Kaikki alkaa aina ensimmäisestä kerrasta. Siitä, kun on tehnyt päätöksen aloittaa jotain tai kokeilla jotain ihan ekaa kertaa. Meille se ensimmäinen kerta noin vuosi sitten tammikuussa. Pakattiin laukut valmiiksi, kerrottiin meidän vajaa puolitoistavuotiaalle pojalle, että nyt tehdään jotain jännää. Me oltiin juuri vietetty yli kolme viikkoa Floridassa ja siellä poika oli päässyt ekaa kertaa kunnolla …

Lue lisää

Moikka kaikki hauskat tyypit Suomessa ja kaikkialla muualla! Täällä sitä nyt ollaan, Rieviera beachilla Floridassa. Luulin tulevani West Palm beachille, mutta täällähän tämä meidän iso vuokrakoti on ihan eri paikassa. Olisin voinut lukea karttaa jo kotona, mutta en lukenut. Olin varma että Ville tuo meidät perille kuitenkin. Auto valkattiin netistä jo valmiiksi vuokralle ja saatiin …

Lue lisää

Tänään voisin kertoa teille pitkästä aikaa pienen tarinan. Se tuli mieleeni, kun katselin eilen ikkunasta rankkasadetta ja mietin, että tällä reissulla ei muuten ole vielä kertaakaan tullut taivaalta pisaran pisaraa. Jo 16 päivää vietetty Floridan auringon alla, siis kirjaimellisesti, ja ensimmäinen sadepäivä. No, sitä vettä onkin tullut koko taivaan täydeltä, mutta aika ihmeellistä tosiaan, että …

Lue lisää