Kello on 20:30 ja tulin juuri koneen kanssa sänkyyn makoilemaan. Tyttö tuhisee viereisessä huoneessa sikeää unta ja pojat ovat alakerran sohvalla kahdestaan. Enpä muista koska viimeksi olisin voinut tehdä illalla jotain muuta kuin olla nukuttamassa lapsia kello 23 saakka, mutta nytpä arki on taas ihan toinen. Pienin lapsista on jo unilla ja toinen menee varmasti …

Lue lisää

Hauskaa vappua hei heti alkuun! Kalenteri kääntyi keittiön seinällä jälleen uudelle sivulle, johonkin hujahti taas useampi viikko. Varoitan jo alkuun että tästä taitaa tulla aika pitkä postaus, sillä ajatuksia on tämän kuun varrelta kertynyt pitkä lista. Monta kertaa on tehnyt mieli tulla tänne blogin puolelle kirjoittelemaan, mutta koska aika on rajallista, on täytynyt valita vähän …

Lue lisää

Muistan viime vuoden helmikuun ja tämän meidän kodin ihan kamalan kylmänä paikkana olla. Oltiin vasta muutettu uuteen kotiin, huonekalut hakivat vielä paikkojaan ja totuteltiin uusiin nurkkiin. Missään ei ollut lämmin, kaksikaan vilttiä päällä ei auttanut mun olooni. Lattia tuntui kylmältä jalkojen alla, mattojakaan ei vielä ollut kuin yksi peittämään jäiseltä tuntuvaa parkettia. Muistoissa tämä koti …

Lue lisää