oli katsottu vähän ikävästi alaspäin, eikä annettu tilaa selityksille. No, ei tää ihminen olisi varmaan osannut sitä itse siinä hetkessä selittää yhtään sen paremmin. Kun ei se toinen kuunnellut kuitenkaan, oli jo tehnyt nämä omat päätelmänsä. Ei halunnut ymmärtää asiaa, josta itsellä ei selkeästi ollut mitään kokemusta.

 

Käsi ylös, kuinka monesta usein tuntuu siltä, että joku somessa jakaa ihan kaiken omasta elämästään? Minä vaikka, tai joku muu? Kyllä, nostin juuri itsekin käteni. Mustakin tuntuu joskus siltä. Joskus jollain saattaa olla niin paljon videoita päivän aikana, jatkuvasti uusia blogitekstejä tai muuta sisältöä, että tulee helposti olo että siinä on kaikki. Koko elämä levällään, meidän muiden silmien edessä katseltavana ja kuunneltavana.

 

Totuushan on harvoin kuitenkaan tämä. Somessa on se ihana juttu, että me saadaan ihan itse valita mitä sinne mielestään suolletaan. Saan valita mitä kuvia kuvaan, mistä kuvakulmasta ne otan ja millä ohjelmilla niitä kuvia muokkaan. Itse jaan aika avoimesti monia asioita, mutta sitten on paljon asioita, joita en jaa. Eikä olisi ikinä aikaa jakaa ihan kaikkea, eikä toisaalta tahtoakaan. Enkä usko että se on kenenkään tarkoitus somen kanssa. Vai tunnetko jonkun joka todella jakaa koko elämänsä someen?

Kuva Paul Hanaoka / Unsplash

Oma tahtoni on jakaa elämääni somessa mahdollisimman arkisena ja todellisena, puhua asioista jotka puhuttavat mahdollisimman montaa. Haluaisin saada enemmän aikaan ymmärrystä meidän ihmisten välille, jutella sellaisista asioista jotka kasvattaisivat tätä ajatusta ja me katsottaisiin toinen toisiamme jatkossa lempeämmin. Tämäkin aihe josta itseasiassa kirjoitan, liittyy tähän. Haluaisin, että somea ei parjattaisi ihan liikaa. Eikä ainakaan jonkun toisen harrastusta, oli se sitten telkkarin katsominen, pelaaminen tai some.

 

Mihin tuo alun lause sitten liittyi telkkarin katsomisesta? No, onko siellä moni joka katsoo usein jotain sarjaa tai muuta ohjelmaa? Ehkä iltaisin katsot yhden jakson, ehkä yöllä vielä toisen ennen kun nukahdat? En itse katso juuri yhtään telkkaria, ellei lastenohjelmia lasketa mukaan. Ne meillä pyörii ruudulla nykyään 24/7 tai ainakin puolet siitä ajasta. En osaa katsoa telkkarista kovin usein mitään, koska harva ohjelma kiinnostaa. Käytän mieluummin enemmän aikaan kirjoittamiseen, kirjojen lukemiseen, kodin laittamiseen ja esimerkiksi somen parissa keskusteluun. Käytän aikaani teidän kanssa tärkeistä ja ei niin tärkeistä aiheista jutellen.

 

Lähdetääs purkamaan tätä ystäväni some addiktiota esimerkiksi oman addiktioni kautta. Lasketaan vähän. Olenko yhtä addiktoitunut someen kuin mitä moni on esimerkiksi telkkariin?

 

Kun kuvaan videoita esimerkiksi instagramiin päivän aikana, tulee niitä yhteensä noin noin 1-7 minuutin pätkä. Tähän voi lisätä tuplat minuutteja lisää, sillä usein lisään kuviin tekstejä ja tämä vie aikaa. Tämän lisäksi vietän usein aamuisin tai iltaisin aikaa kommentteihin vastaillen, siihen voi helposti laittaa sen puoli tuntia päivässä, jos vain on aikaa lusmuta sohvalla. Laitan myös usein someen kuvia, ehkä noin 1-3 kuvaa päivän aikana. Tästä voi lisätä vartin aikaa, tekstien kirjoittaminen usein kestää hetken vaikka kuvia en muokkaakaan. Jos tämä kokonaisuus lasketaan yhteen, saadaan noin tunti vuorokaudesta. Joskus käytän huomattavasti vähemmän aikaa, joskus saattaa mennä enemmän. Tämä siis keskiarvona.

Kuva Chad Madden / Unsplash

Myönnän, että tottakai joskus käyn itseni kanssa vakavaa keskustelua siitä, kuinka paljon somessa on hyvä viettää aikaa. En esimerkiksi aina anna itselleni lupaa skrollailla turhaan facebookin seinää ja jos ollaan pojan kanssa kotona kaksin, jätän kännykän usein sivuun. En tee sitä aina, mutta pyrin siihen mahdollisimman usein. Tämä viimeinen tosin vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiini sillä, että en vastaa puhelimeen ja kaverit ihmettelevät mihin olen kadonnut. Toisaalta, mielestäni ei myöskään pidä aina olla tavoitettavissa. Joskus saa olla keskittynyt ihan vain omaan itseensä tai kuten meidän tapatuksessa, perheeseen. Oletko samaa mieltä? 

 

Keskustelun aiheena vain usein on somen lisäksi telkkarin katsominen, Youtube tai vaikkapa videopelien pelaaminen.

 

Somen kanssa itselläni on sellainen sääntö, että käytän sitä niin paljon, kun itsestäni tuntuu hyvältä. Jos huomaan, että se vaikuttaa muuhun elämääni liikaa, eli jos en esimerkiksi osaisi olla ystävieni tai perheen seurassa yhtään ilman kännykkää, pitäisi tehdä jotain. Silloin addiktio olisi päässyt liian pitkälle. Uskon, että monissa kodeissa pohditaan ihan näitä samoja asioita. Keskustelun aiheena vain usein on somen lisäksi telkkarin katsominen, Youtube tai vaikkapa videopelien pelaaminen. Oli addiktio mikä vain, se saattaa viedä helposti kaiken huomion. Ruutu helposti tekee sitä. Koukuttaa ja vie jopa tunneiksi mukaan.

 

Me juteltiin näistä ajatuksistani ystäväni kanssa ja hän laski samalla, että ei hänkään nyt kännykällä niin paljon vietä aikaa kuin mitä joku voisi ajatella. Kertoja tulee päivässä useita, mutta ei se aikaa vie yhtään liikaa. Hän myös muisteli omaa lapsuuttaan, jossa telkkaria katsottiin kaikki illat monta tuntia putkeen. Ja niin on katsottu myös minun kodissani. Illasta toiseen, kaikki sarjat putkeen.

 

Käytiin me tästä aiheesta myös vähän laajempi keskustelu ja pohdittiin rajoja siitä, mitä kaikkea somessa on hyvä jakaa ja kuinka paljon. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan kokenut jakavansa liikaa, eikä meillä tullut kskustelusta olo että tehdään jotain väärin. Yritin myös tsempata ystävääni, että hän saa tehdä sisältöä someen juuri kuten itse tahtoo. Siinä vaiheessa jos hän ei osaa enää tehdä mitään muuta kuin istua ruudun edessä (oli se sitten telkkari, pelaaminen tai some) niin sitten ehkä voisi miettiä asiaa.Tällä hetkellä hänen käyttönsä on kuitenkin erittäin kohtuullista, ainakin mun silmissäni se on sitä.

Tästä aiheesta on puhuttu paljon jo pitkään ja some addiktiona ei ole mikään uusi asia. Halusin kuitenkin tuoda esiin sen puolen, että se on helposti verrattavissa ihan mihin tahansa muuhun ruutuaikaan. Kyllä me on ennenkin osattu pistää huomiomme ihan ”vääriin” asioihin ja uskon, että addiktioita on syntynyt vuosien saatossa ties mistä. On hyvä välillä pohtia omaa käytöstään, mutta kohtuudella kaikkea voi tehdä hyvällä omallatunnolla.

 

Palaan addiktioihin varmasti vielä lisää, mutta tässä pieni keskustelunavaus. Mitä ajatuksia tämä herätti sussa? Oletko sä enemmän addiktoitunut someen vai telkkariin? Vai ehkä molempiin?

 

Terkuin ylpeä someaktiivi

Marissa