Liian täysi kuppi kädessä kohti sohvaa, sipsutan varovasti varoen läikyttämästä sitä vaalealle matolle. Kainalossani tietokone. Kolme muuta tämän kodin asukasta tuhisevat sängyissään, kello on vielä vähän. Onnistuin livahtamaan kahden lapsen välistä keittiöön, he jäivät kasvot täynnä rauhaa ja unia yläkertaan koisimaan. Kahvinenä alkoi herättelemään jo aikaisin ja ajattelin, että voisin kutsua sinutkin tälle aamulle tähän …

Lue lisää

Kaksi vuotta sitten makasin sairaalan sängyssä ja voi miten muhun sattui. Koko ajan. Kipuja ei enää oltu pitkään aikaan saatu pois, lääkkeet eivät toimineet. Hengitin syvään, puristin sairaalasängyn reunaa ja toivoin monet kerrat, että kunpa tää tilanne jo vihdoin etenisi. Kunpa tänään jo saataisiin meidän pieni poika syliin. Kaksi vuotta sitten, 2016 klo 20:16, hän …

Lue lisää

Se ois hei kakskytyheksän vuotta kasassa, japadapaduu ja kakkua naamariin! Ajattelinpa koota teille tällaisen lyhyen koosteen viimeisestä vuodesta, joka on muuten mennyt ihan hitokseen nopeasti ohi. Niin paljon on ehtinyt tapahtua yhden vuoden aikana, niin paljon sellaista mikä jää mieleen vielä vuosiksi. Vaikka on ollut super rankka ja opettavainen vuosi, on se myös ollut tähänastisista parhain. …

Lue lisää